Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Ystävän lapsi kuolee sairauteen

Vierailija

Eli ennuste on kovin huono, en tiedä mitä sanoisin, elättelisinkö toivoa, vai mitä sanoisin kun ystävä puhuu kuolemasta eli sanonko että ei se vielä varmaa ole, vielä on toivoa vai suhtaudunko myös niin että kuolema on edessä päin.

Olisiko ihan hullua jos varaisin itselleni ajan lääkärille että voisin jutella asiasta. Tuntuu niin raskaalta.

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Älä tyrkytä tuollaisia "niin kauan on toivoa kuin on elämää" tyyppisiä Valitut Palat -kommentteja. Ne ovat loukkaavia, kun toinen purkaa ahdistustaan ja tietää jo, miten tulee käymään.
Kuuntele vaan ja kerro, että olet valmis auttamaan kaikin tavoin. Onko ystävälläsi esim. muita lapsia, jotka tarvitsevat hoitoa silloin, kun ystävä on lapsensa kanssa sairaalassa?
Tuo on todella raskasta ystävällesi, eikä hän nyt tarvitse neuvoja tai turhia lohdutuksia, vaan kuuntelijaa ja käytännön apua.
Jos ahdistut asiasta, tietenkin voit käydä terapeutilla. Mutta ihan kaikkeen suruun ei minusta tarvita terapeuttia, suru ja alakulo ystävän puolesta ovat luonnollisia asioita. Itse tiedät oman mielenterveytesi parhaana asiantuntijana, onko kyse ns. normaalista surusta tai ahdistuksesta, johon tarvitsisit ammattiapua. Parempi purkaa ammattilaiselle kuin ainakaan nyt tuolle ystävälle.

Vierailija

Ei kannata turhaan elätellä toivoa. Tärkeintä on, että osoitat olevasi tukena ystävällesi. Anna hänen puhua peloistaan ja tunteistaan. Joskus riittää se että olet läsnä, ilman sanoja.

Vierailija

Näinpä 2. En tarkoita minäkään, että ap:n pitäisi ottaa kantaa tilanteeseen, siis myöskään synkistellä. Vaan kuunnella sen kummemmin kommentoimatta suuntaan tai toiseen. Kysyä, mitä uutta lääkäri on sanonut, miten lapsi voi, miten ystävä jaksaa jne.

Vierailija

Sun pitää nyt kuunnella ja sanoa, että tuet kävi muuten vaan. Älä kuvittele, että mikään sanomasi voi ratkaista tilannetta. Onko muita lapsia? Minkä ikäinen on kuolemassa? Mitä voit tehdä, että heillä on kivaa nyt.

Vierailija

Tuntuu niin vaikealta puhua kuolemasta, kun lapsi vielä elää, itse ajattelen niin että niin kauan kun henki pihisee on toivoa mutta kun en tiedä onko sitä hyvä sanoa ääneen. Ei ehkä kun niin sanotte.

Tietenkään en ystävälleni omaa oloani purra siksi mietinkin jos puhuisin lääkärille vai mikä terapeutti nyt onkaan.

Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Sun pitää nyt kuunnella ja sanoa, että tuet kävi muuten vaan. Älä kuvittele, että mikään sanomasi voi ratkaista tilannetta. Onko muita lapsia? Minkä ikäinen on kuolemassa? Mitä voit tehdä, että heillä on kivaa nyt.

Pieni koululainen kyseessä jolla yksi sisarus.
Autan arkisissa asioissa ja puhumme usein iltaisin puhelimessa. Tuntuu että en itse pysty sanomaan ääneen että hän kuolee vaan aina tekisi mieli sanoa että hän on elossa ehkä seuraava hoito auttaa.

Ap

Vierailija

Ole vaan läsnä. Kaikkiin tilanteisiin ei oikeastaan ole oikeita sanoja, kun kaikki tuntuu vaan pahalta. Mutta älä välttele ystävääsi sen takia, ettet tiedä, mitä saisit sanoa ja mitä et. Moni tekee hämmennyksissään niin, kun toista kohtaa suuri suru, ja surija koke silloin jäävänsä entistä enemmän yksin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ole vaan läsnä. Kaikkiin tilanteisiin ei oikeastaan ole oikeita sanoja, kun kaikki tuntuu vaan pahalta. Mutta älä välttele ystävääsi sen takia, ettet tiedä, mitä saisit sanoa ja mitä et. Moni tekee hämmennyksissään niin, kun toista kohtaa suuri suru, ja surija koke silloin jäävänsä entistä enemmän yksin.

Niin yritänkin olla läsnä, joka päivä pelkään puhelua että hän soittaa ja kertoo pahimman. Jännitän ensimmäistä sanaa mutta vastaan aina.
Muutaman kerran olemme yhdessä itkeneet ja tunsin siitä huonoa omatuntoa että minun olisi pitänyt olla vahva ja tukea. en ole koskaan tuntenut tälläistä surua:(

Ap

Vierailija

Ap, ei sinun tarvitse potea huonoa omaatuntoa yhdessä itkemisestä. Se on empatiaa, ja hyvä asia. Toinen asia olisi, jos pelkästään sinä murehtisit ja ystävä joutuisi lohduttamaan sinua - voisi hyvin kokea silloin, ettei uskalla purkaa mieltään sinulle. Mutta yhdessä itkeminen on vain hyväksi teille molemmille.
Ei sinun tarvitse jakaa omia mielipiteitäsi. Parempikin, ettet niin tee. Semmoinen tuntuu helposti loukkaavalta äidistä, joka kumminkin tietää tilanteen sinua paremmin. Katteeton toivon ylläpitäminen on monesta tuossa tilanteessa kauheaa.
Tsemppiä, on hienoa että olet ystäväsi tukena. Kun hän soittaa, kysy hänen tilanteestaan, se on aina hyvä aloitus.
1&3

Vierailija

Serkkuni lapsella on myös pahanlaatuinen sairaus. Tyttö on 9v, syö vahvoja kolmiolääkkeitä särkyyn ja tulee joutumaan pyörätuoliin ennen kuolemaa. Nyt lapsen pikkusiskolle 5v. on tullut samoja oireita ja tutkitaan... Raskasta kaikille, ei kukaan voi mitään sanoa tai tehdä, koitetaan vain olla läsnä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ap, ei sinun tarvitse potea huonoa omaatuntoa yhdessä itkemisestä. Se on empatiaa, ja hyvä asia. Toinen asia olisi, jos pelkästään sinä murehtisit ja ystävä joutuisi lohduttamaan sinua - voisi hyvin kokea silloin, ettei uskalla purkaa mieltään sinulle. Mutta yhdessä itkeminen on vain hyväksi teille molemmille.
Ei sinun tarvitse jakaa omia mielipiteitäsi. Parempikin, ettet niin tee. Semmoinen tuntuu helposti loukkaavalta äidistä, joka kumminkin tietää tilanteen sinua paremmin. Katteeton toivon ylläpitäminen on monesta tuossa tilanteessa kauheaa.
Tsemppiä, on hienoa että olet ystäväsi tukena. Kun hän soittaa, kysy hänen tilanteestaan, se on aina hyvä aloitus.
1&3

Kiitos. Tilanne on minulle uusi ja tosi vaikea. Siksi ajattelin että jos puhun kuolemasta olen julma kun olen ns. Luovuttanut mutta niin kuin sanoit turha toivookin on kyllä loukkavaa vaikka siihen haluaisin uskoa.

Ap

Vierailija

Ap. Asetat nyt omat tunteesi lapsen äidin tunteiden edelle.

Lapsen äiti saa romahtaa ja ihan mitä vaan, mutta sinun tehtäväsi ystävänä on olla tukena.

Tottakai sinullakin on paha olo ja mieli. Tilanne on kuitenkin lapsen omalle perheelle vielä kauhistuttavampi.

Ole läsnä, auta konkreettisissa asioissa (voin uskoa, että perheen voimat eivät nyt riitä kaikkeen) ja kuuntele.

Ihmiset usein ajattelevat, että eivät osaa sanoa mitään. Ei tarvitsekaan. Läsnäolo ja kuunteleminenkin jo lohduttaa, puhumattakaan siitä konkreettisesta avun tarjoamisesta.

