Mieheni solvaa minua jatkuvasti

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tämä tuntuu uskomattomalta että joku elää tuommoisessa suhteessa ,mutta ehkä tämä ei ole keksitty tarina, en tiedä.

Vastuu siitä suhteen jatkumiesta on sinulla itselläsi. Jos yrität sitä taktiikkaa, että näytät kuinka huonosti voit ja itkeskelet ja hiippailet nurkissa, että mies näkisi miten huonosti teillä menee ja älyäisi itse lähteä, niin ei tule onnistumaan. Ei se lähde. Ei sillä ole mitään syytä. On alistuva nainen, joka ottaa vittuilun ja halveksinnan vastaan eikä uskalla vastustaaa. 

Mikä sinussa on niin huono itsetunto, että uskot tuollaisen kohtelun sinua kohtaan olevan ihan oikein? Onko sinua kotona vähätelty, vanhemmat olleet välinpitämättömiä, oletko jäänyt kovin yksin lapsena ja koulussa? Etko usko, että voisit pärjätä yksin tai että sinulle löytyy joku joka arvostaa sinua eikä vain halua alistaa?

Miksi et osaa olla yksin? Olisiko se kamalampaa kuin olla nurkassa alistettuna ja halveksittuna nyt. Onko teillä kasvatettu siihen, että naisen pitää olla parisuhteessa ja vanhapiika on haukkumasana? 

Huono parisuhde ei anna mitään vaan vie sulta sun elämän . Yksin ollessa on parempi kuin paskan miehen kanssa .

Jotakin sun kotona tai lapsuudessa tai kouluaikana on mennyt pieleen, kun et usko yhtään itseesi. 

Miestä et voi muuttaa, eikä hänen käytös muutu. Tai voihan se terapiassa oppia näkemään miten vahingollista sen käytös on, mutta en usko että ton tyyppiset miehet mihinkään terapiaan menee. Sehän toistaa vaan täysin paskaa perhemallia lapsuudestaan. Ei se siitä muutu. Paha olla molemmilla ja yhteinen pahoinvointi sitten on sitä teidän elämää. Ei tarttis olla, mutta se sinusta kiinni, vain sinusta.

Se on vähän sellainen juttu, että yleensäkin nuo alistavat tapaukset etsivät puolisokseen alistuvia ja erittäin huonon itsetunnon omaavia.

Olen itse siis ollut väkivaltaisessa suhteessa, suhteen alkaessa olin muistaakseni 17 ja erotessa 19. Taustalla minulla oli lapsuudenkodista perheväkivaltaa, joka oli vuosia kestänyt niin fyysisenä kuin henkisenä. Minut oli siis käytännössä totutettu siihen, että on ok jos läheinen ihminen lyö. Itsetunto oli vanhempien toimesta niitattu niin maahan, ettei sitä käytännössä edes ollut.

Noilla eväillä sitten tuli tilanne, joka on oikea temmellyskenttä ap:n kuvailemalle miehelle. Alussa ollaan tietty hurmaavia ja huomioon ottavia, sitten pikkuhiljaa aletaan ilkeilemään ja solvaamaan, lopulta sitten lyömään. Ja minutkin kun oli jo henkisesti lyöty niin matalalle, niin lapsellisen helposti meni läpi ne miehen juttelut tyylillä "Sä et voisi mistään saada yhtä hyvää poikaystävää, mitä minä olen. Ja muutenkin jos erotaan, niin sähän tulet yksin jäämään, koska hyvää hyvyyttäni mäkin jaksan sua enää katsella".

Ei sitä eroa varmaan olisi tullutkaan, ellei olisi tullut sitä viimeistä niittiä. Mies yritti kuristaa minut, ja silloin tajusin että jos en lähde nyt, niin en tule varmaan elävänä enää lähtemään.

Nykyään itsetuntoni on paljon parempi, enkä antaisi enää kohdella itseäni noin. Väkivaltaa vastustan täysin, eikä sellaista suvaita nykyisessä liitossani (eikä sen puoleen ole sellaista ollutkaan).

Etäältä nuo asiat vaikuttavat aina niin yksinkertaisilta, itsekin kun mietin nykyään tuota suhdetta, niin nykyinen minä olisi lähtenyt jo ekasta solvauksesta menemään. Mutta silloin oli toisin.

Koska itse totesit ettet voi erota niin mitään ei siis ole tehtävissä. Sinun on vaan siedettävä kaikki paska koska ei-voi-erota.