Lue keskustelun säännöt.
Eivätkö ihmiset mieti yhtään toisen ihmisen elämäntilannetta antaessaan neuvoja?
27.10.2015 |
Tilanne: tuttava kehuu, miten helppoa lasten kanssa on pyöräillä. Sinne vaan taapero istuimeen tarakalle ja menoksi.
Minä sanoin, että se on vähän vaikeaa, kun lapset ovat 3v, 2v ja 1v. Isoin ei pyöräile, meillä ei ole laatikkopyörää, enkä tiedä, miten kolme saisi pyörään kiinnitettyä niin, että jaksaisin vielä polkea.
Tuttava jatkaa: no kaksi peräkärryyn ja yksi istuimeen.
Minä: Niin. En siis jaksa pyöräillä, jos on tuollainen kombo kuljetettavana.
Tuttava: No siinähän se kunto kasvaa!
Minä: En pääse edes liikkeelle, kun nuo painavat kuitenkin yhteensä AIKA PALJON.
Tuttava: Niinno, asioista voi tehdä vaikeita, jos niistä haluaa tehdä vaikeita.
AARGH. Minä en valittanut, etten pääse pyöräilemään. En valittanut sitä, etten pääse liikkumaan. En valittanut mistään. Olen onnellinen. Meillä on hyvä tukiverkosto ja pääsen liikkumaan ihan niin paljon ja usein kuin haluan. Mies on virkeä ja olemassa, voidaan vuorotella. Tai lähteä koko perhe ulos.
Mutta ei, pyöräilemään pitää päästä ja olen vaikea, jos en halua tarjota lapsilleni kokemusta sirkuspellenä olemisesta. KUKA MUKA PYÖRÄILEE 3v:n, 2v:n ja 1v:n kanssa kuntoilumielessä ikinä koskaan missään HUVIKSEEN!?!
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Minkä hemmetin takia sä lähdit sitten omaa tilannettas avaamaan tutulle? Hän kertoi onnellisena kuinka on kivaa ja helppoa. Olisit vaan kertonut kuinka olet hänen puolestaan onnellinen että kokee asian noin, ja ollu omista penskoistas hiljaa. Olisko ollu vaikeeta? Piti hakea sitä kruunua taas kuinka toisella on niin helppoa, ja sulle kaikki niin vaikeeta?
Kai sitä jotenkin hämmentyy siitä jankuttamisesta. Ymmärrän ap.ta varsin hyvin. Kävin nimittäin itse samantyylisen keskustelun erään tuttavan kanssa.
Tuttava: Oli ihanaa mennä työpäivän jälkeen lenkille
Minä. (ihan tarkoituksetonta juttelua) . Hieno homma, minä en oo jaksanut tällä viikolla
Tuttava, kiihkeästi ääni kohoten: Kaikki syyt olla liikkumatta, ovat tekosyitä, hop hop, lenkille vain
Minä (tajuamatta vielä, että tuttava on ihan tosissaan). Ai jaa, no kun väsytti niin kamalasti, kun tein juuri kolme yövuoroa tuolla vanhainkodilla
Tuttava: Lenkkeily kuule piristää. Lenkkarit vain jalkaan, väsymys on tekosyy rapakunnolle. Kyllä kaikki pystyy lenkkeileen, jos viitsii vain lähteä työpäivän jälkeen. Panet vain lenkkarit jalkaan ja menet juoksemaan
Minä jo hyvin hämmentyneenä (toki olis pitänyt jättää selittämättä): Ei oikein jaksanut, kun jokaisen yövuoron jälkeen nukkui huonosti ja oli tosi kiireisiä yövuoroja. Onhan se toki eri päivätöissä, kun eri tavalla tulee univelkaa
Tuttava jo sormi pystyssä ja täysi paasaus päällä: Ota melatoniinia, kyllä sillä nukkuu ja vuorotyö on vain tekosyy, ettei harrasta lenkkeilyä ja antaa itsensä lihoa ja kyllä pystyy, kun lähtee vain, sitä piristyy siinä
Tässä vaiheessa yritin vaihtaa aihetta, koska yhtäkkiä huomasin, että olin jotenkin altavastaaja-asemassa aiheesta, mistä olin alkanut juttelemaan vain sellaista rupattelutyyliä, enkä ollut ajatellut lainaakn saada saarnaa siitä, miksi en kolmen yövuoron jälkeen ole lähtenyt juoksemaan lenkkiä ja kuinka se oli tekosyy.
En vain huomannut tuttavalle sanoa heti alussa, että mua ei nyt kyllä koko lenkkeily kiinnosta tippaakaan. Harrastan ihan muita lajeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla esikoinen oli vaikea vauva ja mä olin tilanteestani todella pitkälle hyshys just tän takia. Mulle riitti "neuvojiksi" kyllä pakollinen lähisuku. Miten koliikki paranee perunalla jnejne. Mä mietin välillä että muutan toiselle puolelle maapalloa kun sitä hyväntahtoista neuvontaa tuli päivittäin ja mä sain taistella oikeasti sen arkeni kanssa. Ja silti sain kuulla miten yhden kanssa on vielä niin helppoa.
Hemmetti soikoon. Sain kaksoset myöhemmin ja niiden kanssa oli helpompaa kuin tuon esikoisen yksinään. Vauvat on erilaisia, niiden vaikeus ei ole mikään vakio. Saa hyvän kombon suht tavallisiakin vaikeuksia niin yhdenkin kanssa on helisemässä. Välillä mun turvaverkko muistutti enemmänkin katiskaa.
Olen sitä mieltä että tiettyyn pisteeseen asti vietynä "hyväntahtoinen neuvonta" on lähes henkistä väkivaltaa. Tarkoitus on jyrätä toinen ja osoittaa itse olevansa oikeassa ja näin kohottaa kuvitteellista asemaansa parempana ihmisenä. Äitini on mestari näissä. Olen työkyvytön, syystä jolle en voi itse tehdä yhtikäs mitään. Voitte vaan kuvitella, kuinka paljon näitä neuvoja olen joutunut kuuntelemaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä hemmetin takia sä lähdit sitten omaa tilannettas avaamaan tutulle? Hän kertoi onnellisena kuinka on kivaa ja helppoa. Olisit vaan kertonut kuinka olet hänen puolestaan onnellinen että kokee asian noin, ja ollu omista penskoistas hiljaa. Olisko ollu vaikeeta? Piti hakea sitä kruunua taas kuinka toisella on niin helppoa, ja sulle kaikki niin vaikeeta?
Kai sitä jotenkin hämmentyy siitä jankuttamisesta. Ymmärrän ap.ta varsin hyvin. Kävin nimittäin itse samantyylisen keskustelun erään tuttavan kanssa.
Tuttava: Oli ihanaa mennä työpäivän jälkeen lenkille
Minä. (ihan tarkoituksetonta juttelua) . Hieno homma, minä en oo jaksanut tällä viikolla
Tuttava, kiihkeästi ääni kohoten: Kaikki syyt olla liikkumatta, ovat tekosyitä, hop hop, lenkille vain
Minä (tajuamatta vielä, että tuttava on ihan tosissaan). Ai jaa, no kun väsytti niin kamalasti, kun tein juuri kolme yövuoroa tuolla vanhainkodilla
Tuttava: Lenkkeily kuule piristää. Lenkkarit vain jalkaan, väsymys on tekosyy rapakunnolle. Kyllä kaikki pystyy lenkkeileen, jos viitsii vain lähteä työpäivän jälkeen. Panet vain lenkkarit jalkaan ja menet juoksemaan
Minä jo hyvin hämmentyneenä (toki olis pitänyt jättää selittämättä): Ei oikein jaksanut, kun jokaisen yövuoron jälkeen nukkui huonosti ja oli tosi kiireisiä yövuoroja. Onhan se toki eri päivätöissä, kun eri tavalla tulee univelkaa
Tuttava jo sormi pystyssä ja täysi paasaus päällä: Ota melatoniinia, kyllä sillä nukkuu ja vuorotyö on vain tekosyy, ettei harrasta lenkkeilyä ja antaa itsensä lihoa ja kyllä pystyy, kun lähtee vain, sitä piristyy siinä
Tässä vaiheessa yritin vaihtaa aihetta, koska yhtäkkiä huomasin, että olin jotenkin altavastaaja-asemassa aiheesta, mistä olin alkanut juttelemaan vain sellaista rupattelutyyliä, enkä ollut ajatellut lainaakn saada saarnaa siitä, miksi en kolmen yövuoron jälkeen ole lähtenyt juoksemaan lenkkiä ja kuinka se oli tekosyy.
En vain huomannut tuttavalle sanoa heti alussa, että mua ei nyt kyllä koko lenkkeily kiinnosta tippaakaan. Harrastan ihan muita lajeja.
Ihan mahtava tuttu sulla :D Toiseksi mitä se sun mieltäs riepoo mitä se ajattelee sun lenkkeilystä. Antaa paasata. Mullon enemmän tuollaisia ap:n kaltaisia joille ei voi rupatella mitään, kun niillä on kaikki aina niin hankalaa ja kauheaa. Niille ei oikein mistään uskalla alkaa jutella, kun sut haukutaan just tuohon tyyliin "helppoohan se on kun sulla on vaan yksi lapsi, mutta mullapa on kolme"
heheheh, ap - tuttavasi vaikuttaa hoopolta, jos tuolla tavalla suutahti.
Minusta on täysin asiaankuuluvaa, että joskus joku puhuu toiminnasta, joka ei omalle kohdalle toimi. Silloin se "neuvo" tai ehdotus tai mikä lie ei vaan osu kohdalleen, ja johda toimintaan. Neuvojan ei pidä siitä hermostua, vaan todeta, että totta, ei varmaan sulla toimi, mutta mulla kyllä.
Mutta ap, ehkä SINÄKIN ap vähän turhaan otit tuttavasi pyöräilykokemukset neuvoina. Miksi ajattelit, että hän halusi sinunkin pyöräilevän? Mikset vain sanonut, että "se on hyvä juttu, että TE olette löytäneet kivan liikuntamuodon, mekin varmaan sitten muutaman vuoden päästä kun saan vanhimmasta päästä muksut ajamaan itse..."
Eli vaikuttaa siltä että te molemmat - sinä ja tuttavasi - näitte ja käsittelitte teemaa Pyöräily vain ja ainoastaan omasta vinkkelistänne, omaa perhettänne koskien.
Naisilla - sanon tämän siis naisena - on piinallinen tapa tarkastella asioita aina oman navan kautta, harva kykenee yleisemmän tason pohdiskeluun...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä se ystävä ei voinut sanoa jotta minä varmaan tekisin näin tämän ja sitten kertoisi ratkaisunsa? Miksi pitää ruveta vääntämään?
Apn asenne ei ole ongelma vaan sen kaverin asenne. Samoin kuin ysilläkin taitaa olla....
Olihan täälläkin pari päivää sitten kun joku kysyi että missä on niitä yhden annoksen alumiinivuokia.
Av mammat yksi toisensa jälkeen ilmottautuivat että kuinka he tekevät. Taisi n. 10 mammaa toistella samaa asiaa ja yksi hoksasi vastata avaajan kysymykseen.
Ihan off topic mutta ei meillä kukaan viidestä lapsesta ole mennyt ostoskasseille ilman lupaa. Älytön ajatuskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ymmärrän hyvin ap:n tilanteen, olen pari kertaa itsekin erehtynyt samaan. Sun olisi pitänyt toimia näin:
Tilanne: tuttava kehuu, miten helppoa lasten kanssa on pyöräillä. Sinne vaan taapero istuimeen tarakalle ja menoksi.
Minä sanoin, että se on vähän vaikeaa, kun lapset ovat 3v, 2v ja 1v. Isoin ei pyöräile, meillä ei ole laatikkopyörää, enkä tiedä, miten kolme saisi pyörään kiinnitettyä niin, että jaksaisin vielä polkea.
EI NÄIN!
Oikea tapa olisi ollut:
Minä sanoin, että se hän on mukavaa. Millainen istuin taaperollasi on? Oliko kallis? Kuinka iso lapsi siihen mahtuu?
Sun virheesi oli, että osallistuit keskusteluun ikäänkuin haluaisit toimia samoin kuin ystäväsi, mutta et halua, koska voit toimia toisellakin tavalla.
Mulla on yksi ystävä, jonka lempiaihe on ruoka ja sen hinta. Ja erityisesti ruuassa säästäminen. Pari ensimmäistä kertaa menin samaan halpaan ja kun tuli puhe ruokamenoista, kerroin, paljonko mulla menee. Ja tästähän ystäväni sai vettä myllyynsä ja alkoi selittää, miten paljon halvemmalla voisin päästä. Juu, varmaan voisin, mutta kun mulla ei ole mitään tarvetta säästää ruokamenoissa.
Joo en ymmärrä. Esim. masennukseen neuvotaan että pitää miettiä afrikkalaisia. Minähän mietin ja masennun lisää. Ihan kuin en miettisi jo muutenkin maailman pahuutta. Pitää ottaa niskasta kiinni ja kuluttaa ittensä viimesillä voimilla loppuun. Sieniäkin pitäs kuulemma kokeilla :D