Outoja tuntomuutoksia - missä vika?

vierailija

Onko kellään kokemusta tälläisestä:

Huomasin yksi päivä, että vasemman käden pikkusormi ja nimetön olivat ns. tunnottomat. Tavallaan kaikki ihon alla tunnotonta, mutta iho puolestaan yliherkkä - esim suihkussa lämmin vesi tuntuu tulikuumalta, jos kylmä osuu niin tuntui vielä useiden minuuttien päästä jne. Puutuneisuus eteni sitten siihen, että ensin noi samat sormet ja se puoli kädestä meni todella voimattomaksi. Nousi pikkuhiljaa kyynerpäähän asti. Sormikoordinaatio tuntui olevan ihan hukassa, asiat putoilivat kädestä jne. Ennen saattoi nostaa jääkaapista vesipullon vasemmalla kädellä, nyt tuntui että tarvitsi kaksi kättä. Kesti noin viikon verran, paheni päivä kerrallaan ja oli sitten yhtäkkiä poissa.

Kädestä samat oireet siirtyivät sitten saman tien vasempaan jalkaan. Säären etuosassa on iso, melkein nilkasta polveen yltävä tunnoton kohta. Iho jälleen yliherkkä. Lihakset superväsyneet ja voimattomat - kun kävelee vaikka hakemaan postin niin tuntuu kun olisi käynyt kunnon lenkillä. Muutenkin väsyttää vaikka olisi nukkunut 15 tunnin yöunet, mikä ei ole normaalia. Kävely todella tahmeaa, kun ei oikein tunne mitä jalka tekee, tuntuu, että kompastelee kaikkeen jne. Päällä nyt toista viikkoa eikä mitään muutosta. Liikkuminen, hieronta, lepo tai mikään ei tunnu auttavan yhtään.

Apua? :o

Kommentit (6)

Vierailija

Ei ole tullut mieleen käydä lääkärissä?! Tuollaiset tuntopuutokset ja raajojen voimattomuus saattaisivat viitata neurologiseen ongelmaan.

Vierailija

Menepä ihmeessä kiireesti lääkäriin!

Tuollaiset puutumisoireet voivat viitata vaikka aivoinfarktiin joten sinuna kiiruhtaisin lääkärii aika nopeasti. Soita vaikka päivystykseen ja kysy mielipidettä pitäisikö mennä saman tien vai voitko vielä odotella. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Menepä ihmeessä kiireesti lääkäriin!

Tuollaiset puutumisoireet voivat viitata vaikka aivoinfarktiin joten sinuna kiiruhtaisin lääkärii aika nopeasti. Soita vaikka päivystykseen ja kysy mielipidettä pitäisikö mennä saman tien vai voitko vielä odotella. 

Lue: voitko odottaa huomisaamuun.

Vierailija

Ensiksi tulee mieleen kyllä istuvan ihmisen vaiva eli niskajumi... Mutta kannattaa käydä ehdottomasti lääkärissä varmistuttamassa asia. 

aloittaja

Käsioireiden aikana konsultoitu lääkäriä ja hermoratatesteihin aika tossa kuukauden päästä, kun on osoitekin taas Suomi. No panic - en ole istunut kotona odottamassa äkkikuolemaa, vaan asiasta jo soitellut. Ei pidetty kiireellisenä, kunhan vaan tässä arvuuttelen kun mielessä aktiivisesti on... :)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat