19v, poikaystävän kosinta mietityttää

Tällainen vajaa nelikymppinen kahden lapsen äiti, yhden avioeron ja muutaman kihlauksen kokeneena sanoo, että elämän suurissa kysymyksissä tulee kuunnella omaa intuitiota. Se on harvoin vienyt minut harhaan, vaikka helppoa ei ole aina ollutkaan päätösten jälkeen. Valmiita ratkaisuja emme voi sinulle antaa, mutta itseään vastaan ei kannata toimia. Jos jokin ei tunnu oikealle, niin silloin se on väärin. Sinulla on aikaa. Naimisiin ei kannata kiirehtiä. Olet vasta kasvamassa itseksesi. Henkkoht ajattelen, että avioliitto tulisi solmia vasta yli 30-vuotiaana, kun tuntee itseään jo vähän enemmän. Toki biologia asettaa tälle omat rajoitteensa :)

Ehdota häiden pitämistä sitten, kun sinä olet vähintään kaksvitonen. Voithan kihlautua kuitenkin, muttei mikään pakko ole tuollaisella pika-aikataululla mennö naimisiin.

Jos se mies sinua rakastaa niin kyllä se jaksaa myös odottaa, ja erityisesti ymmärtää jos et koe olevasi vielä valmis edes kihloihin. Luulis olevan unelmiensa naisen vuoksi joustamaan omista asioitaan eikä väkisin yrittää saada tahtoaan läpi ja kärtytä siihen päälle jos asiat ei menekään hänen toivomallaan tavalla. 

Toisaalta, vaikka monille kihlaus on lupaus avioliitosta, se ei ole sormusta kummempi asia. Kihlauksen voi aina purkaa eikä se vaadi mitään odotusaikoja, paperitöitä, lakipykäliä ja omaisuuden jakoa. 

Puhukaa, ei ne asiat muuten selviä. Tee miehelle selväksi että sinullakin on unelmia ja haaveita. Kerro ettei sinulle kaikki ole niin selvää ja että olet epävarma. Se voi olla iso asia miehelle mutta parempihan hänenkin on tietää missä mennään ettei yksinään rakentele mitään pilvilinnoja. Luulisin nyt kuitenkin tosiaan kuten sanoin, että jos se sinua aidosti rakastaa niin silloin se myös ymmärtää. 

Kuulostaa siltä, että poikaystäväsi teki hätäratkaisun kosiessaan sinua. Ajattelee varmaan, että saa sillä sinut jäämään Suomeen. Jos hän tosiaan rakastaa ja aikoo tehdä kaikkensa, että yhteiselonne onnistuisi, niin hänen tulisi antaa sinun toteuttaa unelmasi ulkomailla opiskelusta ja jaksaa odottaa sinua sen ajan. Harkitsisin avioliittoa vasta yhdessä asumisen ja opiskeluiden jälkeen.

Minä lähdin ulkomaille opiskelemaan sen JÄLKEEN kun olin mennyt naimisiin. Mieheni  jäi Suomeen. Parin vuoden päästä tulin takaisin - kuten suunnitelma oli, teimme lapsen ja aloitin tohtoriopinnot. Tavallaan menimme naimisiin juuri siksi, että voisin lähteä ulkomaille ja tietää, että että suhteemme on silti voimassa. Naimisiin menon ja ulkomaanopintojen ei siis tarvitse olla ristiriidassa toistensa kanssa.

se on sitten eri asia, jos et haluakaan olla tämän miehen kanssa koko elämääsi, jollet usko hänen olevan joku oikea. Toisaalta, jos et usko, miksi ylipäätään olet hänen kanssaan suhteessa nyt? Pidät narussa parempaa odotellessa? Kepeänä ajankuluna? Vai tyydytkö puolinaiseen kun et usko itseesikään?  En mene sanomaan, miltä suuri rakkaus tuntuu sen oikean kphdalla. Joltakulta sydän ehkä pakahtuu. Mun tunne miestäni kohtaan ei ole  pakahduttava, päinvastoin, se on rauhallinen ja varma. Tuntuu vain siltä, että "tätä on kiva jatkaa loppuelämä).

Tiedät itsekin, että sinun pitää sanoa poikaystävälle, että et halua vielä kihloihin ja naimisiin. Kaikki mitä kirjoitat puhuu sen puolesta. Tärkeimpänä tuo, että sanot suoraan ettei tämä ole se elämäsi rakkaus.

Usko pois, kun se elämäsi rakkaus on vierellä ja kysyy, sinun ei tarvitse kirjoittaa tänne ja kysyä. Eikä edes miettiä, asian itsestäänselvä.

Kyse ei ole iästäsi, vaan siitä, että haluat jotain muuta. Olin itse 20 kun aloitin suhteen ja tätä on kestänyt yli 30 vuotta, mutta ei minun tarvinnut miettiä asiaa.

Ja esimerkiksi lasten hankkimisesta täytyy keskustella ennen suhteen jatkamista vakavalle tasolle. Se nyt on hyvä esimerkki ihan perustavanlaatuisesta asiasta, josta pitää olla samaa mieltä.

Jätä se sika! Se on varmaan pettäny sua!

En itse ole sua hirveän montaa vuotta vanhempi, mutta sen osaan sanoa, että ainakin omalla kohdallani lähes kaikki, mikä voi muuttua, on muuttunut (täysi-ikäistymisen jälkeen) alkaen just niistä poliittisista näkökannoista ja päättyen tulevaisuuden työelämä- ja perhehaaveisiin. Älä tee noin isoa sitouttavaa päätöksiä, jos et tiedä, kuka olet ja mitä haluat. Voi olla, että nykyinen poikaystäväsi on sopinut/sopii sulle just nyt (arvot, haaveet yms.), mutta onko sama tyyppi edelleen unelmien poikaystävä sitten, kun oot löytänyt vastauksen siihen, kuka itse olet ja mitä haluat? 

Seuraa intuitiotasi! (Avioitumisen, opintojen ja ulkomaiden suhteen!)

Itse tajusin n. saman ikäisenä, etten halunnut viettää loppuelämääni silloisen poikaystävän kanssa. Hän pyysi minua kihloihin kanssaan, olimme onnellisia yhdessä, mutta tuo "lopullisuus" sai minut ymmärtämään ette hän ole se mitä haluan.

Yksi syy siihen miksi erosimme oli se, että vaikka tulimme hyvin toimeen keskenään ja kaikki oli hyvin (hän oli myös tuollainen "ihannemies") halusin jotain enemmän. Asiaa on vaikea selittää, siksi olimme vuosia yhdessä koska "kaikki oli hyvin", mutta jollain tavalla hän ei kuitenkaan ollut minulle se oikea (tai minä hänelle).

On helpompi (myös muiden mielestä!) erota silloin jos suhteessa on jotain vikaa. Jos kaikki on hyvin, kukaan ei ymmärrä "miksi te erositte".

Sittemmin olen uudessa vakavassa suhteessani ollut (jos 15 ajan) paljon onnellisempi, koska meidän kumppanuutemme on erilaista, siitä puuttuu ne näennäisesti pienet asiat jotka jollain tavalla kuitenkin olivat isoja eroja/huonoja puolia.

Noita pieniä asioita on HYVIN VAIKEA selittää, koska jos ne tähän kirjoittaa ne tuntuvat ihan mitättömiltä, mutta ne ovat kuitenkin olleet hyvin isoja juttuja. En tähän nyt listaa niitä oikeita asioita (ettei kukaan tunnista) mutta kokoluokka oli tätä: pidin laskettelusta, entinen poikaystävä ei, oli hauskaa kavereiden kanssa rinteessä, mutta ihan eri asia nyt miehen ja perheen kanssa nauttia tuosta yhdessä. 

Uskon että AP:kin voi löytää miehen jonka kanssa lähteä ulkomaille opiskelemaan jne. sen sijaan että on naimisissa Suomessa. Lisäksi uskon että tuollainen perhekeskeinen mies alkaa haaveilla heti kohta lapsista, mikä taas ei tuon perusteella ole se juttu jota AP nyt haluaa, vaan joskus sitten esim. 10 vuoden kuluttua.

Olin ihan identtisessä tilanteessa kuin sinä nyt. Samat tunteet samat iät. Mies oli hyvä mutta ajatus naimisiinmenosta ahdisti. Mentiin silti. Ero tuli parissa vuodessa. Kaikkea olen jo kokenut mutta ahdistavin ja tukalin tunne oli naimisiinmeno niin nuorena ihan ok miehen kanssa, kun taas eropaperit postittaessani olin innoissani enemmän kuin koko avioliitosta koskaan. Oikea mieskin käveli myöhemmin vastaan, sellainen josta haluaa kynsin hampain pitää kiinni. En voi muuta sanoa kuin että onneksi en sentään tehnyt lapsia ensimmäisen kanssa. Kokemukseni mukaan liitto ei kestä jos jo ennen avioitumista vähänkään epäröi.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että poikaystäväsi teki hätäratkaisun kosiessaan sinua. Ajattelee varmaan, että saa sillä sinut jäämään Suomeen. Jos hän tosiaan rakastaa ja aikoo tehdä kaikkensa, että yhteiselonne onnistuisi, niin hänen tulisi antaa sinun toteuttaa unelmasi ulkomailla opiskelusta ja jaksaa odottaa sinua sen ajan. Harkitsisin avioliittoa vasta yhdessä asumisen ja opiskeluiden jälkeen.

Tämä mullekin tuli mieleen. Selvästi poikaystävääsi närästää ajatus siitä, että lähtisit ulkomaille kokeilemaan siipiäsi kun hän olisi valmis jo perustamaan yhteisen pesän. Hän haluaa sitoa sinut jäämään. Toisaalta hän varmaan haluaa myös vilpittömästi yhtä onnellisen liiton kuin mitä hänen vanhemmillaan on ja pitää luontevana aikaista naimisiinmenoa.

Mutta jos sinä itse tarvitset - ja vaikuttaa kovasti siltä, että tarvitset - aikalisän ja mahdollisuuden rakentaa omaa elämääsi ja ottaa ensi askeleesi aikuisena omin päin, niin älä petä itseäsi yrittäessäsi olla mieliksi muille. Se ei ole kenenkään etujen mukaista pitkällä tähtäimellä. Todennäköisesti tuntisit myöhemmin katkeruutta puolisoasi kohtaan, jos hautaisit nyt haaveesi hänen takiaan.

Kihlaus on vain lupaus avioliitosta eikä siihen kuulu parasta ennen -päivämäärää. Jos et halua pistää suhdetta tauolle, niin voittehan te kihlautua, mutta avioitua vasta muutaman vuoden kuluttua, kun olet ensin saanut aikaa etsiä itseäsi ja paikkaasi maailmassa. Siinähän tulisi samalla suhteen laatu ja luonne testattua.

Vierailija kirjoitti:

Olen vatvonut asiaa paljonkin miejen kanssa, mutta asiahan on niin, että jos lähden ulkomaille niin se tarkoittaa meidän eroa.

Mulla olisi yliopisto ja tutkinto katsottanu, uskoisin pääseväni sisäön, ainoastaan just arveluttaa se, heitän hyvön miehen hukkaan jos lähden. Suomessa olo ja opiskelu varmasti toimisi eri kaupungeissakin, mutta ei neljä vuotta eri maissa. Joten poikaystävä kyllä suhtautuu nihkeästi ja ei haluaisi, että lähden.

Häät voisi varmasti siirtää, en usko sen olevan pääongelma. Ongelma on epävarmuus siitä, valitsenko miehen vai ulkomaan yliopiston, jos jään Suomeen olenko valmis kihloihib.

Kiitti viestistäsi! Luen kaikki ja yritän vastata mahd. moneen, ei vaan meinaa keretä :D

Miksi teidän pitää erota jos lähdet?

Jos olet miehesi elämän nainen, niin 4 vuotta on lyhyt aika. Voitte olla Skypen kautta yhteydessä päivittäin. Voit vierailla lomilla Suomessa ja hän voi käydä luonasi ulkomailla, miksei vaikka yrittää saada lyhyeksi aikaa töitäkin sieltä tai ottaa töistä Suomesta vapaata pidemmäksi aikaa. Jos kerran suunnittelette yhteistä loppuelämää, niin tuo muutama vuosi on todella lyhyt aika siinä.

Lisäksi saisit tutkinnon, ja pääsisit loppuelämäksesi alalle, josta pidät. Eikö se merkitse miehelle mitään? Minkälaista parisuhdetta hän kanssasi haluaa?

Ystäviesi puheet "ihannemiehestä" voi laittaa romukoppaan. Kukaan ei tiedä minkälainen toisen puoliso on, ja kun et ole miehen kanssa asunut yhdessä vuosia, et sinäkään tiedä minkälainen hän on tai minkälaiseksi aikustuttuaan muuttuu. Parisuhdetta mies ei ole selvästi ajatellut konkreettisella tasolla yhtään, hänen kosintansa tarkoittaa vaan että hän haluaa omistaa sinut ja hallita tekemisiäsi.

Kysy mieheltä miksi hän vannoo rakastavansa sinua ja haluaisi elää loppuelämänsä eli ehkä jopa 70 vuotta kanssasi --- mutta jos päätät opiskella (yhteisen tulevaisuutenne takia) 4 vuotta ulkomailla, hän on valmis hylkäämään sinut kuin vanhan tiskirätin?

Koita saada hänet konkretisoimaan käsityksensä siitä, miten tulevan parisuhteenne asiat ja arvot järjestäisitte (kenen ehdoilla?). Älä suostu ottamaan vastukseksi, sitä että "sovitaan yhdessä sitten myöhemmin". Kuvittele, että avioliitto on auto, jota olet ostamassa -- ethän halua tietää vasta sillä ajaessasi että siinä on vain kolme pyörää.

Kysy miksi hän nimenomaan haluaa elää sinun kanssasi eikä jonkun muun?

Vastaus tähän kysymykseen on usein aika paljastava. Jos hän luettelee ominaisuuksia, jotka kuka vaan voi täyttää, tiedät että olet vain muodollisesti sopiva hänelle. Hän ei rakasta tai tunne sinua henkilökohtaisesti, vaan sinun roolisi voisi täyttää kuka muu samoilla usein ulkoisilla ja pinnallisilla ominasuuksilla varustettu nainen. Haluaako hän sinut vaimokseen, vain koska olet sopivan nätti ulkonäöltäsi, sopiva iältäsi ja taustaltasi, kiltti ja koulutettu, ja siksi että hän on jo "satsannut" sinuun ja koska hänen kaveriensa mielestä olet sopivaa "vaimomatskua"? Vai arvostaako hän aidosti sinun persoonaasi, arvojasi ja ajatuksiasi? Nauraako hän vitseillesi ja ihailee hellästi jotain vikojasi? Miten hän ottaa sinun tarpeesi, toiveesi ja unelmasi huomioon nyt ja suunnittelemassaan tulevaisuudessa? Vai olettaako hän itsestään selvästi, että hän elää kuten haluaa ja sinä vaan kuljet siinä mukana?

Minä aikoinaan jätin poikaystäväni, kun menin ulkomaille opiskelemaan. Aluksi se vähän särki tietenkin. Mutta totuus on, että ulkomailta siitä koulusta löysin paljon paremmin sopivan miehen, jonka kanssa sitten menin naimisiin :). Samoin voi käydä sinulle AP, älä ihmeessä takerru teinirakkauteesi ja anna sen päättää tulevaisuuttasi.

Vierailija kirjoitti:

quote=Vierailija]

Olet elämäsi käännekohdassa ja tekemässä suuria loppuelämääsi vaikuttavia päätöksiä. Aikalisä, on vastaukseni lyhyesti ja ytimekkäästi. Oletko puhunut näistä opiskeluasioista poikaystäväsi kanssa? Tietääkö hän ahdistuksesi ja muutoshalusi? Missään olosuhteissa en suosittele häitä ensi kesäksi! Opiskelet ja ehkä valmistaudut uuteen pääsykokeeseen tulevan talven ja kevään aikana, et tee hääsuunnitelmia. Juttele kaikesta poikaystäväsi kansssa. Hänessä ei ole mitään syytä tai vikaa, hän on vain eri vaiheessa elämässään.

t. Kahden tyttären äiti 50 v.

Moikka, kiitos viestistäsi. Olen vatvonut asiaa paljonkin miejen kanssa, mutta asiahan on niin, että jos lähden ulkomaille niin se tarkoittaa meidän eroa.

Mulla olisi yliopisto ja tutkinto katsottanu, uskoisin pääseväni sisäön, ainoastaan just arveluttaa se, heitän hyvön miehen hukkaan jos lähden. Suomessa olo ja opiskelu varmasti toimisi eri kaupungeissakin, mutta ei neljä vuotta eri maissa. Joten poikaystävä kyllä suhtautuu nihkeästi ja ei haluaisi, että lähden.

Häät voisi varmasti siirtää, en usko sen olevan pääongelma. Ongelma on epävarmuus siitä, valitsenko miehen vai ulkomaan yliopiston, jos jään Suomeen olenko valmis kihloihib.

Kiitti viestistäsi! Luen kaikki ja yritän vastata mahd. moneen, ei vaan meinaa keretä :D

Kiva, jos minusta oli mitään apua! Kun kirjoitin ekaa vastausta, en tiennyt vielä, ettette ole asuneet yhdessä. Ehdottomasti asuisin saman katon alla ensin, arkea ja juhlaa. Vanha viisaus, että rakkaan kanssa kannattaa matkustella ennen sitoutumista, pitää myös paikkaansa. Tehkää yhteisiä lomamatkoja, kokekaa, hankkikaa yhteisiä elämyksiä ja kokemuksia. Matkoilla toisesta voi tulla ihan erilaisia piirteitä esiin. Onko ihan mahdottomuus, että poikaystäväsi muuttaisi kanssasi ulkomaille vaihtoon/jatko-opiskelijaksi/työharjoitteluun/töihin?Edes osaksi aikaa? Sinua kaduttaa, jos jätät omat ammatilliset haaveesi jo tässä vaiheessa miehen takia. Eri asia olisi, jos teillä olisi lapsia, asuntolainaa, sairautta perheessä tms. Sinun iässäsi ei pidä lyödä lukkoon tulevaisuutta, jos ei sataprosenttisesti tunnu siltä. Vähän hämää myös ikänne: haluaako poikaystäväsi samanikäisinä naimisiin kuin hänen vanhempansa..? Hän on varmasti ekaa kertaa täysillä rakastunut ja ei osaa ajatella objektiivisesti. Vaikutat lahjakkaalta, hae opiskelemaan haluamaasi paikkaan ja laita poikaystäväsi pohtimaan, paljonko hän on valmis tekemään rakkautensa eteen.

t. Kahden tyttären äiti 50 v.