Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Paniikkihäiriö ei lähde altistamalla

Vierailija

Ei vaikka kuin altistaa itsensä tilanteille niin se ei poista jännitystä tai paniikkihäiriötä. Myös lääkitys on aika turhaa. Onko muita?

Kommentit (9)

Vierailija

Täällä ollaan! olen huomannut tuon ettei tilanteille altistaminen poista sitä, mutta olen oppinut hiukan hallitsemaan oireita. Kaupassa jännitän ja hermoilen, tuntuu että kaikki tuijottaa mutta rauhoittelen itseäni tyyliin "se johtuu vaan mun sairaudesta, ole rohkea ja hae ostoslistan viimeisetkin ostokset" ja mulla tuo on auttanut hiukan.

Luin netistä että kofeiini pahentaa oireita ja mä juon paljon kahvia. Tänään on eka päivä kun olen juonut vain kofeiinitonta kahvia :) kokeilu siis meneillään että helpottaako kofeiiniton elämä oireita edes hiukan. Jokatapauksessa aion jatkaa tuon kahvin käyttöä kun se maistuu paremmalle ja ties vaikka siitä olisi hiukan apua etenkin sydämentykytyksiin.

Vierailija

Alkoholi pahentaa myös. Enkä nyt sitten vihjaile että kaikilla paniikkihäiriöisillä olisi päihdeongelmia...

Vierailija

Ei. Minulta lähti. Itsetutkiskelu auttaa myös. Käy vain noinhuvikseen koko elämänsä läpi ja pohtii mistä ongelma on lähtöisin. Joo ei ihan helppoa. Sitten altistutaan niin maan pirusti... Hyviä kokemuksia kertyy ja usko itseen kasvaa. Toki rauhoittava lääkityskin auttaa alkuun. Enää jää jäljelle se ikävin osuus. Olet muuttumassa/muuttunut ihmisenä, mutta on vielä niitä "ihania" ihmisiä jotka ei halua uskoa sitä. Tämä on toki muissakin mielenmuutoksissa tavallista. Joidenkin mielestä on kai hyvä, että kaikki pysyy ennallaan että he saavat voivotella ja muistutella huonoista ajoista. Eihän se nyt ole mahdollista omin ajatusvoimin toipua ongelmista jotka on luonut omassa päässä... :) Mitä nyt sitten kun ei voi enää neuvoa yläpuolelta, vaan joutuu asettumaan samalle tasolle. Mitä sitten kun toinen alkaa vetää rajoja millaista käytöstä sallii itseään kohtaan. Se on voi voi. Kyllähän sitä vähintään narskuksi leimataan, mut mitä väliä kunhan itse tietää mikä on. Eli itsetutkiskelu ja altistaminen oman suunnitelman mukaan. Ei koskaan toisen painostamana. Se aiheuttaa helposti ahdistusta.

Vierailija

Niin ja tuo itselle mielessään puhuminen auttaa myös. Sekin ettei kiellä jännitystä. Pieni jännitys antaa potkua elämään. Sen voi kääntää mys positiiviseksi voimaksi. Altistuminen kannattaa aloittaa rauhallisista ajoista ja pienistä kaupoista. Sitten vaan lisää haasteita kehiin. Kyllä se voima siellä sisällä on, mutta se kääntyy paniikissa itseä vastaan. Sama varmaan muissa sosiaalisissa tilanteissa, että ensin pieniä kyläilyä ja sitten ehkä isommat juhlat, pikkuasiointeja ja sitten haastetta lisää. Itseä kuunnellen vain niin kyllä se onnistuu. On hyvä myös antaa itsele positivista palautetta, koska ei sitä muilta saa. Näin olen pääsemässä peloistani eroon. En epäile etten niitä kohtaisi mutta osaan jo hyväksyä ja käsitellä niitä. Kaikki syntyy omassa päässä ja voi olla pitkän kehityksen tulos. Usko itseen on se avain ja sitten oppii myös luottamaan siihen rutiiniin ja siihen että oppii katkaisemaannegatiivisen ajatuksen.

Vierailija

Mulle on auttanut se, että en vaadi mitäön. Sitten pyrin laajentamaan supistunutta elämää sitä mukaa kuin tuntuu hyvältä. Kun eläin on sairas tai surullinen, sekin eristäytyy. Ihmiselläkin on välillä tarve olla vetäytynyt. Sitä paitsi nykyarkkitehtuuri aiheuttaa monelle ahdistusta. Toisenlaisella ympäristöllä, voisi mielikin voida paremmin.

Vierailija

Joillakin on auttanut asenteen tarkastus aina kotoa lähtiessä. Ei ota itseä eikä mitään vakavasti ja säilyttää samalla itsekunnioituksensa. Aluksi vaikea asenne oppia. Saa olla ehdoton itselle tärkeissä asioissa, mutta samaan aikaan muistaa elämän keveyden ja arvaamattomuuden jännityksen. Elämä on täynnä ihania sattumuksia, mutta silti sitä saa ja tuleekin suunnitella. En tiedä onko näistä apua. Ei silti kannata uskoa kaikkia pinnalisia neuvoja kuten älä ajattele mitä muut ajattelee. Mitä teen kun kielletään ajattelemasta punaista norsua... Arvaat varmaan. Syvällisyys on ainakin minun pahe mutta toisten seurassa pitäisi ottaa kevyemmin ja heittää aivot narikkaan. Ei helppoa aina.

Vierailija

Parikymmentä vuotta meni, mutta nykyään paniikkihäiriö on hallinnassa niin, että pystyn käymään töissä ja hoitamaan pakolliset hommat.

Terapiassa kävin useamman vuoden ja lääkkeitäkin söin, mutta tuntuu, että ne vain saivat minut tuntemaan itseni sairaaksi ja vialliseksi. Lopetin molemmat ja hyväksyin sen, että panikointi on osa minua, eikä mikään asia jota vastaan täytyy taistella.

Annoin itselleni luvan olla ihan sellainen kuin huvittaa, nykyäänkin teen vain niitä asioita mitä haluan, enkä elä sen mukaan mitä yleinen mielipide tuntuu vaativan.

Aikaa ja kärsivällisyyttä vaatii, mutta pikkuhiljaa sen kanssa oppii elämään :)

Vierailija

Ei lähde ei. Mulla kohtaukset ei edes ilmenneeet missään ns. jännittävissä tai ennalta aavistettavissa tilanteissa, vaan täysin sattumanvaraisesti ja missä vaan. Tyypillisesti juuri täysin stressittömässä tilanteessa kuten lähikaupan kassajonossa, junaa odottaessa tai luennolla. 

Itselläni lääkityksenä toimi pahimpana aikana hyvin alkoholi. Sitä kun otin, niin kohtauksia ei koskaan tullut. Siksi sosiaalisissa tilanteissa join sitä paljon. Sain toki kohtauksia muulloin, mutta ne jaksoi kun tiesi että on keino tarvittaessa estää kohtauksen tulo ns. sopimattomassa paikassa jossa skitsoilu olisi noloa. 

Lopulta 10 vuoden jälkeen paniikkihäiriö meni minulta itsestään ohi. Olin vaan niin tottunut kohtauksiin, etten enää juurikaan välittänyt niistä, en ainakaan pelännyt. Jos tuli se tuttu olo, mistä tietää että nyt tulee kohtaus, sitä vaan totesi, että ahaa, tätä taas, ei pelästynyt yhtään. Vähitellen niitä kohtauksia ei enää sitten tullutkaan.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat