19v, poikaystävän kosinta mietityttää

Lumi

Eli moikka kaikille, kokeilempa tätä koko Suomen ilmaista terapiapalstaa (vaikka aika kipakkaakn ohjeistusta tuntuu välillä tulevan kun ketjuja selaa.. :D) ja avaudun teille vanhemmille ja viisaammille naisille. Erityisen kiva olisi kuulla muiden elämänkokemuksia/miten tilanteessa on edetty.

Olen 19-vuotias nainen ja opiskelen ensimmäistä vuotta yliopistossa. Olen vasta parin kkn opiskelun jälkeen alkanut vahvasti tuntemaan, ettei ala tulekaan olemaan omani/ei kiinnosta minua lainkaan. Pikemminkin hain sisään vanhempien painostuksesta/en halunnut jäädä ajelehtimaan/en tiennyt, että mikä sitten olisi edes kiinnostanut. Tämän alan opiskelu pelkän ns. statuksen tai mahd. kovan palkan takia tuntuu kurjalta ja olo on ehkä vähän tyhjä.

Emiten hämmentää ja ahdistaakin kuitenkin se, että 1,5v aikainen poikaystäväni kosi minua viime viikolla. Hän oli järkännyt ja nähnyt paljon vaivaa, tilanne oli todella romanttinen ja kaikki oli ns. täydellistä, poikaystävä puhui kauniisti. Olin todella otettu, mutta tunsin, ettei kieltäytyminen tavallaan ollut vaihtoehto edes, se olisi ollut niin suuri loukkaus..Omituisinta on se, ettemme ole edes puhuneet/naimisiinmenosta muuten kuin"söpöilynä" sängyssä makoillessa. En lainkaan ymmärrä, mistä yhtökkiä tämä kiire tuli. Poikaystäväni on 23v ja käy neljättä vuotta yliopistoa, nyt käy jo hyvässä työssä opintojen ohella. On ns. kunnon mies. Ei juo lähes lainkaan, örvellä kavreidensa kanssa, on fiksu, hauska, kivannäköinen, eläin-ja lapsirakas, "hyvästä" perheestä jne. Paperilla täydellinen, ja

Sivut

Kommentit (35)

Vierailija

Asutteko yhdessä?

Me menimme kihloihin siinä vaiheessa, kun muutettiin avoliittoon. Olin tuolloin 21 ja mies 22 v. Yliopisto-opinnot vasta melko alkuvaiheessa. Naimisiin mentiin sitten vasta 10 v. myöhemmin :)

Kihlohin menosta oli ollut puhetta eli se ei yllätyksenä tullut.

Lumi

anteeksi, lähti vahingossa No mutta liian aikaisin.

Niin siis paperilla täydellinen. Kuitenkin jokin painaa, jokin mihin en osaa sormella osoittaa, mutta siellä se on. Ensinnäkin, ikäni. Poikaystävä ehdoitti jo ensi vuoden kesäksi häitä. Olin 20v morsian. Edes mummoni eivät ole menneet niin nuorina naimisiin. Äitini meni 32-vuotiaana. En ole itse IKINÄ ajatwllut olevani nuori morsian. Meilöä ei ole mitään loogista pakkoa, esim. uskontoa pakottamassa aikaisin avioitumista. En usko olevani kypsä. Koen olevani hukassa 80% ajasta. En tiedä kuka olen täysin. Voiko ihminen täysin kasvaa itsekseen, jos sitoutuu näin nuorena?

Toiseksi, mielessä on ollut paljon ajatus ulkomaille opiskelemaan lähdöstä (koko tutkinto). Olen kypsytellyt asiaa oikeastaan jo n. 2 vuotta, ja siksi koenkin, että tämä opiskeluratkaisu oli ns. hätävaihtoehto ja helppo, turvallinen valinta. Uskoisin pääseväni sisään. Ajatus saa minut kiihtymään ja innostumaan huomattavasti enemmän kuin naimisiinmeno. Yksi syy miksen uskaltanut repäistä jo viime vuonna oli poikaystävä, ja se, että molemnat tiesimme, ettei niin pitkä etäsuhde ole vaihtoehto.

Kolmanneksi: En tiedä onko tämä tosirakkautta. Siis sellaista hengästyttävää, huumaavaa loppuelämän rakkautta. Toisaalta en tiedä onko sellaista edes olemassakaan. Entä jos päästän parhaan ikinä menemään. Meillä on myös pari hiemAn hiertävää seikkaa, jotka saattaisi pitkässä juoksussa ärsyttää esim. poliittiset mielipiteet.

En ymmärrä mikä kiire tässä on. Oon jotenkin hirveen hämmentynyt ja mietin kokoajan asiaa, mutta en pääse mihinkään ratkaisuun.Poikaystävä oli eilen alakuloinen kun sanoin, etten halua julkaista asiaa facebookissa/etten ole vielä kertonut asiasta vanhemmilleni. Jotenkin vetkuttelen sitä. En tiedä miksi.

Pää pyörii tuhatta ja sataa. Jos täällä on jotain elämänpyörittämiä daameja, jotka voisivat jakaa omia näkemyksiään se jelppisi. Jotenkin haluan avata tätä asiaa ja ulkopuolisen näkemys voisi olla tervetullut.

Lumi

Vierailija kirjoitti:

Asutteko yhdessä?

Me menimme kihloihin siinä vaiheessa, kun muutettiin avoliittoon. Olin tuolloin 21 ja mies 22 v. Yliopisto-opinnot vasta melko alkuvaiheessa. Naimisiin mentiin sitten vasta 10 v. myöhemmin :)

Kihlohin menosta oli ollut puhetta eli se ei yllätyksenä tullut.

Ei asuta yhdessä, se olisi kyllä suunnitelmissa..

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

anteeksi, lähti vahingossa No mutta liian aikaisin.

Niin siis paperilla täydellinen. Kuitenkin jokin painaa, jokin mihin en osaa sormella osoittaa, mutta siellä se on. Ensinnäkin, ikäni. Poikaystävä ehdoitti jo ensi vuoden kesäksi häitä. Olin 20v morsian. Edes mummoni eivät ole menneet niin nuorina naimisiin. Äitini meni 32-vuotiaana. En ole itse IKINÄ ajatwllut olevani nuori morsian. Meilöä ei ole mitään loogista pakkoa, esim. uskontoa pakottamassa aikaisin avioitumista. En usko olevani kypsä. Koen olevani hukassa 80% ajasta. En tiedä kuka olen täysin. Voiko ihminen täysin kasvaa itsekseen, jos sitoutuu näin nuorena?

Toiseksi, mielessä on ollut paljon ajatus ulkomaille opiskelemaan lähdöstä (koko tutkinto). Olen kypsytellyt asiaa oikeastaan jo n. 2 vuotta, ja siksi koenkin, että tämä opiskeluratkaisu oli ns. hätävaihtoehto ja helppo, turvallinen valinta. Uskoisin pääseväni sisään. Ajatus saa minut kiihtymään ja innostumaan huomattavasti enemmän kuin naimisiinmeno. Yksi syy miksen uskaltanut repäistä jo viime vuonna oli poikaystävä, ja se, että molemnat tiesimme, ettei niin pitkä etäsuhde ole vaihtoehto.

Kolmanneksi: En tiedä onko tämä tosirakkautta. Siis sellaista hengästyttävää, huumaavaa loppuelämän rakkautta. Toisaalta en tiedä onko sellaista edes olemassakaan. Entä jos päästän parhaan ikinä menemään. Meillä on myös pari hiemAn hiertävää seikkaa, jotka saattaisi pitkässä juoksussa ärsyttää esim. poliittiset mielipiteet.

En ymmärrä mikä kiire tässä on. Oon jotenkin hirveen hämmentynyt ja mietin kokoajan asiaa, mutta en pääse mihinkään ratkaisuun.Poikaystävä oli eilen alakuloinen kun sanoin, etten halua julkaista asiaa facebookissa/etten ole vielä kertonut asiasta vanhemmilleni. Jotenkin vetkuttelen sitä. En tiedä miksi.

Pää pyörii tuhatta ja sataa. Jos täällä on jotain elämänpyörittämiä daameja, jotka voisivat jakaa omia näkemyksiään se jelppisi. Jotenkin haluan avata tätä asiaa ja ulkopuolisen näkemys voisi olla tervetullut.

En menisi missään tapauksessa 20 v. iässä naimisiin.

Vierailija

Itse olin ainakin 19-vuotiaana AIVAN eri ihminen kuin nyt 27-vuotiaana. Olet vielä virallisesti teini ja sellaisessa elämänvaiheessa, että avioituminen kuulostaa aika huonolta vaihtoehdolta. Olisi hyvä saada edes jotain suuntaa opinnoille ja tulevaisuudelle ennen avioitumisjuttujen miettimistä. Millä rahalla ajattelitte mennä naimisiin? Mitä jos lähdetkin opiskelemaan alaa, jonka työllistyminen on rajattu maantieteellisesti vain tietylle alueelle (esim. joku meribiologia tai vastaava) eikä poikaystäväsi/miehesi ole valmis muuttamaan mukana? 

N27

Vierailija kirjoitti:

anteeksi, lähti vahingossa No mutta liian aikaisin.

Niin siis paperilla täydellinen. Kuitenkin jokin painaa, jokin mihin en osaa sormella osoittaa, mutta siellä se on. Ensinnäkin, ikäni. Poikaystävä ehdoitti jo ensi vuoden kesäksi häitä. Olin 20v morsian. Edes mummoni eivät ole menneet niin nuorina naimisiin. Äitini meni 32-vuotiaana. En ole itse IKINÄ ajatwllut olevani nuori morsian. Meilöä ei ole mitään loogista pakkoa, esim. uskontoa pakottamassa aikaisin avioitumista. En usko olevani kypsä. Koen olevani hukassa 80% ajasta. En tiedä kuka olen täysin. Voiko ihminen täysin kasvaa itsekseen, jos sitoutuu näin nuorena?

Toiseksi, mielessä on ollut paljon ajatus ulkomaille opiskelemaan lähdöstä (koko tutkinto). Olen kypsytellyt asiaa oikeastaan jo n. 2 vuotta, ja siksi koenkin, että tämä opiskeluratkaisu oli ns. hätävaihtoehto ja helppo, turvallinen valinta. Uskoisin pääseväni sisään. Ajatus saa minut kiihtymään ja innostumaan huomattavasti enemmän kuin naimisiinmeno. Yksi syy miksen uskaltanut repäistä jo viime vuonna oli poikaystävä, ja se, että molemnat tiesimme, ettei niin pitkä etäsuhde ole vaihtoehto.

Kolmanneksi: En tiedä onko tämä tosirakkautta. Siis sellaista hengästyttävää, huumaavaa loppuelämän rakkautta. Toisaalta en tiedä onko sellaista edes olemassakaan. Entä jos päästän parhaan ikinä menemään. Meillä on myös pari hiemAn hiertävää seikkaa, jotka saattaisi pitkässä juoksussa ärsyttää esim. poliittiset mielipiteet.

En ymmärrä mikä kiire tässä on. Oon jotenkin hirveen hämmentynyt ja mietin kokoajan asiaa, mutta en pääse mihinkään ratkaisuun.Poikaystävä oli eilen alakuloinen kun sanoin, etten halua julkaista asiaa facebookissa/etten ole vielä kertonut asiasta vanhemmilleni. Jotenkin vetkuttelen sitä. En tiedä miksi.

Pää pyörii tuhatta ja sataa. Jos täällä on jotain elämänpyörittämiä daameja, jotka voisivat jakaa omia näkemyksiään se jelppisi. Jotenkin haluan avata tätä asiaa ja ulkopuolisen näkemys voisi olla tervetullut.

Vanha neuvo, mutta oli ensimmäinen ajatukseni: kuuntele sydäntäsi!

Vierailija

Sanot että et ole vielä valmis.

Perustelit asiaa jo itsekin, sinun tulee ensin tietää kuka olet itse.

Terveisin 18-vuotiaana kihloihin ja 25-vuotiaana naimisiin mennyt, nyt 30v yhden vauvan äiti ja "elämänpyörittämä daami".

Vierailija

Kannattaa varmaan ihan suoraan sanoa poikaystävälle että et oo vielä valmis olemaan kihloissa tai menemään naimisiin, varmasti tuntuu hankalalta "loukata" toista mutta ihan varmasti parempi avata suu nyt, eikä sitten ku häät on seuraavalla viikolla.

Oot kuitenkin sen verran nuori, että vaikka se sitten osoittautuiski tosirakkaudeksi niin teillä on vaikka kuinka paljon aikaa mennä kihloihin niin että kumpikin on 100% varmasti mukana, tai sitten pitkittää kihlausta ja mennä naimisiin vaikka parin vuoden päästä.

Vierailija

Olet elämäsi käännekohdassa ja tekemässä suuria loppuelämääsi vaikuttavia päätöksiä. Aikalisä, on vastaukseni lyhyesti ja ytimekkäästi. Oletko puhunut näistä opiskeluasioista poikaystäväsi kanssa? Tietääkö hän ahdistuksesi ja muutoshalusi? Missään olosuhteissa en suosittele häitä ensi kesäksi! Opiskelet ja ehkä valmistaudut uuteen pääsykokeeseen tulevan talven ja kevään aikana, et tee hääsuunnitelmia. Juttele kaikesta poikaystäväsi kansssa. Hänessä ei ole mitään syytä tai vikaa, hän on vain eri vaiheessa elämässään.

t. Kahden tyttären äiti 50 v.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

anteeksi, lähti vahingossa No mutta liian aikaisin.

Niin siis paperilla täydellinen. Kuitenkin jokin painaa, jokin mihin en osaa sormella osoittaa, mutta siellä se on. Ensinnäkin, ikäni. Poikaystävä ehdoitti jo ensi vuoden kesäksi häitä. Olin 20v morsian. Edes mummoni eivät ole menneet niin nuorina naimisiin. Äitini meni 32-vuotiaana. En ole itse IKINÄ ajatwllut olevani nuori morsian. Meilöä ei ole mitään loogista pakkoa, esim. uskontoa pakottamassa aikaisin avioitumista. En usko olevani kypsä. Koen olevani hukassa 80% ajasta. En tiedä kuka olen täysin. Voiko ihminen täysin kasvaa itsekseen, jos sitoutuu näin nuorena?

Toiseksi, mielessä on ollut paljon ajatus ulkomaille opiskelemaan lähdöstä (koko tutkinto). Olen kypsytellyt asiaa oikeastaan jo n. 2 vuotta, ja siksi koenkin, että tämä opiskeluratkaisu oli ns. hätävaihtoehto ja helppo, turvallinen valinta. Uskoisin pääseväni sisään. Ajatus saa minut kiihtymään ja innostumaan huomattavasti enemmän kuin naimisiinmeno. Yksi syy miksen uskaltanut repäistä jo viime vuonna oli poikaystävä, ja se, että molemnat tiesimme, ettei niin pitkä etäsuhde ole vaihtoehto.

Kolmanneksi: En tiedä onko tämä tosirakkautta. Siis sellaista hengästyttävää, huumaavaa loppuelämän rakkautta. Toisaalta en tiedä onko sellaista edes olemassakaan. Entä jos päästän parhaan ikinä menemään. Meillä on myös pari hiemAn hiertävää seikkaa, jotka saattaisi pitkässä juoksussa ärsyttää esim. poliittiset mielipiteet.

En ymmärrä mikä kiire tässä on. Oon jotenkin hirveen hämmentynyt ja mietin kokoajan asiaa, mutta en pääse mihinkään ratkaisuun.Poikaystävä oli eilen alakuloinen kun sanoin, etten halua julkaista asiaa facebookissa/etten ole vielä kertonut asiasta vanhemmilleni. Jotenkin vetkuttelen sitä. En tiedä miksi.

Pää pyörii tuhatta ja sataa. Jos täällä on jotain elämänpyörittämiä daameja, jotka voisivat jakaa omia näkemyksiään se jelppisi. Jotenkin haluan avata tätä asiaa ja ulkopuolisen näkemys voisi olla tervetullut.

En menisi missään tapauksessa 20 v. iässä naimisiin.

Älä missään nimessä mene naimisiin. Ennen kuin olette asuneet saman katon alla vähintään pari vuotta.

#8

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

anteeksi, lähti vahingossa No mutta liian aikaisin.

Niin siis paperilla täydellinen. Kuitenkin jokin painaa, jokin mihin en osaa sormella osoittaa, mutta siellä se on. Ensinnäkin, ikäni. Poikaystävä ehdoitti jo ensi vuoden kesäksi häitä. Olin 20v morsian. Edes mummoni eivät ole menneet niin nuorina naimisiin. Äitini meni 32-vuotiaana. En ole itse IKINÄ ajatwllut olevani nuori morsian. Meilöä ei ole mitään loogista pakkoa, esim. uskontoa pakottamassa aikaisin avioitumista. En usko olevani kypsä. Koen olevani hukassa 80% ajasta. En tiedä kuka olen täysin. Voiko ihminen täysin kasvaa itsekseen, jos sitoutuu näin nuorena?

Toiseksi, mielessä on ollut paljon ajatus ulkomaille opiskelemaan lähdöstä (koko tutkinto). Olen kypsytellyt asiaa oikeastaan jo n. 2 vuotta, ja siksi koenkin, että tämä opiskeluratkaisu oli ns. hätävaihtoehto ja helppo, turvallinen valinta. Uskoisin pääseväni sisään. Ajatus saa minut kiihtymään ja innostumaan huomattavasti enemmän kuin naimisiinmeno. Yksi syy miksen uskaltanut repäistä jo viime vuonna oli poikaystävä, ja se, että molemnat tiesimme, ettei niin pitkä etäsuhde ole vaihtoehto.

Kolmanneksi: En tiedä onko tämä tosirakkautta. Siis sellaista hengästyttävää, huumaavaa loppuelämän rakkautta. Toisaalta en tiedä onko sellaista edes olemassakaan. Entä jos päästän parhaan ikinä menemään. Meillä on myös pari hiemAn hiertävää seikkaa, jotka saattaisi pitkässä juoksussa ärsyttää esim. poliittiset mielipiteet.

En ymmärrä mikä kiire tässä on. Oon jotenkin hirveen hämmentynyt ja mietin kokoajan asiaa, mutta en pääse mihinkään ratkaisuun.Poikaystävä oli eilen alakuloinen kun sanoin, etten halua julkaista asiaa facebookissa/etten ole vielä kertonut asiasta vanhemmilleni. Jotenkin vetkuttelen sitä. En tiedä miksi.

Pää pyörii tuhatta ja sataa. Jos täällä on jotain elämänpyörittämiä daameja, jotka voisivat jakaa omia näkemyksiään se jelppisi. Jotenkin haluan avata tätä asiaa ja ulkopuolisen näkemys voisi olla tervetullut.

En menisi missään tapauksessa 20 v. iässä naimisiin.

Älä missään nimessä mene naimisiin. Ennen kuin olette asuneet saman katon alla vähintään pari vuotta.

#8

Piti lainata toista viestiä.

Lumi

No siis, just noita köytännön asioita mitä en ole osannut ilmaista miehelle kun olen vaatinut, että meidön pitää nyt puhua tästä ilman tunteita ja romantiikkaa, vaan kylmän rauhallisesti (esim. lasten kasvatus, asuminen,mitö niitä nyt onkaan, tuleeko edes lapsia ääää kaikki) ja miehellä on enemmän sellanen happy go lucky "kyllö ne matkalla selvitetään" meininki.Ja miehen ja mun rahalla. Häät olisivat luonnollisesti vaatimattomat ja pienet, mikä on fine en koskaan mistään törsäämisprinsessameiningistä ole haaveillutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse olin ainakin 19-vuotiaana AIVAN eri ihminen kuin nyt 27-vuotiaana. Olet vielä virallisesti teini ja sellaisessa elämänvaiheessa, että avioituminen kuulostaa aika huonolta vaihtoehdolta. Olisi hyvä saada edes jotain suuntaa opinnoille ja tulevaisuudelle ennen avioitumisjuttujen miettimistä. Millä rahalla ajattelitte mennä naimisiin? Mitä jos lähdetkin opiskelemaan alaa, jonka työllistyminen on rajattu maantieteellisesti vain tietylle alueelle (esim. joku meribiologia tai vastaava) eikä poikaystäväsi/miehesi ole valmis muuttamaan mukana? 

Vierailija

Jos epäröit et ole valmis! Kerro poikaystävällesi haaveistasi ym ja selvitä mitä hän haluaa elämältään, jos suunitelmat ei sovi yhteen niin älä nyt ainakaan naimisiin mene! Ulkomaille opiskelemaan menoa ei ainakaan miehen takia kannata jättää välistä, voin luvata että se tulis harmittamaan!!😉

Vierailija

^ Eikö se matka ole aika ennen avioliittoa? Miehesi tuntuu olevan ihan pilvilinnoissa vailla kosketuspohtaa tosielämään. Mikä kiire hällä on naimisiin? Monet asiat ovat vielä selvästi puhumatta (lapset yms.) ja yhteisasumistakaan ette ole kokeilleet. Mielestäni ette tunne toisianne tarpeeksi hyvin päättääksenne, olisiko sellainen pikkuasia kuin toivottavasti loppuelämän kestävä avioliitto paikallaan.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat