3-vuotiaan uhma / takertuminen
Heippa. Ollako huolissaan vai eikö ????
Ihana, aina niin kiltti 3-vuotiaamme on muuttunut varsin paljon vimmeisen kuukauden aikana. Hän täytti juuri 3v. Uhma on aika rajua, varsinkin väsyneenä ja nälkäisenä. Tahtoo ja ei tahdo - samassa lauseessa. Tämä sinänsä ei huoleta, mutta hän on ollut aina todella reipas ja eikä ole arastellut (paitsi ihan pienenä) ryhmässäkään. Päiväkerho ei ole ollut ongelma, vaan aina hyvillä milein sinnekin mennyt. Nyt kuitenkin takertuu minuun (äitiinsä) joka paikassa. Ei halua päiväkerhoon, kun tulee äitiä ikävä...satutunnilta pitää välillä tulla itkun kanssa katsomaan äitiä. Palaa kyllä sitten taas takaisin.
Oletteko kokeneet mitään vastaavaa - vai mikä mahtaa olla lapsessalle hätänä? Perheeseen kuuluu myös vuoden vanha vauva...mikä ei varmaankaan helpota hänen oloaan, kun on vielä aika kiinni äidissä.
Kommentit (13)
koko ajan minun jalassa kiinni eikä suostunut tekemään ryhmässä mitään. Meillä myös 1v. pikkuveli ja minusta ainakin tämä asetelma ennestään pahentaa roikkumista kun joudun pienempää kantamaan tms. huomioimaan niin isovelillekkään ei kelpaa sitten mikään muu kuin äiti. Toivottavasti menee pian ohi kun ei tätä meinaa millään jaksaa.
minulla on myos nuorimmainen neljasta lapsestani aivan kuin edella mainitut; on koko ajan liiskaamassa jalassani, etta myonnettakoon etta hermot alkaa menna! Kenenkaan muun seura ei kelpaa niin isojen siskojen, isovanhempien kuin muittenkaan! Isa kelpaa hetkeksi ja sitten alkaa uudelleen minun etsimiseni. Edes vessaan en voi menna ennenkuin ilmoitan minne menen ja JATAN OVEN AUKI! Etta voi kayda tarkastamassa! Huh. Myos yot ovat niin hirveita - on nukkunut jo toista vuotta omassa makuuhuoneessaan siskojensa kanssa ja nyt ei oma sanky kelpaa enaa ollenkaan!! Vaikka mulla on kokemusta kolmesta edellisesta, tama on ihan outoa mulle! Apua.
ja justiin jokunen aika sitten pääsin täällä sanomaan, ettei uhmaa ole oikeastaan ollut. Siis, kun mitä vertailin niihin aiemmin hoitamiini 5-6-vuotiaisiin, niin en voinut puhua minkäänlaisesta uhmasta, vaikka 1-vuotiaana olikin aikamoisia tilanteita, kun tyttö ei suostunut oikein millään istumaan paikallaan rattaissa (sain aina kantaa tai vain nousi nopsaan ylös, vaikka miten istutti) tai tuli kamalia itkukohtauksia puistoista lähtiessä tai syöttötilanteissa. Mutta nyt on parin viikon aikana ollut aikamoista. Kuulostaa, ja vaikuttaa siltä kuin joskus hoitamieni isompien lasten, uhma: juuri tuollaista takertumista ja voimakasta tahtomista just nyt ja sitten se ei ole kumminkaan hyvä kohta sekään, mitä äsken tahtoi. Aikamoisia itkupuuskia, kun äiti on hetken puhelimessa eikä saa haluamaansa huomiota. Olen ajatellut, että tämä on varmaan sitä 3-vuotiaan uhmaa. Kenties joillakin se sitten on aikaisemmassakin vaiheessa kuin meillä.
Heinämami:
Kenties joillakin se sitten on aikaisemmassakin vaiheessa kuin meillä.
Tekstinne oli kuin omaani! Tosin meidän tyttö vasta juuri ja juuri 2-vuotias, mutta kai se voi sitten alkaa näinkin aikaisin.. Suunnilleen pari viikkoa sitten meilläkin tapahtui outo käänne. Aina - lähes ainakin - hyväntuulinen ja -tahtoinen tyttömme muuttui täysin. Mukana tuota " ei-joo-ei" -kiukuttelua, huutoa ja äitiin takertumista. Tämä alkoi meidän ollessa kaksin hiihtolomalla kotona ja sama on jatkunut perhepäivähoidossa, jonne ennen rakasti mennä. Mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei siis ole tapahtunut: tietysti huolissani juttelin hoitajan kanssa ja lääkärissäkin on käyty, kun epäilin korva- tai pissatulehdusta. Mutta näkyvää syytä käytökseen ei siis näytä olevan.
Kertokaahan siis, onko muillakin alkanut tällainen jo 2 vuoden paikkeilla ja miten on jatkunut?
Meillä poika nyt 3v3kk ja käytös muuttui kuukasi sitten aikalailla. Tällähetkellä sanoo joka asiaan " minä haluan" tai " minä en halua/tee sitä" ja tätä kuuluu iiiiihan joka asiasta. Omaa tahtoa on löytynyt aiemminkin, mutta nyt tuntuu ettei minkäänlaista neuvotteluvaraa enää ole. Kaikki pitäisi tehdä juuri niin kuin hän itse tahtoo tai syntyy kauhea mekkala.
Meillä 1.5v pikkuveikka, joka erittäin voimakastahtoinen ja vaikeuttaa aina asioiden setvimistä. Välillä huutoa tulee ihan stereona kummaltakin puolelta.
Onneksi osasin varautua tähän jollain tapaa tuttavien lapsien perusteella, mutta kyllä se silti yllätti miten yhtäkkiä muutos tapahtui, viikossa! Luulin että poika oli vain väsynyt.
Jaksamisia muille pienten äkäpussien kanssa taisteleville.
Koitetaanhan jaksaa:)
-Niisku_
...olen tuo, joka aloitti tämän ketjun...
meillä sellanen muutos, että tyttö on taas oma itsensä siinä mielessä, että ei enää ns.riehu ja raivoa...Huomasin nimittäin yhden asian =>
samanaikaisesti, kun pahin uhma alkoi, hän jätti päiväunet pois. En sitä sitten enää vaatinut, kun ei naapurin kolmevuotiaatkaan niin kauheasti päiväunia nukkuneet. Ajttelin, että no nyt se loppui...
Nukutin kuitenkin jonain päivänä päiväunet ja tyttö oli ihan erilainen.
Nyt olen laittanut määrätietoisesti joka päivä kahden tienoilla petiin ja ei enää vastustele, vaan menee kiltisti, jopa omaehtoisesti. Uhmat ovat loppuneet siinä raivoavassa mielessä. Omaa tahtoa löytyy, mutta hän on tasapainoisempi. Takertumista on jonkin verran yhä. Siis, jos päiväunet ovat jäämässä pois, niin kokeilkaapa pieniä unia yhä. Lapsi ei väsyneenä jaksa samalla lailla kuin levänneenä. Näin ainakin meillä -lapset ovat tietenkin erilaisia.
kirjoitan viela toisen rivin:
Myos meilla pahin takertuminen on rauhoittunut!
Paivaunet on myos jattanyt pois, ei se siita ole villiintynyt kuin rauhoittunutkaan; mutta ulkoilu on lisaantynyt! Kaukomailla kun ilmat on lammennyt kevaisiks' ja muksut on enemman pihalla, vaikutti heti positiivisesti! Kyllahan se vielakin saa raivokohtauksia kun kaikki ei mee niinku haluis, mutta taitaa olla enemman luonnevika kuin ' raivotautia' ...
meillä alkoi valtava takertumis aika vähän alle 2v ja sitä kestää ja kestää.nyt tyttö 2v 7kk ja himpan hellittänyt.tossa luinkin kauhulla että alkaako se 3v uudestaan mutta jospa ja toivottavasti tää takertumisvaihe ois meillä jo läpikäyty.eipä oo sen jälkeen ollu mummolassakaan yökylässä ja ennen 2v oli paljonkin ilman ongelmia.
Moi! Meilläkin on ollut uhmakausi ollut jo pitkään!Poika täytti 3 vuotta viime vuoden syyskuussa.Uhmaikä on välillä aika vahvaa kun komentaa ja kesällä syntyi pikkuveli.Mites muilla on 3 vuotiaat suhtautuneet sisaruksen syntymään?Meillä on välillä hoitaa ja leikkii innoissaan mut sit yhtääkkiä saa uhmakohtauksen!
Kiva kuulla, että muillakin jo " näin ajoissa" tuollaista käytöstä.. Eniten ahdistaa se, että tyttö meni ennen enemmän kuin mielellään perhepäivähoitajalle. Nyt kyllä puhuu ja odottaa sinne menoa innoissaan siihen asti kunnes olemme ovella - sitten alkaakin kauhea huuto ja takertuminen äitiin :(. No, hoitajankin mielestä kuuluu ikään ja on varma, että menee ohi.. Toivottavasti!
Hei!
Oma tyttäreni on vasta 1 v 9 kk ja hänellä on ollut pari kuukautta samankaltainen takertumisvaihe. Hän on aina ollut herkkä lapsi ja mm. alkanut vierastaa hyvin varhain. Nyt kiinnostaisikin, onko todennäköistä, että uusi takertumisvaihe on edessä reilun vuodan kuluttua. Millaisia siis teidän lapsenne ovat olleet pienempinä ja onko takertumisvaihteita ollut aiemmin?
Pahimpaan varautuen,
Akileia
Meilläkin tytöllä oli n. 2v iässä takertumisvaihe, joka meni ohi. Sitten 2,5 vuotiaana uhmaikä joka jo alkanut helpottaa, mutta nyt ollut viime aikoina huomattavissa taas takertumista äitiin, ikää nyt 3v.1kk. Eli ainakin meillä vaikuttaisi että takertumisvaihe tulee toista kertaa, mutta vähän erilaisena ehkä kuin vuosi sitten.
jäämässä isänsä kanssa kotiin. Itkee ihan hirveästi ja roikkuu kaulassani että äiti ei saa lähteä....
Mitään outoa ei ole tapahtunut, häntä ei todellakaan ole ikinä hylätty eikä jätetty minnekään, päinvastoin. Ensin luulin että hoidossa on tapahtunut jotain kun ei suostunut yhtäkkiä sinne jäämään, mutta keskustelun jälkeen tajusin että siellä ei ole tapahtunut mitään tavallisesta poikkeavaa ja lisäksi tilanne oli sama kotonakin. Kai tämä nyt on joku vaihe taas joka kuuluu kehitykseen. Isänsä peräänkin kyselee tavallista enemmän mutta minun perääni oikein huutaa täysillä. Toki kurja fiilis on viedä hoitoon tai tosiaan edes kauppaan lähteä illalla kun toinen itkee kuin oltaisiin vallan hylkäämässä :-( Toivottavasti menee pian ohi.