Lue keskustelun säännöt.
Miten pettymysten jälkeen voi muka enää luottaa uudelleen?
21.10.2015 |
Etenkin parisuhderintamalla. Olen tullut monta kertaa vedätetyksi oman naiiviuteni vuoksi, koska olen olettanut että ihmiset pääasiallisesti puhuvat totta kun itsekin puhuin ennen . No, eihän se niin tosiaan mene. Miten voisi olla jälleen kerran niin tyhmä, että uskoisi mitä joku lupaa? Sehän on tietoista itsensä nolaamista, uudelleen ja uudelleen...
Kommentit (17)
Kuuntele sydäntäsi ja intuitiotasi enemmän kuin puheita. Jos sinusta yhtään tuntuu siltä, että et voi luottaa, niin älä luota. Jos tuntuu, että voit, niin luota.
Se on ainoa tapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, enkä minä todellakaan kaikkea ole uskonut, mutta esimerkiksi jos mies on sanonut, että haluaa nähdä jatkossa niin minä helvetin tyhmä bimbohan olen sen ottanut vielä todesta! S
Nykyisin olen itse muuttunut sellaiseksi etten ota enää kenenkään puheita tosissaan, mikä tietysti aiheuttaa kiusallisia tilanteita kun jotkut raukat ottavatkin minuun yhteyttä, että haluaisivat tavata ja tutustua :D
En ole tyhmä, mutta ilmeisesti sosiaalisesti kyvytön ja liian luottavainen, mikä tietysti näkyy muille.
Vierailija kirjoitti:
Kuuntele sydäntäsi ja intuitiotasi enemmän kuin puheita. Jos sinusta yhtään tuntuu siltä, että et voi luottaa, niin älä luota. Jos tuntuu, että voit, niin luota.
Se on ainoa tapa.
Mitä jos se intuitio on vinksallaan lapsuuden peruilta? Minulla on tosiaan taustalla aika rankkoja aikoja, joten en oikeastaan uskalla luottaa itseeni enkä edes tunnista millaisiin ihmisiin voi ja kannattaa luottaa :S
ap (kuten viesti 2 myös)
Ehkä parempi alkujaan kehittää itseään ja omanarvontuntoaan ja ajastaan opetella luottamaan muihin. Vedättäjiä kyllä riittää, ne pitää oppia tunnistamaan. Epämääräiset tyypit tyyliin tavataan joskus tai otan yhteyttä joskus, laitan automaattisesti ö-mappiin. Jos sovitaan, että soitellaan huomenna illalla tai tavataan perjantaina klo 17, sitten tehdään niin. Olen itse jämpti sovittujen asioitten suhteen, joten en ala kiusaamaan itseäni epämääräisten lentäjien kanssa. Niistä saa vain mieliharmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, enkä minä todellakaan kaikkea ole uskonut, mutta esimerkiksi jos mies on sanonut, että haluaa nähdä jatkossa niin minä helvetin tyhmä bimbohan olen sen ottanut vielä todesta! S
Nykyisin olen itse muuttunut sellaiseksi etten ota enää kenenkään puheita tosissaan, mikä tietysti aiheuttaa kiusallisia tilanteita kun jotkut raukat ottavatkin minuun yhteyttä, että haluaisivat tavata ja tutustua :D
En ole tyhmä, mutta ilmeisesti sosiaalisesti kyvytön ja liian luottavainen, mikä tietysti näkyy muille.
Tuo esimerkkisi on minusta aika viaton, ja usein johtuu pelkästä kyvyttömyydestä sanoa vaikeita asioita päin toisen naamaa, ei niinkään tahallisesta huijaamisesta. On niin helppo sanoa että joo nähdään ja haluan nähdä, ja välttää vaivaannuttava tilanne siitä että pitäisi sanoa sinänsä mukavan ihmisen naamaa päin että ei, en halua enää tavata. Varsinkin kun siihen jää ilmaan sitten odotus että selittäisi jotenkin miksi ei, ja niitä syitä ei ole välttämättä mukava kertoa, eikä kohteen kuulla... Usein on kaikille esim. treffitilanteessa armollisempaa sanoa että joo, nähdään jatkossa, ja sitten vaan "hävitä", eikä niin että paukuttaisi päin näköä esim. "ei, en halua nähdä jatkossa, koska olet ulkonäöltäsi sellainen että ei oikein kiinnosta"...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntele sydäntäsi ja intuitiotasi enemmän kuin puheita. Jos sinusta yhtään tuntuu siltä, että et voi luottaa, niin älä luota. Jos tuntuu, että voit, niin luota.
Se on ainoa tapa.
Mitä jos se intuitio on vinksallaan lapsuuden peruilta? Minulla on tosiaan taustalla aika rankkoja aikoja, joten en oikeastaan uskalla luottaa itseeni enkä edes tunnista millaisiin ihmisiin voi ja kannattaa luottaa :S
ap (kuten viesti 2 myös)
Ei se auta kuin alkaa harjoitella, ja tietyllä tapaa kovettaa nahkansa, niin ettei ota "pieniä pettymyksiä" valtavan raskaasti. Isoissa asioissa kannattaa myös ihan järjellä aina harkita asiat, että mihin sitoutuu ja ryhtyy, ja toinen pitää myös tuntea hyvin toki ennen mitään sitoumuiksia.
Mutta tutustumisvaiheessa tai kevyemmissä ihmissuhteissa tai asioissa, voi ihan vaan ryhtyä asioihin luottavaisena ja katsoa mihin ne johtaa. Mitään kamalaa ei tapahdu, jos se tyyppi joka sanoi että haluaa tavata, ei haluakaan, kunhan et ole sallinut itsesi päätä pahkaa rakastua ensi tapaamisella niin että eroaminen tuottaa tuskaa. Voit vaan todeta, että ok, hän ei ollut oikea mulle, ja alkaa tavata seuraaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntele sydäntäsi ja intuitiotasi enemmän kuin puheita. Jos sinusta yhtään tuntuu siltä, että et voi luottaa, niin älä luota. Jos tuntuu, että voit, niin luota.
Se on ainoa tapa.
Mitä jos se intuitio on vinksallaan lapsuuden peruilta? Minulla on tosiaan taustalla aika rankkoja aikoja, joten en oikeastaan uskalla luottaa itseeni enkä edes tunnista millaisiin ihmisiin voi ja kannattaa luottaa :S
ap (kuten viesti 2 myös)
minullakin se oli vinksallaan, koska en tunnistanut omia tunteitani ja tahtoani. Minut oli lapsuudessa jyrätty.
Löysin kuitenkin intuition, juuri niin kuin sitä opetetaan: ensin pitää oppia kuuntelemaan itseään. Ja se tapahtuu vain hiljaisuudessa. Eli on niin kauan hiljaa ajattelematta mitään, kunnes sisältä nousee "tieto" (tähän perustuu meditointikin).
ja pitää oppia tunnistamaan, milt minusta tuntuu missäkin tilanteessa. Köytämään ne pienet signaalit.
Ja kannattaa aloittaa harjoittamisen pienissä asioissa. Kumman näistä syön lounaaksi? On hiljaa, ei ajattele loogisesti, ja kuuntelee, kumpi tuntuu paremmalta. "Jos valitsen tämän,,niin minusta tuntuu neutraalilta. Jos valitsen näin, niin tuntuu että jäädyn ja jähmtyn - ei siis jälkimmäistä."
sama logiikka pätee isoihinkin asioihin.
Jotkut ihmiset on niin hyväsydämisiä ja vedätettäviä jo luonnostaan, ettei niiden todellakaan kannata kuunnella sydäntään ja intuitioaan. En sano, että ap on tällainen, mutta joka tapauksessa kaikilla ihmisillä on järki, johon turvata vaikeissa asioissa.
Katso ihmisen tekoja ja historiaa. Jos ei se näytä siltä, että hänen sanaansa voi luottaa, jos elämä ei ole ollut kovin vakaata, jos et edes tunne hänen vanhempiaan ja sisaruksiaan, niin en laittaisi viimeisiä rahojani likoon sellaisen ihmisen puolesta.
Luottamus ansaitaan. Ei se ole mikään perusoikeus, joka on kaikilla ihmisillä suhteessa sinuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo esimerkkisi on minusta aika viaton, ja usein johtuu pelkästä kyvyttömyydestä sanoa vaikeita asioita päin toisen naamaa, ei niinkään tahallisesta huijaamisesta. On niin helppo sanoa että joo nähdään ja haluan nähdä, ja välttää vaivaannuttava tilanne siitä että pitäisi sanoa sinänsä mukavan ihmisen naamaa päin että ei, en halua enää tavata. Varsinkin kun siihen jää ilmaan sitten odotus että selittäisi jotenkin miksi ei, ja niitä syitä ei ole välttämättä mukava kertoa, eikä kohteen kuulla... Usein on kaikille esim. treffitilanteessa armollisempaa sanoa että joo, nähdään jatkossa, ja sitten vaan "hävitä", eikä niin että paukuttaisi päin näköä esim. "ei, en halua nähdä jatkossa, koska olet ulkonäöltäsi sellainen että ei oikein kiinnosta"...
Ei se minusta viattomalta tunnu kun tätä on käynyt jo monta vuotta eli koko aikuiselämäni... :) Ja pitkien juttujen aikana, en puhu mistään parista treffeistä tai miehistä edes ylipäänsä. Nuo miehet tiesivät, että arvostan rehellisyyttä ja sitä että puhutaan suoraan asioista kun kerta suoraan kysyin, mutta tuon sanominen ei kyllä auta.
Tuntuu vaan, että annan itsestäni kaikille (en vain miehille) niin huonon ja tyhmän kuvan oikeuttaen sen, että mulle voi tosiaan puhua mitä lystää kun en tunnista koska ihmiset valehtelevat ja koska eivät?
Juuri siksi mietinkin, että miten ihmeessä muut ihmiset saavat nämä jutut toimimaan ja voiko tästä muuttua vai jatkaa erakoitumista. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntele sydäntäsi ja intuitiotasi enemmän kuin puheita. Jos sinusta yhtään tuntuu siltä, että et voi luottaa, niin älä luota. Jos tuntuu, että voit, niin luota.
Se on ainoa tapa.
Mitä jos se intuitio on vinksallaan lapsuuden peruilta? Minulla on tosiaan taustalla aika rankkoja aikoja, joten en oikeastaan uskalla luottaa itseeni enkä edes tunnista millaisiin ihmisiin voi ja kannattaa luottaa :S
ap (kuten viesti 2 myös)
minullakin se oli vinksallaan, koska en tunnistanut omia tunteitani ja tahtoani. Minut oli lapsuudessa jyrätty.
Löysin kuitenkin intuition, juuri niin kuin sitä opetetaan: ensin pitää oppia kuuntelemaan itseään. Ja se tapahtuu vain hiljaisuudessa. Eli on niin kauan hiljaa ajattelematta mitään, kunnes sisältä nousee "tieto" (tähän perustuu meditointikin).
ja pitää oppia tunnistamaan, milt minusta tuntuu missäkin tilanteessa. Köytämään ne pienet signaalit.
Ja kannattaa aloittaa harjoittamisen pienissä asioissa. Kumman näistä syön lounaaksi? On hiljaa, ei ajattele loogisesti, ja kuuntelee, kumpi tuntuu paremmalta. "Jos valitsen tämän,,niin minusta tuntuu neutraalilta. Jos valitsen näin, niin tuntuu että jäädyn ja jähmtyn - ei siis jälkimmäistä."
sama logiikka pätee isoihinkin asioihin.
Olen vasta viime aikoina herännyt tähän, että olen alkanut miettimään mitä MINÄ haluan. Eivät vanhempani, sukulaiseni tai ystäväni. Kasvatettu todella kiltiksi ja aina tottelevaiseksi, mutta nyt kun olen alkanut todella tekemään niin miten itse haluan tunnun olevan paljon tuuliajolla, koska en uskalla siltikään luottaa aivan täysin itseeni.
Juuri nytkin on meneillään tilanne, jossa koen jatkuvasti hieman huonoa oloa yhdestä ystävyyssuhteesta (tähän ei liity mitään suoranaista valehtelua aloitukseen viitaten...), mutta silti kyseenalaistan tunteitani, että onko oikein, että viilennän välejä vai pitääkö vaan sinnitellä silti koska oletus ystävyyden jatkumisesta... Jos luottaisin itseeni, asettaisin omat hyvät fiilikset heti etusijalle. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sinne lapsuuteen kannata jäädä. Jos sieltä ei ole saatu riittäviä sosiaalisia kykyjä, niin sitten niitä hankitaan myöhemmin. En minäkään tajunnut miten miehiin luotetaan. Sitten kun olin "sata" kertaa saanut pettyä, niin tajusin analysoida tuon materiaalin. Ja totesin, että tietyt piirteet yhdistää niitä miehiä, jotka osoittautuivat epäluotettaviksi. Ja tiettyjä yhtäläisyyksiä oli niissäkin miehissä, jotka olivat luotettavia (ja joiden kanssa muuten vain suhde ei edennyt kunnon parisuhteeksi, vaikka sukset eivät mitenkään menneetkään ristiin).
Siitä sitten opin näkemään merkkejä tyyleistä, joita halusin vältellä. Ihan kelvollinen lopputulos tuli.
Vierailija kirjoitti:
Ei sinne lapsuuteen kannata jäädä. Jos sieltä ei ole saatu riittäviä sosiaalisia kykyjä, niin sitten niitä hankitaan myöhemmin. En minäkään tajunnut miten miehiin luotetaan. Sitten kun olin "sata" kertaa saanut pettyä, niin tajusin analysoida tuon materiaalin. Ja totesin, että tietyt piirteet yhdistää niitä miehiä, jotka osoittautuivat epäluotettaviksi. Ja tiettyjä yhtäläisyyksiä oli niissäkin miehissä, jotka olivat luotettavia (ja joiden kanssa muuten vain suhde ei edennyt kunnon parisuhteeksi, vaikka sukset eivät mitenkään menneetkään ristiin).
Siitä sitten opin näkemään merkkejä tyyleistä, joita halusin vältellä. Ihan kelvollinen lopputulos tuli.
Positiivista, että joku on kyennyt! Tunnen olevani liki ainoa aikuinen, joka kamppailee tämän kanssa vaikka oikeastihan meitä on monia. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika haavat parantaa jos siihen antaa mahdollisuuden. Eihän kehenkään pidä täysin luottaakkaan, mutta täytyy siltä avoimesti suhtautua heihin.
Ja ei pidä aina ajatella että toinen pettää sinut. Mutta pitää olla kuitenkin riippumaton toisista niin että jos pettää niin oma elämä ei siihen kaadu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntele sydäntäsi ja intuitiotasi enemmän kuin puheita. Jos sinusta yhtään tuntuu siltä, että et voi luottaa, niin älä luota. Jos tuntuu, että voit, niin luota.
Se on ainoa tapa.
Mitä jos se intuitio on vinksallaan lapsuuden peruilta? Minulla on tosiaan taustalla aika rankkoja aikoja, joten en oikeastaan uskalla luottaa itseeni enkä edes tunnista millaisiin ihmisiin voi ja kannattaa luottaa :S
ap (kuten viesti 2 myös)
minullakin se oli vinksallaan, koska en tunnistanut omia tunteitani ja tahtoani. Minut oli lapsuudessa jyrätty.
Löysin kuitenkin intuition, juuri niin kuin sitä opetetaan: ensin pitää oppia kuuntelemaan itseään. Ja se tapahtuu vain hiljaisuudessa. Eli on niin kauan hiljaa ajattelematta mitään, kunnes sisältä nousee "tieto" (tähän perustuu meditointikin).
ja pitää oppia tunnistamaan, milt minusta tuntuu missäkin tilanteessa. Köytämään ne pienet signaalit.
Ja kannattaa aloittaa harjoittamisen pienissä asioissa. Kumman näistä syön lounaaksi? On hiljaa, ei ajattele loogisesti, ja kuuntelee, kumpi tuntuu paremmalta. "Jos valitsen tämän,,niin minusta tuntuu neutraalilta. Jos valitsen näin, niin tuntuu että jäädyn ja jähmtyn - ei siis jälkimmäistä."
sama logiikka pätee isoihinkin asioihin.
Olen vasta viime aikoina herännyt tähän, että olen alkanut miettimään mitä MINÄ haluan. Eivät vanhempani, sukulaiseni tai ystäväni. Kasvatettu todella kiltiksi ja aina tottelevaiseksi, mutta nyt kun olen alkanut todella tekemään niin miten itse haluan tunnun olevan paljon tuuliajolla, koska en uskalla siltikään luottaa aivan täysin itseeni.
Juuri nytkin on meneillään tilanne, jossa koen jatkuvasti hieman huonoa oloa yhdestä ystävyyssuhteesta (tähän ei liity mitään suoranaista valehtelua aloitukseen viitaten...), mutta silti kyseenalaistan tunteitani, että onko oikein, että viilennän välejä vai pitääkö vaan sinnitellä silti koska oletus ystävyyden jatkumisesta... Jos luottaisin itseeni, asettaisin omat hyvät fiilikset heti etusijalle. ap
kuulostaa tutulta. Et voi luottaa itseesi, koska et tiedä kuka olet. Miten tuntemattomaan voisi luottaa?
Ja jos et luota itseesi, niin miten voit luottaa muihin ihmisiin? Sanotaan, että ihmissuhteet ovat aina oman itsemme peilejä. Ne kertovat meistä itsestämme.
Ja onko tuo "huono olo" syyllisyyttä? Opettele nimeämään tunteesi.
Vierailija kirjoitti:
kuulostaa tutulta. Et voi luottaa itseesi, koska et tiedä kuka olet. Miten tuntemattomaan voisi luottaa?
Ja jos et luota itseesi, niin miten voit luottaa muihin ihmisiin? Sanotaan, että ihmissuhteet ovat aina oman itsemme peilejä. Ne kertovat meistä itsestämme.
Ja onko tuo "huono olo" syyllisyyttä? Opettele nimeämään tunteesi.
Totta... Varmaan yksi syy sille miksi olen ennen luottanut välillä sokeastikin toisiin on se halu, että olisi edes joku johon luottaa. Koska en usko kykeneväni selviämään yksin, mikä ei sekään ole totta kun olen ollut itsenäinen suurimman osan aikaa. Takertuvaisuus/epävarmuus, sellainen pinnankin alla oleva, näkyy kyllä hyville ihmistuntijoille kuitenkin.
Sanoisin, että huono olo on sekoitus syyllisyyttä koska vastapuolen tunteet eivät näytä olevan samanlaiset ja sitä, että en tosiasiassa koe meillä olevan oikein mitään yhdistävää enää: niin elämässä/näkökulmissamme elämään. Sanoisin kykeneväni tunnistamaan tunteitani, mutta se itseluottamus ja arvostus omia ajatuksia ja tunteita kohtaan täytyy nostaa. Minun tunteeni ovat yhtä valideja mitä muidenkin, koska olen ainoa joka voi täysin pitää minun puoliani... ap
Olisi tosiaan tyhmää uskoa kaikki mitä ihmiset lupaa. Itse en usko, koska tunnen omasta itsestänikin millainen ihmisluonto on, ja uskon että kaikki muutkin ihmiset on monella tapaa vajavaisia, enkä vain minä itse. Ei siis pidä odottaa ihmiseltä enkelin käytöstä.
Mutta toki jos jonkun kanssa haluaa vaikka avioliittoa miettiä, tai vaikka että lähteekö lainan takaajaksi, täytyy vaan yrittää tutustua toiseen riittävän hyvin ja katsella, onko tämän ihmisen inhimilliset viat sellaisia jotka voin hyväksyä ja luottaa riittävästi (ei täysin, se on epärealistista) vai eivät. Itse taidan olla tässä arvioinnissa aika hyvä, koska en muista että esim. parisuhteissa minua olisi missään merkittävissä asioissa vedetty nenästä tai kusetettu.