Uusi työntekijä pilaa hyvän yhteishengen!

Vierailija

Meidä pienelle työpaikalle tuli pari viikkoa sitten uusi työntekijä. Aikaisemmin meillä on ollut ihana ilmapiiri töissä mutta tämä uusi on ilmeisesti päättänyt pilata sen ja samalla tehdä työnteosta yhtä helvettiä.

Ollaan siis kaikki kahdeksan naisia täällä, paitsi esimiehet jotka on miehiä. Meillä on ollut aina esim ihanat kahvihetket, minne me naiset on vuorotellen leivottu pullaa. No tämä uusi heti nakkeli niskojaan ja sanoi ettei syö "pullaa" eikä ala sitä leipomaankaan. Siis mitä!!?? Meillä leivotaan vuorotellen söi itse pullaa tai ei, se on perinne.

Samoin meillä on sellainen tapa, että kaikki lähtee kotiin tasan klo 16.15. No tämä uusi tietysti sanoi heti tokana päivänä, että jää vielä vähäksi aikaa vastailemaan kertyneisiin sähköposteihin. Yritin sanoa, että minä olen aina varmistanut, että ovet menee lukkoon, niin hän vaan sanoi että katsoo kyllä itse, että ovet on kiinni.

Lisäksi hän menee suoraan esimiesten puheille eikä ensin kysy vanhemmilta kuten minulta. Meillä on aina kysytty vanhemmilta, esim minulta joka olen toimistovastaava pisimpään töissä olleena. Näinhän se yleensä menee, eikö vain?

Samoim tämä uusi nainen on liian tuttavallinen varaston ja kuljetuksen miesten kanssa. Flirttailee ja nauraa kovalla äänellä. Samoin esimiesten kanssa.

Miten tästä naisesta pääsisi eroon? Neuvoja pliis!

Sivut

Kommentit (36)

Vierailija

Murjotatte kaikki ja nakkelette viiden minuutin tuijotuksia hänen pullanleipomispäivinään. Ette myöskään juo kahvia ja valitatte pomolle kun särkee niin päätä eikä saa töitä tehdyksi kun ei saa kahvia ja pullaa.

Vierailija

Onko halpa ja tyrkky? Onko pitkät hiuksetkin eikä käytännöllinen mammatukka? Varmaan joku venäläinen? Tuijottakaa sitä oikein murhaavasti, niin ehkä se ymmärtää.

Vierailija

Kuuluuko pullanleivonta työsoppariin? Jos ei, niin kaikki nyt ei vain ole leipuri-ihmisiä. Ehkä hän ei edes osaa tai hänellä voi olla vapaa-aikanaan muuta tekemistä. Mikäli hän ei edes syö pullaanne, niin eihän se pullaringin ulkopuolelle jättäytyminen ole teiltä pois.

Tuo myöhäisemmäksi jääminenkään ei ole ongelma, kunhan esimerkiksi esimiehen kanssa varmistetaan, että uusi työntekijä osaa laittaa ovet säppiin. Ettei mahdollinen moka ole sinun vastuullasi. Ja jos esimies on sitä mieltä, että ovien sulkeminen on sinun hommasi, hän varmaan ohjeistaa uutta työntekijää, että työt on hoidettava työajan loppuun mennessä.

Kuka on hänen perehdyttäjänsä? Onko ketään nimetty? Jos ei, niin ehkä hän pitää esimiestä opastajanaan, koska esimies hänelle varmaankin on alkuperehdytyksenkin pitänyt. Voi myös olla, että hyvässä tai pahassa hän haluaa luoda läheiset välit esimiehiin. Ehkä hän väheksyy teitä, tai ehkä työelämä nyt vaan on helpompaa jos on luontevissa väleissä esimiehiin.

Viimeisestä murheestasi tunnistan kyllä ihmistyypin, sitä on todella rasittavaa seurata. Ehkä hän tulee paremmin toimeen miesten kanssa, tai ehkä hänellä on asenneongelma naisiin. Ehkä hän on aina ollut vähän sellainen poikatyttö, joka flirttailee ja omii kaikki pojat, muttei koskaan anna.

Vierailija

Ei tässä pitkät hiukset haittaa tai isot puskurit tai tutkinto vaan se, että meillä nyt vaan asiat tehdään tietyllä tavalla eikä millään toisella tavalla. Ja sitä tämä naikkonen ei tunnu ymmärtävän. Kuten esim sitä, että vaikka hän onkin tietyllä uudella tittelillä palkattu olemme me kaikki konttorissa pidempään olleet ikäänkuin häntä ylempänä ja minä erityisesti toimistovastaavana. Mutta hän ei ota mitään ohjeita esim pullavuorojen suhteen. Ilmeisesti siis pitää itseään meidän yläpuolella koska on nk "akateeminen" ja tittelillä töissä! Ja en ole provo!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Karseinta on se, että tällaisia ihmisiä todellakin on olemassa. Jos heidän työpaikallaan on tapana viettää kahvitauot päätä seinään hakaten, niin se vaan on pakko tehdä niin. Turha kitistä jos on kallo halki, täällä nyt vaan tehdään niin. 

AP:lle tiedoksi, että sinä et ole ketään ylempänä. Et ketään. Tuollaisella käytöksellä vain alennat itsesi pohjasakkaan.

Ja sinulle tiedoksi, että olen ollut töissä yrityksessä 30 vuotta eli ennenkuin tää uusi "maisteri" oli edes syntynyt! Ja tiedän kaikki käytännöt mitä meillä on ja miten asiat tehdään. Ja meillä nyt vain on niin, että konttorilla kauimmin ollut on "toimistovastaa" ja hänen kauttaan ollaan yhteydessä esimiehiin ja hän päättää kuka konttorilla tekee mitä. Ja nyt tämä uusi tyttö jolla on jotkut hepposet maisterinpaperit ja joka on saanut huijattua ittelleen jonkun muka fiinin "tittelin" luulee että on ite joku esimies. Mutta meillä ei parikymppiset tytöt ole esimiehiä, ei ikinä!

Ja hänen ei edes pitäisi puhua ollenkaan varaston muesten kanssa. Tänään hän oli aamukokouksessa esimiesten ja varastopäällikön ja kuljetuspäällikön kanssa! Tää oli viimeinen pisara, mitä se hetukka siellä tekee!! Suutuin niin että täytyi mennä työterveyteen mittaamaan verenpaine ja nyt olen kotons sairaslomalla.

Vierailija

Liian suunnitelmallisesti kirjoitettu mennäkseen aitona läpi. Harjoittele provoamista vielä hiukan, ihan hyvät ainekset sinulla kuitenkin on kasassa, kunhan vaan saat aloituksistasi vielä vähän vähemmän harkiten kirjoitetun novellinpätkän tapaisen.

Vierailija

Jos nyt asia on niin että oikeasti olet tätä mieltä niin tässä pari faktaa

- jos uusi työntekijä on palkattu sinun esimieheksi, hän on sinun esimies

- kenenkään ei tarvitse leipoa pullaa tai syödä pullaa, ellei sitä lue työsopimuksessa

- jokainen saa puhua varastomiesten kanssa ellei sitä ole kielletty työsopimuksessa

Äh, en mä jaksakaan enempää.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat