Mikä saa ihmiset hylkäämään urbaanin elämäntavan ja tyytymään arkeen peltolähiössä?

Kyllä minä muuttaisin mielelläni landelle jos saisin omia hevosia ja ehkä esim. kanoja pihaan. Ilman eläimiä maalla olisi tylsää.

Vierailija kirjoitti:

Hei, huomatkaa, hyvät kommentoijat, ettei tässä ketjussa keskustella eri asumismuotojen paremmuudesta vaan siitä, mikä saa ihmisen asenteissa aikaan tällaisen muutoksen, johon lainaamani kommentti viittaa. -ap

Rivien välissä määrittelet itse kaupunkiasumisen paremmaksi, ja se perusolettamus tässä on haastettu. 

Vierailija kirjoitti:

Parempi vaan, että perheelliset asuvat vähän kauempana kaupungin hälystä. On turvallisempaa, tilavampaa, halvempaa. Jäävät ne pienet asunnot sitten opiskelijoiden ja lapsettomien käyttöön, meluhaitatkin vähenevät. Itse kasvoin maalla, juurikin peltojen ja metsän ympäröimänä. Nykyään asun kaupungissa, enkä kyllä kerrostalossa haluaisi lasta kasvattaa. Oli se vaan niin hienoa juosta ympäri pihaa ja touhuta ilman pelkoa siitä, että häiritsis naapureita tai naapurit häiritsisivät sinua. Lapsiperheet eivät ehkä tarvitse niitä taidenäyttelyitä tai baareja ja rientoja joita nuoret kaipaavat, vaan ovat ennemmin puistojen ja sellaisten lähellä.

Varmasti moni ajattelee tällä tavalla. Töölöläinen tuolla aikaisemmin jo kommentoi, että jos oma kokemus lapsuudesta on maaseutulapsuus, olisi halukkaampi kasvattamaan lapsensa samankaltaisessa ympäristössä. Kaupungissa kasvaneille kaupunkilapsuus on taas ihan normaali ja myönteinen asia. Kyllä lapsetkin ansaitsevat lyhyet matkat harrastuksiin, taidenäyttelyitä ja tapahtumia.

Helsingin kantakaupunki on jo useamman vuoden vetänyt puoleensa myös lapsiperheitä: http://www.hs.fi/koti/a1381550548614 Se keskustalainen "Nurmijärvi-ilmiö", josta Matti Vanhanen puhui pääministerikaudellaan, on kääntynyt toiseen suuntaan jo aikoja sitten. -ap

Vierailija kirjoitti:

 

 

 

Raha on varmasti syy nro 1, mutta kyllä se asuminen muutenkin on lapsiperhelle mukavampaa ja turvallisempaa "peltolähiössä". Lapset voivat turvallisesti oleilla pihalla, ei ole samalla tavalla vaaraa talon nurkissa maleksivien juoppojen päähänpistoista tai liikenteestä, kuin keskustassa.

Olen eri mieltä. Muutimme Helsingin kantakaupungissa taloon, jossa on aidattu takapiha. Ei se tietysti kovin kummoinen ole, hiekkalaatikko ja vähän nurmikkoa, mutta kummasti lapset siellä viihtyvät. N. 4-5 vuotiaan on voinut päästä sinne turvallisesti, kun vaan pitää ikkunan auki, niin että kuulee jos on epäilyttävän hiljaista.  Eikä meidän piha ole mikään yksittäistapaus, näitä on paljon kantakaupungissakin. 

Aika sama tilanne kuin peltolähiössäkin siis. Ei meidän pihalle aitojen yli mitkään juopot kiipeile, eikä siellä saa ajaa autolla.

Lapset on opetettu liikkumaan liikenteessä, he eivät ikinä juokse kadulle. Autot pysyvät kadulla ja jalankulkijat jalkakäytävillä ja suojateillä. harvoin tulee vaaratilanteita. Ala-astelainen ei edes joudu ylittämään yhtään katua kouluun mennessään. Ja iaka moni muukin kulkee tähän meidän kouluun ylittäen muutaman pikkukadun. 

Hulluja, juoppoja ja narkkeja tietysti löytyy, kun ihmisiä on enemmän. Mutta kun niitä kohtaa lapsuudesta asti, niin tietää, että ne kaikki vaan ihmisiä ja tosi harva haluaa pahaa sinulle. Oikeasti pahat ihmiset näyttää yleensä päältä päin ihan tavallisilta. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olin parikymppisenä sitä mieltä, että olen sydämeltäni kaupunkilainen ja tuollaiseen peltolähiöön en koskaan muuta. No, kolmikymppisenä olen edelleen samaa mieltä, ja niin tulen olemaan vastaisuudessakin. Mikä teidän mielestänne saa ihmisen kääntämään kelkkansa tässä asiassa niin jyrkästi ja vaihtamaan kaupunkikulttuurin sovinnaiseen elämään?

Perheellistyminen tietenkin on iso syy. Useimmilla ei vain ole rahaa ostaa keskustasta perheasuntoa. Ja on siinä varmaan sitäkin, että ajatellaan että lapsille olisi mukava olla piha ja jotain luontoa. 

Voi niinkin käydä, että keskustassa on asuttu vuokraluukussa, mutta kun alkaa omaa tehdä mieli, rahat eivät riitä keskustayksiöönkään, vaan lähiöön on tyytyminen.

Ap ei taida ymmärtää että on monta ihmistä jotka ajattelevat toisin kuin hän. Minä sain noottia liioista kommenteistani. Kirjoitettuani yhden ainoan. Tai sitten hänellä on Napoleon-kompleksi, hän määrittelee kuinka monta viestiä kukin saa kirjoittaa, mitkä ovat oikeiat syitä "muuttaa mielensä", mitä tässä ketjussa saa kirjoittaa ja mitä ei jne. Tai, on trolli. Joka e itse vastaa esitettyihin kysymyksiin.

Tykkään vaihtelusta. Olen asunut monessa paikassa, pikkukaupungeissa, ihan maalla ja nyt Tukholmassa. Yleensä kaipaan aina sinne missä en ole. Lasten kannalta maaseudussa oli paljon plussaa, sai ulkoilla itsekseen jo 5-vuotiaana, sai opetella ajamaan pyörällä omalla tiellä, seikkailla metsässä... mutta pikkupaikkakunnassa on omat ongelmansa.

Aloin pelkäämään sitä että lapsista kasvaa sellaisia omaan napaansa tuijottavia jöröjä, jotka katsovat ulkomaailmaa lähinnä telkkarista. Olen nähnyt miten nuorista kasvaa jotenkin näköalattomia. Opiskellaan jotain ihan mitä sattuu vaan siksi että sitä pystyy opiskelemaan siellä pikkupaikkakunnalla, sitten etsitään mikä tahansa työ, johon jäädään tyytymättömänä siksi että muutakaan ei siellä ole, tylsyyteen juodaan kun ei löydy itseä kiinnostavaa harrastusta, rakastutaan johonkin oman paikkakunnan tyttöön/poikaan ja kun siitä ei tulekaan mitään, tehdään suunnilleen itsemurha, kun se oli ainoa sillä kylällä joka vähänkään kiinnosti. Ei jotenkin nähdä mitä kaikkea mahdollista maailmassa on. Pelkäsin että omille lapsille käy noin.

En tiedä minne meidän perhe päätyy asumaan. Toivon että löydämme jonkinlaisen kompromissin rauhallisen asuinpaikan mutta virkeän asenteen väliltä. En ole ajatellut että tästä täytyisi tehdä joku periaatepäätös missä asutaan ja pysyä siinä päätöksessä. Odotellaan ja katsellaan mitä elämä tuo eteen.

muutin pari vuotta sitten kolmikymppisenä ikäni kaupungissa asuttuani maalle mutta enpäs kerrokaan miksi :) herkkänä ihmisenä voisin pahottaa mieleni ap:n tylyydestä enkä jaksa lähteä jankkauslinjalle mikä tuntuu olevan edessä jos en ole tarpeeksi hyvästä syystä niin suurta mielenmuutosta kokenut.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että ap tiedostamattaan haluaisi asua peltolähiössä, mutta etsii täältä  tukea sille,miksi kannattaa jäädä keskustakoppiin häpeämään.:D Kylä maalla on mukavaa!!!!!

Taisi osua naulan kantaan ;)

Olen asunut suurkaupungissa Yhdysvalloissa ja nyt asun maalla Suomessa. Noh suuri syy on velvollisuus kotipaikan jatkamisesta, mutta en pelkästä velvollisuudesta tätä ratkaisua tehnyt. Kasvoin itse täällä ja koen, että siinä on monia asioita, joita haluan omien lapsieni kokevan/oppivan. Toivon, että jossain vaiheessa päästään koko perhe asumaan jokunen vuosi ulkomailla kaunpungissa myös. 

plussa korvessa vrt. suurkaupunki

* pidän siitä, että eri yhtiekuntaluokkien erot eivät ole niin syvään uurretut. Huoltoaseman kassa käy samalla kunnan punttiksella, voin juoda kahvia putkimiehen tai kaivurikuskin kanssa tai ihan yhtälailla koulutettujen uraihmisten. Maailma olisi parempi paikka jos ihmiset juttelisivat enemmän itsensä kanssa eri tavalla elävien kanssa. Kaupunki ajaa voimakkaasti lokeroitumiseen. 
* kun omat tiet joutuu auraamaan ja joskus voi mennä sähkötkin ja on ihan oikeita vastuita (toivottavsti tulevaisuudessa myös pihakanoja), on asenne myös juurtuneempi ja vähemmän höpöpö hilluraa. Pieni pakko tekee ainakin minulle hyvää. Uskon että olisi monelle muullekin hyväksi. 
* lääniä on joten pystyy puuhaamaan montaa asiaa, jotka kaupungissa hankalia
*koen että olen itsekin ja ihmiset ympärilläni vähemmän pinnallisia (jenkkilään verrattuna tietty, mutta myös hki)

miinuksia
*autoilu on pakko, erityisesti nuorien kulkemisen kannalta ikävää ennen kuin mopolla pääsee
*20+ ikäisenä moni fiksu pakenee. Itse asun sen verran lähellä isompia keskuksia, että perheikäisenä moni palaa takaisin. 
*kaverien löytäminen on paljon vaikeampaa. Ihmisiä on vaan niin vähän. 
*ajanvietto, ulkonasyönti yms. on rajoittunutta. 
 

Luulen että ihmiset ei hae maaseudulta rauhaa.

Itse koko pienen elämäni miljoonakaupungissa eläneenä ja välillä Suomessa käyneenä totean että kyllä miljoonakaupungissa saa suuremman rauhan kuin maaseudulla.

Suuressa kaupungissa kukaan ei kiinnitä sinuun huomiota. Ei ole mahdollista kiinnittää. 

Ahdistavinta kyttäämistä ja sosialisointia tapahtuu juuri maaseudulla. Ei sielä saa olla ihmisiltä rauhassa, päinvastoin. 

Tämä on mun kokemus. Kokemusta on molemmista. Helsinkiin en ota kantaa. Minusta Helsinki on aika maaseutua myös. 

Itse olen peruslaiska ihminen, ja mua alkoi tympiä kaupunkiasumisessa lasten kanssa epäkäytännöllisyys. Hiekkalaatikolle tarvitaan aina aikuinen mukaan, koska loppupeleissä tosi harvalla on tilanne, jossa asunnon ikkunasta on näköyhteys hiekkikselle; jatkuva ulkoilu rakennetussa ympäristössä lasten kanssa on tosi tylsää, mikä tarkoittaa, että tulee ulkoiltua liian vähän; sisälle tullessa hiekkaiset ja kuraiset vaatteet ja kärryt tuodaan siihen ahtaaseen kerrostalokämpän eteiseen, kunhan ensin on ahtauduttu hissiin ja sitten pujoteltu  sieltä omalle ovelle. Jo roskien vieminen on rasittavaa, kun pitää muistaa ottaa avaimet mukaan, odotella hissiä, avata lukollisen katoksen ovi. Taajamassa jätät ulko-oven auki ja nakkaat roskat pönttöön. 

Jatkuva kaupunkimelu - viereisten kämppien remontit, ulkona syksyllä lehtipuhaltimet, kesällä ruohonleikkurit, talvella lumiaurat ja hiekoituskoneet - todella usein vauvan päiväunet partsilla keskeytyi johonkin tämän tyyliseen. 

Yksinkertaisesti elämä koostuu pienistä asioista, ja kaupunkielämässä on käytännön elämää hankaloittavia tekijöitä oman kokemukseni mukaan lukemattomia verrattuna pikkukaupungin taajamaelämään. Kaupunkielämään pitää olla jollain tavalla sitoutunut, jotta näitä epäkäytännöllisyyksiä jaksaa. 

Vierailija kirjoitti:

Luulen että ihmiset ei hae maaseudulta rauhaa.

Itse koko pienen elämäni miljoonakaupungissa eläneenä ja välillä Suomessa käyneenä totean että kyllä miljoonakaupungissa saa suuremman rauhan kuin maaseudulla.

Suuressa kaupungissa kukaan ei kiinnitä sinuun huomiota. Ei ole mahdollista kiinnittää. 

Ahdistavinta kyttäämistä ja sosialisointia tapahtuu juuri maaseudulla. Ei sielä saa olla ihmisiltä rauhassa, päinvastoin. 

Tämä on mun kokemus. Kokemusta on molemmista. Helsinkiin en ota kantaa. Minusta Helsinki on aika maaseutua myös. 

Mitä sillä rauhalla tarkoitetaan?  Sosiaalinen rauha on eri asia kuin se hiljaisuus, keinovalojen ja luonnottomien ärsykkeiden puute mistä maalla voi nauttia jos ne asiat nautintoa tuovat. Kaupungissa ei sellaista ole.

Itse olen onnellinen kun ei kuulu kaupungin hälinää, öisin näkyy tähdet tosi kirkkaasti ja niitä näkyy paljon enemmän kuin kaupungissa, ilma tuoksuu hyvälle, kun astun ovesta ulos ympärillä on tilaa, ei muiden seiniä, jalkakäytäviä, ei muita ihmisiä jne..

Ja olen saanut olla niin rauhassa kuin tahdon, silti naapuriapu on toiminut jos tarvetta on ollut. Kukaan ei kyttää eikä juoruile toisin kuin oli kaupungissa asuessani.

Voin sanoa että täällä olen saanut rauhan. Tiedän ajatukset sisäiestä rauhasta mutta itse en siinä onnistu jos ympärillä on liikaa ulkoisia ärsykkeitä.

Minulle kävi niin, että omakotitalon kasvattina aloin kaipaamaan omaa tilaa ja rauhaa, vaikka olin asunut pitkään kerrostaloissa. Naapurit alkoivat ahdistamaan jne. Samoihin aikoihin olin lopettanut ns. kerskakulutuksen lähes kokonaan jo, muut arvot alkoivat kiinnostaa. Kaupunkielämä ei tarjonnut enää mitään sellaista, mitä kaipasin elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti elämä koostuu pienistä asioista, ja kaupunkielämässä on käytännön elämää hankaloittavia tekijöitä oman kokemukseni mukaan lukemattomia verrattuna pikkukaupungin taajamaelämään. Kaupunkielämään pitää olla jollain tavalla sitoutunut, jotta näitä epäkäytännöllisyyksiä jaksaa. 

Tämähän on täysin kiinni siitä, minkälaista elämää haluaa elää! Minulle pikkukaupungissa tai taajamassa eläminen olisi valtavan epäkäytännöllistä. Pienten asioiden lisäksi olisi myös suuria ongelmia kuten pakko hankkia auto ja tolkuttomat välimatkat kaikkialle, missä haluan käydä.

Olen hiukan eri mieltä kaupunkielämän vapaudesta ja maaseudun sovinnaisuudesta. Maalla asuu heterogeenisempaa porukkaa kuin kaupungissa ja tänne mahtuu oikeasti erilaisia ihmisiä, kaupungissa näennäisestä suvaitsevaisuudesta huolimatta katsotaan hyvin vinoon jos poikkeat (milloin mistäkin) normista.

Eikä se kehitysvammaistenasumisesimerkki ole yksittäistapaus. Nykyään kun maanviljely ja karjatalous vähenee ja maalle muuttaa uutta (nuorta) väkeä alkaa täällä olla josjonkinlaista yrittäjää/taiteilijaa/boheemia ja toki sovinnaistakin populaa.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Luulen että ihmiset ei hae maaseudulta rauhaa.

Itse koko pienen elämäni miljoonakaupungissa eläneenä ja välillä Suomessa käyneenä totean että kyllä miljoonakaupungissa saa suuremman rauhan kuin maaseudulla.

Suuressa kaupungissa kukaan ei kiinnitä sinuun huomiota. Ei ole mahdollista kiinnittää. 

Ahdistavinta kyttäämistä ja sosialisointia tapahtuu juuri maaseudulla. Ei sielä saa olla ihmisiltä rauhassa, päinvastoin. 

Tämä on mun kokemus. Kokemusta on molemmista. Helsinkiin en ota kantaa. Minusta Helsinki on aika maaseutua myös. 

 

Mitä sillä rauhalla tarkoitetaan?  Sosiaalinen rauha on eri asia kuin se hiljaisuus, keinovalojen ja luonnottomien ärsykkeiden puute mistä maalla voi nauttia jos ne asiat nautintoa tuovat. Kaupungissa ei sellaista ole.

 

Itse olen onnellinen kun ei kuulu kaupungin hälinää, öisin näkyy tähdet tosi kirkkaasti ja niitä näkyy paljon enemmän kuin kaupungissa, ilma tuoksuu hyvälle, kun astun ovesta ulos ympärillä on tilaa, ei muiden seiniä, jalkakäytäviä, ei muita ihmisiä jne..

Ja olen saanut olla niin rauhassa kuin tahdon, silti naapuriapu on toiminut jos tarvetta on ollut. Kukaan ei kyttää eikä juoruile toisin kuin oli kaupungissa asuessani.

Voin sanoa että täällä olen saanut rauhan. Tiedän ajatukset sisäiestä rauhasta mutta itse en siinä onnistu jos ympärillä on liikaa ulkoisia ärsykkeitä.

Me ihmiset ollaan niin erilaisia ja hyvä niin. Minulle naapuriasuntojen äänet ja hälinä ulkona tuo turvaa. Tiedän että en ole yksin tässä maailmassa. Maalla on ihan mukavaa, mutta aika nopeasti se alkaa ahdistaa ja tylsistyttää. 

Ja varmasti tämä on tottumus kysymys. Tultiin kesäiltana mökiltä kotiin ja avattiin Töölönlahden kohdalla ikkunat. Takapenkillä tytär nuuhkaisi pitkään ja huokaisi: ihana tuoksu! Juuri niin minäkin ajattelen. Mikään ei voita iltaan kääntyvän helteisen kaupungin tuoksua. 

t. Töölöläinen

Olemme 45v pariskunta ja kolme alaikäistä lastA. Molemmat olemme maalaistalojen kasvatteja. Käpristeltiin pitkään kolmiossa ja säästettiin vuosia ja katsottiin asuntoja. Samalla hintaa aika uusi Kannustalo 10 km keskustasta ja 130m2 kerrostalo ihan keskustassa olivat tarjolla. Ja valittiin kerrostalo. Elämä in lyhyt ja asunnonvaihto kallista. Okt vaatii paljon toimealiisuutra ja työtä, ja olisimme tarvinneet 2 autoa. Okt talon arvo eivältämättä säily yhtä hyvin kuin keskustan kiinteistö- se sijainti on asunnon arvon määräytymisessa ja säilymisessä tärkee tekijä. Lisäksi lapsilla paljon harrastuksia. Nyt on kaikkien työpaikat, päiväkoti, ala-ja yläkoulu ja jatkossa lukiokin ja ammattioppilaitokset sekä kaikkien harrAstukset lyhyen kävelymatkan etäisyydellä. Säästyy aikaa, ei tartte autoruuhkissa istua. Ihana Okt idylli on ne lasten varhaiset vuodet, mutta kun lapset kasvaa tulee nopeasti kodinulkopuolista toimintaa. Pikkukoulut vähenee ja keskittyy kaupunkeihin. Ja toki kiva, kun kaikki palvelut on äärellä. Mutta meillä molemmissa mummoloissa maalaistalot ja siellä voimme toisenlaisesta elämäntavasta nauttia. 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Luulen että ihmiset ei hae maaseudulta rauhaa.

Itse koko pienen elämäni miljoonakaupungissa eläneenä ja välillä Suomessa käyneenä totean että kyllä miljoonakaupungissa saa suuremman rauhan kuin maaseudulla.

Suuressa kaupungissa kukaan ei kiinnitä sinuun huomiota. Ei ole mahdollista kiinnittää. 

Ahdistavinta kyttäämistä ja sosialisointia tapahtuu juuri maaseudulla. Ei sielä saa olla ihmisiltä rauhassa, päinvastoin. 

Tämä on mun kokemus. Kokemusta on molemmista. Helsinkiin en ota kantaa. Minusta Helsinki on aika maaseutua myös. 

Mitä sillä rauhalla tarkoitetaan?  Sosiaalinen rauha on eri asia kuin se hiljaisuus, keinovalojen ja luonnottomien ärsykkeiden puute mistä maalla voi nauttia jos ne asiat nautintoa tuovat. Kaupungissa ei sellaista ole.

Itse olen onnellinen kun ei kuulu kaupungin hälinää, öisin näkyy tähdet tosi kirkkaasti ja niitä näkyy paljon enemmän kuin kaupungissa, ilma tuoksuu hyvälle, kun astun ovesta ulos ympärillä on tilaa, ei muiden seiniä, jalkakäytäviä, ei muita ihmisiä jne..

Ja olen saanut olla niin rauhassa kuin tahdon, silti naapuriapu on toiminut jos tarvetta on ollut. Kukaan ei kyttää eikä juoruile toisin kuin oli kaupungissa asuessani.

Voin sanoa että täällä olen saanut rauhan. Tiedän ajatukset sisäiestä rauhasta mutta itse en siinä onnistu jos ympärillä on liikaa ulkoisia ärsykkeitä.

 

 

Me ihmiset ollaan niin erilaisia ja hyvä niin. Minulle naapuriasuntojen äänet ja hälinä ulkona tuo turvaa. Tiedän että en ole yksin tässä maailmassa. Maalla on ihan mukavaa, mutta aika nopeasti se alkaa ahdistaa ja tylsistyttää. 

Ja varmasti tämä on tottumus kysymys. Tultiin kesäiltana mökiltä kotiin ja avattiin Töölönlahden kohdalla ikkunat. Takapenkillä tytär nuuhkaisi pitkään ja huokaisi: ihana tuoksu! Juuri niin minäkin ajattelen. Mikään ei voita iltaan kääntyvän helteisen kaupungin tuoksua. 

t. Töölöläinen

Ihana kantakaupunki ja just toi kesä kaupungissa. Tykkään. 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Luulen että ihmiset ei hae maaseudulta rauhaa.

Itse koko pienen elämäni miljoonakaupungissa eläneenä ja välillä Suomessa käyneenä totean että kyllä miljoonakaupungissa saa suuremman rauhan kuin maaseudulla.

Suuressa kaupungissa kukaan ei kiinnitä sinuun huomiota. Ei ole mahdollista kiinnittää. 

Ahdistavinta kyttäämistä ja sosialisointia tapahtuu juuri maaseudulla. Ei sielä saa olla ihmisiltä rauhassa, päinvastoin. 

Tämä on mun kokemus. Kokemusta on molemmista. Helsinkiin en ota kantaa. Minusta Helsinki on aika maaseutua myös. 

Mitä sillä rauhalla tarkoitetaan?  Sosiaalinen rauha on eri asia kuin se hiljaisuus, keinovalojen ja luonnottomien ärsykkeiden puute mistä maalla voi nauttia jos ne asiat nautintoa tuovat. Kaupungissa ei sellaista ole.

Itse olen onnellinen kun ei kuulu kaupungin hälinää, öisin näkyy tähdet tosi kirkkaasti ja niitä näkyy paljon enemmän kuin kaupungissa, ilma tuoksuu hyvälle, kun astun ovesta ulos ympärillä on tilaa, ei muiden seiniä, jalkakäytäviä, ei muita ihmisiä jne..

Ja olen saanut olla niin rauhassa kuin tahdon, silti naapuriapu on toiminut jos tarvetta on ollut. Kukaan ei kyttää eikä juoruile toisin kuin oli kaupungissa asuessani.

Voin sanoa että täällä olen saanut rauhan. Tiedän ajatukset sisäiestä rauhasta mutta itse en siinä onnistu jos ympärillä on liikaa ulkoisia ärsykkeitä.

 

 

Me ihmiset ollaan niin erilaisia ja hyvä niin. Minulle naapuriasuntojen äänet ja hälinä ulkona tuo turvaa. Tiedän että en ole yksin tässä maailmassa. Maalla on ihan mukavaa, mutta aika nopeasti se alkaa ahdistaa ja tylsistyttää. 

Ja varmasti tämä on tottumus kysymys. Tultiin kesäiltana mökiltä kotiin ja avattiin Töölönlahden kohdalla ikkunat. Takapenkillä tytär nuuhkaisi pitkään ja huokaisi: ihana tuoksu! Juuri niin minäkin ajattelen. Mikään ei voita iltaan kääntyvän helteisen kaupungin tuoksua. 

t. Töölöläinen

Erilaisia olemme ja kuten sanoit hyvä niin. En tarkoittanutkaan että oma kokemukseni on ainoa oikea vaan vastasin tuolle jonka mielestä ihmiset eivät hae maaseudulta rauhaa koska sen rauhan voi saavuttaa missä vain ulkoisista tekijöistä riippumatta.

jotkut -kuten minä- ovat niin ontrovertteja että eivät voi. Minä en arvota kumpaakaan, maaseutua tai kaupunkia, huonommaksi tai paremmaksi vaan kerron että minulle kaupunki on hyvinvoinnin kannalta  huono, suorastaan mahdoton vaihtoehto.

Ja ymmärrän erittäin hyvin että kaikille näin ei ole.