Nuoren masennus - millaisia kokemuksia?

Vierailija

Epäilen teinilläni olevan masennus. Sanoo olevansa ahdistunut, ei jaksa kiinnostua oikein mistään, ei kykene keskittymään. On pariin otteeseen kuullut ääniä päässään. Olen hänestä todella huolissani, ja yritän nyt tulevalla viikolla varata aikaa koulupsykologille.
Millaisia kokemuksia teillä on nuorten masennuksesta? Miten sitä on hoidettu ja miten hoito tehosi?

Kommentit (15)

Vierailija

Kukaan ei ilmeisesti viitsi kommentoida? Kuitenkin aika isoin osa teineistä kärsii masennuksesta, joten luulisi täälläkin olevan jollain omakohtaista kokemusta. Olisin kiitollinen kommenteista, kun pelkkä Käypä hoito - tyyppinen tieto ei oikein riitä.
ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Terapiassa on käyty jo vuosi. Hiukan auttaa, mutta pitkä prosessi luvassa.


varmaan niin. Saitteko julkiselta puolelta terapiaa?

Vierailija

Äänten kuuleminen ei välttämättä liity masennukseen ts. voi olla masennuksen lisäksi/tilalla esim. skitsofrenia tai maanisdepressiivinen psykoosi. Ei ole kokemusta lapsen sairastamisesta muta onasta sairaudesta kylläkin.

Koulupsykologin kautta voi saada apua, tosin kannattaa varautua siihen että asiat ei sitä kautta kovin nopeasti etene. Yleensä kun pelkkä keskusteluapu ei näissä auta, varsinkaan jos tilanne on se että aistiharhoja on. Kannattaa pyrkiä lääkärin pakeille, laittaa lähetteen huomattavasti nopeammin eteenpäin. Onko nuoren koulussa koululääkäriä? 

Hoito ja parantuminen/oireiden haltuunsaaminen on hidasta ja raskasta, mutta mitä nopeammin avun saa, sen parempi. Ei kannat jäädä odottelemaan sitä että osastohoito tulee ajankohtaiseksi kun lapsi on yrittänyt itsemurhaa. 

Hyvin todennäköisesti lapsesi tulee saamaan mielialalääkityksen, jossa aloitusoireet voivat usein hetkellisesti pahentaa masennusoireita. Tällöin on hyvin tärkeää olla lapsen tukena ja seurata tilannetta tarkasti. Nykyään turvaudutaan kustannusten leikkaamiseksi melkeinpä heti lääkehoitoon, joten pidä huoli että niiden lisäksi lapsi saa terapiaa. Usein terapiassa voi pyytää yhteistapaamista, jossa selvitellään mistä sairaus voi johtua, sinne kannattaa mennä avoimin mielin.

tsemppiä! :)

Vierailija

Minulla oli 14-15v:nä masennus. Oireina oli suunnaton ärtymys (tiuskin kavereille ym), viiltely (ja muu "itsetuhoinen" käytös), jatkuva itkuisuus, unettomuus, ahdistus. Laihduin todella paljon, koska en voinut ahdistukseltani syödä aamuisin tai koulussa mitään. Kädet olivat päivän jälkeen yleensä viillettynä verille tai vaihtoehtoisesti revin ihoa rikki jollain neulalla. Itkin melkeimpä mistä vain asiasta. Ja se unettomuus, vaikeaa oli nukahtaa ja heräsin melkein heti aamuyöstä uudelleen :( Lääkitsin itseäni tuolloin kaikilta salaa alkoholilla, mikä pahensi tilannetta enemmän.

Hain apua omatoimisesti terveydenhoitajalta, joka soitti minulle ajan nuorten psyk.polille psykologille. Mutta päätin hieman ennen sovittua aikaa olla menemättä sinne. Koin tuolloin vointini parhaimmaksi kuin koskaan... No tuloksena oli pakkohoito muutaman kuukauden kuluttua. Jouduin kuitenkin sairaalassa ITSE pyytämään masennuslääkkeet ja nukahtamislääkkeet. Lääkäri kun oli sitä mieltä ettei minulla mitään ongelmia ole, ainakaan masennusta ;) Muuten vain väkisin pitivät lukkojen takana reilut 5 kuukautta (kaksi peräkkäistä jaksoa, lyhyt vapaus välissä :D).

Eli sanotaan suoraan, minä en saanut hoitoa. Nuorempana hoidinkin itseäni kadulta saamillani lääkkeillä ja muilla aineilla. Mömmöjen vetämisestä ja villeistä bileistä johtuen pari päihdepsykoosiakin takana, ensimmäiseen vaivauduin hakemaan apua. Toinen meni jo rutiinilla kotona viikossa ohi itsekseen. Nykyään käytössä on kuitenkin ihan oikeat lääkkeet bibooni (Deprakine) ja vointini on harvinaisen hyvä, mutta ei sairaalla tavalla. Tätäkään lääkettä en olisi saanut ellen itse sitä pyytänyt, eikä osoite ollut psykiatrin vastaanotto vaan neurologin :) Jatkossa painun omilla rahoillani traumaterapiaan, mikä minulta evättiin nuorempana.

Ap:lle mulla on vaan sellainen neuvo: vaadi teinillesi hoitoa, terapiaa ja kunnon kuntoutusta! Älä tyydy pelkkiin lääkkeisiin tai osastopelleilyyn. Voimia! 

Vierailija

On kokemusta. Älä missään tapauksessa anna lääkitä! Tärkeintä on antaa rakkautta, keskustella ja yrittää korjata ongelmat, joita esille tulee.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

On kokemusta. Älä missään tapauksessa anna lääkitä! Tärkeintä on antaa rakkautta, keskustella ja yrittää korjata ongelmat, joita esille tulee.

Valitettavasti asia ei oo näinkään mustavalkoinen. Oon tällä hetkellä 20-vuotias, ja mun oma äiti ajatteli juuri näin kun olin teini-iässä masentunut. Ei se rakkaus ja hyysääminen ole aina se ainoa apu, etenkään jos lapsella on jo aistihäiriöitä. Toki oon samaa mieltä siitä, ettei ole okein että lapsi dumpataan täyteen lääkkeitä niin ettei tunne yhtään mitään ja kulkee sumussa vaan eteenpäin. Kohtuudella kaikkea ja kultainen keskitie.

-4

Masentuneen nuoren äiti

Meillä on teini, jolla on diagnosoitu keskivaikea masennus. Syynä on pitkään jatkunut koulukiusaaminen. Kiusaaminen oli niin pahaa ja tuon koulun edustajien toiminta niin ammattitaidotonta (jopa pahansuopaa), että jouduimme muuttamaan toiselle paikkakunnalle saadaksemme lapsemme turvalliseen kouluun.

Meillä on pääsääntöisesti huonoja kokemuksia julkisen sektorin palveluista tässä tilanteessa. Saattaa olla, että masennuksen syy eli koulukiusaaminen vaikuttaa saamaamme kohteluun.

Aloitimme avun etsimisen koulupsykologin kautta ja me vanhemmat kyllä luotimmekin hänen arvioihinsa tilanteesta ja lapsemme tilasta. Vähitellen tajusimme, että viranomaisjärjestelmä ei tällaisessa tilanteessa toimi. Se johtuu ainakin seuraavista seikoista.

Koulun psykologi on itse osallinen koulun kiusaamisvyyhdissä. Hän kuuntelee kiusaajien mielipiteitä tasavertaisesti kiusatun näkökulman kanssa. Psykologin mielestä yksi mielipide (1 kiusattu) on vähemmän merkittävä kuin 20 mielipidettä (kiusaajajoukko). Psykologi kuuntelee myös opettajia, jotka ovat ymmärrettävästi väsyneitä vellovaan huonoon ilmapiiriin. Tämä psykologi minun läsnäollessani kysyi rehtorilta, mitä hän kirjoittaa psykiatrille toimitettavaan raporttiin. Hysteerinen, kiusaajien vanhempien reaktioita pelkäävä rehtori lateli psykologille sitten omat pelkonsa ja asenteensa, jotka psykologi kirjoitti lausuntoonsa. Lausunnossa epäillään kaikkea kiusatun neurologisista sairauksista epävakaisiin kotioloihin. Vaikka mikään tuollainen ei pidä paikkaansa ja sen ovat muut viranomaiset myöhemmin kumonneet, nuo merkinnät seurasivat lastani hoitavalta taholta toiselle.

Olimme lopulta koko perhe kaiken maailman selvitysten kohteena. Kiusaaminen koulussa vain paheni, eikä koulu puuttunut kiusaamiseen. Kunta ei suostunut vaihtamaan lastamme myöskään toiseen kouluun.

Lopulta muutimme toisen kunnan alueelle, jotta kiusattu teinimme pääsi toiseen kouluun. Katkaisimme kaikki siteet kunnalliseen terveys/sosiaalipuoleen (ei helppoa, mutta onnistui valehtelemalla ja mykkää leikkimällä). Uudessa koulussa emme kertoneet mitään kiusatun lapsemme taustoista. Kaikki oireet ( poissaolot, myöhästelyt, laiskuus, sosiaalisten tilanteiden välttely) pistimme hankalan murrosiän piikkiin. Näin hän sai peruskoulun suoritettua ihan kohtuullisin arvosanoin.

Jo ennen muuttoa olimme alkaneet etsiä apua yksityiseltä puolelta. Me vanhemmat tapasimme tutustumismielessä mielessä joitakin nuorisopsykiatreja, joista sitten esittelimme kiusatulle teinillemme kaksi. Parin käyntikerran jälkeen lapsemme valitsi sen, johon luotti enemmän. Tämä psykiatri on pystynyt auttamaan masentunutta lastamme. Yhdessä psykiatrin suositteleman psykoterapeutin kanssa he ovat alkaneet saada aikaan parantumista ja hyvää oloa.

Siispä suosittelen yksityistä sektoria. Se on kallista, mutta toimii. Teillä voi toki tilannetta olla toinen, jos koulussa kaikki on hyvin.

Yksi vinkki kuitenkin: Jos saatu apu pelottaa tai se ei tunnu auttavan, hakekaa apua nopeasti muualta.

Vierailija

On omakohtaista kokemusta. Masennukseni alkoi varmaan paljon aikaisemmin kuin se sitten paheni siihen tilanteeseen, etta tarvitsin ammatti apua. Tassa vaiheessa nukuin jatkuvasti, olin arsyyntynyt, muisti patki, viiltelin ym. ym. Olin muistaakseni juuri tayttanyt 18 vuotta, asuin silloin Tampereella. Muistaakseni menin jonnekin nuorisopolin tapaiseen ja sielta sain sitten lahetteen. Sain keskusteluapua (psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa) ja laakkeet. Auttoi todella paljon, sain lukion vietya kunnialla loppuun, vaikka valilla masennus oireilikin (etenkin talvisin tai silloin kun oli paljon esim. koulustressia).

Tiedan, etta mielipiteita on monia, mutta itse ainakin suosittelen hakemaan ammattiapua. Enka laakitystakaan paheksu, kunhan se ei ole se AINOA apu, jota tarjotaan. Eli kunnollista tukea taytyy saada, eika vaan laakereseptia. Olin muistaakseni laakityksella n. 6 kuukautta.

Aikuisenakin joskus on masennus nostanut paataan ja olen yhden lyhyehkon jakson syonyt laakkeita myos tuon ensimmaisen kerran jalkeen. Laakityksen yhteydessa kavin myos terapiassa. Mutta sanoisin, etta noin niin kuin kokonaisuutena masennus ei enaa elamaani paljon vaikuta, olen toissa, opiskellut yliopistossa, on ihmissuhteita yms. Mutta ehdottomasti kannatan siis avun hakemista hyvissa ajoin!!

Vierailija

Minua alkoi nuorena ahdistamaan johtuen ettei kotona tai kavereissa ollut oikein sellaista saman henkistä ihmistä.

Iso syy ahdistukseen oli myös todella huono ruokavalio. Söin karkkeja, sipsejä, limuja ja kahvikokeilun aloitin jo silloin.

Jos nyt olisin samassa tilanteessa hoitaisin ruokavalioni kuntoon ja hakeutuisin johonkin mielekkääseen harrastukseen, jossa ei tarvitse seurata ainaista draamaa.

Käydessäni masennuspolilla kyselykaavakkeessa oli kysymys äänien kuulemisesta. En ollut kuullut, mutta olo oli niin huono henkisesti, että olisi tehnyt mieli vastata kaikkiin huomionhakuisesti, että saa sitä apua. Hieman pelottava ajatus, että nuorta alettaisiin hoitaa skitsofreenikkona ja ainoa ongelma olisi masennus, joka poistuisi kehon ja mielen kokonaisvaltaisella hoidolla...

Riittävä uni on todella tärkeä. Kofeiini heikentää nuoren unen laatua huimasti...

Koita keskustella teinisi kanssa ja sanoa kuinka tärkeä hän on teille ja kuinka tärkeätä on yhdessä löytää keino päästä pahasta olosta pois. Sopikaa asiasta yhteiset pelisäännöt, jonka mukaan edetään. Nukkuminen ja ruokavalio on kaiken a ja o. Mielekäs harrastus ja liikuntakin auttavat.

Olisi tärkeä hoitaa masennus ajoissa pois ettei vain haittaa elämää.

Minun vanhempani ei ollut kiinnostunut masennuksestani. En tiedä onko äidilläni jokin häiriö ettei osaa ottaa huomioon kasvojen surullista ilmettä, jatkaa vain aina niitä näitä juttelua vaikka olisi itku silmässä.

Teini-iässä alkaneen masennusaaltoilun takia elämäni on suureksi osaksi ollut epämiellyttävää. Toivon ettei kukaan joudu käymään tätä samaa läpi.

Koen lääkäriavunkin ahdistavaksi ja pelkään, jos joudun heiltä hakemaan masennuksen pahimmassa vaiheessa apua, koska he eivät usein ymmärrä. Saavat lähinnä tuntemaan itseni vialliseksi.

Paras apu on löytynyt oman itseni kautta tosiaan kiinnittämällä huomiota ruokavalioon, nukkumiseen ja vähentämällä stressiä ja koittamalla tehdä miellekkäitä asioita. Saattaa olla kovin hidasta, mutta sillä ei saa vaurioita aikaan, kuten esim joillakin lääkkeillä.

Onnekseni masennukseni ei ole saanut minua kuin muutamia kertoja ihan toimettomaksi lyhyiksi ajoiksi. Niinä aikoina olen joutunut lääkärien kanssa tekemisiin ja on alkanut pelottaa, että mihin joudun, jos joudun heidän armoillaan toteuttamaan yksilötöntä massoille suunnattua paranemispolkua... Heidän hoidossaan on alkanut tuntua, että olen jotekin todella viallinen. He kun eivät näe kun pinnan ja peilaavat käytettyä kieltä omien kokemustensa pohjalta. Sanoivat esim. minun olevan herkkä. Olen usein kuitenkin todistanut täysin terveiden ihmisten olevan kovin paljon herkempiä kuin minä. Kutsuvat työpaikkakiusaamiseksi sellaista jonka minä annan anteeksi ja unohdan....

Toivottavasti selviätte tilanteesta teinisi kanssa yhdessä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Minua alkoi nuorena ahdistamaan johtuen ettei kotona tai kavereissa ollut oikein sellaista saman henkistä ihmistä.

Iso syy ahdistukseen oli myös todella huono ruokavalio. Söin karkkeja, sipsejä, limuja ja kahvikokeilun aloitin jo silloin.

Jos nyt olisin samassa tilanteessa hoitaisin ruokavalioni kuntoon ja hakeutuisin johonkin mielekkääseen harrastukseen, jossa ei tarvitse seurata ainaista draamaa.

Käydessäni masennuspolilla kyselykaavakkeessa oli kysymys äänien kuulemisesta. En ollut kuullut, mutta olo oli niin huono henkisesti, että olisi tehnyt mieli vastata kaikkiin huomionhakuisesti, että saa sitä apua. Hieman pelottava ajatus, että nuorta alettaisiin hoitaa skitsofreenikkona ja ainoa ongelma olisi masennus, joka poistuisi kehon ja mielen kokonaisvaltaisella hoidolla...

Riittävä uni on todella tärkeä. Kofeiini heikentää nuoren unen laatua huimasti...

Koita keskustella teinisi kanssa ja sanoa kuinka tärkeä hän on teille ja kuinka tärkeätä on yhdessä löytää keino päästä pahasta olosta pois. Sopikaa asiasta yhteiset pelisäännöt, jonka mukaan edetään. Nukkuminen ja ruokavalio on kaiken a ja o. Mielekäs harrastus ja liikuntakin auttavat.

Olisi tärkeä hoitaa masennus ajoissa pois ettei vain haittaa elämää.

Minun vanhempani ei ollut kiinnostunut masennuksestani. En tiedä onko äidilläni jokin häiriö ettei osaa ottaa huomioon kasvojen surullista ilmettä, jatkaa vain aina niitä näitä juttelua vaikka olisi itku silmässä.

Teini-iässä alkaneen masennusaaltoilun takia elämäni on suureksi osaksi ollut epämiellyttävää. Toivon ettei kukaan joudu käymään tätä samaa läpi.

Koen lääkäriavunkin ahdistavaksi ja pelkään, jos joudun heiltä hakemaan masennuksen pahimmassa vaiheessa apua, koska he eivät usein ymmärrä. Saavat lähinnä tuntemaan itseni vialliseksi.

Paras apu on löytynyt oman itseni kautta tosiaan kiinnittämällä huomiota ruokavalioon, nukkumiseen ja vähentämällä stressiä ja koittamalla tehdä miellekkäitä asioita. Saattaa olla kovin hidasta, mutta sillä ei saa vaurioita aikaan, kuten esim joillakin lääkkeillä.

Onnekseni masennukseni ei ole saanut minua kuin muutamia kertoja ihan toimettomaksi lyhyiksi ajoiksi. Niinä aikoina olen joutunut lääkärien kanssa tekemisiin ja on alkanut pelottaa, että mihin joudun, jos joudun heidän armoillaan toteuttamaan yksilötöntä massoille suunnattua paranemispolkua... Heidän hoidossaan on alkanut tuntua, että olen jotekin todella viallinen. He kun eivät näe kun pinnan ja peilaavat käytettyä kieltä omien kokemustensa pohjalta. Sanoivat esim. minun olevan herkkä. Olen usein kuitenkin todistanut täysin terveiden ihmisten olevan kovin paljon herkempiä kuin minä. Kutsuvat työpaikkakiusaamiseksi sellaista jonka minä annan anteeksi ja unohdan....

Toivottavasti selviätte tilanteesta teinisi kanssa yhdessä.

Olen yliopiston käynyt ja esimiestehtävissä joskus toiminut. En kerro tällaisia asioita hoitaville tahoille. Kuulostan masennuksen kourissa kovin lapselliselta ja joku psykiatri on ottanut sellaisen lässyttävän tavan puhua minulle ja kirjoittanut parin käynnin jälkeen minulle diagnoosin, jonka koen kiusaamikseksi hänen taholtaan.

Jos se hänen diagnoosinsa pitäisi paikkansa, niin yli puolyt suomen kansasta tarvitsisi jonkin diagnoosin...

Eli lisäys vinkki vielä. Ei kannata uskoa ja luottaa täysin psykiatreihin. He eivät ole teidän tilanteen asiantuntijoita, vaikka työssänsä sitä ovat.

Vierailija

Kiitos kommenteista, luin ne vasta nyt.

Ilman muuta tulen vaatimaan terapiaakin, teinini on vasta 15-vuotias, eikä hänellä edes pitäisi heti aloittaa ymmärtääkseni lääkitystä ilman terapian yrittämistä.

Ääniharhoja on siis ollut kahdesti, useampi viikko sitten viimeksi - ja muutaman minuutin ajan. Ei vielä ainakaan mikään jatkuva riesa, mutta toki mainittava sekin.

Lapsi tietää olevansa rakas ja meillä on erinomainen keskusteluyhteys. Onneksi. Mutta aina sekään ei riitä, omalle äidille ei voi varmaan silti ihan kaikkea kertoa. Ja olen vankasti sitä mieltä, että masennus ei ole välttämättä ympäristön aikaansamaa, kyllä siinä on aivokemiaa ja aivojen toimintaongelmiakin usein osana taustalla.

Mutta kuten sanottua, olen kiitollinen asiallisista komenteista! Kaikkea hyvää teille!

Ap

Vierailija

Ääniharhat on kyllä melko vakava oire,joka on syytä selvittää. Kannattaa pyytää terveyskeskuslääkäriltä lähete nuorisopsykiatrian polille.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Ääniharhat on kyllä melko vakava oire,joka on syytä selvittää. Kannattaa pyytää terveyskeskuslääkäriltä lähete nuorisopsykiatrian polille.

toki haetaan apua. Ajattelin ensin kysyä koulupsykologilta aikaa.

Sinänsä äänien kuuleminen ei ole välttämättä psykoosin tai skitsofrenian oire. Mutta tietenkin senkin kerromme.

http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/vieraat_aanet_ystavia_ja_vihol...

ap

Vierailija

Kyllä masennuksessakin voi olla ääniharhoja.

"Myös maanisissa ja depressiivisissä psykooseissa voi esiintyä samanlaisia aistiharhoja kuin skitsofreniassakin, mutta usein harhoihin liittyy näissä häiriöissä voimakas affektiivinen komponentti. Masentunut potilas saattaa kuulla moittivan tai sadistisesti tuomitsevan äänen, joka kehottaa tekemään itsemurhan, kun taas maanisella potilaalla ääniharhan sisältö on usein potilasta ja hänen erinomaisuuttaan ylistävä. Psykoottisissa mielialahäiriöissä aistiharhat ovatkin usein mielialan mukaisia, kun taas skitsofreniassa ääniharha on useimmiten toteava tai muuten tunnesisällöltään neutraali. Myös tässä esiintyy kuitenkin poikkeuksia yleisestä säännöstä. Skitsofreniapotilaan ääniharhat voivat olla hyvinkin ahdistavia ja syyttäviä. Tällöin skitsofreniaan liittyy usein voimakas depressiivinen komponentti tai kyse on ns. skitsoaffektiivisesta psykoosista. Toisaalta maanis-depressiivisellä potilaalla voi ilmetä varsin usein jopa manian aikaan ahdistavaa vainottuna olon tunnetta ja siihen liittyneinä myös ääniharhoja."

http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/haku;jsessionid=09219270E6408B1DE2...

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat