Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Voiko mieheni lapsi kohdella mua miten haluaa?

Umpikujassa

Miehelläni on 13-vuotias lapsi joka on tehty "teinisuhteessa". Suhde päättyi yli 10 vuotta sitten ja tytön äiti o ollu koko tämän ajan masentunut. Oma suhteeni tyttöön on ollut jo vuosien ajan erinomainen, olemme touhunneet kaikkea kivaa yhdessä ja olen käyttänyt hänen tarpeisiinsa ja huveihinsa tuhansia euroja rahaa. Nyt meille syntyi pieni poikavauva ja sen myötä mieheni tyttären käytös on muuttunut radikaalisti. Hän ei sano moi kun tulee tai lähtee, ei katso silmiin, ei vastaa kysymyksiini tai ei ole kuulevinaan. Ilmeestä voisi päätellä, että hän vihaa minua. Hän tulee meidän luo joka toinen viikko ja aikaansaa minussa tosi pahaa mieltä niin että itken päivittäin hänen läsnäollessaan, enkä pysty olemaan normaalisti oman pikkuvauvani kanssa. Ollaan yritetty jutella ja kieltää ja rankaista tästä käytöksestä. Mikään ei toimi. Tyttö ei suostu puhumaan ja käytös vain pahenee. Kuuluuko minun hyväksyä, että mieheni teini-ikäinen tyttö tulee kotiini aiheuttamaan minulle näin pahan mielen? 

Sivut

Kommentit (42)

Vierailija

Tottakai käytös muuttuu teini-iässä! Siihen vielä vauva, joka vie paljon huomiota. Ei tietenkään oikeuta huonoa käytöstä, mutta ymmärrystäkin vähän peliin.

Vierailija

Ajattele myös tytön kannalta, ilmeisesti hän kokee, että sinä ja/tai vauva aiheutatte hänelle samoin. Jutelkaa tytön kanssa, hänen äitinsä kanssa, ohjatkaa tyttö koulussa kuraattorin tms juttusille.

Vierailija

Vauvan syntymän myötä tullut muutos tytön käytöksessä viittaisi siihen, että hän kokee epävarmuutta omasta asemastaan elämässäsi nyt kun sinulla on oma lapsi. Voisitteko olla yhteydessä esim. koulupsykologiin. En usko, että tyttö on alkanut hankalaksi ilkeyttään, vaan on nyt jotenkin eksyksissä itsensä ja perhesuhteidensa kanssa. Koko perheelle olisi varmasti parasta, että lähtisitte hakemaan apua mahdollisimman pian.

Vierailija

Mä luulen että oma käytöksesi tyttöä kohtaan on muuttunut kun olet saanut oman lapsen. Tyttö tulee omaan kotiinsa (hänellä on niitä kaksi), jossa sinä huomioit vain oman lapsesi ja itket, kun tyttö on epävarma ja osoittaa mieltään. Kahdenkeskistä aikaa tytön kanssa, puhu hänelle. Ja teini-ikä, se on aina yhtä ihanaa kaikilla...

Vierailija

Tytön "ruma käytös" sinua kohtaan ei varmasti tunnu kivalta. Mutta koita ajatella asiaa myönteisen neutraalisti. Hän luottaa sinuun, koska uskaltaa näyttää sinulle tuota "vähemmän" nättiä puolta itsestään. Hänellä on varmasti paljon ristiriitaisia tunteita jo pelkästään tuon asetelman vuoksi.  Voi olla että hänen oma äitinsä masennustaustan ym. vuoksi näyttäytyy tytölle niin heikkona, ettei tyttö tohdi uhmata ja koetella häntä. Siksi paine purkautuu sinuun. Se on hyvin epäkiitollinen asema ja rooli, mutta valtaosa vanhemmista joutuu käymään nämä taistelut omien teiniensä kanssa. Vaikka siltä suunnalta tulisi mitä kuraa tahansa, muista aina, ettei se ole henkilökohtaista, vaan nuoren elämään liittyvä kehitysvaihe, joka vanhemman on kestettävä tavalla ja toisella, kannateltava nuori hankalien tunteiden yli vähän samalla tavalla kuin uhmaikäisen lapsen kanssa.

Vierailija

Kuulin yhden kaverin teini-ikäisestä tyttärestä että oli sanonut uutukaisesta sisaruksestaan äidilleen että "pahinta mitä ikinä olisit voinut tehdä mulle".

Onneksi olkoon, teini mököttää sinulle kuin omalle äidilleen. Olet pienen vauvan kanssa herkillä, mutta muista että 13-vuotias on myös pieni ja kypsymätön. Jos mitenkään rehellisesti irtoaa, niin osoita teinille myönteistä huomiota.

Ei välttämättä rehellisesti irtoa, ja epärehellisyys tai teeskentely eivät koskaan kannata. Olet kuitenkin aikuinen ihminen, ja on kummallista että olet noin palasina normaalin teinin normaalista teinikäytöksestä. Yritä koota itsesi ja anna nyt isän hoitaa tytärtään jos yhtään osaa.

Vierailija

Suhtaudutko tyttöön tasavertaisesti kuin vauvaan? Jos olet nostanut vauvan ykköslapsepsi, tyttö vaistoaa tämän. Tietysti vauva tarvitsee erilaista huomiota kuin nuori tyttö, mutta molemmat lapset tarvitsevat tasavertaisesti rakkautta. Sanoisitko joskus pojasta hänen vartuttuaan, että käytit häneen tuhansia euroja rahaa ja ihmettelet, että poikalapsi on kodissasi, kun konfliktia tulee hänen murkkuiässään?

Vierailija

Eipä oikeastaan lisättävää. Kirjoitan kuitenkin!

Voit olla ylpeä itsestäsi, että olet noin luottamukselliset välit saanut tyttöön. Vain läheisissä suhteissa voi "kiukutella". 

Uskon, että aika tekee tehtävänsä. Pohja vaikuttaa niin hyvältä, että kyse on väliaikaisesta kriisistä välillänne. Älä tee numeroa. Anna olla tervehtimättä, älä lähde valtapeliin loppujen lopuksi yhdentekevistä asioista. Avaa hienotunteisesti keskustelua aiheesta. 

Älä huuda, älä syyttele... ymmärrä, että tämä on tytölle vaikea paikka ja kokee asemansa uhatuksi. 

Umpikujassa

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudutko tyttöön tasavertaisesti kuin vauvaan? Jos olet nostanut vauvan ykköslapsepsi, tyttö vaistoaa tämän. Tietysti vauva tarvitsee erilaista huomiota kuin nuori tyttö, mutta molemmat lapset tarvitsevat tasavertaisesti rakkautta. Sanoisitko joskus pojasta hänen vartuttuaan, että käytit häneen tuhansia euroja rahaa ja ihmettelet, että poikalapsi on kodissasi, kun konfliktia tulee hänen murkkuiässään?

Sehän siinä onkin ristiriitaista, kun poika on minun oma lapseni. Tottakai käytän häneen aikaa ja rahaa. Kai se on typerää että oletan mieheni tyttäreltä jotain kiitollisuutta siitä, että olen kaikkeni hänen eteensä tehnyt (raha näistä vähäisimmässä asemassa), kun hänen oma äitinsä ei ole kyennyt.

Toisena pointtina ehkä se, että en usko että oma lapseni käyttäytyisi minua kohtaan noin ilkeästi. Jotenkin kuvittelen pystyväni kasvattamaan hänet niin, että hän arvostaisi muita ihmisiä ja edes vähän ajattelisi heidän tunteitaan. Tai jos en pysty, vaan käytös on teini-iässä huonoa niin kuin se tuppaa kaikilla olemaan, niin olisin häneen ainakin sellasissa väleissä, että saisin komennettua ja keskusteltua asiat halki ennen kuin ne menevät näin pahoiksi.

Ja kyllä se täytyy sanoa, ettå oma lapsi on heittäen tärkeämpi kuin mieheni lapsi. En voi sille mitään. Ja toisaalta vauva tarvitsee elääkseen paljon enemmän huomiota kuin 13-vuotias. Sillekään ei voi mitään. Voihan se olla että tämä ajatus on näkynyt käytöksessäni, vaikka olen yrittänyt sitä peitellä ja käyttäytyä normaalisti. Toisaalta tyttö aloitti tuon käytöksen niin aikaisessa vaiheessa, etten ole saanut edes mahdollisuutta käyttäytyä samanlailla kun ennen. Hän ei siis vastaa kun puhutaan, ei suostu lähtemään mihinkään, ei suostu tekemään mitään, mulkoilee vaikkei sanottaisi mitään.

Joku kommentoi sitäkin, että on outoa kuinka palasina olen tästä käytöksestä. En ihan palasina ole, enkä siis itke tytön läsnäollessa vaan omassa rauhassani... Mutta paha olo tulee, ja sama tilanne on kestänyt jo monta kuukautta. Kai siinä tulee vaan toivottomaksi ja alkaa itsekkäästi miettiä, että minä en ole teiniä synnyttänyt ja minun ei tarvitse kestää tuollaista ilkeyttä omassa kodissani. Pysykööt pois jos vihaa minua noin paljon, vaikken ole mitään pahaa tehnyt! :D Tiedän, lapsellisia ajatuksia, mutta siksi nimimerkkinäkin "umpikujassa" :(

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudutko tyttöön tasavertaisesti kuin vauvaan? Jos olet nostanut vauvan ykköslapsepsi, tyttö vaistoaa tämän. Tietysti vauva tarvitsee erilaista huomiota kuin nuori tyttö, mutta molemmat lapset tarvitsevat tasavertaisesti rakkautta. Sanoisitko joskus pojasta hänen vartuttuaan, että käytit häneen tuhansia euroja rahaa ja ihmettelet, että poikalapsi on kodissasi, kun konfliktia tulee hänen murkkuiässään?

Sehän siinä onkin ristiriitaista, kun poika on minun oma lapseni. Tottakai käytän häneen aikaa ja rahaa. Kai se on typerää että oletan mieheni tyttäreltä jotain kiitollisuutta siitä, että olen kaikkeni hänen eteensä tehnyt (raha näistä vähäisimmässä asemassa), kun hänen oma äitinsä ei ole kyennyt.

Toisena pointtina ehkä se, että en usko että oma lapseni käyttäytyisi minua kohtaan noin ilkeästi. Jotenkin kuvittelen pystyväni kasvattamaan hänet niin, että hän arvostaisi muita ihmisiä ja edes vähän ajattelisi heidän tunteitaan. Tai jos en pysty, vaan käytös on teini-iässä huonoa niin kuin se tuppaa kaikilla olemaan, niin olisin häneen ainakin sellasissa väleissä, että saisin komennettua ja keskusteltua asiat halki ennen kuin ne menevät näin pahoiksi.

Ja kyllä se täytyy sanoa, ettå oma lapsi on heittäen tärkeämpi kuin mieheni lapsi. En voi sille mitään. Ja toisaalta vauva tarvitsee elääkseen paljon enemmän huomiota kuin 13-vuotias. Sillekään ei voi mitään. Voihan se olla että tämä ajatus on näkynyt käytöksessäni, vaikka olen yrittänyt sitä peitellä ja käyttäytyä normaalisti. Toisaalta tyttö aloitti tuon käytöksen niin aikaisessa vaiheessa, etten ole saanut edes mahdollisuutta käyttäytyä samanlailla kun ennen. Hän ei siis vastaa kun puhutaan, ei suostu lähtemään mihinkään, ei suostu tekemään mitään, mulkoilee vaikkei sanottaisi mitään.

Joku kommentoi sitäkin, että on outoa kuinka palasina olen tästä käytöksestä. En ihan palasina ole, enkä siis itke tytön läsnäollessa vaan omassa rauhassani... Mutta paha olo tulee, ja sama tilanne on kestänyt jo monta kuukautta. Kai siinä tulee vaan toivottomaksi ja alkaa itsekkäästi miettiä, että minä en ole teiniä synnyttänyt ja minun ei tarvitse kestää tuollaista ilkeyttä omassa kodissani. Pysykööt pois jos vihaa minua noin paljon, vaikken ole mitään pahaa tehnyt! :D Tiedän, lapsellisia ajatuksia, mutta siksi nimimerkkinäkin "umpikujassa" :(

:Dd odota vaan kun OMA lapsi tulee murrosikään. Toivon todella ettei miehesi asenne ole sama.

Umpikujassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: 

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudutko tyttöön tasavertaisesti kuin vauvaan? Jos olet nostanut vauvan ykköslapsepsi, tyttö vaistoaa tämän. Tietysti vauva tarvitsee erilaista huomiota kuin nuori tyttö, mutta molemmat lapset tarvitsevat tasavertaisesti rakkautta. Sanoisitko joskus pojasta hänen vartuttuaan, että käytit häneen tuhansia euroja rahaa ja ihmettelet, että poikalapsi on kodissasi, kun konfliktia tulee hänen murkkuiässään?

Sehän siinä onkin ristiriitaista, kun poika on minun oma lapseni. Tottakai käytän häneen aikaa ja rahaa. Kai se on typerää että oletan mieheni tyttäreltä jotain kiitollisuutta siitä, että olen kaikkeni hänen eteensä tehnyt (raha näistä vähäisimmässä asemassa), kun hänen oma äitinsä ei ole kyennyt.

Toisena pointtina ehkä se, että en usko että oma lapseni käyttäytyisi minua kohtaan noin ilkeästi. Jotenkin kuvittelen pystyväni kasvattamaan hänet niin, että hän arvostaisi muita ihmisiä ja edes vähän ajattelisi heidän tunteitaan. Tai jos en pysty, vaan käytös on teini-iässä huonoa niin kuin se tuppaa kaikilla olemaan, niin olisin häneen ainakin sellasissa väleissä, että saisin komennettua ja keskusteltua asiat halki ennen kuin ne menevät näin pahoiksi.

Ja kyllä se täytyy sanoa, ettå oma lapsi on heittäen tärkeämpi kuin mieheni lapsi. En voi sille mitään. Ja toisaalta vauva tarvitsee elääkseen paljon enemmän huomiota kuin 13-vuotias. Sillekään ei voi mitään. Voihan se olla että tämä ajatus on näkynyt käytöksessäni, vaikka olen yrittänyt sitä peitellä ja käyttäytyä normaalisti. Toisaalta tyttö aloitti tuon käytöksen niin aikaisessa vaiheessa, etten ole saanut edes mahdollisuutta käyttäytyä samanlailla kun ennen. Hän ei siis vastaa kun puhutaan, ei suostu lähtemään mihinkään, ei suostu tekemään mitään, mulkoilee vaikkei sanottaisi mitään.

Joku kommentoi sitäkin, että on outoa kuinka palasina olen tästä käytöksestä. En ihan palasina ole, enkä siis itke tytön läsnäollessa vaan omassa rauhassani... Mutta paha olo tulee, ja sama tilanne on kestänyt jo monta kuukautta. Kai siinä tulee vaan toivottomaksi ja alkaa itsekkäästi miettiä, että minä en ole teiniä synnyttänyt ja minun ei tarvitse kestää tuollaista ilkeyttä omassa kodissani. Pysykööt pois jos vihaa minua noin paljon, vaikken ole mitään pahaa tehnyt! :D Tiedän, lapsellisia ajatuksia, mutta siksi nimimerkkinäkin "umpikujassa" :(

:Dd odota vaan kun OMA lapsi tulee murrosikään. Toivon todella ettei miehesi asenne ole sama.

Niin, tiedän, typerää ajattelua, mutta olisikohan täällä joku sellainen kommentoimassa, joka ymmärtäisi kuinka tunteet ja sietokyky omaa lasta kohtaan on erilaista kuin toisen lasta kohtaan?

Niin ja siinä 13v kuluttua kohdattavassa tilanteessa on tosiaan se ero, että tämä poika on miehenikin lapsi ja ajatuksena olisi olla yhdessä vielä silloin kun yhteinen poikamme on murrosikäinen. Siksi oletan että hänen asenteensa poikamme murrosiän käytökseen on sama kuin nyt, eli hyväksyy lapsensa käytöksen, vaikka onkin siitä vähän huolissaan.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat