Kahden lapsen kanssa puistoillut äiti puhui yli tunnin puhelimeen!

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen nähnyt. Minä sitten annoin yhden puhelimessa roikkuvan isän kakaralle vauhtia keinussa kun kävi niin sääliksi toista kun vaan istui keinussa ja iskä pölöttää puhelimeen eikä näe ei kuule mitään. Toisen kerran pelastin jonkun mamman lapsen kun meinasi tulla kiipeilytelineestä alas pää edellä sellainen 2v. Mamma oli mennyt käymään kotona ja jättänyt lapsen puistoon yksin. Tein sitten lasun, että terkkuja vaan. Siitä toisesta mammasta joka kittasi siideriä puistossa keskellä päivää lasten leikkiessä, en ole jaksanut tehdä ilmoitusta. Vielä. T. Vittumainen kyylä -naapurinne :)

Teit oikein tehdessäsi lasun tuosta 2-vuotiaan yksin jättäneestä äidistä. Sen sijaan siiderin nauttiminen puistossa keskellä päivää ei ole mielestäni pätevä peruste lasulle, vaikka helvetin junttia ja tyylitöntä, kenties lainvastaistakin onkin. Ellei siideriä sitten kulunut paljon tai ko. mamma ollut silminnähden päihtynyt. Vähän sama, kuin tekisi lasun punaisia päin kävelevästä äidistä. 

Jos puhutaan äideistä, niin ovat kai äidit keskimäärin aika paljonkin itsekeskeisempiä kuin äidit 30 vuotta sitten. Tämä aika palkitsee narsistia, joka saavuttaa uran ja lapset ja välillä downsiftaa toteuttaakseen unelmiaan. Lapsi on vain yksi sulka hatussa.

Vierailija kirjoitti:

Kännykkä-äidit on vallanneet bussit ja metrot ja joka paikan. Katsokaa joskus äitejä, jotka matkustaa lasten kanssa. Ruutua tuijottavat tai puhuvat puhelimeen. Ennen lasten kanssa juteltiin, nyt ovat äiditkin mykistyneet lapsilleen. Kuljen julkisilla päivittäin ja olen huomannut muutoksen.

Minusta on kiva, ettei lasten kanssa kälätetä julkisissa kulkuvälineissä niin paljoa, sillä jostain syystä lapsilla (ja usein heidän vanhemmillaankin) on tapana puhua huutamalla. Aivan neutraalit / positiivisetkin ajatukset täytyy kailottaa keuhkojensa pohjasta asti. Niin kuin juoppojen mölinää kuuntelisi. Lasten kanssa ehtii puhua kotona ja esim. ulkona, hyvä jos lapsi osaa syventyä ja keskittyä johonkin hiljaa vaikkapa bussimatkan ajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus, että lasten kanssa leikkipuistossa oleva äiti keskittää koko huomionsa puhelimeen. Tuskin se kotona on yhtään erilaista. Lasten kanssa ei olla enää läsnä! 

Toisaalta sitten (esim. tällä palstalla) kruunu kiiltävänä perseillään, miten terveellistä ruokaa oma kullanmussukka saa päivästä toiseen, ja haukutaan muiden ateriat. 

Surkeita äitejä.

Ennen kännyköitä äidit seisoivat ringissä juoruamassa ja niin teki myös puistossa olleet perhepäivähoitajat.

Nykyään isoäitinä puistossa hoidan välillä isoa lapsijoukkoa, mutta nyt onneksi omat lapsenlapset viihtyvät paremmin pihassa, niin saan hoitaa vain omiani.

Vierailija kirjoitti:

En viitsinyt juurikaan alkua pidemmälle enään tätä ketjua lukea. Eiköhän vanhemmat oikeasti nykyisin, siinä missä muutkin, vietä aikaansa puhelimessa ja puhelimen äärellä enemmän kuin olisi tarpeellista. Sama pätee nykyisin puhelimeen, kuin ennen telkkariin. Nykyään telkkarista ollaan vaiti ja sama toiminta jatkuu, mutta ei liiemmin puhelimeenkaan puututa.

Asiasta postilaatikkoon: Eikö ole kuitenkin hyvä, että lapset saavat ulkoilla? Saavat äidiltä kuulumisien vaihdosta huolimatta leikkeihinsä apua esimerkiksi vauhtia antamiseen? Mistä tiedät kuinka paljon äiti osallistuu leikkeihin kotona? Etkö itse puhu puhelimeen lapsen läsnäollessa? Puhelimiinko ei saa puhua esimerkiksi leikkikentällä tuntia, jos oikeasti on asiaa vaikka tilanteessa että vanha sukulainen soittaa, jolla ei muuta ole kuin aikaa? Miksi ihmisten pitää kytätä toisiaan? Mikset mennyt itse juttelemaan lapsen äidille asiasta, vaan kirjoitat siitä tänne? Veikkaan, että tiedät itsekin, miten pikkumaisesta asiasta on kyse ja siksi et viitsinyt häntä "häiritä" asialla. Mikäli olisit oikeasti huolestunut lasten hyvinvoinnista, niin olisit varmaan häntä lähestynyt asian tiimoilta?

Kuinka moni vei sen telkkarin leikkipuistoon?Huoh

Ihan uskomattomia kirjoituksia tässä ketjussa. Leikkipuisto on paikka LAPSILLE, lapset voi siellä leikkiä keskenään ja äiti voi tehdä muuta (toki lasten iät ja osaamiset huomioiden). Itse katson ihmeissäni äitejä jotka kulkee lasten mukana leikkipuistoissa ja tekee kaiken yhdessä! Ei mitään järkeä!

Näkisin että on aikaa jolloin
a) tehdään jotain yhdessä ja
b) tehdään juttuja erikseen.

Osalla leikkipuisto on kohtaa a ja osalla b.

Ensinnäkin minä en jätä lapsia puistoon yksin. Toiseksi minä kysyin että mistä SINÄ tiedät lapsen iän? 

Pph voisi opetella lukemaan...

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Pph joka käy viikonlopuisin puistossa, hah..... 

Mistäs muuten tiedät minkä ikäisen lapsi on? Mun 7v luullaan monesti 10v koska on pitkä ikäisekseen, 3v ikäistä luullaan 6v koska puhuu paljon ja selkeästi ja on myös iso ikäisekseen, ei lihava vaan pitkä ja roteva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se haittaa? Anna puhua vaan. Mäkin joudun raahaamaan aina viikonloppusin lapsen leikkipuistoo ja käyn viereisessä kaupassa vartin verran. Kyl joku muu vanhempi sitä vähä kattoo. Tai sit jään puistoon mut istun penkil ja oon kännykäl kuuntelen kuulokkeil musiikkii ja teen kouluhommia.

Et muuten mene siitä kauppaan, jos minä näen. Paitsi jos sinulla on yli 8-v. lapsi. Terv. Pph, joka myös tekee lasun

 

 

Ai mitä nauramista siinä on, että käyn myös viikonloppuisin leikkimässä? Minusta ulkoilemaan voi mennä myös silloin, kun ei ole hoitolapsia, siis pelkästään oman lapsen kanssa. Eikö sinua yhtään huoleta, että niille 3- ja 6-vuotiaalle sattuu jotain, kun jätät puistoon? Putoaa telineestä tai joku näkee ja kutsuu lastensuojelun paikalle? Miksi et ota mukaan kauppaan? 

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin minä en jätä lapsia puistoon yksin. Toiseksi minä kysyin että mistä SINÄ tiedät lapsen iän? 

Pph voisi opetella lukemaan...

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Pph joka käy viikonlopuisin puistossa, hah..... 

Mistäs muuten tiedät minkä ikäisen lapsi on? Mun 7v luullaan monesti 10v koska on pitkä ikäisekseen, 3v ikäistä luullaan 6v koska puhuu paljon ja selkeästi ja on myös iso ikäisekseen, ei lihava vaan pitkä ja roteva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se haittaa? Anna puhua vaan. Mäkin joudun raahaamaan aina viikonloppusin lapsen leikkipuistoo ja käyn viereisessä kaupassa vartin verran. Kyl joku muu vanhempi sitä vähä kattoo. Tai sit jään puistoon mut istun penkil ja oon kännykäl kuuntelen kuulokkeil musiikkii ja teen kouluhommia.

Et muuten mene siitä kauppaan, jos minä näen. Paitsi jos sinulla on yli 8-v. lapsi. Terv. Pph, joka myös tekee lasun

Ai mitä nauramista siinä on, että käyn myös viikonloppuisin leikkimässä? Minusta ulkoilemaan voi mennä myös silloin, kun ei ole hoitolapsia, siis pelkästään oman lapsen kanssa. Eikö sinua yhtään huoleta, että niille 3- ja 6-vuotiaalle sattuu jotain, kun jätät puistoon? Putoaa telineestä tai joku näkee ja kutsuu lastensuojelun paikalle? Miksi et ota mukaan kauppaan? 

 

 

En ole pph, mutta mistähän lapsen iän tosiaan voi päätellä... Hmmm... Nyt tarkkana... Zadaa: voikohan sitä kysyä lapselta? Kokeillaan vaikka tyyliin... Kuinka vanha sä oot? Neljä ja mun isoveli on kuusi. Ookoo, missäs teidän äiti on? En mä tiedä, se meni kai kauppaan. Jne. Voi kyllä taas on palsta täynnä tampioita.

Äidit täällä tärisee, kun joku uskaltaa kritisoida niiden megapitkiä puheluita ja tuota minäminäminä-asennetta! Miksi te hankitte lapsia, jos niiden kanssa ei voi olla, eikä niiden touhuihin kiinnitä mitään huomiota?

Lapseni olivat pieniä silloin, kun oli vain lankapuhelin. Onneksi kukaan ei nähnyt, kun sain joskus hetken omaa aikaa, kun lapset leikki keskenään ja juttelin kaverin tai äitini kanssa lankapuhelimessa joskus pitkänkin puhelun.

Ja kyllä, kaikki neljä lasta olivat kotihoidossa, joten se pari kertaa viikossa puhelu oli minulle henkireikä, vaikka en juuri sen aikana ollutkaan läsnä lasteni kanssa siellä lattialla leikkimässä.

Mummo

Minä saatan puhua puhelimeen ulkona. Käytän puhelinta pelkästään soittamiseen ja tekstiviestin lähettämiseen, kumpaakin max 1-2 kertaa päivässä. En räplää sitä muutoin, en kotona, en kylässä enkä puistossa.

Puistoilu on kuitenkin tylsää. En leiki lapseni kanssa, saatan auttaa keksimään puuhaa tai kommentoida ja katsoa lapsen puuhia mutta en osallistu niihin. En siis laske mäkeä lapsen kanssa enkä istu hiekkalaatikossa kasaamassa hiekkaa torniksi (ellen nyt näytä, miten hiekkakakku tehdään tms). Minulle on tärkeää olla näissä asioissa aikuinen, vaikka ymmärränkin, että monen mielestä hyvä vanhempi heittäytyy lapsen leikkeihin mukaan. Minä en kuitenkaan ole sellainen. Meillä on paljon yhteistä aikaa ja yhteisiä juttuja mm. harrastamme yhdessä esikoisen kanssa, käymme teattereissa, konserteissa, luemme yhdessä mutta en tee vesiväritöitä, vaikka lapseni niitä tekeekin ja majan rakentamiseenkin osallistun vain teknisenä apuna, en itse leikkiin heittäytyen.

Lapsilla on omat jutut ja minulla omani, ja jotkut jutut ovat meidän yhteisiä asioita. Kun siis vien lapseni leikkipuistoon, he tietävät jo etukäteen, että äiti seurailee tilannetta mutta ei kiipeä kiipeilytelineillä eikä rakenna hiekkakakkua. Kun lapset nauttivat leikkipuiston ihanuudesta, saatan käyttää tilanteen hyväksi ja luen kirjaa tai soitan puhelun. En kummassakaan tapauksessa uppoudu niin, ettenkö pystyisi seuraamaan lasten tekemisiä mutta leikkipuistoilu on lasten juttu, ei minun.

Onneksi lapsilla on isä, joka kyllä laskee mäkeä ja huvipuistoissa kokeilee joka laitetta, niin säästytään ls-ilmoitukselta. Pakko kuitenkin kysyä, onko hyvän vanhemmuuden mitta se, että heittäytyy lapsen kaveriksi. Minä kun haluan olla aikuinen myös lapselleni.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni olivat pieniä silloin, kun oli vain lankapuhelin. Onneksi kukaan ei nähnyt, kun sain joskus hetken omaa aikaa, kun lapset leikki keskenään ja juttelin kaverin tai äitini kanssa lankapuhelimessa joskus pitkänkin puhelun.

Ja kyllä, kaikki neljä lasta olivat kotihoidossa, joten se pari kertaa viikossa puhelu oli minulle henkireikä, vaikka en juuri sen aikana ollutkaan läsnä lasteni kanssa siellä lattialla leikkimässä.

Mummo

Kuules mummo, ennen se olikin niin, että esim. minun äitini tai hänen ystävänsä puhuivat siinä lankapuhelimessa tunnin, pari VIIKOSSA. Nykyisin monet äidit elää kännykän kanssa. Minun siskoni oikein suuttui, kun sanoin, että ei sinne Facebookiin tunnin välein tarvitse kurkistella. Hänen puhelimensa voi olla varattu vaikka 2 tuntia putkeen, jos yritän soittaa. Siitä olen päätellyt, että huomio on jossain muualla kuin niissä pienissä lapsissa.

Vierailija kirjoitti:

Minä saatan puhua puhelimeen ulkona. Käytän puhelinta pelkästään soittamiseen ja tekstiviestin lähettämiseen, kumpaakin max 1-2 kertaa päivässä. En räplää sitä muutoin, en kotona, en kylässä enkä puistossa.

Puistoilu on kuitenkin tylsää. En leiki lapseni kanssa, saatan auttaa keksimään puuhaa tai kommentoida ja katsoa lapsen puuhia mutta en osallistu niihin. En siis laske mäkeä lapsen kanssa enkä istu hiekkalaatikossa kasaamassa hiekkaa torniksi (ellen nyt näytä, miten hiekkakakku tehdään tms). Minulle on tärkeää olla näissä asioissa aikuinen, vaikka ymmärränkin, että monen mielestä hyvä vanhempi heittäytyy lapsen leikkeihin mukaan. Minä en kuitenkaan ole sellainen. Meillä on paljon yhteistä aikaa ja yhteisiä juttuja mm. harrastamme yhdessä esikoisen kanssa, käymme teattereissa, konserteissa, luemme yhdessä mutta en tee vesiväritöitä, vaikka lapseni niitä tekeekin ja majan rakentamiseenkin osallistun vain teknisenä apuna, en itse leikkiin heittäytyen.

Lapsilla on omat jutut ja minulla omani, ja jotkut jutut ovat meidän yhteisiä asioita. Kun siis vien lapseni leikkipuistoon, he tietävät jo etukäteen, että äiti seurailee tilannetta mutta ei kiipeä kiipeilytelineillä eikä rakenna hiekkakakkua. Kun lapset nauttivat leikkipuiston ihanuudesta, saatan käyttää tilanteen hyväksi ja luen kirjaa tai soitan puhelun. En kummassakaan tapauksessa uppoudu niin, ettenkö pystyisi seuraamaan lasten tekemisiä mutta leikkipuistoilu on lasten juttu, ei minun.

Onneksi lapsilla on isä, joka kyllä laskee mäkeä ja huvipuistoissa kokeilee joka laitetta, niin säästytään ls-ilmoitukselta. Pakko kuitenkin kysyä, onko hyvän vanhemmuuden mitta se, että heittäytyy lapsen kaveriksi. Minä kun haluan olla aikuinen myös lapselleni.

ihan sama mulle! Jos jaarittelet yli tunnin näkemättä lastasi, ei se kovin hyvää aikuisuutta osoita! Hyvä aikuinen antaa myös vauhtia kiikussa tai katsoo, ettei tenava putoa kiipeilytelineeltä. En mäkään koskaan kiipeile mukana, mut en myöskään puhu tuntia tai paria puhelimessa ja anna lasten juosta valvomatta missä sattuu. Olen välillä antanut kurinpalautusta tenaville, joiden leikit on turhan vaarallisia tai roikkuvat pää alaspäin telineillä. Yleensä se vanhempi on toisessa päässä puistoa lörpöttelemässä kännykkään.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Minä saatan puhua puhelimeen ulkona. Käytän puhelinta pelkästään soittamiseen ja tekstiviestin lähettämiseen, kumpaakin max 1-2 kertaa päivässä. En räplää sitä muutoin, en kotona, en kylässä enkä puistossa.

Puistoilu on kuitenkin tylsää. En leiki lapseni kanssa, saatan auttaa keksimään puuhaa tai kommentoida ja katsoa lapsen puuhia mutta en osallistu niihin. En siis laske mäkeä lapsen kanssa enkä istu hiekkalaatikossa kasaamassa hiekkaa torniksi (ellen nyt näytä, miten hiekkakakku tehdään tms). Minulle on tärkeää olla näissä asioissa aikuinen, vaikka ymmärränkin, että monen mielestä hyvä vanhempi heittäytyy lapsen leikkeihin mukaan. Minä en kuitenkaan ole sellainen. Meillä on paljon yhteistä aikaa ja yhteisiä juttuja mm. harrastamme yhdessä esikoisen kanssa, käymme teattereissa, konserteissa, luemme yhdessä mutta en tee vesiväritöitä, vaikka lapseni niitä tekeekin ja majan rakentamiseenkin osallistun vain teknisenä apuna, en itse leikkiin heittäytyen.

Lapsilla on omat jutut ja minulla omani, ja jotkut jutut ovat meidän yhteisiä asioita. Kun siis vien lapseni leikkipuistoon, he tietävät jo etukäteen, että äiti seurailee tilannetta mutta ei kiipeä kiipeilytelineillä eikä rakenna hiekkakakkua. Kun lapset nauttivat leikkipuiston ihanuudesta, saatan käyttää tilanteen hyväksi ja luen kirjaa tai soitan puhelun. En kummassakaan tapauksessa uppoudu niin, ettenkö pystyisi seuraamaan lasten tekemisiä mutta leikkipuistoilu on lasten juttu, ei minun.

Onneksi lapsilla on isä, joka kyllä laskee mäkeä ja huvipuistoissa kokeilee joka laitetta, niin säästytään ls-ilmoitukselta. Pakko kuitenkin kysyä, onko hyvän vanhemmuuden mitta se, että heittäytyy lapsen kaveriksi. Minä kun haluan olla aikuinen myös lapselleni.

 

 

ihan sama mulle! Jos jaarittelet yli tunnin näkemättä lastasi, ei se kovin hyvää aikuisuutta osoita! Hyvä aikuinen antaa myös vauhtia kiikussa tai katsoo, ettei tenava putoa kiipeilytelineeltä. En mäkään koskaan kiipeile mukana, mut en myöskään puhu tuntia tai paria puhelimessa ja anna lasten juosta valvomatta missä sattuu. Olen välillä antanut kurinpalautusta tenaville, joiden leikit on turhan vaarallisia tai roikkuvat pää alaspäin telineillä. Yleensä se vanhempi on toisessa päässä puistoa lörpöttelemässä kännykkään.

En jaarittele yli tuntia puhelimessa näkemättä lastani niin kuin hyvin pystyt lukemaan alkuperäisestä kirjoituksestani. Mutta kyllä, saatan puuhata myös muuta. Se muu tekeminen ei ole niin koukuttavaa, ettenkö kuulisi/näkisi lasteni tekemisiä.

Unohdin toki mainita lasteni iät. Esikoinen on koululainen (8v) ja kuopus on 5v. Kun lapseni olivat 4v ja 1v, en ehtinyt tuijotella kirjaa tai puhua puhelimeen, koska 1v joutuu helposti vaaratilanteisiin. Olin itsekin tuolloin se, joka auttoi lapsia kiipeilytelineessä tai kielsi kiipeämästä liukumäkeä ylöspäin.

En myöskään puhu maratonpuheluita ikinä, mutta se ei ollut tämän jutun pointti. Ap taisi kauhistella, kun vanhempi ei vietä laatuaikaa lapsen kanssa leikkipuistossa. Tähän tähtäsin omassa kirjoituksessani. Leikkipuistoilu ei ole meidän perheen yhteinen juttu vaan lasteni leikkihetki, johon osallistun vain puitteiden puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpöhöpö ja hah ja sitä rataa. Oltiin leikkipuistossa, ja se nainen vaan puhui ja puhui. On muka lasten kanssa siellä, muttei läsnä niille lapsille. Omat lapset ihan näkymättömiä. Sitten kun lapsi huutaa vieressä, että anna äiti vauhtia, äiti pari kertaa antaa vauhtia ja höpöttää, kohta lapsi taas huutaa, että vauhtia lisää, vauhtia lisää, äiti kuuntele! Ja äiti sanoo, että odota, äiti puhuu nyt puhelimessa. Just niin, yli tunnin! Surullista katsottavaa.

Ettei tulisi väitteitä, että pointti oli laatuajan vähyys, niin ei tainnut olla. Vaan se, että äiti höpöttää ja höpöttää yli tunnin pituisen maratonpuhelun ja omat lapset on täysin näkymättömiä. Tämä vaan muistutuksena ed. väittelijälle, joka tulkitsee hiukan liikaa.