Fredin ja Hanna-Riikka Siitosen suhde - olen kateellinen!!

Vierailija

Ihanaa ja samalla hyvin surullista lukea Fredin ja tyttärensä Hanna-Riikan isä-tytärsuhteesta. Fredi on tyttärensä ja tyttärensä tyttären elämässä mukana aktiivisesti isänä ja isoisänä: auttaa, tukee, kuskaa, on käytettävissä kellonajasta riippumatta.

Oma tarinani ei tosiaankaan ole samanlainen. Mun isä ei halua millään tavalla olla apunamme tai tukenamme. Ei halunnut sitä ollessani lapsikaan. Olenkin kasvanut ns. ilman isää, vaikka virallisesti mulla isä kai on ollutkin. Mutta käytännössä ei siis ole. Isä ei ikinä auttanut, kuskannut, antanut rahaa, osallistunut elämääni (ei kertaakaan käynyt esim. vanhempainilloissa tms.). Koskaan mikään ei mennyt lapsen ehdoilla, kaikki pyöri isän mielivaltaisten päähänpistojen ympärillä.
Hän on mulle kuin vieras, etäinen hahmo, joka ei ole halunnut tulla vanhemmaksi eikä ole koskaan kantanut vanhemman vastuutaan. Odottaa kyllä apua meiltä ja pitää röyhkeänä jos emme ole heti aktiivisesti häntä auttamassa. Mutta itse oikein ylpeilee sillä, ettei tarvitse ketään auttaa ja tukea. Miten kukaan voi olla noin sairas: "kaikki hänelle, ei muille mitään"?
Itku pääsee kun luen Siitosten perheidyllistä. Ihana isä ja isoisä tuntuu Fredi olevan. Mistäköhän tuollaisia vara-pappoja saisi elämäänsä auttamaan? Vaikka vain läsnäolemaan? Onko jo myöhäistä saada onnellisia muistoja isoisästä, edes omille lapsilleni?

Kommentit (10)

Vierailija

Kaikki ei aina mene kuin saduissa.
Surullista ettei AP:n kokemista traagisista lapsuuskokemuksista koskaan kerrota julkisesti, aina hehkutetaan näitä "onnellinen lapsuus", "isä on aina tukenani"-juttuja mediassa. Et ole yksin AP, minä olen myös kohtalotoverisi! :((

Vierailija

Mielummin minä näita juttuja luen jossa kerrotaan isästä joka on isä,huolehtiva jne..
Oma lapsuus paska,isää en nähnyt jossain vaiheessa vuosiin ja kotonakin oli alkoholisti mutsi ja hänen juoppo äijänsä. En kaipaa luettavakseni mitään itkuvirsiä,kun niistä on kokemusta jo omasta takaa.

isätön

Samanlaisen lapsuuden minäkin olen elänyt kuin AP. Isä oli olemassa mutta ei minun elämässäni. Lapsuudessa  en isää kaivannut kun en osannut kaivata. Nyt aikuisena on on ollut hetkiä jolloin mietin millaista se olisi ollut. Isälle tärkeää oli kuningas alkoholi joka vei hänet myös hautaan. 15 vuotta sitten en edes itkenyt enkä surrut hautajaisissa koska oli täysin vieras ihminen minulle.

Surullista tässä on että myös poikani tulee kasvamaan ilman isää koska ex mieheni ei välitä. 

Vierailija

Sama kokemus kuin 4:sella. Eli alkoholi vei ensin elämästä ja sitten hautaan. En ole tästä mitenkään katkera, koska äitini ymmärsi erota ennenkuin muistan mitään hänestä. Varsinainen isän menettäminen saati sitten rakastetun isän hylkäämäksi tuleminen olisi varmasti ihan eri juttu.

Pahoin pelkään, että jatkossa ap:n tarinat ovat yhä tutumpia. Kun jo valmiiksi lapselle etäiset isät pakotetaan koti-isiksi ainakin puolipäiväiseksi, niin moni valitsee mieluummin eron ja täydellisen itsenäisyyden. Yh-äiteys tulee kasvamaan juuri niissä perheissä, joilla se isän ja lapsen välinen suhde on muutenkin vähän kiikun kaakun, eikä näistä isistä ole välttämättä pitämään yhteydestä huolta myöhemmin. Välillä tuntuu, että päättäjät eivät yksinkertaisesti näe millaisia seurauksia päätöksillä voi olla...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ihanaa ja samalla hyvin surullista lukea Fredin ja tyttärensä Hanna-Riikan isä-tytärsuhteesta. Fredi on tyttärensä ja tyttärensä tyttären elämässä mukana aktiivisesti isänä ja isoisänä: auttaa, tukee, kuskaa, on käytettävissä kellonajasta riippumatta.

Fredillä oli tietääkseni pitkiä aikoja, jolloin hän ei keikkaillut juuri ollenkaan ja samaan aikaan Eeva-Riitta Siitonen oli politiikassa mukana, aika tärkeilläkin paikoilla. Luulen että Siitosilla asetelmat ovat olleet paljon niin, että isä on ollut kotona enemmän kuin äiti.

Vierailija

Sama tarina täälläkin kuin aloittajalla. Mun isä siis oli avioliitossa äitini kanssa ja asuimme kyllä kaikki samassa taloudessa. Isä ei silti osallistunut yhtään mihinkään elämässäni, ei ollut käytännössä isä lainkaan. Ilkeili ja kiusasi, teki elämästäni (ja äitini elämästä) kaikilla tavoilla vaikeaa.

Muistan miten olin kateellinen kaikille muille koulukavreilleni, joiden isät kuskasivat, auttoivat, puhuivat tyttärelleen ihan "normaalisti" koko ajan huutamalla tai haukkumatta ja tulivat kevätjuhliin tai vanhempainiltoihin, mun isä jäi mieluummin katsomaan televisiota sen jälkeen kun oli ensiksi haukkunut mun ulkonäön ja luonteen. Oli tosi kiva mennä esittämään itsevarmaa ala-asteelaista kun ensiksi oli haukuttu kotona maanrakoon.
Ja sama meno jatkuu edelleen, vaikka olen aikuinen. Mitään ei tunteeton, henkisesti sairas ukko ole oppinut, en tiedä viitsinkö osallistua hautajaisiinsakaan (jos siis edes joku pahan tappaa....).

Vierailija

Luulen, että Hanna-Riikan lapsuus ja nuoruus poikennut paljoakaan muista, koska äiti oli tv-kuuluttaja ja teki ilta myöhään töitä ja isä aamuyöhön keikkoja.

Hanna-Riikalla on vain positiivinen elämän asenne, joka kantaa elämässä ja vaikeukset kääntänyt voitoksi.

Vierailija

Kyllähän se harmittaa. Isä on elossa, mutta ei millään tavalla omassa ja lasteni elämässä läsnä. Lapset kyselee valokuvista, että kuka tuo on. Ei ole kiinnostunut mistään minuun liittyvästä, tai ei ainakaan näytä sitä mitenkään. Muihin sisaruksiini on joskus yhteydessä, mutta minuun ei oikeastaan ollenkaan. Meillä on sellaiset viileän asialliset välit. Sukujuhlissa joskus nähdään. Joskus mietin, millaista se on, kun voi keskustella isän kanssa asioista. Voisi vaikka pyytää apua auton ostoon, kun en itse niistä mitään ymmärrä. En tule koskaan tietämään.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat