naureskelen koko ajan kaikelle, olenko hullu?

Vierailija kirjoitti:

...Usein on myöskin vaikeaa pidätellä naurua. Mikä hitto mua vaivaa? Pitäisikö hakea apua tms? Aika ärsyttävää tää on. Ja näin on ollut varmaan aina. Kaikki pitää mua varmaan ihan hulluna. Mitä teen?

Mulla on ollut viime aikoina samaa. Jopa kaupan kassalla alkoi yksi edellisen päivän juttu naurattamaan niin sairaasti, ettei meinannut loppua tulla. Yritin muka olla soittavinani miehelleni, saadakseni naurun kuriin. Itselläni syy löytyy varmasti stressistä ja yliväsymyksestä.

Oothullu

En tiiä :/ hullulta kyllä kuulostaa.

Jotain sisäistä jännitystä, ootko stressaantunut, ahdistunut? Sinänsähän toi on yleistä monilla tilanteissa joissa ei saisi nauraa ja joissa eivät ehkä oleniin kotonaan.

Vierailija kirjoitti:

Jotain sisäistä jännitystä, ootko stressaantunut, ahdistunut? Sinänsähän toi on yleistä monilla tilanteissa joissa ei saisi nauraa ja joissa eivät ehkä oleniin kotonaan.

Oon ollut masentunut vuosia mutta en usko että liittyis siihen.. Naureskeluakin on jatkunut pitkään, kai minä sitten olen hullu :D

Ole huoleti, täällä on samanlainen. Mistä johtuu, en tiedä. 

Siinäpä arvoitus. 

Ihan normaalia

Minullakin on tuommoista. Oon tai nykyäänkin välttelen kauppaan menoa samoin joskus saatan jättää jonkun pidemmän lenkin tekemättä... Koska hävettää ihan sikana jos alan yks kaks hihittelee yksinään... :/

Vierailija kirjoitti:

Ole huoleti, täällä on samanlainen. Mistä johtuu, en tiedä. 

Siinäpä arvoitus. 

Hyvä etten siis ole ainoa

Eikäää :D Ihana löytää kohtalontovereita. Olen niin monta kertaa nolannut itseni repeämällä täysin väärissä paikoissa saamatta sitä naurua loppumaan, mutta mun naureskelut johtuvat stressistä. Varsinkin pitkien projektien jälkeen joihin on käyttänyt aikaa tajuttomasti tosi ryppyotsaisesti sitä on niiden päätyttyä repeillyt milloin missäkin. 

Kerran ala-asteella muistan miten repesin kesken tunnin. Kotona oli tosi halju tilanne, äiti aina töissä ja isä oli ihan sekaisin (viina ja lääkkeet, se perinteinen ja se näkyi myös mun vaatetuksessa..) ja taisi olla joku tilanne päällä. Opettaja tuli luokkaan itkettyneenä ja kertoi, että veljelleen oli tapahtunut jotain mutta ei suostunut kertomaan miksi oli joutunut sairaalaan. Yksi pojista ehdotti sutjakkaasti että sillä on maksa pamahtanut ja se räjäytti potin koko lopputunniksi! Nauroin ihan kippurassa tota heittoa enkä saanut sitä millään loppumaan. Opettaja suuttui ja sanoi että olen epäkohtelias ja olisi kohteliasta lopettaa, mutta rimeastuin vain lisää. 

Oikeasti en tiedä vieläkään mitä oli tapahtunut mutta opettajankin pelisilmä aivan olematon - rääsyissä oleva lapsi nauraa hervottomasti on taatusti epäkohteliasta, mutta olisi voinut miettiä ennen kuin raivoaa enempää että se lapsikin voi purkaa omia kotiolojaan. 

Jotkut dementiat saattavat alkaa jo melko varhain (n. 40v.) mm. Sopimattomana käytöksenä ennenkuin muistihäiriöt alkavat.

Yleensä jos epäilee olevansa hullu, ei ole. Hullut luulevat olevansa normaaleja eivätkä tiedosta hulluuttansa vaan luulevat kaikkien muiden olevan hulluja.

Maallikkotermit tarkoituksellisia.

Täällä toinen, jota naurattaa 24/7... Eritoten seurassa olen koko ajan suu korvissa, ja taatusti se, joka nauraa aina myös omille (huonoille) vitseilleen. Masentunut olen itsekin, mutten usko että se on syynä.

Onhan se välillä vähän noloa, mutta ei onneksi vaarallista. Nauru piristää ja vie hetkeksi stressiä pois. Jos nauraa väärässä tilanteessa, sen voi aina onneksi naamioida yskäksi :)

Yhdessä harrastuksessa on mulla tuttu, joka naureskelee itsekseen paljon. Myönnän pitäväni häntä vähän sekaisin olevana. Hänellä on yliopistotutkinto kasvatustieteistä. Ei tuommoinen itsekseen naureskelu normaalia käytöstä ole.

Kysyin, mille nauraa koko ajan sanoo, että tulee hassuja juttuja mieleen.

Parempi nauraa kuin itkeä joten ei hätää.

Vierailija kirjoitti:

Eikäää :D Ihana löytää kohtalontovereita. Olen niin monta kertaa nolannut itseni repeämällä täysin väärissä paikoissa saamatta sitä naurua loppumaan, mutta mun naureskelut johtuvat stressistä. Varsinkin pitkien projektien jälkeen joihin on käyttänyt aikaa tajuttomasti tosi ryppyotsaisesti sitä on niiden päätyttyä repeillyt milloin missäkin. 

 

Kerran ala-asteella muistan miten repesin kesken tunnin. Kotona oli tosi halju tilanne, äiti aina töissä ja isä oli ihan sekaisin (viina ja lääkkeet, se perinteinen ja se näkyi myös mun vaatetuksessa..) ja taisi olla joku tilanne päällä. Opettaja tuli luokkaan itkettyneenä ja kertoi, että veljelleen oli tapahtunut jotain mutta ei suostunut kertomaan miksi oli joutunut sairaalaan. Yksi pojista ehdotti sutjakkaasti että sillä on maksa pamahtanut ja se räjäytti potin koko lopputunniksi! Nauroin ihan kippurassa tota heittoa enkä saanut sitä millään loppumaan. Opettaja suuttui ja sanoi että olen epäkohtelias ja olisi kohteliasta lopettaa, mutta rimeastuin vain lisää. 

Oikeasti en tiedä vieläkään mitä oli tapahtunut mutta opettajankin pelisilmä aivan olematon - rääsyissä oleva lapsi nauraa hervottomasti on taatusti epäkohteliasta, mutta olisi voinut miettiä ennen kuin raivoaa enempää että se lapsikin voi purkaa omia kotiolojaan. 

Alapeukulle perustelut!

No siksi alapeukku, että vaikka sulla on kuinka hirveät kotiolot, niin on todella loukkaavaa alkaa nauraa opettajan veljen sairaalaan joutumiselle ja sille, että opettaja on itkenyt. Olisit varmaan nauranut mille tahansa toista koettelevalle kurjuudelle.

Huonot olot eivät oikeuta olemaan toisia kohtaan inhottava. Kaikilla on omatkin murheet. Silti on kunnioitettava toisen surua.

Se, että tuttuni naureskelee itsekseen, häiritsee minua kovasti. Nolottaa olla sellaisen seurassa ja lisäksi kun olen empaattinen, niin mulle tulee spontaanisti aina olo, että.pitää yhtyä sen iloon, jonka kanssa liikun ja sitä kautta ärsyyntynyt olo, kun niin ei ole järkeä tehdä, kun toinen nauraa jotain omia juttujaan, jotka ei liity tilanteeseen.

Rasittavaa olla tyhjännaurajan kanssa.

Mites tää sanonta: mies se räkänokastakin tulee, muttei tyhjän naurajasta.

Onko univajetta? Itselläni ainakin naureskelua esiintyy _juuri_ tuolloin ja nimenomaan mieleen tulee erilaisista asioista huvittavia assosiaatioita, joille sitten univajeissaan nauraa helpommin kuin muulloin. Ei siinä sen kummenpaa. Tästä taisi olla jossain netissä tutkimuskin, mutta nytpä en sitä löydä. Psykiatrit tosin laittaa naureskelun helposti skitsofrenian piikkiin, vaikka sitä ei potilaalla olisi (mitään negatiivisia tai positiivisia oireita ei edes ole :D).