Oon aina luullut että 50-vuotiaat on ikäloppuja mutta
nyt äiti täytti 48 eikä se vaikuta vielä ollenkaan vanhukselta. Ei se muutos varmaan kahdessa vuodessa tapahdu? Ja ei ole trolli enkä asu Porvoossa, havahduin vaan.
Kommentit (32)
Pumpissa ja muutenkin salilla huomaa, kun joskus teinit katsoo pitkään, n. kolmikymppiset juurikaan ei. No tietää, että kyseessä on aloittelijat, sillä kokeneet on nähneet ikäisiäni tekemässä ihan normipainoilla. Mulla on pumpissa suht. samat painot kuin ohjaajilla, vuosia kun olen käynyt, joten tekniikka ja voima on lisääntynyt sekä muutenkin liikun. Teinin mielestä varmaan pitäisi olla kiikkutuolissa neulomassa. Harrastan kyllä sitäkin, mutta se ei estä liikkumasta. N51.
Ikää 30 ja on alkanut tuntua, että eläkeikäiset (reilut 60-vuotiaat) ovat tosi nuoria. Ja joskus ajattelee, että ei sitä itselläkään ole enää kauheasti aikaa nykyiseen eläkeikään. 40 vuoteen on enää yksi vuosikymmen aikaa ja tuntuu, että viimeinen 10 vuotta on mennyt tosi nopeasti ja enää samanlainen aika niin on jo 40 vuotta. Tuntuu, että tsunamikin oli vasta hetki sitten ja siitäkin tulee ensi kuussa jo 11 vuotta.
Ajan kulumisen huomaa myös sitä, että jos kuulee, että joku on 19 tai 22, niin ajattelee jotenkin automaattisesti, että tuohan on samaa ikäluokkaa kanssani ennen kuin tajuan, että olen kymmenisen vuotta vanhempi.
Joskus pidin 50-vuotiaita naisia rupsahtaneina kurppina.
Nyt ihastelen ihania viiskymppisiä seksikkäitä kaunottaria.
Joskus mietin että olen ehkä menettänyt yhden tajunnan räjäyttävän kokemuksen kun 90-luvulla ei ollut puuma/MILF -kulttuuria. Jälkeenpäin ajatellen kuulostaa todella kiihottavalta että olisin parikymppisenä "joutunut" 40-50 v naisen viettelemäksi. No, on se toki mukavaa nykyäänkin vaikka olen itsekin heidän ikäisensä ;)
No, tässä on vielä 15 vuotta työelämää jäljellä, joten ei kait tässä kovin vanhus voi vielä olla. Äitini on 84 ja hänellä on alkanut jalka hidastumaan. Viime kesänä piti käydä auttamassa polttopuiden hakkaamisessa,kun ei enää jaksanut kaikkea itse.
Kovin tulee pitkäksi aika, jos tässä pitäisi 30-40 vuotta olla ikäloppu vanhus.
No niin, osaattehan te kuitenkin täällä av:lläkin....
Nimittäin puhua ihan inhimillisesti ja kunnioittavaan sävyyn yli kolmekymppisistäkin ihmisistä.
Nyt kun ulotatte vielä nuo kaikki samat lausuntonne tässä ketjussa koskemaan myös ,(samaan tapaan ja samalla periaatteella hyväksyvästi ) myöskin vastaavan ikäisiä miehiä, niin kyllä uskoisin kaikkien (täällä sanotusti) "miesvihasta ruikuttajien" lopettavan kaiken sen mikä täällä vain kuitattiin ikäänkuin täystyrmäyksellä ja suoraan heti lyttyyn lyömällä "ruikutuksena".
Siihen ei tällä ,kaikki ihmisiksi hyväksyvällä nyt täällä ilmenevällä asenteella nimittäin olisi enää mitään syytä (...siis : jos ne tyypilliset ikävät "ikis" -ketjut myös täältä loppuvat ja kuten ehkä toivoa ainakin sopisi ,myös vähitellen poistuisivat) .
Ymmärrätte näet varmaan miten ikävältä tuntuisi, jos otsaanne lyötäisiin pelkästään ikänne ja sukupuolenne perusteella seksuaalisen hyväksikäyttöepäillyn (ellei suorastaan seksuaalirikollisen leima) kaikkialla ja joka paikassa missä liikuttekin.
Vaikka sitten olisitte esim. vain tekemässä normaaleja viikonlopun ruokaostoksianne lähikaupassanne ja haluaisitte vain (niinkuin kaikki muutkin asiakkaat) selvitä tietenkin mieluiten sen lyhimmän kassajonon kautta parkkipaikalle ja sieltä kotiinne.
Jos kassahenkilö sattuu olemaan teitä nuorempi ( liikkeethän antavat vanhemmille mielellään lopputilit yleisöpalvelutehtävästänne ) ja jos teitä ennen kassajonossa sattuu olemaan joku teitä nuorempi vastakkaisen sukupuolen edustaja ,niin minkäpä te sille seikalle voitte.
Yhteiskunnassa nyt elää eri ikäisiä kansalaisia,ei sille mitään voi.
Jos vielä satutte olemaan hyvällä tuulella ja hymyilette kassalle rahaa ojentaessanne, niin sehän ei todellakaan tarkoita seksuaalista häirintää.
Eihän....?
Paitsi....eräiden ylisensitiivisempien ja yliherkimpien,itseään vanhempien ihmisten 'ammattiyököttelijöiden' mielestä kylläkin tarkoittaa.
Varsinkin jos joku sellainen (teitä nuorempi,siis) vielä sattuu seisomaan samassa kassajonossa....
Ja vaikkei sattuisikaan niin voihan hän (vaikka vain ohimennen sieltä liikkeen käytävän puolelta) kuvitella seisoneensa teidän seksuaalisen häirintänne avuttomana uhrina ja ....
( ... jälkeenpäin sitten ) täältä henkistä apua ja vertaistukea tältä palstalta tarvitsevana kohteena ja tapauksena.
Inhottavuutenne (eli hänen,teidän fyysisen olemuksenne pohjalta mielessään luomansa imagon ) kuvaukseen mitkään sanat eivät sitten täällä tietenkään ole pannassa eivätkä liian sopimattomia täällä käytettäviksi teidän kuvaamisessanne -vain siis pelkän teidän näkemisenne perusteella....
Tuloksena on sitten ( niitä täällä jo paljon nähtyjä) , lähinnä vain erittäin seksistisiksi ja ikärasistisiksi parhaiten luonnehdittavia ketjuja ,joissa kommenttien kieli on oikeastaan vain pelkkiä alatyylisiä ilmaisuja sisältävää ,voisi jo melkein sanoa että milteipä suoraa vihapuhetta.
Eikö se teidän mielestänne olisi sitä jos se kerta kerran jälkeen kohdistuisi teihin ?
Tietenkin voidaan sanoa ettei se kehenkään henkilökohtaisesti ja nimillä kohdistu (...silloinhan kyseessä olisikin jo kunnianloukkausrikos) mutta joihinkinhan se kylläkin kohdistuu ja joku tarkoitus sillä tekstinä on ja koska siitä kerran ihmiset pelkän ikänsä ja sukupuolensa perusteella itsensä jo löytävät, niin kyllä se vaan vihapuheen kriteerit alkaa jo täyttää.
Ketäänhän ei saisi " sukupuolen,iän,rodun,etniseen ryhmään kuulumisen tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella..."
Vai miten se nyt menikään....(ehkä sitä sopisi täälläkin ,ennen seuraavaa 'ikis'-ketjua miettiä)
Kun olin tarhassa, niin katsoin ylöspäin ihaillen esikoulussa olevia.
Sitten olin esikoulussa ja katsoin ajatellen miten isoja ovat nuo jotka ovat ala-asteella.
Ala-asteella katsoin ja mietin miten vanhoja ja kokeneita ovat ylä-asteella olevat.
Kun olin ylä-asteella katselin ylöspäin ja aattelin miten vanhoja kokeneita ja viisaita ovat lukiossa sekä ammattikoulussa olevat.
No sitten olin ammattikoulussa ja siellä katselin miettien miten viisaita kokeneita ja vanhoja ovat yliopistossa tai ammattikorkeassa olevat.
Sitten olin ammattikorkeakoulussa ja katselin miten vanhoja viisaita kaikki valmistuneet ovat siellä vakituisessa työelämässä.
Nyt olen työelämässä ja katson hautausmaalla hautoja ja mietin miten levollisia he ovat.
Vierailija kirjoitti:

No ihan hyvä huomio ja ajatuksella sanottu tuo kaikki mitä sanoit,(annoin sille pisteen)mutta kuten sitä edeltävän mielipiteen peukutuksista huomaat, mies ei voi tällä av-palstalla sanoa mitään (vaikka kuinka hyväntahtoisesti,ajatuksella ja tunteella yrittäisi sen tehdä) saamatta ajatuksilleen täällä aina niitä taattuja miinuspiisteitä.
Mikäli tähän palstaan (naispuolisen väestön yleisenä ,vallitsevana ajattelutapana ja suuntaa antavana mallina) on luottamista,hän saattaa joutua tyytymään koko ikänsä siihen, että häntä sensijaan ajatuksineen katsotaan kuin jotain (... pilaantunutta) halpaa makkaraa. Ja siihen että elämän ja sen kaikkia koskettavien ilmiöiden tarkastelu kuuluu ja on varattu vain naisille.(varsinkin tällä palstalla)
Tai että on niiden ilmiöiden ajattelijana,kokijana ja tuntijana epäonnekseen ja kertakaikkiaan vain sattunut syntymään väärään sukupuoleen.
No, näillä mennään..

No minä olen mies. Joka kirjoitti tuon viestin.
Olen aina luullut, että 40-vuotiaat on ikäloppuja, nyt tiedän sen! Ja vielä 50 kymppiset, Oh my God!
60-vuotias mies on vielä fyysisesti vahvempi kuin nuori nainen. Lenkkeilykunnon kannalta parikymppinen nainen ja viisikymppinen mies ovat aika lailla tasoissa.
-Mies 29v + 1v-
Vierailija kirjoitti:
Näin 45-vuotiaana kuuskymppiset tuntuvat ikälopuilta, samoin jopa viiskymppiset. Olenkin mieleltäni nuori.
Älä viitsi, olet itse pian 50
Kun olin 18, kolmekymppiset tuntuivat olevan toinen jalka haudassa ikäluokkaa. Nyt olen 43 enkä pidä esim. 70-vuotiasta äitiäni minään vanhuksena. Viisikymppiset ovat mielestäni omaa ikäluokkaani samoin kuin esim. 32-vuotias ystävänikin.