Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mies lähti toiseen suhteeseen. Nyt yksin joka toinen viikko ilman lapsia
15.11.2015 |
Lapset ovat iältään 5, 7 ja 10-vuotiaat. Mies vaati viikko-viikko -systeemiä, vaikka olisin ehdottomasti olla lähihuoltaja. Ajattelin, että parempi kaikkien kannalta kuitenkin olla tappelematta asiasta.
Olen niin tolkuttoman yksinäinen ja suruissani aina tämän isä-viikon. Uutta puolisoakaan en hyvin tunne, joten huolikin on kova hänen suhtautumisessaan lapsiin. Äkkiä ne toisen "penskat" alkavat ärsyttää. Erosta on nyt neljä kuukautta.
Mitään perusteita ei ole purkaa yhteishuoltajuutta. Menin hätäpäissäni nyt tällaisen sopimuksen tekemään ja kaduttaa. Ei usko, että lapsillekaan hyvä, että riepotellaan joka viikko toiseen paikkaan.
Kokemuksia tästä muilla?
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Aloita jokin uusi harrastus, matkustele, biletä, hanki panokavereita, nauti hiljaisuudesta ja siististä kodista, treffaile kavereita, käy näyttelyissä yms.
Ei toimi!
Kaikkialla on tyhjä ja tyhmä tunne! Kaipaan vain lapsiani. Suurin osa tekemisistä oli lasten ympärillä. Ei kovin mielekästä lähteä tapaamaan ystävää, jolla on samanikäisiä lapsia ilman omia.
Harrastuksetkin ovat kovin lapsipainoitteisia tässä olleet vauvaunnista lähtien. Näyttelyistä en välitä, en siisteydestäkään. Hiljaisuus on suoranaista myrkkyä.
Toivoton tapaus nyt minä. Ainakin nyt vielä... kai tähänkin tottuu. Nyt vain niin tolkuton ikävä lapsia. Luonnoton olotila, että äiti on äiti vain joka toinen viikko. Kai nyt joku ymmärtää?
Kiitos kuitenkin vastauksestasi toki!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se tarkoita, että äitiys on katkolla, kun lapset ovat isällään. On myös melko itsekästä vaatia lapsia itselleen vain oman hyvinvoinnin nimissä. Eikä sekään ole tervettä, ettei ole mitään muuta identiteettiä ja omaa minuutta ilman lapsia. Nyt pitää ryhdistäytyä! Etsi se oma minuus, naiseus. Lapsillekin tekee hyvää, että äidillä on myös omaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloita jokin uusi harrastus, matkustele, biletä, hanki panokavereita, nauti hiljaisuudesta ja siististä kodista, treffaile kavereita, käy näyttelyissä yms.
Ei toimi!
Kaikkialla on tyhjä ja tyhmä tunne! Kaipaan vain lapsiani. Suurin osa tekemisistä oli lasten ympärillä. Ei kovin mielekästä lähteä tapaamaan ystävää, jolla on samanikäisiä lapsia ilman omia.
Harrastuksetkin ovat kovin lapsipainoitteisia tässä olleet vauvaunnista lähtien. Näyttelyistä en välitä, en siisteydestäkään. Hiljaisuus on suoranaista myrkkyä.
Toivoton tapaus nyt minä. Ainakin nyt vielä... kai tähänkin tottuu. Nyt vain niin tolkuton ikävä lapsia. Luonnoton olotila, että äiti on äiti vain joka toinen viikko. Kai nyt joku ymmärtää?
Kiitos kuitenkin vastauksestasi toki!
En yhtään ihmettele että miehesi halusi erota.
En ihmettele, että mies lähti jos sulla ei ole elämää lasten ulkopuolella. Lapsille paras, että välit molempiin vanhempii säilyy läheisenä.
Mulla ainakin ensimmäisen vuoden eron jälkeen lapset oireilivat niin paljon, että kun lapset lähtivät isälleen, makasin vain ja itkin väsymystä ja huolta lapsista.
Kun lasten tilanne helpottui, aloin käyttämään vapaa-aikaa kuntoiluun ja remppaukseen. Lasten kanssa soittelen kuvapuheluita päivittäin, kun he ovat isällään.
Muistatko vielä, millainen ihminen olit ennen lapsia ja mistä nautit silloin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet noin riippuvainen lapsistasi niin mies teki ehdottomasti oikein, kun vaati viikko-viikko systeemin. Ei ole lapsille hyväksi, että äiti on noin takertuva. Ikävä on ymmärrettävää, mutta ei se, ettei keksi mitään mielekästä tekemistä ilman lapsia.
Oletko ap sama kuin tuossa toisessa aloituksessa, jonka kaappasivat riitelynhaluiset pahvipäät? Laitoin sinne viestin nro 55, jos niistä neuvoista olisi jotain apua. Tärkeintä on ettet jää sängyn pohjalle murehtimaan, potkit itsesi vaikka väkisin ihmisten ilmoille. Ajan myötä helpottaa, vaikka tietenkään ikävä ei kokonaan häviä. Ajattele myös lapsiasi, heille on tärkeää että suhde isään säilyy, ja parhaiten se tapahtuu kun mies on yksin lapsista vastuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siihen (ja eroon) 4 kuukaudessa totu! Jos tulee toisen takia jätetyksi, toipuminen kestää 3-4 vuotta!
Joudut etsimään itsellesi uuden erilaisen elämän, kaikki eronneet joutuu. Jos mikään ei tunnu nyt kivalta olet varmaan surullinen vielä (niin kuuluukin tuossa vaiherssa). Yritä tehdä omalla ajalla asioita jotka ennen toi iloa. Itse kävin paljon elokuvissa (yksin), se joyenkin helpotti oloani.
Ap:n muutettava asennettaan. Hän on vielä varmasti shokissa erosta, mutta ihan itsensä takia on etsittävä mieluisia asioita elämäänsä. Joku täysin uusi harrastus voisi olla sellainen. Vaikka puoliksi pakottaisi itsensä menemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo ulos kotoa vaikka hampaat irvessä! "Ulos" ei tarvitse olla baari vaan muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos olet noin riippuvainen lapsistasi niin mies teki ehdottomasti oikein, kun vaati viikko-viikko systeemin. Ei ole lapsille hyväksi, että äiti on noin takertuva. Ikävä on ymmärrettävää, mutta ei se, ettei keksi mitään mielekästä tekemistä ilman lapsia.
Ja onkohan tämän kirjoittajan patologista empatiakyvyttömyyttä koskaan tutkittu?
Ymmärrätkö, ap, että yhtä lailla se mies kaipaa niitä lapsiaan eron jälkeen? Ei äidillä ole yksinoikeutta lapsiinsa, lapset ovat tärkeitä myös isälle ja hän kaipaa lapsia aivan samalla tavalla kuin äitikin, ja on suruissaan kun lapset ovat äidin luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se tarkoita, että äitiys on katkolla, kun lapset ovat isällään. On myös melko itsekästä vaatia lapsia itselleen vain oman hyvinvoinnin nimissä. Eikä sekään ole tervettä, ettei ole mitään muuta identiteettiä ja omaa minuutta ilman lapsia. Nyt pitää ryhdistäytyä! Etsi se oma minuus, naiseus. Lapsillekin tekee hyvää, että äidillä on myös omaa elämää.
En vaadikaan lapsia kokonaan itselleni. En ole tehnyt vielä elettäkään muuttaakseni sopimusta. Siitä ei ollenkaan ole kyse. Olin erotilanteessa niin lamaantunut, kun kaikki meni hurjan nopeasti. En ollut ihan täyspäisessä tilanteessa allekrijoittaessani lastenvalvojan tarjoaman paperin.
Nyt valitsisin toisin!
Juu... pitä ryhdistäytyä, löytyä minuus ja naiseus jne. Mutta, kun ikävöin lapsiani ja en ole täysin varma, missä olosuhteissa nyt olevat. Kauhean väsyneitä ja kiukkuisa tänne tullessaan aina. Mutta en väitä, että johtuisi olosuhteista siellä päässä. Varmaan noin nuorille kuitenkin se ainainen ympäristön muutos.
On uusia ihmisiä roppakaupalla, mm. uuden naisen vanhemmat ovat käyneet useasti. Aikuinenkin rasittuisi, eikö vain?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrätkö, ap, että yhtä lailla se mies kaipaa niitä lapsiaan eron jälkeen? Ei äidillä ole yksinoikeutta lapsiinsa, lapset ovat tärkeitä myös isälle ja hän kaipaa lapsia aivan samalla tavalla kuin äitikin, ja on suruissaan kun lapset ovat äidin luona.
Päätös kuitenkin oli täysin hänen. Eli uusi puoliso on minua paljon nuorempi nainen, soittoharrastuksen parista leimahti rakkaus liekkeihin.
Jos tekee tällaisen tosi itsekkään päätöksen, niin eikö jostain pidä luopuakin? Nyt saa kaikki. Odottelen kyllä, että siellä päässä kyllästytään tähän systeemiin. Merkkejä on jo ollut.
Ikävä, että lapset ovat tällä tavoin heittopusseina ja välikappaleina omiin tarpeisiin.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap sama kuin tuossa toisessa aloituksessa, jonka kaappasivat riitelynhaluiset pahvipäät? Laitoin sinne viestin nro 55, jos niistä neuvoista olisi jotain apua. Tärkeintä on ettet jää sängyn pohjalle murehtimaan, potkit itsesi vaikka väkisin ihmisten ilmoille. Ajan myötä helpottaa, vaikka tietenkään ikävä ei kokonaan häviä. Ajattele myös lapsiasi, heille on tärkeää että suhde isään säilyy, ja parhaiten se tapahtuu kun mies on yksin lapsista vastuussa.
En ole, ihan sivistyneesti asiat on hoidettu tähän asti. Ja toivon, että vastakin.
Sängyn pohjalla en makaile, siitä ei ole kyse. Mieli vain on kaikessa tekemisessä muualla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloita jokin uusi harrastus, matkustele, biletä, hanki panokavereita, nauti hiljaisuudesta ja siististä kodista, treffaile kavereita, käy näyttelyissä yms.
Ei toimi!
Kaikkialla on tyhjä ja tyhmä tunne! Kaipaan vain lapsiani. Suurin osa tekemisistä oli lasten ympärillä. Ei kovin mielekästä lähteä tapaamaan ystävää, jolla on samanikäisiä lapsia ilman omia.
Harrastuksetkin ovat kovin lapsipainoitteisia tässä olleet vauvaunnista lähtien. Näyttelyistä en välitä, en siisteydestäkään. Hiljaisuus on suoranaista myrkkyä.
Toivoton tapaus nyt minä. Ainakin nyt vielä... kai tähänkin tottuu. Nyt vain niin tolkuton ikävä lapsia. Luonnoton olotila, että äiti on äiti vain joka toinen viikko. Kai nyt joku ymmärtää?
Kiitos kuitenkin vastauksestasi toki!
Eli äiti on se tärkein, isälle ei niin väliä? Tiesitkö, että ne lapset on puoliksi sun exän? Ihan yhtälainen ikävä hänellä on kun eivät ole paikalla ja ihan yhtä suuri oikeus hänellä on lapset luonaan pitää kuin sinullakin. Itselläni ei tullut mieleenkään muunlainen vaihtoehto kun me päätimme erota kuin sama viikko-viikko, tai oikeastaan nyt jaetaan tuo viikko vielä puoliksi kun pienin lapsista vasta kolme. Ei mulla ole mitään enempää oikeuksia lapsiimme kuin heidän isälläänkään eikä heidän isänsä yhtään vähemmän tärkeä lapsille ole kuin minäkään. Tärkeintä mun mielestä on se, että vanhemmat ovat sovussa ja lasten elämässä läsnä. Ja mikä estää näkemästä lapsia isän viikollakin? Kyllä meillä vaan nähdään silloinkin kun lapset on toisen luona yötä, aina saa lasten luo tulla kun ikävä iskee jommalle kummalle tai lapsille. Siksi kannattaa läheltä hankkia asunnot eron tullessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap sama kuin tuossa toisessa aloituksessa, jonka kaappasivat riitelynhaluiset pahvipäät? Laitoin sinne viestin nro 55, jos niistä neuvoista olisi jotain apua. Tärkeintä on ettet jää sängyn pohjalle murehtimaan, potkit itsesi vaikka väkisin ihmisten ilmoille. Ajan myötä helpottaa, vaikka tietenkään ikävä ei kokonaan häviä. Ajattele myös lapsiasi, heille on tärkeää että suhde isään säilyy, ja parhaiten se tapahtuu kun mies on yksin lapsista vastuussa.
En ole, ihan sivistyneesti asiat on hoidettu tähän asti. Ja toivon, että vastakin.
Sängyn pohjalla en makaile, siitä ei ole kyse. Mieli vain on kaikessa tekemisessä muualla.
Anna itsellesi aikaa. Mieli on muuaalla koska se työstää tapahtunutta. Ja hyvä kun työstää! Sinulla on myöhemmin paremmat mahdollisuudet toimivaan suhteeseen kuin lennosta vaihtaneella.
Halaus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se tarkoita, että äitiys on katkolla, kun lapset ovat isällään. On myös melko itsekästä vaatia lapsia itselleen vain oman hyvinvoinnin nimissä. Eikä sekään ole tervettä, ettei ole mitään muuta identiteettiä ja omaa minuutta ilman lapsia. Nyt pitää ryhdistäytyä! Etsi se oma minuus, naiseus. Lapsillekin tekee hyvää, että äidillä on myös omaa elämää.
En vaadikaan lapsia kokonaan itselleni. En ole tehnyt vielä elettäkään muuttaakseni sopimusta. Siitä ei ollenkaan ole kyse. Olin erotilanteessa niin lamaantunut, kun kaikki meni hurjan nopeasti. En ollut ihan täyspäisessä tilanteessa allekrijoittaessani lastenvalvojan tarjoaman paperin.
Nyt valitsisin toisin!
Juu... pitä ryhdistäytyä, löytyä minuus ja naiseus jne. Mutta, kun ikävöin lapsiani ja en ole täysin varma, missä olosuhteissa nyt olevat. Kauhean väsyneitä ja kiukkuisa tänne tullessaan aina. Mutta en väitä, että johtuisi olosuhteista siellä päässä. Varmaan noin nuorille kuitenkin se ainainen ympäristön muutos.
On uusia ihmisiä roppakaupalla, mm. uuden naisen vanhemmat ovat käyneet useasti. Aikuinenkin rasittuisi, eikö vain?
Se sun ahdistuneisuus ja kiukkuisuus se lapsiin heijastuu, eikä mikään uusien ihmisten tapaaminen. Skarppaa nyt hyvä ihminen!
Alue: Aihe vapaa
Aloita jokin uusi harrastus, matkustele, biletä, hanki panokavereita, nauti hiljaisuudesta ja siististä kodista, treffaile kavereita, käy näyttelyissä yms.