Voit esim. ottaa luoksesi toisen sisaruksen muutamaksi tunniksi ja antaa näin äidille aikaa olla sairaan lapsen kanssa. Se toinen sisarus myös varmasti potee pahaa mieltä, vaikka olisi pienikin. Lapset aistivat asioita ja varsinkin vanhempiensa mielialoja. Joten voisit vaikka hänelle järkätä kivan päivän. Äitikin kenties potee huonoa omatuntoa siitä, että ajatukset ovat pääasiassa siinä sairaassa lapsessa. Häntäkin voisi ilahduttaa se, että toinen lapsi saa mukavan päivän.

"Ei ne suuret sanat, vaan pienet teot".

Tsemppiä, niin sinulle kuin tälle perheellekin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ap. Asetat nyt omat tunteesi lapsen äidin tunteiden edelle.

Lapsen äiti saa romahtaa ja ihan mitä vaan, mutta sinun tehtäväsi ystävänä on olla tukena.

Tottakai sinullakin on paha olo ja mieli. Tilanne on kuitenkin lapsen omalle perheelle vielä kauhistuttavampi.

Ole läsnä, auta konkreettisissa asioissa (voin uskoa, että perheen voimat eivät nyt riitä kaikkeen) ja kuuntele.

Ihmiset usein ajattelevat, että eivät osaa sanoa mitään. Ei tarvitsekaan. Läsnäolo ja kuunteleminenkin jo lohduttaa, puhumattakaan siitä konkreettisesta avun tarjoamisesta.

Voit esim. ottaa luoksesi toisen sisaruksen muutamaksi tunniksi ja antaa näin äidille aikaa olla sairaan lapsen kanssa. Se toinen sisarus myös varmasti potee pahaa mieltä, vaikka olisi pienikin. Lapset aistivat asioita ja varsinkin vanhempiensa mielialoja. Joten voisit vaikka hänelle järkätä kivan päivän. Äitikin kenties potee huonoa omatuntoa siitä, että ajatukset ovat pääasiassa siinä sairaassa lapsessa. Häntäkin voisi ilahduttaa se, että toinen lapsi saa mukavan päivän.

"Ei ne suuret sanat, vaan pienet teot".

Tsemppiä, niin sinulle kuin tälle perheellekin.

Tein aloituksen siksi että halusin puhua omista tunteistani ja kysyä neuvoa anonyymisti. Joten tietenkin tämän perusteella tuntuu että laitan omat tunteeni edelle koska en voi niin ystäväni aikana tehdä!!

Tiedän kyllä että äidillä on vielä suurempi suru kuin minulla se on sanomattakin selvää mutta koska tilanne on minulle outo halusin keskustella siitä anonyymisti koska en voi muuten sitä tehdä.

Kiitos tsempeistä ja vinkeistä.

Ap

Vierailija

ap, olen ollut samassa tilanteessa ja ei ole ollenkaan häpeä jos käyt juttelemassa terapiassa, se helpotti ainakin omaa oloani.
Itse kuitenkin valitsin niin että en kertonut tästä ystävälleni ettei hän stressaisi enää minun jaksamisestani. Sain sieltä myös hyviä vinkkejä ystävän tukemiseen.

Voimia<3

Ps. Miksi alapeukuttaa tätäkin aloitusta, kun selvästi näkee että toisella on todella paha mieli?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ap, ei sinun tarvitse potea huonoa omaatuntoa yhdessä itkemisestä. Se on empatiaa, ja hyvä asia. Toinen asia olisi, jos pelkästään sinä murehtisit ja ystävä joutuisi lohduttamaan sinua - voisi hyvin kokea silloin, ettei uskalla purkaa mieltään sinulle. Mutta yhdessä itkeminen on vain hyväksi teille molemmille.
Ei sinun tarvitse jakaa omia mielipiteitäsi. Parempikin, ettet niin tee. Semmoinen tuntuu helposti loukkaavalta äidistä, joka kumminkin tietää tilanteen sinua paremmin. Katteeton toivon ylläpitäminen on monesta tuossa tilanteessa kauheaa.
Tsemppiä, on hienoa että olet ystäväsi tukena. Kun hän soittaa, kysy hänen tilanteestaan, se on aina hyvä aloitus.
1&3

Kyseessä on sympatia, ei empatia.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat