Työharjoittelu keskeytetty- mitä nyt tapahtuu?
Hei.
Olen kolmannen vuoden lh opiskelija. Minulla on ollut vaikea syksy, koska elämässäni on tapahtunut kaikenlaista ei niin-mukavaa. Poissaoloja kertyi paljon.
Pääsin kuitenkin aloittamaan 6,5vkon työharjoittelun. Alku meni hyvin kunnes vastoinkäymiset taas jatkuivat, ja jouduin olemaan 5 päivää poissa töistä. Nyt sitten sain viestin opettajaltani ja hän kertoi että harjoitteluni on keskeytetty ja että minun tulee ottaa yhteyttä ryhmänohjaajaan.
Ei voi muuta sanoa kuin että olen todella pettynyt itseeni. Suorastaan pelottaa kuinka tässä käy. Siksi en ole vielä ottanut ro yhteyttä..
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? Kuinkahan tässä käy? Haluaisin todellakin valmistua ensi keväänä, mutta saa nähä onko enää mahollista...
Kommentit (42)
Ihan kun ap:lta olisi jäänyt jotain oleellista kertomatta aloituksessaan...
Oletko nyt varmasti kertonut kaiken? Minä (ja moni muukin) sairastui opiskeluaikana "flunssakaudelle" sijoittuvien harjoittelujen aikana, mutta kun heti ilmoitti harkkapaikkaan ja ohjaavalle opettajalle ei seurauksena ollut muuta kuin pieniä uudelleenjärjestelyjä. Pahimmillaan olin influenssasta viikon poissa, loppuharkan ajan tein tiivistettyä listaa ja olin harkassa pari päivää pidempään.
-Sh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No et tietenkään valmistu keväällä, jos et saa harjoittelua suoritettua, eikä se varmaankaan enää ole mahdollista tässä aikataulussa.
Harjoittelu on ihan kuin olisi työpaikka. Jos sieltä joutuu olemaan pois, sille on oltava samanlainen syy kuin työstä poissaololle (sairasloma, alle 10-vuotiaan lapsen sairaus tai pitkäaikaissairaan lapsen saattaminen lääketieteelliseen hoitoon, muu vastaava) ja siitä on oltava todistus. "Onniinvaikeetaettenjaksa" ei ole lain mukainen poissaoloon oikeuttava syy. "Joudunjonottamaanoikeusaputoimistossa" ei sekään ole lain mukainen syy, mutta työnantaja todenäköisesti antaa siihen luvan yhdeksi päiväksi. "Isäkuolijajoudunjärjestämäänkaiken" eiole poissaoloon oikeuttava syy, koska oikeasti järjestelyihin on aikaa viikkokaupalla. Onko sulla laillinen syy ja siitä todistus? Jos on, soita heti sekä työssäoppimispaikallesi että opollesi ja vaadi että harjoittelun keskeytys perutaan. Jollei ole, soita opolle, ole nöyrä ja anele, että voisit saada yrittää uudelleen vaikka koulujakson aikana, jolloin opiskelet ja tentit jakson aineet sitten itsenäisesti.
Poissaoloon pitää olla lääkärintodistus, mutta opintosuorituksia ei kuitenkaan suoriteta lääkärin todistuksilla. Jos poissaoloa on liikaa mistä tahansa syystä, niin suorittusta ei hyväksytä. Poissaolon syy ja sen hoitaminen voi oleellisesti vaikuttaa siihen että kuinka paljon oppilaitos on valmis näkemään vaivaa siihen että tarjotaan toinen tapa hoitaa puuttuva harjoittelu. Ehkä voit hoitaa sen viikonlopputöinä tai loma-aikana tms. Jos motivaatiosi on kyseenalaista, niin seuraava tilaisuus voidaan tarjota samaan aikaan ensivuoden opiskelijoiden ryhmässä.
Oppilaitokset ei nykypäivänä kyllä ala hankaloittamaan opiskelijoidensa valmistumista mitenkään. Pikemminkin päinvastoin, yrittävät vauhdittaa sitä parhaansa mukaan motivoimalla ja tsemppaamalla, hankkimalla uutta harjoittelupaikkaa ja vaikka erityisjärjestelyin. Mitä useampi valmistuu sitä enemmän oppilaitos saa rahaa. Se raha kummasti motivoi myös oppilaitosta avittamaan opiskelijoita. Eli eiköhän nuo yritä saada sen harjoittelupaikan ap:lle mahdollsiimman nopeasti, eivätkä siirrä sitä vuodella missään tapauksessa. Jos harjoittelua siirretään vuodella voi se pahimmilaan aiheuttaa sen että ap lopettaa koko opiskelun ja se ei todellakaan ole oppilaitoksen etu.
Ota tämä elävänä oppimateriaalina, jota ei pidä ohittaa! Läheisiä kuolee ja sairastelemme niin silti meidän pitää suoriutua ja hoitaa velvollisuutemme! Aikuisuuteen kuuluu vastuunkanto vaikeinakin aikoina. Koulut, työpaikat joustaa kyllä meidän eduksemme, mutta itsestään asiat ei hoidu!
Täällä on kyllä tosi ihmeellisiä vastauksia. Ensinnäkin, opiskelija ilmoittaa poissaoloista työpaikalle, mutta hän ei vastaa niistä työpaikalle vaan koululle. Esim. seitsemän viikon harjoittelussa on mahdollista olla pois yleensä kolme päivää omalla ilmoituksella ja aivan varmasti pätevästä syystä kaikkiaan viikko opettajan hyväksymänä. Lisäksi on aivan tavallista, että harjoittelupäiviä korvataan harjoittelun päättymisen jälkeen.
Mä jouduin sairaslomalle viikoksi työssäoppimispaikasta. Ilmoitin heti, oli todistus ja kaikki oli ok. Silti työssäoppimispaikan pomo otti sairauslomastani itteensä ja ilmoitti opettajalleni, että ei halua minua takaisin. Ikävintä tässä oli se, että minulla oli vika näyttö suorittamatta ja vaikka osasin kaiken ja opettaja puolusti minua, ei suostunut arvioimaan minua. Tein siis ilmaiseksi viikkotolkulla töitä hälle ja palkkioksi ei edes suostunut arvioimaan näyttöäni (jonka olin siis jo suorittanut, mutta arviointiajankohta ei näyttänyt sopivan aikaisemmin pomolle).
Kusipäitä on moneen lähtöön. Suurin osa työpaikoista haluaa vain ilmaisia työntekijöitä. Niitä ei kiinnosta pätkääkään edes opettaa näyttöihin vaadittavat taitoja. Saatika arvioida reilusti.
Ehkä ap:n tapauksessa työpaikka halusi (tarvitsi) vain heti sen ilmaisen työntekijän. Niitähän moni työpaikka ottaa toisen toisen perään.
Se on julma maailma. Pitäisi lailla kieltää kaikki ilmainen työvoima...

Jos tämä kiellettäisiin lailla niin millä työssäoppimiset hoidettaisiin?! Ei kukaan ottaisi työssäOPPIJAA, jos siitä joutuisi vielä maksamaankin.

Niin mutta monesti harjoittelija tekee lähes saman verran töitä kuin firman työntekijät. Harjoittelijoita käytetään härskisti sairaslomia paikkaamaan ja laitetaan tekemään itsenäisesti kaikki likaiset ja raskaat työt. Ja jos uskallat välittää jostain, niin kyseenalaistetaan alalle sopivuus ja uhataan harjoittelun reputtamisella. Ei sekään ole oikein. .

Välittää=valittaa
Omista harjoitteluista on jo aikaa, mutta joskus parikymmentä vuotta sitten oli mahdollista korvata poissaolot esim. joululoman aikana.
Vierailija kirjoitti:
Ei työharjoittelusta voi olla viikkoa poissa edes sairauden takia, eli rohkeasti yhteyttä kouluun ja katsotte mihin ajankohtaan uusi harkka järjestyy. Jos sinulla on jo valmiiksi paljon poissaoloja niin et valmistu keväällä. Vuoden päästä jouluna sitten mahdollisesti. Tsemppiä.
Mä olen ollut jopa 2 viikkoo saikulla työharjoittelusta ja jatkoin sen jälkeen normisti. En saanut nostella mitään kaulan alueella sijaitsevan leikkaushaavan takia. Tunnit ei tullu ihan täyteen koska sain tietää sairastavani syöpää ja jättäydyin pois harjoittelusta heti siitä kuultuani. Puuttuvia tunteja ei tarvinnut korvata, eikä niitä montaa edes ollut.
Kiitos jälleen vastauksista. Luulenpa, että keskeyttämiseen on yksi syy juuri se, että en ole toimittanut todistuksia. En tiedä, tällähetkellä motivaationi on täysin nollassa ja pelkään että valmistumiseni siirtyy. Joku tuossa ehdotti, että voi olla mahdollista, että teen harjoittelun loppuun koulujaksolla. En usko että on mahdollista, koska minulla on koulua tämän harjoittelun jälkeen vain reilu kolme viikkoa, kunnes alkaa uusi, 9 viikon harjoittelu. Sen jälkeen loppukeväästä on valinnainen tutkinnon osa.
Ja myös se, että tekisin harjoittelun joululomalla loppuun, ei ainakaan onnistu samassa paikassa, koska olen tai no olin koululla, ja siellähän on myös lomat. Eri asia jos saan uuden harkkapaikan. Mutta luultavasti huomenna, kun tapaan ryhmänohjaajani, kaikki on selvempää....

Ehkä on parempikin että pidät pienen opintotauon, jos motivaatiokin puuttuu.
Ei nyt ainakaan kesken kannata koulua jättää kun noin vähän jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä jouduin sairaslomalle viikoksi työssäoppimispaikasta. Ilmoitin heti, oli todistus ja kaikki oli ok. Silti työssäoppimispaikan pomo otti sairauslomastani itteensä ja ilmoitti opettajalleni, että ei halua minua takaisin. Ikävintä tässä oli se, että minulla oli vika näyttö suorittamatta ja vaikka osasin kaiken ja opettaja puolusti minua, ei suostunut arvioimaan minua. Tein siis ilmaiseksi viikkotolkulla töitä hälle ja palkkioksi ei edes suostunut arvioimaan näyttöäni (jonka olin siis jo suorittanut, mutta arviointiajankohta ei näyttänyt sopivan aikaisemmin pomolle).
Kusipäitä on moneen lähtöön. Suurin osa työpaikoista haluaa vain ilmaisia työntekijöitä. Niitä ei kiinnosta pätkääkään edes opettaa näyttöihin vaadittavat taitoja. Saatika arvioida reilusti.
Ehkä ap:n tapauksessa työpaikka halusi (tarvitsi) vain heti sen ilmaisen työntekijän. Niitähän moni työpaikka ottaa toisen toisen perään.
Se on julma maailma. Pitäisi lailla kieltää kaikki ilmainen työvoima...
Jos tämä kiellettäisiin lailla niin millä työssäoppimiset hoidettaisiin?! Ei kukaan ottaisi työssäOPPIJAA, jos siitä joutuisi vielä maksamaankin.
Ennen kyllä oli oppipoikia palkalla. Se oli se aika, kun ilmaisia työntekijöitä ei olllut saatavilla..
Omaan koulutukseeni kuului harjoittelu 80-luvulla heti alkupuolella. Ei tullut mieleenkään, että se olisi ollut palkaton vaikka ei paljon mitään osannutkaan vielä töihin mennessä. Oppi kyllä paljon ja palkka tuli tienattua sitten aikanaan takaisin.
Lähihoitajien työharjoittelussa on koulun puoelsta aivan käsittämättömät poissaolosäännöt. Et saa olla yhtään pois, et vaikka sinulla olisi kuolemantapaus perheessä, keuhkokuume, tai oksennustauti. Ei vaikka kuinka ilmottaisit ja toimittaisit sairastodistuksen. Kaikki poissaollut tunnit pitää korvata, mutta harjoitteluihin ei ole laskettu korvausaikaa. Jos olet viisi päivää pois sekä lääkärin luvalla että harjoittelupaikan ymmärryksellä, ja opettajasi koulun puolelta ei tätä ymnmärrä niin se on hylätty harjoittelu sitten. Eihän työntekijältäkään voi vaatia, että sairaana todistuksen saadessa mennään töihi, tai poissaolot pitäisi korvata esim. pidempinä päivinä.
Lähihoitajaharjoittelijoita työssään ohjannut
Tottakai voi olla, minkäs sitä sille voi jos kipeäksi tulee. Ja esim. varhaiskasvatuksessa todennäköisyys sairastua on suuri.
Itse olin 7viikon harjoittelusta 1viikon saikulla. Kehuja tuli saikusta huolimatta, jopa sen verran että työpaikkaohjaaja merkkasi mulle näyttö päivät+arvioinnin jo 6.viikolle. Hymyssä suin lähdin vitosen arvosana kourassa ansaitulle vapaa viikolle 😊👍🏼
Niitä poissaolo aikoja ei varmaankaan lasketa harjoitteluun vaan sitä pidennetään sitten vastaavasti loppupäästä.
No mitähän vaikeuksia sinulla on ollut? Tuli ero poikkiksen kanssa, vai peräti mummo kuoli?
Vaikuttaa siltä että ap:n yhteydenpito ja tiedottaminen harjoittelupaikkaan ei ole ollut ihan asianmukaista. Ei voi viittä päivää olla pois sillä perustein että ilmoittaa että läheiseni kuoli, niin kurjaa kuin se onkin niin ei vaan voi. Kaikki ymmärtää kyllä että kun läheinen kuolee niin ei kykene töihin samana päivänä tai ehkä seuraavanakaan mutta ainakin minun opiskelijana piti toimittaa poissaolotodistus jo yhden päivän sairaudesta vaikka työntekijät saivatkin olla omalla ilmoituksella poissa kolme päivää.
Ilmoitus harjoittelupaikkaan oli oikea ensimmäinen askel mutta velvollisuudet eivät lopu siihen ja kyllä tuossa minusta on perusteet keskeyttämiselle mikäli ei ole toimittanut mitää todistuksia poissaolostaan tai ollut yhteydessä harjoittelupaikkaan ja selventänyt jatkoa sekä luvannut toimittaa todistukset töihin palatessaan.