Mies 29v + 1v miettii; miehen yksinäisyys ja burn out
Miehen yksinäisyys voi johtaa paradoksaaliseen kierteeseen; ensin yksinäisellä on liikaa aikaa miettiä, ajatukset kiertävät kehää. Yksinäinen kirjoittaa palstalle ja saa kuulla, ettei ole kovin kiinnostava ihminen ja muutenkin voisi tehdä elämällään jotakin. Yksinäinen tuntee piston sisimmässään ja menee kouluun/löytää työpaikan, josta ei puolisoa tai kihelmöiviä säätöjä löydy.
Sitten hän oppii, että sitähän nyt tekee jokainen ja yksinäinen alkaa juosta jatkuvasti erilaisissa kuluttavissa harrastuksissa ja kaikenmaailman koulutuksissa ja tapahtumissa. Kun tämä ei tuota tulosta, hän etsii edelleen lisää vikoja itsestään; "ehkä tämä tanssi ei ole tarpeeksi miehekästä, ehkä minun pitäisi lisäksi harrastaa vielä potkunyrkkeilyä jotta kelpaan". "Olihan tämä kuorolaulu ihan hyvä, mutta pitäisi varmaan käydä vielä kitaratunneilla".
Aina puuhailujen päättyessä mies löytää itsensä tavaroidensa kanssa milloin mistäkin huoneesta ja sitten kadulta, sitten omasta asunnosta ja huomaa ponnistelun tulosten valuneen sormien läpi. Aikaa ei enää ole fantasiointiin ja rentoutumiseen, vaan harvat rauhassa vietetyt hetket kuluvat miettien mitä vikoja hänessä vielä on ja miten nekin hetket voisi täyttää jollakin menestyksellä.
-Mies 29v + 1v-
Kommentit (25)
Mies 29v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sun pitäis löytää miespuolisia kavereita, joiden kanssa voisit viettää aikaa niin kuin kavereilla on tapana. Ei mikään nainen ole vastaus tuohon sun yksinäisyyteen, koska parisuhteet ei kestä jos toiseen takertuu kuin hukkuva oljenkorteen. Sä löydät naisen, vasta kun olet ensin ettinyt itselles toimivan sosiaalisen elämän muuten.
Mutta eivät kaikki takerru samalla tavalla ja tuossa on taas keksitty tuollainen yksi lisäeste ja vika eli sitten pitäisi vielä lähteä jahtaamaan kavereita väkipakolla, kun muuten on takertuva ja huono reppana. No ehkä et tarkoittanut sitä niin, mutta ei se läheisyyden tarve millään kaverilla poistu ja ei siinä parisuhteessa tarvita mitään kavereita siihen lätisemään ympärillä, kun ollaan yhdessä.
Kaveritarpeeni tyydyttää jotenkuten Englannissa asuva kaveri, jonka kanssa voin jutella netissä. Tapasin hänet kesällä mutta silloinkin jotenkin ihmettelin miten erilaisia ihmisiä oikeasti olemme ja en sitten oikein osannut sanoa tarvitsenko fyysistä yhdessäoloa niin paljon, koska silloin kaverini oli äänessä paljon enemmän ja minun oli välillä vaikea saada suuvuoro saati sitten keskustella omista tunteista henkilökohtaisemmalla tavalla. Olen kyllä nyt ehkä ystävystymässä yhden toisenkin miehen kanssa, vaikka epäilen hänen olevan homo.
-Mies 29v + 1v-
No edelleen kyllä pitäydyn siinä kannassa että sä tarvit kavereita. Oikeita kavereita, livenä, ei netin välityksellä. Semmosia joiden kanssa ollaan yhdessä tavallisia ihmisiä, eikä kehitellä itsekseen jänniä teorioita. Naiset pelkää yksinäisiä outoja tyyppejä, ei sellaisten kanssa uskalla lähteä mihinkään. Sun pitää tulla pois sieltä omasta pikku maailmasta.
Mitäs jos ne naiset tulisi ulos sieltä omasta pikkumaailmasta, missä kaverittomat miehet ovat "outoja"? Kyllä minä voin seksiä harrastaa naisen kanssa ilman että kaveri katsoo vieressä ja voin käydä kävelyllä, kaupassa tai jutella naisen kanssa ilman että kaveri katsoo vieressä.
-Mies 29v + 1v-
Jospa alkaisit etsimään teini tytön sijaan ihan aikuista naista? tai jos etsisit alusvaatemallien sijaan ihan aitoa naista?
Kävin tuossa vasta baarissa ja tuli taas todettua ihmisten junttius eläväisesti. Olen ainut, jonka sanavarastoon kuuluu "kiitos" esim.ovimiestä kohtaan ja karaoke-esiintyjille taputtaminen käytökseen. Yhdella naiselle huikkasin josko hän haluaisi laulaa kanssani, mutta käveli vain kuuroa teeskennellen ohi.
Tässä se ongelma monesti on kun toisten ihmisten taso ei nouse lähellekään sitä omaa tai oikeammin sanottuna ei kohtaa niitä oikeita ihmisiä. Baarissa ihmiset puristavat mustasukkaisesti kyräillen sitä pikkupuolisoaan ja muille ei voi tietysti sanoa mitään tai muuten vain suhtaudutaan halvalla tavalla.
-Mies 29v + 1v-
Mies 29v kirjoitti:
Kävin tuossa vasta baarissa ja tuli taas todettua ihmisten junttius eläväisesti. Olen ainut, jonka sanavarastoon kuuluu "kiitos" esim.ovimiestä kohtaan ja karaoke-esiintyjille taputtaminen käytökseen. Yhdella naiselle huikkasin josko hän haluaisi laulaa kanssani, mutta käveli vain kuuroa teeskennellen ohi.
Tässä se ongelma monesti on kun toisten ihmisten taso ei nouse lähellekään sitä omaa tai oikeammin sanottuna ei kohtaa niitä oikeita ihmisiä. Baarissa ihmiset puristavat mustasukkaisesti kyräillen sitä pikkupuolisoaan ja muille ei voi tietysti sanoa mitään tai muuten vain suhtaudutaan halvalla tavalla.
-Mies 29v + 1v-
Niin ei monikaan ajattele jokaista sanaa tai liikettään yhtä tarkasti kuin sinä. Tunnetko ketään aspergernaista? Voisin kuvitella että jonkun samanlaisen kanssa sinusta tuntuisi kotoisalta. Analysoisitte ja harkitsisitte kumpikin jokaisen sanan, katseen ja teon ja ymmärtäisitte miten herkästi toinen loukkaantuu. Tavallinen ihminen ei nimittäin tuota ymmärrä.
Mutta minä pystyn pitämään yllä ihmissuhteita; kuten sanoin, minulla on kaveri ja todella monilla ihmisillä on minusta vain hyvää sanottavaa.
Jos naisella on asperger, eikö nainenkaan pysty asettumaan naisen asemaan vai mitä tuo tarkoittaa? Kun ikää tulee, niin minusta tuntuu että olen keskivertoa sosiaalisempi ja rohkeampi, mutta sehän ei auta jos muiden ihmisten "taso" ei nouse siinä samalla eli silloin he eivät voi lähteä juttuun mukaan, koska he eivät vain pysty siihen.
Ja jos mies käy vaikka jossain naisvaltaisessa harrastuksessa, niin ei luulisi olevan hirveän vaikeaa keksiä jotakin puhuttavaa vaikka siitä harrastuksesta tai vaikka siitä, että mies sattuisi olemaan ainut mies siellä ihan keskustelunavauksen kannalta. Ei se nainen näe miehestä siellä paikassa onko miehellä kavereita vai ei kun ollaan aloitteiden tekemisen tasolla. Minäkin tekisin niitä mielellään useammin, mutta monesti on ihan liikaa yleisöä tai jokin muu menee pieleen.
-Mies 29v + 1v-