Ystävät ja kaverit katoavat. Pelkään, että jään yksin.

Vierailija

Todellista ystävyyttä ja lojaaliutta on vain vähän. Ollaan hetki kavereita, ystävystytään, ja sitten kun minusta tuntuu, että ystävyys on vakiintunutta, olemassa olevaa, ystävä onkin "kiireinen", tapaamiset harvenevat, yhteydenpito on minun varassani, ja kun en yksin enää viitsi, se lakkaa. Pitkäaikaisillekin ystävyyksille on käynyt näin. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Mitä voisi tehdä?

Kommentit (8)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteydenpito on aina itsesi varassa.

Eikö sen pitäisi olla vastavuoroista?
Ap


Ei. Ystävyyssuhteissa usein toisen rooliksi tulee yhteydenpitäjä.

Vierailija

Joo sama täällä. Minusta tuntuu pahalta että moni haluaa sellaisen ystävän josta voi jotenkin hyötyä tai joka olisi statukseltaan jotenkin "mielenkiintoinen". En osaa olla pinnallinen status-ystävä.

Vierailija

Sama ongelma. Olen lähes aina ollut se, joka ehdottaa tapaamisia. Sitten kun tulee tarpeeksi monta kieltävää vastausta, lakkaan ottamasta yhteyttä. Joistakin kuulee pitkän ajan jälkeen, mutta joistakin ei kuulu enää milloinkaan. Tiedänpähän, etten ole hyvää seuraa viimeksi mainituille...

Vierailija

Ihan aiheellinen pelko, mulla kävi niin. Sitten rupesin juomaan ja sekakäyttämään yksinäisyyteeni, mutta sitä ei kannata tehdä

Vierailija

Tutulta kuulostaa. Väitän, että ystävyys on tänä itsekeskeisenä aikana yhä häilyvämpää ja vaikeammin saavutettavaa.

Moni nykyään ajattelee, ettei ystävyys saa sisältää mitään negatiivisia sävyjä, kaiken pitää olla vain helppoon hauskanpitoon liittyvää hengailua. Ystävältä ei saa vaatia mitään, vaan ystävyys on kuin leirinuotio, jolle jokainen istahtaa halutessaan. Itse taas ajattelen niin, että ystävyys sisältää monia sävyjä, ylä- ja alamäkiä. Ystävillä on toisistaan vastuu, ei saa kohdella huonosti eikä heittää menemään erimielisyyksien noustessa pintaan. Jos ystävä loukkaa minua, mielestäni voin siitä sanoa, aivan kuin hänkin saa sanoa minulle. Sehän tekee ystävyydestä kaveruutta tärkeämpää, siis se, että voi olla täysin avoin ja suora.

Olen vain tullut nyt huomaamaan, ettei näin olekaan. Minusta on "erottu" ystävänä, koska olen ollut liian negatiivinen, enkä näin ollen enää mahdu mielihyväkeskeiseen maailmankuvaan. Mitä siitä, että olen istunut sillä "ystävyyden leirinuotiolla" kerta kerran jälkeen yksin makkaroineni. En olisi saanut missään nimessä huomauttaa ystävälleni, että olisi kiva, jos hänkin joskus tulisi. Tai että vähintäänkin ilmoittaisi ajoissa, ettei pääse. En sitten turhaan tekisi sitä nuotiotakaan.

Vierailija

mutta on myös niin että ystävistä kasvetaan erilleen, kuten seurustelukumppanistakin voi. Minä toivon, että mun kanssa vietetään aikaa niin pitkään kuin se molemmille tuntuu hyvältä. Ei ole pakko tavata siksi kun ollaan tunnettu niin kauan, jos on menty ihan eri suuntiin. Ystävyydessä toki voi sallia enemmän, mutta eihän seurustelukumppaninkaan kanssa ikuisesti olla väkisin, jos ei toimi. Yritetään, yritetään uudestaan , ja jos ei enää onnistu, niin lakataan. Olen ollut jättäjä ja jätetty, ja olen varma että jättäjät ei ainakaan kaikki ole vihanneet/kyllästyneet, varmaan niillä on omat syynsä olleet.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat