Miten vietitte pariskuntana joulua, ennen kuin teillä oli lapsia?

Vierailija

Tuli nyt näistä muista joulukeskusteluista mieleen. Olen siis puoli vuotta sitten muuttanut nykyisen avopuolisoni kanssa yhteen. Olemme seurustelleet kaksi vuotta. Kun vielä asuimme omissa asunnoissamme, tuntui ihan luontevalta, että joulun aikaan molemmat matkustivat omaan lapsuudenkotiinsa aattoa juhlimaan. Mieheni on sitä mieltä, että tätä tapaa voidaan jatkaa vastaisuudessakin. Minä puolestani haluaisin viettää joulua nimenomaisesti mieheni kanssa, koska koen, että hän on minun perhettäni nyt, ja tavata sitten yleisesti joulun vapaapäivien aikana molempien sukulaisia.

Mielestäni järkevää olisi järjestää vuorosysteemi, jonka mukaan aatto ja joulupäivä vietettäsiin vuorovuosin minun ja miehen vanhempien luonna ja sitten esimerkiksi tapaninpäivänä vierailtaisiin sen perheen luona, jonka luona ei aattona ole oltu. Miehelläni on yksi sisko, jolla ei ole puolisoa. Sisko on joka tapauksessa joka joulu vanhempiensa luona. Minulla on yksi sisko, jolla on avopuoliso, ja siskoni on joka toinen joulu meidän vanhempiemme luona ja joka toinen avopuolisonsa vanhempien luona. Minusta olisi mukavaa, jos voisimme mieheni kanssa sovittaa jouluvuorottelumme niin, että viettäisimme joulua minun vanhemmillani aina niinä vuosina, kun siskonikin on siellä.

Minun vanhempieni luokse on noin kolmen tunnin ajomatka. Miehen vanhempien luokse on 1,5 tunnin matka. Miehen vanhempien luota minun vanhempieni luokse kestäisi reilu kaksi tuntia. 

Äidilleni tämä asia on tärkeä. Viimeksi, kun kävin tapaamassa vanhempiani, äiti alkoi jo kysymään "tuletko jouluksi kotiin". Varmasti mieheni vanhemmat ja erityisesti äiti ajattelee samoin, mikä on ihan ymmärrettävää. Mitenköhän tämän saisi järjestettyä parhain päin? Pitäisikö sittenkin luopua ajatuksesta, että olisin joulun mieheni kanssa ja mennä kukin omille vanhemmilleen? Tämä vain tuntuisi minusta aika hassulta.

Äh. Ihmeellistä, miten tällaistakin joutuu miettimään ja sumplimaan. Ja ihan aikuisia, työssä käyviä ihmisiä olemme mieheni kanssa.

Kommentit (8)

Vierailija

Aluksi jouluaatot erikseen omien vanhempien luona, asuimme 300 km päässä vanhemmistamme. Jossain vaiheessa siirryttiin olemaan molemmissa lapsuudenkodeissa riippuen siitä, miten muut sisarukset olivat paikalla. 

Nyt piipahdetaan päiväseltään joulupäivänä.

Vierailija

Meillä oli niin, että vuoro vuosin käytiin myn vanhempien luona ja vuoro vuosin miehen vanhempien luona.

Mihinkään yks päivä yhdessä ja toinrn päivä toisessa päivässä en kyllä olisi ikimaailmassa suostunut.

Ja sitten kun lapset syntyivät oltiin joulu omassa kodissa

Vierailija

Meillä meni asia sikäli helposti, että miehen äitiä ei kiinnosta, isä on kuollut ja sisaruksetkaan eivät juuri ole tekemisissä toistensa kanssa, joten olemme aina olleet mun perheen kanssa jouluna.

Vierailija

Ensimmäisenä yhteisenä jouluna mentiin molemmat omille vanhemmille ja sitten joulupäivänä takaisin kotiin. Etukäteen se tuntui hyvältä idealta, jälkeenpäin ainoastaan hölmöltä. Siitä lähtien ollaan oltu kahdestaan kotona ja poikettu joulupäivänä molempien vanhempien luona. Teillä kun on pidempi matka, niin tuo ei ehkä onnistu.

Kannustan teitä toimimaan heti alusta alkaen pariskuntana, koska myöhemmin noista perinteistä voi olla vaikea pyristellä irti. Vanhempien pitää ymmärtää, että lapset aikuistuvat ja itsenäistyvät, ja että jossain vaiheessa vanhemmat ja sisarukset eivät enää ole se ensisijainen perhe.

Vierailija

Aloimme seurustella opiskelijoina, joten aluksi toimimme miehesi tavalla. Myöhemmin olemme siirtyneet sinun ehdottomaasi tapaan, joulun viettoon kaksistaan. Veikkaan, että tällainen kehitys on hyvin yleinen osa aikuistumista ja itsenäistymistä.

Minä kyllästyin joulusukulointiin ennen avovaimoani, joten yhden joulun vietin yksin kotona, kun hän oli vanhemmillaan. Tämäkin sopi minulle oikein loistavasti. Söin riisipuuroa, join viskiä ja katsoin leffoja villasukat jalassa.

Vierailija

Aika usein oltiin reissussa ympäri maailmaa. Oltiin yhdessä 8v. ennen naimista ja lapsia:). Pari joulua meni niin, että kyläiltiin molempien vanhemmilla.

Tosin noin meillä menee aikas lailla nykyisinkin vaikka 2 lasta. Pari joulua ollaan oltu kotosalla, muuten reissussa. Ei olla erityisen jouluihmisiä.

Vierailija

Kiitoksia kaikille vastanneille. Kaipa niitä tapoja on yhtä monia kuin on perheitäkin, ja tärkeintä lienee, että yhdessä tuumin sovitaan, mitä ja miten tehdään ja toimitaan kunnioittavasti niin, että kenellekään (lähinnä siis kenenkään äidille) ei tule hylätty olo. Taidan ehdottaa miehelle, että menisimme tänä jouluna aatoksi ja joulupäiväksi molemmat minun vanhempieni luokse, kun siskonikin on siellä ja että menisimme sitten ensi vuonna miehen vanhemmille yhdessä. Jos mies oikein kovasti haluaa omille vanhemmilleen tänä jouluna eikä ole tottunut ajatukseen, että hoidetaan homma pariskuntana, vietämme tämän joulun erillämme ja sitten seuraavan joulun yhdessä miehen vanhempien luona. Eiköhän sen jälkeen mieskin jo kallistu yhteisten joulujen puoleen.

Alkuperäisestä viestistäni jäi epäselväksi se, että vaikka haluankin ensisijaisesti viettää jouluni mieheni kanssa yhdessä, haluan myös syödä yhteisessä aattopöydässä sukulaisten kesken (miehen sukulaisten tai omieni). Meille kummallekin omat vanhempamme ovat todella tärkeitä ja välit vanhempiin ovat läheiset. Haluamme tietysti siis molemmat nähdä vanhempiani (ja ainakin minä haluan nähdä myös miehen ihania vanhempia) jouluna.

Tässä tosiaan vaikuttaa nyt aika vahvasti myös se, että vaikka olemmekin aikuisia ja jo vuosikausia omillamme eläneitä, tämä on meille molemmille ensimmäinen, todella pitkäaikaine ja vakava suhde, jossa asutaan perheenä ja pariskuntana toisen kanssa. Tätä ennen molemmat ovat pitäneet huomattavasti tiiviimmin yhtyttä vanhempiinsa, erityisesti opiskeluaikana (josta ei kummallakaan ole kuin parisen vuotta aikaa). Koska välit vanhempiin ovat läheiset, ovat lopullisesti omiin koteihinsa ja oman perheensä pariin itsenäistyneet lapset uusi tilanne vanhemmillekin, mikä vaatii totuttelua. Siksi haluaisin tässä jouluasiassa olla hienovarainen ja diplomaattinen. 

Ap

Vierailija

Toimittiin kuten nytkin eli kumpikin menee omille vanhemmilleen ja vuorovuosin on lapset kummankin mukana. Meille tämä sopii hyvin, ei tule mitään ajelukierroksia jouluna vaan ollaan kaikki pyhät omien sukulaisten kanssa. Lapset saa kaikki lahjat siellä, missä ovat aaton, mitään "pukki toi nämä vahingossa äidille" -systeemiä ei ole.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat