Miten te ahdistuneisuushäiriöiset voitta tälläisinä aikoina?

Roadwalker kirjoitti:

Kai tiedät, että nuo lääkkeet ovat vain suurien lääkefirmojen bisnestä, joita määrätään lähes jokaiselle potilaalle ja aiheuttavat vakavaa riippuvuutta? Huumaavat, aihuettavat voimakasta riippuvuuta (eli olet loppuikäsi koukussa lääketehtaan tuotteisiin) ja muuttavat persoonaasi. Tietysti myös lääkejäämät kertyvät elimistöösi ja kuormittavat maksaasi, munuaisiasi ja muuta elimistöäsi.

Höpönhöpön. Ei niistä mitään peikkoa kannata tehdä. Itse käytän opamoxia satunnaisesti mm. paniikkihäiriön ja lentopelon estoon. Pienenä annoksena ja satunnaisessa käytössä ei ole minkäänlaista koukuttumisvaaraa. Tekee olon normaaliksi, mitään euforiaa niistä ei tule.

Mun ahdistus on muuttunut ennakkoaavistuksiksi. Perjantaina en pystynyt käymään suuressa ostoskeskuksessa ostoksilla ja Helsingin rautatieaseman juoksin läpi, kun ahdisti väenpaljous ja päässä pyörivät katastrofin ainekset. Olin myös suuressa yleisötilaisuudessa, jossa koko ajan ahdisti ajatus, kuinka helppo kohde olisimme jos sekaan pääsisi joku aseen kanssa...sanoisinko siis, että ahdistus oireilee nykyään jonkinlaisena aavistuksena maailman tilasta, vähän kuten eläimillä vaisto. Olen kokenut samaa myös ennenkin esim. pie ehköjen luonnonmullistusten muodossa, joihin olen muutaman kerran joutunut. Olen nykyään siis ennemminkin yliherkkä kuin ahdistunut.

Maailmalla tapahtuva paha ei minun ahdistuneisuushäiriööni vaikuta koska ahdistun nimenomaan oman elämän asioista, läheisten asioista ja arkisista jutuista. 

Vierailija kirjoitti:

Ahdistus on mulla lähtöisin oman elämän ongelmista. Koventunut ilmapiiri ei helpota sitä, mutta suoraa vaikutusta mun oloon uutisilla ei ole. Kun olen enemmän ahdistunut, en seuraa uutisia ollenkaan, muulloinkin valikoiden. Vältän esimerkiksi tämänhetkisen hallituksen kaikkien ministereiden kaikkia kommentteja. Kanava vaihtuu heti, jos Sipilän naama välähtää ruudussa.

Joten siis kyllä mua varmaan ahdistaa vähän enemmän, mutta lähinnä tämä ilmapiiri, että kaikkien pitää olla innovatiivisia ja tuottavia ja ahkeria ja huippuhöpöhöpöjä.

Mulla aika sama tilanne. Ei tämä maailman tilanne mun ahdistusta ainakaan helpota, mutta toisaalta mulla on niin paljon omassa elämässä haasteita, ettei ole resursseja murehtia kamalasti enää muuta maailmaa.

Mun ahdistusta/ ahdistuskohtauksia on lievittänyt  tai osin poistanut kiinalainen akupunktio.

Joudun turvautumaan opamoxiin enää lähinnä hammaslääkärikäynneissä ja junassa.

Kyllä minuakin ahdistaa, vaikka minulla ei ole mitään ahdistushäiriötä. On aivan selvää, kuten Pariisin terrori-isku osoitti, että osa maahanmuuttajista on Isisin värväämiä ja heidän tarkoituksenaan on tehdä itsemurhaisku paikkaan jota ei voi ennalta arvata, ja se kohdistuu siviileihin. Ei mene kauaa niin tällainen tapahtuu myös Suomessa. 

Eniten ahdistaa siis tietoisuus siitä, kuinka heikko ja suojaton maa Suomi on. Tällä maalla ei ole enää mikään homma lapasessa; ei kyetä tekemään lamalle mitään, ei puolustamaan rajoja, ei edes suorittamaan rajavalvontaa.  Suomi on tuurilla seilaava laiva, ja mitäs kun se tuuri tässä kohtapuolin loppuu, miten meidän yhteiskuntajärjestys sen kestää, kun sitä turvaavat rakenteet on joko heikennetty tai annettu rappeutua järjestelmällisesti vuosien ajan. Aivan kuin meidän poliitikoilla ois jo lentolippu jonnekin parempaan maahan, jonne lähdetään kun Suomesta on ensin imetty viimeisetkin mehut.

Vierailija kirjoitti:

Minun rauhani tulee Jumalalta. Uskon Jeesukseen Kristukseen. Hän on Rauhan Ruhtinas, Tie, Totuus ja Elämä.

 

Onko sinulla ap Raamattu?

 

Olen kristitty, ja silti minulla on ahdistuneisuushäiriö.

Ja vaikka olen itsekin uskova, niin en voi sietää sitä, että Raamattua ja uskoontuloa tyrkytetään avuksi joka vaivaan.

Usko auttaa minua, kaikkia se ei auta. Aika monelle aiheuttaa jopa lisää ahdistusta.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistus on mulla lähtöisin oman elämän ongelmista. Koventunut ilmapiiri ei helpota sitä, mutta suoraa vaikutusta mun oloon uutisilla ei ole. Kun olen enemmän ahdistunut, en seuraa uutisia ollenkaan, muulloinkin valikoiden. Vältän esimerkiksi tämänhetkisen hallituksen kaikkien ministereiden kaikkia kommentteja. Kanava vaihtuu heti, jos Sipilän naama välähtää ruudussa.

Joten siis kyllä mua varmaan ahdistaa vähän enemmän, mutta lähinnä tämä ilmapiiri, että kaikkien pitää olla innovatiivisia ja tuottavia ja ahkeria ja huippuhöpöhöpöjä.

Mulla on ihan sama.

Vierailija kirjoitti:

Liikunta auttaa ahdistukseen, uiminen. Koittakaa syödä terveellisesti ja nukkua. Heittäkää huolet Jeesukselle.

Vihaan näitä kommentteja. Oletko sinäkään tullut ajatelleeksi, että ehkä nuo antamasi neuvot on käynyt aika monen mielessä? Jos tämän ahdistuksen saisikin sillä pois, että harrastaa liikuntaa ja syö terveellisesti ja yrittää nukkua :(

Kyse on aivojen kemiasta, synnynnäisistä temperamenttipiirteistä, varhain (jo lapsena) omaksutuista toimintamalleista, monilla myös traumoista.

Ahdistuksesta on mahdollista parantua, mutta tie on pitkä eikä tosiaan mikään "alanpa nyt elää terveellisesti ja lukea Raamattua niin en ole enää ahdistunut"

Niin.. Kun koko ajan tulee uusi trauma toisen perään, ei ole ketään kenen kanssa puhua ja mistään ei saa apua. Joku liikunta voi ihan hetkellisesti auttaa. Opamox ehkä sen muutaman tunnin.

Mun ahdistuneisuuden ei maailaman huonot uutiset vaikuta. Mua ahdistaa arjen tilanteet jokapäiväisessä elämässä.

Olkaa te onnellisia, joilla Opamox vaikuttaa.

Itse kun syön hädän keskellä 15 - 45 mg niin ei mitään vaikutusta. Ei rauhoita tai tee levollista oloa. Ja käytän lääkettä korkeintaan 1 - 2 kertaa kuukaudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun rauhani tulee Jumalalta. Uskon Jeesukseen Kristukseen. Hän on Rauhan Ruhtinas, Tie, Totuus ja Elämä.

 

Onko sinulla ap Raamattu?

 

Olen kristitty, ja silti minulla on ahdistuneisuushäiriö.

Ja vaikka olen itsekin uskova, niin en voi sietää sitä, että Raamattua ja uskoontuloa tyrkytetään avuksi joka vaivaan.

Usko auttaa minua, kaikkia se ei auta. Aika monelle aiheuttaa jopa lisää ahdistusta.

Sama täällä. Uskon, ja silti ahdistus vaivaa. Minä koen, että se aiheuttaa minussa jopa syyllisyydentunteita, kun kehotetaan uskomaan Jumalaan ikään kuin se poistaisi kaiken ahdistuksen. Emme me elä vielä taivaassa, jossa mitään murhetta ei ole. Täällä maan päällä meillä on vielä ahdistus seuranamme. Kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Meidän tulisi enemmän kantaa toistemme kuormia. Jumala meitä syntisiä armahtakoon, kun emme ole siinä riittävän ahkeria.