Lady Gaga on tavis
Se pukeutuu erikoisesti erottuakseen, koska naamakertoimen perusteella ei erottuisi tapetista.
Kommentit (22)
Naiset haukkumassa naisia, sen takia olette alisteisessa asemassa ja tulette aina olemaan.
No ei se ihan tavis ole, kun on menestynyt laulaja, jolla on miljoonia faneja ja miljoonien tulot. Eikä kyseinen henkilö ole missään kauneuskilpailussa mukana, joten ulkonäön pitäisi olla toissijaista.
Jos ulkonäkö on toissijaista niin miksi Gagasta ei muisteta muuta kuin sen hassut asut?
3: Uskallan väittää, että ilman erikoista pukeutumista ja muita tempauksiaan hän ei olisi yhtä kuuluisa kuin nyt on. Eli ulkonäkö ei tosiaankaan ole ollut toissijaista hänelle.
No kyllä väitän, että hänet tunnetaan ja muistetaan ensisijaisesti musiikista.
Vierailija kirjoitti:

Yhden tai kahden hitin voimalla ei pitkälle pötkitä. Hänen biisejään ei tiedä tai tunnista kuin jotkut tosifanit. Suuri yleisö tietää vain oudot asut joista hän on jatkuvasti mediassa esillä.
Tässä oli taannoin konserttitaltionti jonkun vanhan ukon kanssa ja silloin vasta itsekin tajusin, miten tavallisen näköinen on kasvoiltaan., kun oli vähän hillitymmät asut. Mutta kyllähän hän laulaa osaa. Joku varmaan katsoi, olsiko ollut n. kk sitten televisiossa?
En tiedä, miksi viihdekoneisto nostaa (tahallaan) tällaisia omituisennäköisiä ja kummallisia hahmoja idoleiksi. Nimeen varmaan pitänyt muistutukseksi laittaa sana Lady, muuten ei kovin naiselliselta vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Tässä oli taannoin konserttitaltionti jonkun vanhan ukon kanssa ja silloin vasta itsekin tajusin, miten tavallisen näköinen on kasvoiltaan., kun oli vähän hillitymmät asut. Mutta kyllähän hän laulaa osaa. Joku varmaan katsoi, olsiko ollut n. kk sitten televisiossa?
Kun katsoi pelkkiä piirteitä, oli vaikea päätellä, oliko enemmän mies vai nainen, jos kaikki meikit ja korut olisi pois. Ei näytä mieheltä, mutta ei naiseltakaan. En enää ihmettele niitä miesväitteitä joltain vuodelta. Muovinen se ainakin on.
Vierailija kirjoitti:
Riipputissit ja naama ei kummoinen, joten olet oikeassa.
Ja juuri siksi hän onkin hyvä idoli ja esikuva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä väitän, että hänet tunnetaan ja muistetaan ensisijaisesti musiikista.
Yhden tai kahden hitin voimalla ei pitkälle pötkitä. Hänen biisejään ei tiedä tai tunnista kuin jotkut tosifanit. Suuri yleisö tietää vain oudot asut joista hän on jatkuvasti mediassa esillä.
Yhden tai kahden? Siis pikemminkin parinkymmenen. Se, että sinä et tiedä, ei tarkoita etteikö muut tietäisi. Enkä ole mikään fani edes itse, silti osaan nimetä helposti vähintään 10 superhittiä, pienempiä hittejä on varmasti paljon enemmänkin. Et ehkä muutenkaan kauheasti seuraa musiikkia, jos olet noin pihalla aiheesta. Niin ja aika pitkälle hän on kuitenkin jo pötkinyt, kun esikoislevy, joka oli suurmenestys, julkaistiin jo 2008, ja nainen on vasta 29-vuotias.
Tony Bennett -yhteistyön myötä Gagasta on tullut ensisijaisesti vakavasti otettava laulaja entisen popfriikki-imagon sijaan. Onnistunut uudelleenbrändäys, sanon minä.
Tuossa toisessa ketjussa oli ylänuoletettu tosi paljon sitä väitettä, että on itsestäänselvää, että toisten ulkonäköä ei arvostella.
Tämän ketjun osallistujat eivät näköjään olleet siellä nuolettamassa.
Ja ihan sama että Gaga ei lue av:ta eikä voi loukkaanua, huonoa fiilistä se silti tuo niille, jotka tätä ketjua erehtyy lukemaan. Lopetetaan se toisten ulkonäön rääppiminen, se on meille häpeäksi.

Mun mielestä on ihan nätti nuori nainen kuvissa ENNEN uraa. Sitten on tehty joku ihmeellinen sekasikiömuovinnusoperaatio ja alkuperäistä ihmistä ei näy edes vilaukselta. Vähän niinkuin Madonnan uusi naamari. Kai tällaista sentään saa arvostella!?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä väitän, että hänet tunnetaan ja muistetaan ensisijaisesti musiikista.
Yhden tai kahden hitin voimalla ei pitkälle pötkitä. Hänen biisejään ei tiedä tai tunnista kuin jotkut tosifanit. Suuri yleisö tietää vain oudot asut joista hän on jatkuvasti mediassa esillä.
Yhden tai kahden? Siis pikemminkin parinkymmenen. Se, että sinä et tiedä, ei tarkoita etteikö muut tietäisi. Enkä ole mikään fani edes itse, silti osaan nimetä helposti vähintään 10 superhittiä, pienempiä hittejä on varmasti paljon enemmänkin. Et ehkä muutenkaan kauheasti seuraa musiikkia, jos olet noin pihalla aiheesta. Niin ja aika pitkälle hän on kuitenkin jo pötkinyt, kun esikoislevy, joka oli suurmenestys, julkaistiin jo 2008, ja nainen on vasta 29-vuotias.
Hevonkukkua. Gagalla mitään kymmeniä superhittejä ole. Taidat sekoittaa Madonnaan, jolla sentään on niitä hittejä kymmeniä.

Sä olet vissiin jumiutunut jonnekin 80-luvulle, jos olet siinä uskossa, ettei Gagalla ole superhittejä. Ja miksi otit esimerkiksi Madonnan, joka ei osaa edes laulaa? Etsipä jotain livepätkiä YouTubesta, Madonnalla on heikko ääni, eikä hän pysy sävelessä. Niin ja hänen ulkonäkönsähän on myös tosi tavallinen. Seksillä on haettu huomiota ja vanhempana myös lihaksilla ja naamaleikkauksilla.
Mitä mussutat? En ole mikään Madonna-fani mutta sillä on sentään hittejä jotka soi vieläkin radiossa vuosikymmenien jälkeen ja jotka suuri yleisö tunnistaa. Gagasta ei tiedetä kuin oudot asut, joilla se yrittää saada huomiota kun musiikki on täysin mitäänsanomatonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä väitän, että hänet tunnetaan ja muistetaan ensisijaisesti musiikista.
Yhden tai kahden hitin voimalla ei pitkälle pötkitä. Hänen biisejään ei tiedä tai tunnista kuin jotkut tosifanit. Suuri yleisö tietää vain oudot asut joista hän on jatkuvasti mediassa esillä.
Yhden tai kahden? Siis pikemminkin parinkymmenen. Se, että sinä et tiedä, ei tarkoita etteikö muut tietäisi. Enkä ole mikään fani edes itse, silti osaan nimetä helposti vähintään 10 superhittiä, pienempiä hittejä on varmasti paljon enemmänkin. Et ehkä muutenkaan kauheasti seuraa musiikkia, jos olet noin pihalla aiheesta. Niin ja aika pitkälle hän on kuitenkin jo pötkinyt, kun esikoislevy, joka oli suurmenestys, julkaistiin jo 2008, ja nainen on vasta 29-vuotias.
Hevonkukkua. Gagalla mitään kymmeniä superhittejä ole. Taidat sekoittaa Madonnaan, jolla sentään on niitä hittejä kymmeniä.
Ottanet varmasti huomioon, että Madonna on tehnyt musiikkia 80-luvulta asti? Totta kai hänellä on enemmän hittejä kuin Gagalla!
Gaga itsessään on hyvin taitava muusikko.