Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen kaverin huono itsetunto
tete
18.11.2015 |
Aluksi hieman taustaa, jotta ymmärrätte, mistä on kyse.
Oma lapsemme (aloitti nyt syksyllä 7. luokan) oli ala-asteella koulukiusattu ja hänellä ei juurikaan ollut kavereita. Nyt hänellä on niitä ja erityisesti yksi todella läheinen ystävä (myös häntä on hänen vanhempiensa mukaan koulukiusattu aikanaan, muttei kiusata enää). LIsäksi hänellä on pari hyvää ystävää aiemmalla paikkakunnalla, jossa asuimme.
Kuten sanottua, meidän lapsemme (kutsutaaan häntä vaikkapa Lauraksi) ja tämä kaveri (kutsutaan häntä nyt Liisaksi) ovat todella hyvin ystävystyneet ja viettävät kaiken vapaa-aikansa yhdessä. Jostain kohtalon oikusta heillä on myös sama liikuntaharrastus.
Kerrotaan vielä taustauksi se, että perheillämme on todella erilaiset varallisuustasot: me kuulumme ylempään keskiluokkaan ja tämän Liisan perhe taas elää sosiaalitukien varassa. Meille tämä ole kuitenkaan ongelma.
Sitten itse ongelmaan: tämän Liisan suhtautuminen meihin Lauran vanhempiin on todella vaivaannuttavaa ja tällä Liisalla vaikuttaisi olevan huono itsetunto. Seuraavassa esimerkkitapauksia: Ihan kaikkien ruokien kohdalla hän tulee aina varmistamaan meiltä vanhemmilta, että saako hän ottaa, vaikka Laura olisi sanonut, että ota vaan. Hän on huolissaan siitä, että aiheuttaa meille kuluja, kun ruoan menekki kasvaa.
Toinen esimerkki: tämä tyttöjen liikuntaharrastus vaatii aina silloin tällöin varusteiden hommaamista yms. (rahallinen panostus noin 100 euroa per lapsi) Tiedämme, että tämä on Liisan perheelle iso raha, joten tarjuoduimme auttamaan näissä hankinnoissa. Kun kerroimme Liisalle tästä tuesta, hän alkoi itkemään ilosta ja kiittelemään todella vuolaasti sekä kyselemään, miten hän tämän pystyy ikinä meille korvaamaan. Meistä tämä tuntui vaivaannuttavalta, tuimme kuitenkin vapaaehtoisesti lapsemme ystävää.
Kolmas esimerkki: Liisalle kävi viime viikolla vahinko ja hän pudotti vahingossa juomalasin lattialle ja se särkyi. Tällöinkin hän ryhtyi ensimmäisenä miettimään asian korvaamista: kysyi, että minkä suuruisen korvauksen haluamme ja millaisen rangaistuksen haluamme hänelle antaa tuon teon takia. Selitimme hänelle monta kertaa, että se oli vahinko ja sillä siisti. Hänen oli sitä kuitenkin todella hankala uskoa.
Tuorein esimerkki on eiliseltä, kun LIisa oli täällä koulun jälkeen käymässä. Kysyimme häneltä, haluaisiko hän lähteä mukaamme Lappiin hiihtolomalla laskettelmaan. Hän taas puhkesi kyyneliin ja kertoi olevansa todella kiitollinen pyynnöstä ja sanoi, että haluaisi lähteä, mutta omasta mielestään ei hän ei ole ansainnut sellaista matkaa. Että me olemme ihan liian ystävällisiä, kun pyydämme ja maksamme sellaisen. Hän sanoi, että meidän pitäisi laittaa hänet ansaitsemaan se matka jotenkin. Olemme yrittäneet vakuutella, että ystävyys on ihan riittävä asia siinä ja siksi haluamme hänetkin mukaan.
Mikä siis neuvoksi: kuinka saada Liisa ymmärtämään, että lapsen ystävää on normaalia auttaa ja pelkkä kiitos riittää?
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Lapsellani on ystävänä monilapsisesta suhteellisen varakkaasta perheestä oleva Aino. Hänellä on ihanasti tapana kysyä, että kuinka monta kpl esim lihapullia voi ottaa. Hän varmistaa, että kaikille riitttää. On oppinut jakamaan. Hienoa!
Ok.
Minusta tässä ei ole kyse varakkuudesta. Tajuan, mistä ap puhuu, koska olen huomannut, että ihmisissä ja lapsissa on hyvin suuria eroja sen suhteen, mitä ns. kehtaa olettaa omaksi osaksi tai mitä kehtaa ottaa toisilta.
Ap kutsuu sitä itsetunnoksi. Minä muistelen, että itsetuntoa määritellään jotenkin niin, että arvostaa itseä ja muita. Voidaan ajatella, että kiltti ja ujo ottamaan ja kiitollinen kaveri arvostaa tosi paljon sitä toisen omaa ja sitähän voi arvostaa vain, sitä toisen työtä, mitä toinen on tehnyt omansa eteen, jos arvostaa myös itseään ja tietää mitä työnteko on?
Varakkuudesta ei ole kyse. Tuollaisia rohkeita lapsia on nykyään enemmistö, eli jonkinlainen kasvatuskysymys on ja minusta selvä piirre, minkä olen huomannut asian yhteydessä, on koulutus. Mitä koulutetumpi, sitä vähemmän kehtaa ns olettaa.
Vähän koulutettu voi olla rikas tai köyhä, ihan samoin kuin koulutetumpi.
Minusta kaverin itsetunto tai tuo kiitollisuus ei pitäisi koskea aloittajaa mitenkään. Jos kaveri kelpaa aloittajan lapselle sellaisenaan, niin eikö se pitäisi olla tärkeintä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aasian kulttuureissa ollaan kiitollisia ja mieluummin annetaan eikä kehdata ottaa, ja työtä tehdään kuin elukat. Onko heillä huono itsetunto...en tiedä.
Hyvä itsetunto on sitä, että marssitaan kurakengät jalassa kaverin olkkariin , nostetaan jalat pöydälle ja huudetaan : mitäs tänään syödään, sitä ootellessa napsauta telkku päälle ja onks teil jääkaapis fantaa, jos o niin avaa ja tuo se tänne. Ai ei vai, no sano isseelles et menee hakeen ärrältä.
Kysy vanhuksiltas että koska me lähetään sinne kylpylään, ennen salkkareita ei ainaskaa. On se vaan kiva ku sullaki on tällanen hyvä itsetuntonen kaveri, eiks ni.
Ihmisiä nyt on erilaisia, tämä on hänen tapansa toimia ja reagoida noihin tilanteisiin ja siinä se. vaivaat liikaa päätä tällä asialla, ihan vaan tehdäksesi oman olosi mukavammaksi. Ei hänelle kannata lähteä tolkuttomaan, hän on vilpitön ja nöyrä selkeästi ja sinä et sitä ajatusmaailmaa vaan ymmärrä millään koska oma ajatusmaailmasi on erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä matalampi koulutus, tai mitä enemmän tukia, tai jos lapsella on joku diagnoosi ja on totuttu kulkemaan psykologeilla ja hoitajilla, sitä rohkeampi ja reippaampi lapsi yleensä on hyväksymään sen, että joku muu maksaa, siis ihan vieras ihminen,( ei oma vanhempi,) tai tekee hänen puolestaan. Sanotaan nyt näin, että tällainen lapsi jopa isona saattaa vaikka sanoa opettajalle, että käypäs nostamassa minun reppu.
Mitä koulutetummat vanhemmat, sitä huonompi itsetunto tässä suhteessa näyttäisi olevan, eli ei osata pyytää keneltäkään mitään, jos tämä on huono itsetunnon merkki, kuten aloittajan mielestä on. Tämä siis ilman mitään urkkimista, vaan yhtäkkiä huomannut, että sillä hiljaisimmalla ja nöyrimmällä ja tunnollisimmalla, joka tekee itse, onkin opettajaisä samassa koulussa.
En osaa sanoa syitä ja seurauksia, mutta jostain syystä siis huonoin itsetunto on koulutetuilla. Olisiko siis niin, että mitä enemmän lukee sitä enemmän tietää että tietää kovin vähän? Tulee nöyryyttä?
Olet kyllä kovin kovin kaukana todellisuudesta..Siis jos puhutaan laajemmalla tasolla. Monien koulutettujen vanhempien lapset olettavat automaattisesti kuuluvansa parempaan kastiin, ilman että sitä tarvitsee omala työllä osoittaa. Niin kovin monet heistä lukevat paljon vähemmän, eli ajatuksesi mukaan myös tietävät paljon vähemmän, kun monet huonompi-osaiset. Tämän olen kovin monta kertaa todennut ihan tuolla ruohonjuuritasolla töissäni. Ikävä vain, että maine ja raha on se, jolla silti pärjää tässä maassa paremmin kun fiksuudella ja kovalla työllä.
No, harva tarjoaa toiselle ilmaisen reissun. Keksikää joku kiva juttu...esim. tytöt auttelevat jossain käytännön jutussa.
Sillä liisalla vaan on tarkkaa kotina...mihin se yhtäkkiä muuttuisi. Pikkuhiljaa, kun oppii luottamaan. Ja mitä siitä aikuinen vaivaantumaan...lapset kasvaa ja kehittyy. Hienoa, jos on luotettavia aikuisia. Mitä Liisan vanhemmat on tuosta reissusta mieltä?
Mielestäni on hienoa, että autatte siinä lähellä olevaa nuorta. Samalla nuoret oppivat auttamista ja saavat olla kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän Eeli syö joka päivä kaverillaan ruoan, pieraisee kiitokseksi! Vaikuttaa siltä, että olen onnistunut kasvattamaan hänelle hyvän itsetunnon! Olen tosi ylpeä lapsestani, joka ei turhaan kursaile. On toki luonnollista, että lapsi voi syödä missä vain, ja hänen kaveriensa vanhemmat kilpailevat siitä, missä Eeli minäkin päivänä syö, koska toki kaikki toivovat häntä pöytäänsä. He ovat varmasti kaikki rikkaampia kuin me, joten toki on luonnollista tarjota.
Itse hajotin vahingossa kaupassa käydessäni 6 joululyhtyä, kun horjahdin hyllyä vasten, mutta jatkoin matkaani. Vahinkoja sattuu ja itsetuntoni on onneksi hyvä!
Jouluna lähdemme erään tutun tutun kanssa kaukolomalle, hän maksaa, vaikkakin joutuu ottaa velkaa matkaa varten. Minulla on niin hyvä itsetunto, että annan hänen tarjota.
Kesäisin matkustamme Euroopassa, yövyn suomalaisten tuttujen tutuilla. Ei maksa mitään. Minulla on niin hyvä itsetunto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä matalampi koulutus, tai mitä enemmän tukia, tai jos lapsella on joku diagnoosi ja on totuttu kulkemaan psykologeilla ja hoitajilla, sitä rohkeampi ja reippaampi lapsi yleensä on hyväksymään sen, että joku muu maksaa, siis ihan vieras ihminen,( ei oma vanhempi,) tai tekee hänen puolestaan. Sanotaan nyt näin, että tällainen lapsi jopa isona saattaa vaikka sanoa opettajalle, että käypäs nostamassa minun reppu.
Mitä koulutetummat vanhemmat, sitä huonompi itsetunto tässä suhteessa näyttäisi olevan, eli ei osata pyytää keneltäkään mitään, jos tämä on huono itsetunnon merkki, kuten aloittajan mielestä on. Tämä siis ilman mitään urkkimista, vaan yhtäkkiä huomannut, että sillä hiljaisimmalla ja nöyrimmällä ja tunnollisimmalla, joka tekee itse, onkin opettajaisä samassa koulussa.
En osaa sanoa syitä ja seurauksia, mutta jostain syystä siis huonoin itsetunto on koulutetuilla. Olisiko siis niin, että mitä enemmän lukee sitä enemmän tietää että tietää kovin vähän? Tulee nöyryyttä?
Olet kyllä kovin kovin kaukana todellisuudesta..Siis jos puhutaan laajemmalla tasolla. Monien koulutettujen vanhempien lapset olettavat automaattisesti kuuluvansa parempaan kastiin, ilman että sitä tarvitsee omala työllä osoittaa. Niin kovin monet heistä lukevat paljon vähemmän, eli ajatuksesi mukaan myös tietävät paljon vähemmän, kun monet huonompi-osaiset. Tämän olen kovin monta kertaa todennut ihan tuolla ruohonjuuritasolla töissäni. Ikävä vain, että maine ja raha on se, jolla silti pärjää tässä maassa paremmin kun fiksuudella ja kovalla työllä.
No sitten kyseessä on pelkkä kasvatusasia. Huomaan, että omat lapseni ovat vähän tuon kaverin tapaisia. Johtunee kasvatuksesta. Lasten isä esimerkiksi pitää kurin kaupassa, ei tulisi kuuloonkaan säveltää siellä leluosastolla, tai muuallakaan, silloin kun ei vielä osaa, ja opettanut lapset kunnioittamaan toisten tavaroita.
Mutta usein ne "rohkeimmat" ja "hyväitsetuntoisimmat" eivät muuten ole anteliaita muille. Että se siitä varakkuudesta. Esimerkiksi kaveri, jonne ei edes saa mennä koskaan, saattaa arvostella toisen kotona tarjottavaa välipalaa, ja pitää itsestäänselvänä, että tietenkään he eivät koskaan vie ketään huvituksiin tai harrastuksiin tai tarjoa mitään.
En erityisemmin kannusta tuollaiseen seuraan mutta en kielläkään.
Usein pojilla tuollaista vähän röyhkeää käytöstä kannustetaan ja he pyytävät myöhemminkin töissä kovaa palkkaa, vaikka tietotaito heikko. Opettajat varmaan parhaiten näkevät koko ikäluokan ja tietävät, että nykyään lähes kaikki ovat noita rohkeita ottamaan. Vaikka ikäluokat sen kuin tyhmenevät, niin "rohkeus" kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tuo nyt totta? Tuntemani lapsukaiset, niin köyhät kuin rikkaat, ovat aina ruokakaapilla, jos ei hätistele vähän. Kummallinen on tapauksenne.
Tulee mieleen joku satu hyvästä, köyhästä ihmisestä.
Ohhoh! Onpa täällä negatiivista kommentointia. Täytyy vähän selventää tilannetta: emme ole tästä tytöstä halunneet mitään "hyväntekeväisyyskohdetta", vaan olemme vain halunneet tukea lapsemme parasta ystävää. Matkalle mukaanottaminen johtuu siitä, että oma lapsemme Laura pyysi sitä. Jo aiemmin, edellisellä paikkakunnalla, hänen paras ystävänsä oli usein mukana matkoilla, koska hän halusi niin. Meillä on kyllä vanhempakin lapsia, mutta he ovat poikia ja ikäero näihin on yli 5 vuotta.
Mitä tulee tuohon harrastuksessa tukemiseen, niin kyseessä oli kertaluonteinen asia.. Liisan perheellä itsellään ei olisi ollut varraa maksuun, joten tuleva kevätkausi olisi todennäköisesti jäänyt väliin. Mielestämme kyseinen tukeminen ei ollut väärin.
En tiedä, oliko itsetunto paras sana kuuvaamaan ongelmaa, mutta ongelma n juurikin tuo jatkuva kysely kaikesta sekä korvaamisen ehdottelu. Esimerkiksi tuosta harrastusmaksusta olisi riittänyt, että Liisa olisi sanonut jotain tyyliin "kiitos paljon, arvostan tätä." ja se olisi riittänyt sen sijaan, että kiittelyä jatketaan minuuttitolkulla ja purskahdetaan samalla itkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löysinhän tämän ketjun viimein, kun mulla ei ollut aikaa kommentoida tätä aiemmin. Toivottavasti tämä ei tule myöhässä, mutta ymmärrän erittäin hyvin, mistä tuossa on kyse. Olin nimittäin itse kerran tuollainen köyhä tyttö, joka sai itselleensä hyvin toimeentulevan kaverin.
Muistan silloin 1990-luvun alkupuolella, kun olin ensimmäistä kertaa menossa 12-vuotiaana kylään heille, piti vanhemmat pitkän puhuttelun siitä, miten pitäisi käyttäytyä.Heillä oli erittäin vahva herrapelko ja sain nyt jälkikäteen ajateltuna jopa älyttömiäkin ohjeita. Muistan, että minua ohjeistettiin muunmuassa pyytämään lupaa huoneesta toiseen siirtymiseen (siis tyyliin "saanko mennä olohuonseeseen?") ja eri esineisiin koskemiseen. Lisäksi minun käskettiin kiittää aina, kun sain vastauksen, oli se myönteinen tai kielteinen. Samanlisia sääntöjä vanhemani antoiva vaikka kuinka paljon. Luulivat, että niitä noudattamalla näytän arvostusta heitä kohtaan. Olin tuolloin varmasti todella rasittava vieras.
Tämä loppui siihen, kun ystäväni vanhemmat pitivät asiasta "puhuttelun" minun vanhemmille. Sen jälkeen käyttäydyin heillä normaalisti.
Alue: Aihe vapaa
Niin. Ei varmaan ihan ensimmäiseksi sinullekaan tulisi mieleen istuttaa Ainoa kehityskeskusteluun tyyliin "Aino-kiltti sinun ei tarvitse meillä kysyä joka kerta montako lihapullaa saa ottaa. Meillä voi ahmia vaikka kaikki koska me olemme ylempää keskiluokkaa ja fyffeä riittää! Jopa avokaadoakin saa ottaa kysymättä lupaa jälkkäriksi -- oijoi hyvänen aika etkö ole moista ihmettä ennen maistanut! Eikä tarvitse kiittää."