Lue keskustelun säännöt.
Voiko mieheni lapsi kohdella mua miten haluaa?
Umpikujassa
15.10.2015 |
Miehelläni on 13-vuotias lapsi joka on tehty "teinisuhteessa". Suhde päättyi yli 10 vuotta sitten ja tytön äiti o ollu koko tämän ajan masentunut. Oma suhteeni tyttöön on ollut jo vuosien ajan erinomainen, olemme touhunneet kaikkea kivaa yhdessä ja olen käyttänyt hänen tarpeisiinsa ja huveihinsa tuhansia euroja rahaa. Nyt meille syntyi pieni poikavauva ja sen myötä mieheni tyttären käytös on muuttunut radikaalisti. Hän ei sano moi kun tulee tai lähtee, ei katso silmiin, ei vastaa kysymyksiini tai ei ole kuulevinaan. Ilmeestä voisi päätellä, että hän vihaa minua. Hän tulee meidän luo joka toinen viikko ja aikaansaa minussa tosi pahaa mieltä niin että itken päivittäin hänen läsnäollessaan, enkä pysty olemaan normaalisti oman pikkuvauvani kanssa. Ollaan yritetty jutella ja kieltää ja rankaista tästä käytöksestä. Mikään ei toimi. Tyttö ei suostu puhumaan ja käytös vain pahenee. Kuuluuko minun hyväksyä, että mieheni teini-ikäinen tyttö tulee kotiini aiheuttamaan minulle näin pahan mielen?
Kommentit (42)
Ei hyvää päivää, 13-vuotias ei puhu sinulle kokoajan, joten itket jossain nurkassa... Meillä on ollut kolme teiniä, ja jos se, että teini ei kerro sinulle kaikkea on niin hirveää että itkettää, hae apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä pahoita mieltäsi tästä, että näen ongelman olevan sinussa. Olet aikoinaan ottanut miehen, jolla on lapsi, oli se lapsi sitten saatu alulle teinisuhteessa silmätä kiinni tai miten vaan. Olet siis ottanut miehen ja tyttölapsen! Ei lasta laiteta syrjään kuin tavaraa murkkuiässä, ellet sitä ymmärrä niin etsi apua itsellesi. Kirjoituksistasi paistaa todella, että asenteesi lapsiin on kehittymätön. Hae apua itsellesi, se auttaa koko perhettä jatkossakin, kun asenteesi muuttuu ja heijastuu positiivisesti perheen väleihin.
Kiitos kommentistasi, joskin siitä on vaikea olla pahoittamatta mieltään :)
En ole missään nimessä laittamassa lasta syrjään kuin jotakin tavaraa vaan tarkoituksenani on ymmärtää, että onko minulla oikeus vaatia omassa kodissani itselleni parempaa kohtelua niin että sen on tultava tavalla tai toisella. Käsittääkseni minulla ei siis ole siihen oikeutta, koska murrosikäistä pitää ymmärtää. Kaikki konstit yhteyden luomiseksi on yritetty, enää kunnon suuttuminen puuttuu. En tiedä viitsinkö siihen lähteä. Jää nähtäväksi. Siihen päätökseen kaipasin siis apua En kaivannut luonneanalyysejä tuntemattomalta, joka lukee yhden kommentin ja ymmärtää sen miten haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvää päivää, 13-vuotias ei puhu sinulle kokoajan, joten itket jossain nurkassa... Meillä on ollut kolme teiniä, ja jos se, että teini ei kerro sinulle kaikkea on niin hirveää että itkettää, hae apua.
Ehkä pitää hakea :D
Hän ei siis puhu MITÄÄN. Ei yhtäkään sanaa moneen kuukauteen. Ei edes moi tai heippa. En tiedä kenen tässä pitäisi mennä hoitoon mutta tiedän että oma reaktioni on ihan oikein mitoitettu. Se on sellasta se elämä, että välillä itkettää. Kaikkia muita paitsi persoonallisuushäiriöisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudutko tyttöön tasavertaisesti kuin vauvaan? Jos olet nostanut vauvan ykköslapsepsi, tyttö vaistoaa tämän. Tietysti vauva tarvitsee erilaista huomiota kuin nuori tyttö, mutta molemmat lapset tarvitsevat tasavertaisesti rakkautta. Sanoisitko joskus pojasta hänen vartuttuaan, että käytit häneen tuhansia euroja rahaa ja ihmettelet, että poikalapsi on kodissasi, kun konfliktia tulee hänen murkkuiässään?
Sehän siinä onkin ristiriitaista, kun poika on minun oma lapseni. Tottakai käytän häneen aikaa ja rahaa. Kai se on typerää että oletan mieheni tyttäreltä jotain kiitollisuutta siitä, että olen kaikkeni hänen eteensä tehnyt (raha näistä vähäisimmässä asemassa), kun hänen oma äitinsä ei ole kyennyt.
Toisena pointtina ehkä se, että en usko että oma lapseni käyttäytyisi minua kohtaan noin ilkeästi. Jotenkin kuvittelen pystyväni kasvattamaan hänet niin, että hän arvostaisi muita ihmisiä ja edes vähän ajattelisi heidän tunteitaan. Tai jos en pysty, vaan käytös on teini-iässä huonoa niin kuin se tuppaa kaikilla olemaan, niin olisin häneen ainakin sellasissa väleissä, että saisin komennettua ja keskusteltua asiat halki ennen kuin ne menevät näin pahoiksi.
Ja kyllä se täytyy sanoa, ettå oma lapsi on heittäen tärkeämpi kuin mieheni lapsi. En voi sille mitään. Ja toisaalta vauva tarvitsee elääkseen paljon enemmän huomiota kuin 13-vuotias. Sillekään ei voi mitään. Voihan se olla että tämä ajatus on näkynyt käytöksessäni, vaikka olen yrittänyt sitä peitellä ja käyttäytyä normaalisti. Toisaalta tyttö aloitti tuon käytöksen niin aikaisessa vaiheessa, etten ole saanut edes mahdollisuutta käyttäytyä samanlailla kun ennen. Hän ei siis vastaa kun puhutaan, ei suostu lähtemään mihinkään, ei suostu tekemään mitään, mulkoilee vaikkei sanottaisi mitään.
Joku kommentoi sitäkin, että on outoa kuinka palasina olen tästä käytöksestä. En ihan palasina ole, enkä siis itke tytön läsnäollessa vaan omassa rauhassani... Mutta paha olo tulee, ja sama tilanne on kestänyt jo monta kuukautta. Kai siinä tulee vaan toivottomaksi ja alkaa itsekkäästi miettiä, että minä en ole teiniä synnyttänyt ja minun ei tarvitse kestää tuollaista ilkeyttä omassa kodissani. Pysykööt pois jos vihaa minua noin paljon, vaikken ole mitään pahaa tehnyt! :D Tiedän, lapsellisia ajatuksia, mutta siksi nimimerkkinäkin "umpikujassa" :(
:Dd odota vaan kun OMA lapsi tulee murrosikään. Toivon todella ettei miehesi asenne ole sama.
Uskon ettei lapsi halua näyttää tunteitaan äidillensä jos hän on jo valmiiksi masentunut. Jos tilanne alkoi silloin kun vauva syntyi uskoisin, että johtuu siitä että laitat lapset n.s tärkeys järjestykseen.
O0tv anhempani erosivat kun olin alle vuoden ikäinen. Isäni sai toisen lapsen uuden vaimonsa kanssa kun olin 13-v. Äitipuoleni ajatteli aluksi samalla tavalla kuin sinä (huomasin sen kyllä nopeasti hänen käytöksestään) tunteet on nimittäin erittäin vaikeat piilotella. Äitipuoleni huomasi käytökseni muuttuneen paljon ja kerroin mistä kiikastaa ja hän yritti ymmärtää minua. Ja olen siitä erittäin onnellinen. Koskaan hän ei sanonut, että pysyisin pois jos vihaan häntä, koska äitipuoleni tiesi että minulla oli läheiset välit isäni kanssa ja halusin tavata häntä. Olihan koti myös minun!
Suosittelen miettiä miten itse olet vaikuttanut lapsen käytökseen. Lapsi on kaiken lisäksi murrosiässä ja murrosikä on vaikuttanut paljon elämääni.
En usko, että pystyt selvittämään tilannetta ajattelemalla asiaa vain omasta näkökulmastasi. Tytön käytös tuskin tulee muuttumaan, jollet ala todella ajatella tapahtumia perheessänne myöskin tytön näkökulmasta. Sanot, että et uskonutkaan löytäväsi apua keskustelupalstalta, mutta et tule löytämään sitä mistään, ellet ole itse valmis avartamaan ajatteluasi.
Perheelläsi on pulmia, ja sinä kysyt, että pitääkö minun sietää... Koita ajatella perhettänne kokonaisuutena, johon tuo 13- vuotias tyttö kuuluu. Nyt olet kirjoittamasi perusteella erotellut perheesi erillisiksi yksiköiksi, ja siitä aiheutuu lapselle aivan varmasti paljon surua. Olkaa ihmeessä yhteydessä koulupsykologiin tai kysykää neuvolasta, voisitteko päästä sitä kautta psykologille. Tuon 13- vuotiaan tytön ei tarvitse sietää tätä tilannetta. Ei myöskään hänen isänsä, pikkuveljensä eikä sinun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttöparka. Miten häntä on kohdeltu, kun ei kenellekään uskalla enää puhua. Taitaa olla luottamus rikottu?
Onko tyttö saanut olla alusta asti tai halunnut olla pikkuveljensä kanssa tekemisissä? Sillä sitähän he ovat, sisaruksia, et ole mielestäni vielä kertaakaan maininnut tätä vaan puhunut miehen tyttärestä ja teidän pojastanne joka kuulostaa juuri siltä miltä varmaan tytöstä tuntuu eli jäänyt ulkopuoliseksi teidän elämässänne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko tyttö saanut olla alusta asti tai halunnut olla pikkuveljensä kanssa tekemisissä? Sillä sitähän he ovat, sisaruksia, et ole mielestäni vielä kertaakaan maininnut tätä vaan puhunut miehen tyttärestä ja teidän pojastanne joka kuulostaa juuri siltä miltä varmaan tytöstä tuntuu eli jäänyt ulkopuoliseksi teidän elämässänne...
Nykyään tämä sisaruskäsitys on vähän turhan laaja. Eiväthän nämä sisaruksia ole, vaan sisaruspuolia.
En tiedä toimiiko tämä kikka mutta kokeile. Istahda tytön viereen sohvalle ja kahdenkesken kerro kuinka paha mieli sinulla on tilanteesta.Sano että tyttö on sinulle tärkeä ja rakas ja samaa toivoisit sen olevan pienelle veljelle.Sisaruus on mahtava voimavara kun sen niin ottaa.Lisäksi sano että olit suunnitellut vauvan kasvaessa hieman että mies jäisi hoitamaan vauvaa ja sinä kahdestaan tytön kanssa lähtisitte Lontooseen viikonlopuksi shoppailemaan.Harmi kun ei puhu mitään,eihän sellaisen kanssa voi lähteä mihinkään...harva teini jaksaa tällaisen täkyn tullessa murjottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllikki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tyttö saanut olla alusta asti tai halunnut olla pikkuveljensä kanssa tekemisissä? Sillä sitähän he ovat, sisaruksia, et ole mielestäni vielä kertaakaan maininnut tätä vaan puhunut miehen tyttärestä ja teidän pojastanne joka kuulostaa juuri siltä miltä varmaan tytöstä tuntuu eli jäänyt ulkopuoliseksi teidän elämässänne...
Nykyään tämä sisaruskäsitys on vähän turhan laaja. Eiväthän nämä sisaruksia ole, vaan sisaruspuolia.
kyllä ihan täysiä sisaruksia ollaan jos on sama isä, mutta jos eri isät niin sitten sisarpuolia. Äidillä ei väliä onko sama kunhan isä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudutko tyttöön tasavertaisesti kuin vauvaan? Jos olet nostanut vauvan ykköslapsepsi, tyttö vaistoaa tämän. Tietysti vauva tarvitsee erilaista huomiota kuin nuori tyttö, mutta molemmat lapset tarvitsevat tasavertaisesti rakkautta. Sanoisitko joskus pojasta hänen vartuttuaan, että käytit häneen tuhansia euroja rahaa ja ihmettelet, että poikalapsi on kodissasi, kun konfliktia tulee hänen murkkuiässään?
Sehän siinä onkin ristiriitaista, kun poika on minun oma lapseni. Tottakai käytän häneen aikaa ja rahaa. Kai se on typerää että oletan mieheni tyttäreltä jotain kiitollisuutta siitä, että olen kaikkeni hänen eteensä tehnyt (raha näistä vähäisimmässä asemassa), kun hänen oma äitinsä ei ole kyennyt. LAPSET EIVÄT OLE KIITOLLISIA SIITÄMITÄ HEIDÄN ETEENSÄ ON TEHTY, EIVÄT HE OSAA SITÄ EDES SILLÄ LAILLA AJATELLA. VANHEMMAT TEKEVÄT SEN,MITÄ TEKEVÄT, LAPSI OTTAA SEN LUONATAISENA TOMINTANA.
Toisena pointtina ehkä se, että en usko että oma lapseni käyttäytyisi minua kohtaan noin ilkeästi. Jotenkin kuvittelen pystyväni kasvattamaan hänet niin, että hän arvostaisi muita ihmisiä ja edes vähän ajattelisi heidän tunteitaan. Tai jos en pysty, vaan käytös on teini-iässä huonoa niin kuin se tuppaa kaikilla olemaan, niin olisin häneen ainakin sellasissa väleissä, että saisin komennettua ja keskusteltua asiat halki ennen kuin ne menevät näin pahoiksi. ODOTAHAN VAAN... TEINI-IKÄ ON KAIKILLA RANKKA, TOISILLA VAAN RANKEMPI.
Ja kyllä se täytyy sanoa, ettå oma lapsi on heittäen tärkeämpi kuin mieheni lapsi. En voi sille mitään. Ja toisaalta vauva tarvitsee elääkseen paljon enemmän huomiota kuin 13-vuotias. Sillekään ei voi mitään. Voihan se olla että tämä ajatus on näkynyt käytöksessäni, vaikka olen yrittänyt sitä peitellä ja käyttäytyä normaalisti. Toisaalta tyttö aloitti tuon käytöksen niin aikaisessa vaiheessa, etten ole saanut edes mahdollisuutta käyttäytyä samanlailla kun ennen. Hän ei siis vastaa kun puhutaan, ei suostu lähtemään mihinkään, ei suostu tekemään mitään, mulkoilee vaikkei sanottaisi mitään. JA SÄ VIELÄ IHMETTELET, MIKSI LAPSI KÄYTTÄYTYY NIIN KUIN KÄYTTÄYTYY? LUULETKO, ETTÄ TOI SUN ASENNE EI PAISTA LÄPI?
Joku kommentoi sitäkin, että on outoa kuinka palasina olen tästä käytöksestä. En ihan palasina ole, enkä siis itke tytön läsnäollessa vaan omassa rauhassani... Mutta paha olo tulee, ja sama tilanne on kestänyt jo monta kuukautta. Kai siinä tulee vaan toivottomaksi ja alkaa itsekkäästi miettiä, että minä en ole teiniä synnyttänyt ja minun ei tarvitse kestää tuollaista ilkeyttä omassa kodissani. Pysykööt pois jos vihaa minua noin paljon, vaikken ole mitään pahaa tehnyt! :D Tiedän, lapsellisia ajatuksia, mutta siksi nimimerkkinäkin "umpikujassa" :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllikki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tyttö saanut olla alusta asti tai halunnut olla pikkuveljensä kanssa tekemisissä? Sillä sitähän he ovat, sisaruksia, et ole mielestäni vielä kertaakaan maininnut tätä vaan puhunut miehen tyttärestä ja teidän pojastanne joka kuulostaa juuri siltä miltä varmaan tytöstä tuntuu eli jäänyt ulkopuoliseksi teidän elämässänne...
Nykyään tämä sisaruskäsitys on vähän turhan laaja. Eiväthän nämä sisaruksia ole, vaan sisaruspuolia.
Nykyään tämä perhekäsitys on vähän turhan laaja, eihän ap 1. Vaimo ole, vaan jalkavaimo.
Kun mä olin teini-iässä, koti oli joinan päivinä vaan äidin koti ja joinain päivinä myös muiden koti. Kannattaa ehkä varoa, ettei sano sille tytöle vihasena noita ajatuksia, että suhun on käytetty rahaa etkä vastaa sitä mitä susta piti tulla. Tai että hän on tullut sun kotiisi sua ärsyttämään. Mulle on ihan biologinen äiti tosin sanonut kaikki noi moneen kertaan,eikä olla nykysin missään väleissä enää, valitettavasti. Et varmaan sellaista halua, miehellesi tyttö on kuitenin varmaan yhtä tärkeä kun poikanne sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sellaista teini voi tehdä, että saa sinut itkemään???
t. kahden teinin äiti ja kahden teinin äitipuoli
Ap:n kannattaa muistaa (tai ymmärtää) se, että teini-ikäinen on huono tuntemaan empatiaa toisia kohtaan. Jos hän tuntee olonsa loukatuksi (syystä tai toisesta), hän osoittaa sen kaikin tavoin, tavoitteena saada hyvitystä tästä häntä loukanneesta asiasta sekä korjaus tilanteeseen. Ei teini vielä osaa eikä kykene ajttelemaan asioita toisen osapuolen näkökulmasta. Jos tällaisesta käytöksestä (joka siis teinin mielestä on oikeutettua ja oikein, ei hän muutenkaan sitä välttämättä osaa hoitaa, tarkoitan kertomalla mikä vaivaa ja miten toivoisi asiaa ratkaistavan, vaan hän osoittaa mieltä ja luottaa, että vanhempi tajuaa, mistä kiikastaa ja korjaa tilanteen) alkaa antamaan rangaistuksia, siis teinin ainoasta osaamasta yrityksestä korjata hänen kannaltaan epäoikeudenmukainen ja väärä tilanne/toiminta, ei asia ainakaan korjaannu. Aikuisen pitää ymmärtää, että teinillä on herne nenässä, selvittää sen syy, realistisesti kertoa aikuisen näkökanta ja ymmärtää teinin käytös, antaa sille oikeutus, sillä teini ei tee sitä pahuuttaan vaan pakon edessä, kun tilanne ahdistaa eikä muutenkaan osaa tilannetta lähteä korjaamaan. Aikuisen kannattaa kysyä, mikä hätänä, ja sanoa, että ymmärtää teiniäkin, mutta ei ole välttämättä asiasta täysin samaa mieltä. Usein teini kykenee kompromissiin, kun se hänelle tarjotaan, väheksymättä teinin näkökantaa ja mielipiteitä. Teini voi antaa ymmärtää, että kokee tekevänsä suurenkin myönnytyksen vanhemmalleen, vaikka vanhemman mielestä asia on ihan päinvastoin. Mutta myös teinin ajatus on oikea, aito ja hänen omansa. Teinien kanssa toimiminen on kuin nuoralla kävelisi, ikinä ei tiedä, mistäpäin tuulee hetken kuluttua. Mutta olemalla läsnä ja ymmärtämällä, olemalla aikuinen, niistä kyllä selviää, ja jossain vaiheessa jopa helpottaa.
En osannut ottaa suoraan kantaa ap:n asiaan, koska minulla ei ole kokemusta lapsipuolista, mutta teini-ikäisistä kyllä.
T. Kolmen teinin äiti
Jostainhan teini mieltään nyt osoittaa. Ja sitkeästi, jos monta kuukautta jo ollut puhumatta. Miten suhtautuu isään ja pikkuveljeen? Jos muihin suhtautuu normaalisti, niin on kyllä vahva mielenosoitus juuri sinua kohtaan.
Jos ennen olette tulleet hyvin juttuun, niin jotain on käytöksessäsi muuttunut oman lapsen myötä.
On siinä kyllä päättäväinen ja sitkeä teini. Jotenkin on häntä nyt loukattu tai kokenut vahvaa epäoikeudenmukaisuutta.
Ap, Tyttö varmaan ennen ajatteli, että sinä rakastat häntä. Nyt hän näkee, että se ei ehkä ollutkaan rakkautta. Jos sinä itket nykytilannetta, niin luultavasti tyttö itkee ja suree paljon enemmän. Hän näkee miten paljon enemmän rakastat biologista lastasi. Tyttö kokee, että olet hylännyt hänet. Toivottavasti hän ei koe että myös isä on hänet hylännyt.
Kaikki sympatiani ovat tytön puolella.
Mielestäni sinun pitäisi nyt näyttää tytölle, että rakastat häntä, tai ainakin välität hänestä ja haluat olla hänen elämässään. Jätä vauva isän kanssa ja "pakota" tyttö juttelemaan sinulle, tai alussa kuuntelemaan sinua. Halaa tyttöä ja sano että rakastat häntä ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Kerro että vauva vie aikaa, mutta tahdot olla tytönkin kanssa. Kerro että sinullakin on surullinen olo koska sinusta tuntuu, että tyttö ei enää välitä sinusta. Voit joutua puhumaan muutaman kuukauden ennen kuin tyttö alkaa avautua, mutta se kannattaa. Olisi hyvä varata aika myös esim. koulukuraattorille tai perheneuvolaan. Ulkopuolinen tuki auttaisi teidän perhekokonaisuutta parhaiten.
Tuo pitkä kirjoituksesti oli kyllä kauhea. Ymmärrän, että kun on saanut vauvan, ekat kuukaudet menee siihen, että haluaa suojella vauvaa kaikelta ja ehkä tuntuu, ettei rakkautta riitä muille. Mutta. Jos on muita lapsia, niin sitä rakkautta pitää riittää heillekin. Ihan sama onko ne sinun tai miehesi lapsia. Jos olet asettunut osaksi miehesi tytön elämää ja teillä on jopa mennyt hyvin, niin kyllä sinä olet tytölle jonkinlainen äiti ja tyttö tarvitsee sinua ja rakastaa sinua.
Tuo on ihan höpönlöpöä ettei OMA lapsesi koskaan käyttäytyisi sinua kohtaan ILKEÄSTI. Hahhah! Olet vielä niin kokematon äitinä, mutta opit kyllä vuosien saatossa.
Ihan ensimmäiseksi vaihda ajatusta että tyttö tulee sinun kotiisi tekemään sinulle pahaa oloa siihen, että tyttö tulee omaan kotiinsa pyytämään apua tunteidensa käsittelyyn. Sitten teet selväksi sekä itsellsi että tytölle, että tyttö on nyt isosisko _tähän veljen nimi_:lle ja osa perhettä. Älä käytä sinun lapsesi sisko, vaan jätä itsesi pois tuosta sisarusasetelmasta, he ovat sisko ja veli, vaikka molemmat vanhemmat eivät olekaan yhteisiä. Tyttö ei ole enää miehesi lapsi, vaan hän on _tähän veljen nimi_:n sisko.
Ei tarvi hyväksyä. Se tyttö tarvii nyt myös tukea ja varmistusta että te ette hylkää häntä. On just murrosiän keskellä olevalle lapselle aika kova paikka kun muutenkin voi olla ahdistunut olo omista muutoksista ja siihen tulee vielä uusi vauva, mutta se ei oikeuta tuota käytöstä. 13-v ei oo enää lapsi ja ihan kiinni vanhemmissaan mutta ei kunnolla itsenäinen teinikään eikä ajattele rationaalisesti. Koittakaa saada se teini huomaamaan että on teille ihan yhtä tärkeä vaikka talossa onkin pikkuveli.
Älä ole nysvö. Eihän tollanen voi olla vanhempi jos noin pohtii jotain lapsen ilmeitä? Haloo. Se on teini-ikäinen, ei ne oo koskaan kohteliaita tai mukavia.