Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Elämässä on juhlimisvaihe, vauvavaihe, pikkulapsivaihe... Saako tuohon väliin sopimaan jotakin muuta?

Vierailija

Suurin osa kavereistani (19-25 v) elää vielä juhlimisvaihetta mutta itseäni ei tahdo baareissa juokseminen enää kiinnostaa. En ole kuitenkaan sellaisessa suhteesa, jossa lapsia voisi kuvitella hankkivani. Olosuhteet ovat kyllä kunnossa, sillä vanhempani ottaisivat innosta puhkuen lapsenlapsen hoitoon ja avustavat minua rahallisesti. Mutta mikä avuksi, kun lasten hankkiminen ei vielä tunnu ajankohtaiselta?

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Ööö... Ei minulla ollu biletysvaihetta, ja vauvankin tein vasta 30+. 

Minä elin elämää miehen kanssa kaksin. Opiskelin, ja kaikki rahat meni matkustamiseen.

Vierailija

No meillä oli ainakin opiskelujen ja juhlimisen jälkeen vakiintumisvaihe ennen lapsia. Tehtiin töitä, ostettiin asunto ja mentiin naimisiin. Kun 1. lapsi syntyi olin 27v. ja mies 30v.

Vierailija

En tajunnut ongelmaasi. Jos et halua vielä lapsia, niin älä hyvä ihminen vielä tee. 

Mites vaikka Amerikan-vaihe, uravaihe, joogavaihe tai mitä tahansa. Ei elämän tarvitse mennä just niin kuin oppikirjassa.

Vierailija

Itsenäistymisvaihe, vanhemmista irtautuminen (ettei heidän tarvitse kuin hätätapauksissa taloudellisesti auttaa), opiskelu ja oman työuran aloittamisvaihe, kaikki se, mitä tuossa vaiheessa itsestään oppii -vaihe. Parisuhteen rakentamisvaihe (näitä voi olla useita, jokaisen kanssa ei kannata tehdä lapsia ja ottaa asuntolainaa), parisuhteeseen sopeutuminen ja lasten hankinta, jos niitä haluaa ja tulee ... 

Jossain vaiheessa huomaa olevansa itsenäinen aikuinen, joka ehkä elää yhdessä hyvän kumppanin kanssa, jonka kanssa jakaa ylä- ja alamäet ja jonka kanssa ehkä on lapsia. Silloin elämä oikeasti on kivaa, ei mitään vaiheiden suorittamista. On ystäviä, arkea, saattaa innostua uusista harrastuksista, vanhemmat vanhenevat ja tarvitsevat tukea ja hoivaa, parisuhde kehkeytyy ja muuttuu, lapset kasvavat ja haastavat vanhempansa ... Ja koko ajan oppii itsestään ja muista ihmisistä lisää. Ilman vaiheita. 

Vierailija

Mulla juhlimisen vähentyessä työt meni matkustelujen ja sellaisten haaveiden joihin tarvitaan rahaa/vapautta kanssa tuosta 26-> jokusen vuoden vielä perheen perustamisen edelle. Ns. DINK -vaihe ennen lapsia oli erittäin jees. Lasten kanssa et ihan niin helposti saa esim. relaa matkaa tehtyä, vaikka kyllä me nytkin ollaan tammikuussa lähdössä 1,5kuukaudeksi lasten kanssa reissuun. Eli ei se elämä siihen lopu, reissut vähän muuttuu (riippuu budjetistakin..) ja arki tulee hektisemmäksi lasten kanssa.

Vierailija

Kyllä mahtuu.

Minulla oli tuo juhlimisvaihe ala-asteella. Yläasteen alkuun mennessä se lakkasi kiinnostamasta ja siirryin itsetutkiskeluvaiheeseen. Sen alkuvaiheessa päädyin ajatukseen, että en halua seurustella vaan keskityn tulemaan onnelliseksi itsekseni. Myöhemmin kuitenkin löysin hyvältä tuntuvan kumppanin ja alkoi aikuistumis- ja itsenäistymisvaihe, joka ei kuitenkaan päässyt etenemään ennen kuin erosin tuosta yhteensä 6 vuotta kestäneestä suhteesta. Jatkoin sen jälkeen vielä monta vuotta opintoja ja valmistuttuani etsin pitkään paikkaani työelämässä. Lopullisesti olen löytämässä tuon paikan vasta nyt, ainakin siltä vaikuttaa (varmaa se ei ole vieläkään, mutta aikuistumiseeni onkin kuulunut myös elämän sisäänrakennetun epävarmuuden hyväksyminen).

Vauvavaiheeseen en ole ajatellut siirtyä ennen kuin olen aidosti itsenäinen ja aikuinen, toisen samanlaisen henkilön kanssa hyvässä parisuhteessa elävä ihminen. Aika näyttää, pääsenkö tuohon tilanteeseen ennen kuin hedelmälliset vuoteni ovat ohi. Aikuisuus ja mielen tasapaino ovat kuitenkin minulle vauvaa tärkeämpiä asioita, ja toivoisin näin olevan useammalla muullakin. Aivan liian usein sitä tulee elämässä kohdattua rikkinäisiä ihmisiä, joiden vanhemmat ovat vastuuttomuuksissaan ja läheisriippuvaisuutensa ohjaamina tehneet lapset liian aikaisin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Itsenäistymisvaihe, vanhemmista irtautuminen (ettei heidän tarvitse kuin hätätapauksissa taloudellisesti auttaa), opiskelu ja oman työuran aloittamisvaihe, kaikki se, mitä tuossa vaiheessa itsestään oppii -vaihe. Parisuhteen rakentamisvaihe (näitä voi olla useita, jokaisen kanssa ei kannata tehdä lapsia ja ottaa asuntolainaa), parisuhteeseen sopeutuminen ja lasten hankinta, jos niitä haluaa ja tulee ... 

Jossain vaiheessa huomaa olevansa itsenäinen aikuinen, joka ehkä elää yhdessä hyvän kumppanin kanssa, jonka kanssa jakaa ylä- ja alamäet ja jonka kanssa ehkä on lapsia. Silloin elämä oikeasti on kivaa, ei mitään vaiheiden suorittamista. On ystäviä, arkea, saattaa innostua uusista harrastuksista, vanhemmat vanhenevat ja tarvitsevat tukea ja hoivaa, parisuhde kehkeytyy ja muuttuu, lapset kasvavat ja haastavat vanhempansa ... Ja koko ajan oppii itsestään ja muista ihmisistä lisää. Ilman vaiheita. 

Oksettavaa. Tätäkö tämä elämä tulee olemaan? Ahdistaa, kun jokainen tie elämässä näyttää vievän tähän suuntaan, ihmiset kauhistelee että miten ei voi olla parisuhdetta ja aah ahdistaa. Mitä jos en halua tätä elämää, tai ennen kaikkea vaikka haluaisin mutten pysty siihen? Mitä sitten tapahtuu, onko ainut tie roikkua alepankulmalla, että muita "menestystarinoita" ei ole olemassa. 

Vierailija

Mulla on elämä jatkuvaa työttömyysvaihetta. Ihana kun se tulee parin vuoden  välein, seuraa minua kuin hai laivaa. Ei päästä koskaan eroon toisistamme. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Juhlimisvaihe ala-asteella? :D Niinkun mitä, äiti poksutteli  popcornit ja sit te krebasitte? 

Ihan sellainen viinallaläträämisvaihe se oli, joka monella ikäisistäni on edelleen päällä. Samoin monilla ikäistäni vanhemmista. Suomalaisista suurelle osalle se näkyy jäävän päälle loppuelämän ajaksi. Toki se tuli minulle liiankin aikaisin, mutta olen erinomaisen tyytyväinen kuitenkin siihen, että meni myös nopeasti ohitse. Aika monta hyvää ja mielekästä vuotta elämästä olisi tuhraantunut viinalla läträämiseen, jos olisin mennyt tämän normaalin kaavan mukaan.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat