Kuolema ainoa vaihtoehto?

Vierailija

Haluaisin kuulla, että muillakin on rankkaa ja olette niistä asioista selvinneet. Tuntuu, että itsellä alkaa olla vaihtoehdot vähissä enkä enää selviä.

Mieheni sairastui vakavasti ja olen häntä tukenut ja auttanut koko vuoden, tehnyt ihan hirveästi työtä, että hänellä olisi parempi olla. Siinä sivussa olen ollut se infopiste, josta kaikki tutut ja sukulaiset hakevat vastauksia kysymyksilleen.

Meillä on pienet lapset, joista yksi sairastaa aivan jatkuvasti, ramppaan lääkäreillä, jotka sanovat, että normaalia flunssaa. Ja siis nytkin on ollut räkäinen ja kuumeinen usemman kuukauden ja välissä on ollut vain satunnaisia, yksittäisiä terveitä päiviä. Mm anoppi ja äitini koko ajan on niskani päällä, että kyllä on nyt on tehtävä tarkat tutkimukset ja selvitettävä asia, kun ei lapsi koko ajan voi olla kipeä. Niin, olen samaa mieltä, mutta lääkäri ottaa verenkuvan ja nielunäytteen ja kun ei mitään ei löydy niin ei löydy.

Teen erittäin haastavan alan opintoja, jotka vaativat paljon aikaa ja usein luennot ovatkin pakollisia enkä voisi olla pois. Tämän lisäksi on iso liuta harjoitustöitä, tenttejä ym. Pelkästään opinnot vaatisivat kaiken ajan. Pelottaa, että jos jään yksin lasten kanssa ja minulla on opinnot kesken ja en saa työtä.. Lapset, niiden harrastukset ja arjen pyörityskin vaatisi kaiken ajan. Miehen tukeminen ja sukulaisten palveleminen vaatisi kaiken ajan. Aina löytyy joku, joka kauhistelee, että "kyllä sinun pitäisi ottaa omaa aikaa/ huolehtia omasta terveydestä/ kahdenkeskistä aikaa/ saada opinnot loppuun mahdollisimman pian /järjestää lapsille kahdenkeskistä aikaa jne jne". Tuntuu, että pitäisi ja pitäisi ja pitäisi, mutta olen niin väsynyt, että en enää tiedä mikä viikonpäivä on tai mikä meidän osoite on.

Olen itsekin ollut paljon flunssassa ja öisin valvon paljon kipeän lapsen kanssa ja nyt alkanut stressikin viedä yöunet. Toivon, että saisin joku yö sydänkohtauksen ja voisin kuolla pois.

En jaksa enää niitä paineita, joita päälleni kasautuu, vaikka olen kova mimmi. Oikea pärjääjä ollut aina. Ponnistanut korkealle kuvottavan surkeista lähtökohdista. En koskaan anna periksi, mutta nyt tuntuu, että tässä ei ole mitään järkeä. Mitä enemmän yritän ja teen työtä, sitä enemmän päälleni kasataan vaikeuksia. Tuntuu, että olen kirottu. Kaikki mihin liityn, menee tavalla tai toisella pieleen.

Saamme kyllä apua välillä isovanhemmalta, mutta vaikka makaronilaatikon teko on sinänsä hieno apu ja kiva juttu, niin eihän se säästä aikaani kuin puoli tuntia. Siinä sivussa joudun kuuntelemaan kannustukseksi tarkoitettuja aatoksia, jotka lähinnä saavat minut haluamaan kiikkumaan narun päähän saman tein. "Mikä ei tapa, se vahvistaa!". "Nyt vain täytyy sinnikkäästi jaksaa". "Vaikeudet saavat arvostamaan hyviä asioita ihan uudella tavalla". Varsinkin tuo viimeinen tuntuu niin epäreilulta. Kyllä minä arvostin kaikkea hyvää elämässäni jo ennenkin tätä kauheaa vyyhtiä. Niin kauhea ja arvoton lapsuuteni oli, että tavallinen perhe-elämä tuntui lottovoitolta ja olin ihan kiitollinen ihan kaikesta.

Kommentit (4)

Vierailija

Kyllä sinä selviät. <3
Juuri tuo vaikea lapsuus on tehnyt sinusta todella vahvan!
Voisiko mummot ottaa lapsia välillä ihan hoitoonkin asti, eikä vain tehdä makaroonilooraa?
Mä olen luullut, että nykypäivänä mummot hoitaa lapset aivan kokonaan, niin eikö nuo teidänkin lasten mummot nyt voisi edes kerran viikkoon ottaa vaikka yökylään ja näin antaa aivan konkreettista apua, sanahelinän sijaan.
Ei ne sanat, vaan ne teot.
Kannattaa aivan suoraan pyytää sitä apua!
Eikä sun ole mikään pakko olla tietotoimisto. Varmasti on muutakin tekemistä.

Tsemppiä!!! :)

Vierailija

Hyvällä omalla tunnolla nyt delegoit kaikki mahdolliset hommat (esim. osa lastenhoidosta) eteenpäin. Jos opintojen suhteen on mahdollisuus joustaa niin hyödynnä se. Teidän tilanne kuulostaa siltä, että aivan takuulla kaikki ymmärtää jos et voi taipua joka suuntaan samanaikaisesti. Nyt vaan kaikki mahdollinen apu käyttöön!!

Jos juttelu ja erityisesti tuo infopisteenä toimiminen rasittaa niin sano se suoraan! Läheisesi eivät välttämättä ole tulleet ajatelleeksi, että se rasittaa sinua entisestään.

Kovasti jaksamista!!!!

Vierailija

Sano niille esim, että sanat, voivottelu ja kannustavatkin puheet rasittavat muutenkin raskaassa tilanteessa ja vain teot auttavat, jotta voisitteko vähän väistää, jos ette ole avuksi? 

Olin samanlaisessa tilanteessa. Avun sain, kun autoin toista äitiä, joka oli vielä huonommassa tilanteessa. Auttamistilanteiden täytyi vain osua sopivasti omaan arkeeni, niin, että en kokenut niitä lisärasitukseksi itselleni. Sain sitten vastineeksi hänelle sopivina ajankohtina minulle ujutettua tukea. Keskustelu auttaa ja kun kumpikin myöntää tarvitsevansa ja toivovansa edes ensi/hätäapua, niin kaksi zombieta voivat tukea toisiaan.

Ei meistä tullut heti ystäviä, koska kumpikin oltiiin niin tööt, että ei ajksettu olla usein yhdessä, mutta vuosien saatossa aloimme huomaamaan toistemme arvon ja nyt ollaan jo ystäviäkin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinä selviät. <3
Juuri tuo vaikea lapsuus on tehnyt sinusta todella vahvan!
Voisiko mummot ottaa lapsia välillä ihan hoitoonkin asti, eikä vain tehdä makaroonilooraa?
Mä olen luullut, että nykypäivänä mummot hoitaa lapset aivan kokonaan, niin eikö nuo teidänkin lasten mummot nyt voisi edes kerran viikkoon ottaa vaikka yökylään ja näin antaa aivan konkreettista apua, sanahelinän sijaan.
Ei ne sanat, vaan ne teot.
Kannattaa aivan suoraan pyytää sitä apua!
Eikä sun ole mikään pakko olla tietotoimisto. Varmasti on muutakin tekemistä.

Tsemppiä!!! :)

Mistä vitusta tällaisia mummoja löytää? Omat vanhemmat eikä puolison vanhemmat ole lainkaan kiinnostuneita lasten hoidosta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat