Lue keskustelun säännöt.
En halua enää elää
06.11.2015 |
Olen onnistunut elämässä parissa suht toisarvoisessa asiassa ja epäonnistunut kaikissa suurissa linjoissa. Joka ilta toivon, että en enää heräisi. Tätä päivääkin enemmän huolettaa se, miten jaksan tällaista elämää vuosikymmeniä, jotka mahdollisesti ovat vielä edessä.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Eikö sulla ap oo elämässä yhtään positiivista asiaa joka pitäis mieltä virkeänä? Mieli ei kohennu ainakaan ollenkaan jos vain ajattelee kaiken negatiivisesti.
Tällä hetkellä ei nostattavia asioita juuri ole. Kesällä tapahtui ikäviä asioita terveydentilan suhteen ja sen jälkeen en ole päässyt jaloilleni. Pienetkin asiat tuntuvat isoilta ja kasaavat kuormaa. Ymmärrän, että muillakaan ei aina mene hyvin, mutta ystäväpiirini koostuu ihmisistä, joita onni on potkinut joka alalla. Vertaan itseäni tietenkin heihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On olemassa tuhottomasti miehiä jotka ovat jääneet paitsi AIVAN KAIKESTA, ja valittavatko he? Eivät valita.
Eivät valita? AV:lla ainakin pyörii eräs jatkuvasti valittava mies. Taidat olla sinä. Aina hän tulee muiden ketjuihin huutamaan omaa surkeaa oloaan, kuten sinä juuri teit.
Jos et ole hän, voisit tulla kerrankin hänen ketjuihin ärähtämään, että älä mies valita! Ei ole sinua näkynyt niissä. Naisten tekemiin ketjuihin sen sijaan jaksat tulla valittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa minäkään elää. Mitäköhän voisin ajatella positiivisesti... Ei ole ystäviä, mitään koulutusta, töitä... Olen ollut masentunut 8 vuotta. 7 vuotta olen syönyt lääkkeitä. Aion maata päivän sängyssä, miksi nousisin. Itken tälläkin hetkellä. Monesti herään omaan itkuuni ja pakokauhuun. En edes pääse omasta asunnostani ulos fobioideni takia. Elän vaan koska epäonnistun aina itsemurhassa. Ja kyllä, syön lääkkeitä, kaikki luontaistuotteet kokeiltu, monessa eri terapiassa käyty.
Oletko käynyt terapiassa tai voitko luottaa esim vanhempiisi?
En voi luottaa vanhempiini. Jotkut hoitosuhteet oli ihan vakaita, olen ollut erilaisissa psykiatrisissa hoidoissa 8 vuotta. Suljetut osastot, avoimet osastot, aikuisten ja nuorten on koluttu. Avohoito vai miksi sitä kutsutaan, on ollut koko ajan kuvioissa mukana. Sairaanhoitajille olen jutellut, melkeinpä kaikki lääkkeet kokeiltu. Erilaisia diagnooseja on kasapäin.
Kyllä mä olen sitä mieltä, että positiivisuus auttaa pitkälle, vaikka sun mielestä se on mahdotonta. Mä vain en ajattele itsaria, sä ajattelet. Mä ajattelen positiivisesti aina kun pystyn, sä et. Huomaatko eron?
Mun mielestä on jännä valittaa elämän olevan huonoa, kun kuitenkin on työpaikka ja ystäviä. Se että ystävillä menee hiton hyvin, ei oikeuta itsariin.
Näiden viestien perustella mulla menee huonommin kuin sulla, silti positiivisuus saa mut pysymään korkealla veden pinnalla. Kannattaisiko harkita ajattelutavan muuttamista pikkuhiljaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa depressiolta.
Minulla on vaikea-asteinen masennus. Jatkunut nyt viisi kuukautta. Lääkkeet ei tehoa eikä terapia.
Ei terapia viidessä kuukaudessa tehoakaan, vaan useamman vuoden päästä.
Samaistun muuten viestiin 16 erittäin paljon. Ainoa vain että en syö lääkkeitä enkä olen vielä yrittänyt itsemurhaa. Mutta itsekin herään pakokauhuun enkä pysty poistumaan asunnonstani fobioiden takia. .17