Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kerron asian menneisyydestä vuosikymmenten takaa

Vierailija

Olin nuori nainen ja saanut pari kuukautta aiemmin esikoiseni. Eräänä yönä näin unta, että mieheni oli jotenkin seonnut ja erosin hänestä. Olin helpottunut ja ajattelin unessa, että kyllä me lapsen kanssa pärjäämme. Heräsin ja olin pettynyt, kun uni ei ollutkaan totta! Mies nukkui vieressä. Tuossa vaiheessa olisi pitänyt tajuta, että eihän minulla ole hyvä olla. Mutta jatkoin liittoa ja saimme toisenkin lapsen. Vasta, kun lapset olivat lähes aikuisia sain rohkeutta kerätä kamppeeni ja lähteä. Nyt olen onnellisesti avioliitossa maailman ihanimman miehen kanssa. Kuulkaa siis mummon ohje ja kuunnelkaa itseänne ja tehkää niin kuin sydän sanoo.

Kommentit (2)

Vierailija

Mä näin unta ollessani seurustelusuhteessa: musta vuohi roikkui ärsyttävästi hihapuolessani, yritin kävellä nopeati ja ravistaa sen pois, mutta en onnistunut. Tulkitsin unen herättyäni niin, että haluaisin eroon poikaystävästä, mutta en pääse. Enkä kumminkaan oikeassakaan elämässä onnistunut. Tulin raskaaksi ja pidin lapsen, olen yksinhuoltaja. Tykkään lapsesta, mutta viisaampia valintoja olisin kyllä voinut tehdä! Mikään pakko ei olisi ollut suhteeseen jäädä.

Vierailija

Minä näin viime yönä unta, että ajoin väärästä liittymästä Helsingissä ja päädyin metsätielle ja romahtaneen sillan luokse. Oli yö ja pimeää. Astuin ulos autosta ja mietin miten saan auton käännettyä (tie oli kapea) kun kuuliin metsästä kahden miehen kovaäänistä puhetta. He olivat nähneet autoni etuvalon ja suuntasivat kohti. Miehet selvästi hallusinoivat koska pitivät valoa eläinlaumana. Menin takaisin autoon ja lukitsin ovet. Sitten heräsin.

Mitä tämä tarkoittaa?

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat