3-4v lapsen taidot/käytös?

Vierailija

Meillä on 3.5v poika joka jostain syystä heittäytyy kotona avuttomaksi/osaamattomaksi joissain perusasioissa?
Käyttäytyy äidin kanssa todella huonosti, ei tottele yhtään, lyö, räkii, sotkee tahallaan ja taas minun kanssa käyttäytyy paljon paremmin?
Voin mennä pojan kanssa mihin vaan, autosta kun lähdetään kerron pojalle minne mennään mitä tehdään miten pitää toimia ym. Ennen kuin otan vöistä pois ja lapsi melko hyvin toimii silloin.
Muija ei voi mennä minnekään pojan kanssa, autosta suoraan matkarattaisiin ja sieltä ostoskärryihin, yrittää rimpuilla karkuun, muksii äitiä ja jos pääsee karkuun juoksee ja ryntäilee ihan minne sattuu, huutaa, riehuu, rimpuilee?

Kotona ei pue tai riisu, pitää pukea ja riisua aina, mutta tarhasta ei tule mitään negatiivista palautetta?
Viikonloppuna jäi kiinni kun ei tiennyt että olin sisällä yläkerrassa, poika kiukkusi ulkona muijalle ja tuli sisälle yksin, olin ihan hiljaa seurasin pojan touhuja, poika riisui kaikki ulkovaatteet kengät, puvut, hanskat ym.tosi nätisti ja laittoi kaikki omille paikoilleen ei jättänyt lojumaan lattialle.
Kotona pitäisi syöttää ja muija auttaa aina?
Osaa kuitenkin halutessaan syödä todella hienosti ja veitsellä leikkelee pehmeitä ruokapaloja pienemmäksi ym.
Miksi heittäytyy avuttomaksi?
Jos lapselle antaa oikean ruuvimeisselin osaa sillä kiertää leluista ruuveja irti ja kaikkea muutakin.
Lapsi on meidän ainut ja saa varmasti huomiota riittävästi.
Tuntuu että lapsi luulee saavansa tehdä ihan mitä vaan äidin kanssa ollessaan.
T.isä39v

Kommentit (9)

Vierailija

Ensin ohis, puhut vaimostasi Muijana, toivottavasti et lapsen kuullen?

Meillä tyttö kokeili minuun samaa, en ole sellainen että suuttuessani räjähtäisin, mutta silloin oli pakko korottaa ääntä vaaratilanteen vuoksi. Sen jälkeen totellut myös minua hyvin.
Moni lapsi tulee äidin kanssa niin läheiseksi, että auktoriteetti kärsii. Pitäähän lapsen äiti rajoista tiukasti kiinni ja on johdonmukainen?
Jos lapsi ei pue, kokeilkaa jotain tarrataulua tms. Aina hyvin menneestä aamusta saa tarran ja 10 tarraa kerättyään joku kiva yhteinen retki tms? Jos ei meinaa sujua millään niin parina aamuna lapsi kainaloon ja vaatteet kassissa mukaan, niin että tosissaan tajuaa että jos ei itse pue, ei häntä pue kukaan muukaan.

Vierailija

Meillä vähän samaa välillä. Muut (isä ja päiväkotihoitajat jne.) voivat ignoorata lapsen aika pitkälle, lapsi tekee mitä täytyy pahemmin kiukkuamatta, mutta minun kanssa rasittavampi. Jos en vastaa johonkin höpinään (ja sitä riittää), niin lapsi jää jankuttamaan ja toistaa samaa asiaa vaikka sata kertaa joka kerta korottamalla ääntään, itkemällä ja raivoamalla, jos en heti vastaa. Ainoa lapsi on joo kuten minä itsekin. Itse ajattelen, että hyvin mahdollista, ettei saa oikeasti tarpeeksi huomiota tässä suppeassa sosiaalisessa piirissä. Ollaan läheisiä siksi ettei lapsella ole oikein muita. Minun pitäisi äitinä revetä kymmeneksi ihmiseksi pitääkseni hänet tyytyväisenä, olla äiti, palvelija ja kaveri ja nytkin tuo itkee ja jää jumittamaan oven rakoon, ettei ole kaveria. Ei suostu leikkimään yksin. Ei ole minullakaan ketään. Minkäs teet. Elämä on. Koko ajan pitäisi olla leikittämässä ja höpöttämässä. Tietyllä tapaa saanut pahimmat velttoilut pidettyä kurissa antamalla lähinnä pari vaihtoehtoa riitatilanteessa. Joko tekee sen mitä täytyy tai menee muualle kiukuttelemaan. Jatkuvasti turhautuu kun ei osaa jotain vaikka haluaisi olla niin iso. Pyytää apua ja kun annan niin saa raivarin kun ei itse osannut. Positiivista huomiota en anna huonosta käytöksestä. Paska äiti olen mutta joku raja roikkumisessakin. Jos on puettava vaatteet niin ne puetaan tai sitten mä lähden menemään oli valmis tai ei. Jos ei vie vaatteita paikoilleen kotiin tultua ja ruoka-aika menee ohi niin sitten jää ilman ateriaa. Jotain missaa väistämättä jos vetkuttelee. Jos ei suostu iltapesuille aikataulussa niin jää ilman pidennettyjä iltasatuja ja hellimisiä...

Ja tämä on niin hirveän turhauttavaa. Pyydän hetken rauhaa tehdä jotain rauhassa ja YKSIN, niin pitää jotain vartin omaa puherauhaa puhelimessa tai siivous- tai kokkausrauhaa tapella puoli tuntia... tunti! Ja nytkin jo tunnin jumittanut surkeana ovella eikä mene leikkimään yksin... itselläkin tuli itku ja sanoin lapselle, että ei minullakaan ole kaveria. Ei yhtään siskoa eikä veljeä eikä edes isää... ja äitiäkin nähnyt ikuisuus sitten viimeksi... että kyllä mä rakastan että ei oo siitä kiinni mutta oikeesti voisko sen pienen hetken leikkiä yksin että saisin miettiä mitkä miljoona asiaa pitää tehdä... minulla on omiakin murheita: nollasopimus, joka alkaa näyttää kohta täydeltä nollalta. Vähennetään tunteja, sitten vielä lapsikin sairastuu ja hoidan sitä kotona monta päivää ilman palkkaa kun se ei ole mikään automaattinen oikeus. En pääse edes töihin silloin harvoin kun töitä olisi ja mikään yhteiskunnan taho ei korvaa elannon menetystä. Että saisinko ihan oikeasti vartin omaa aikaa... hirveää kun lapsi itkee, että äiti tuu ja oo mun kaveri mutta just nyt en voi enkä halua eikä sitä halua kukaan muukaan. Päiväkodille kelpaa kyllä rahat mutta en saa viedä sairasta lasta sinne päästäkseni töihin. Ei ole varaa palkata hoitajaa kun hoitajan palkkaaminen yhtä kallista kuin päiväpalkka. Vituttaa ihan täysillä. Se vaan on niin, että elämä on perseestä välillä ja se lapsenkin on opittava ymmärtämään. Itkettää minuakin mutta mitä se auttaa? Ei yhtään mitään... nyt noin tunnin jälkeen lapsi meni leikkimään yksin ja on ihan onneton... sairas reppana... ja äitiä vituttaa se, että jokainen sairauspäivä tarkoittaa muutenkin surkean päiväpalkan menettämistä työttömyyspäivien lisäksi... vittuako minä edes töihin viitsin kohta mennä... tulisinpa itse kipeäksi, niin edes siitä maksettaisi... no joillain sitä kai on antaa aikaa ja empatiakykyä lapselle... tämäkin itkee koko ajan että anna katsoa lastenohjelmia... sitä ja tätä... hetkeäkään ei sais maan maata rauhassa... koko ajan minun pitäisi pomppia viihdyttämässä ja palvelemassa...

Vierailija

Tuo meidän poika on aika omatoiminen muuten, saattaa viihtyä omissa leikeissä pitkäänkin yksin.
Eikä meillä raha pulaakaan ole vaikka ei ylimääräistäkään, molemmat käy töissä.
Ap.

Vierailija

Ne on niitä äitien poikia. Joskus tyttöjäkin. Hoidossa skarpataan ja ollaan reippaita, läheisimmän ihmisen kanssa se kaikki purkautuu.
Osin kyse on varmaan peilisuhteesta, kuten numerolla 4. Äiti säälii lasta ja itseään, lapsi kokee olonsa turvattomaksi ja haastaa.
Mulla 4,5-vuotias poika alkanut sanoittaa tunteitaan oma-aloitteisesti ja sanoo jännittävänsä tosi paljon monia tilanteita päivähoidossa. Vielä puoli vuotta sitten käyttäytyi mulle kotona pahimmillaan kuin aloittajan lapsi.

Vierailija

On tuo meidänkin lapsi tosi omatoiminen, välillä liikaakin. Luulen, että tuo kiukuttelu äidille johtuu siitä, että äiti on vaan se läheisin ihminen, jonka edessä haluaa olla heikoin. Ehkä se oma heikkous ja riippuvuus äidistä vähän pelottaakin ja lisää kiukkua. Kyllä me toisiamme rakastammekin ja jatkuvasti sanotaan sitä toisillemme, vaikka tuo edellinen viesti kuulosti varmaan tosi tunnekylmältä. Puhutaan lapsen kanssa tunteista puolin ja toisin. Asiantuntijoista en niin välitä kun niiden mielestä lapsi traumatisoituu mistä vaan. Päiväkodissa nauroivat päin naamaa, kun kerroin että välillä lapsi voisi osoittaa empatiaa minuakin kohtaan kun osaa antaa muillekin työ- ja leporauhan... ei kuulemma tämän ikäinen vielä osaa... kai sitä voi kuitenkin opetella ja jotain alkeellista jo osaa. Jos vaan onnistun vetämään oikeasta narusta, niin lapsi haluaa auttaa tekemällä oman osuutensa ja on iloinen kun sai tehdä hyvää ja äidin iloiseksi. Onneksi minullakin on edes vähän ylimääräisiä säästöjä, ettei talous romahda ihan parin päivän tai edes kuukauden ansiomenetykseen, mutta pidemmän päälle ei voi sieltäkään vetää. Ei sitä niin paljon kuitenkaan ole ja ketä nyt ei harmittaisi 500-800 euron lovi palkassa, jos työttömänäkin saisi enemmän...

Numero kakkonen

Vierailija

Siihen ihmiseen puretaan kaikki negatiivinen kuka on läheisin. Muille sitten ei kehdata eikä se tunnu yhtä turvalliselta. Tietää, että äidille voi näyttää ne tunteet. Sehän on hyvä, että lapsella on joku jolle näyttää harmitus, ja joku jota uhmata ja harjoitella sitä omaa tahtoa. Huolestuttavaa olisi, jos lapsi olisi aina kiltti ja säyseä. Toki jotkut lapset voivat olla luonnostaan sellaisia, mutta kyllä turvallisessa ihmissuhteessa lapsi uskaltaa uhmata. Ilman pelkoa, että häntä rangaistaan tai hylätään.
En ole mikään asiantuntija, mutta näin olen itse ajatellut.

Vierailija

Missä se raja menee, miten paljon negatiivista ja huonoa käytöstä äidin pitäisi sietää ja mitä se sietäminen tarkoittaa? Jos lapsi suuttuu ja lyö ja heittelee tai rikkoo tavaroita, niin kyllähän niistä jotain seuraamuksia on oltava, että lapsi oppii, että vaikka äiti olisikin läheisin ja kestää monenlaista niin ei mitä tahansa kuitenkaan. Ei äidin tarvitse olla koko ajan valmiustilassa, että tuleeko kohta puukosta selkään. Miksi hylkäämisen ja eristämisen kokemus olisi lapselle jotenkin erityisen vahingollista? Onhan huonosta käytöksestä samanlaisia seuraamuksia aikuistenkin elämässä.

Mielestäni lapset eivät ole tyhmiä, vaan katsovat myös muita ihmisiä, miten muut kohtelevat hänen äitiään. Jos kaikki muut ympärillä olevat ihmiset odottavat äidiltä ylisuoritusta, niin lapsikin oppii, että ei äidillä ole väliä. Tai jos noita keskusteluja käydään lapsen kuullen neuvolassa tms., niin kyllä lapsi tajuaa, jos äidin tunteita vähätellään ja paheksutaan. Äiti ei saa väsyä ja äidit ei nuku ikinä vaikka päiväunia ja makaa rauhassa sohvalla. Se on aina isä, jolla on oikeus omaan rauhaan... Itse toivoisin välillä omalta mieheltäni/lapsen isältä ja vaikka päiväkotihoitajilta, että opettaisivat lapselle vähän äidinkin kunnioitusta ja huomioimista. Se olisi tehokkaampaa kuin että äiti itse sanoo että ei saa lyödä minua, jos muut ovat vaiti eivätkä vahvista sitä viestiä sanomalla että "juuri niin".

Kakkonen

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat