Neuvoja kestää stressaavaa työtä?

Työn raskaan raataja

Työni on nykyään todella kuormittavaa ja stressaavaa. Samassa ajassa normitöiden lisäksi pitää tehdä ylimääräisiä töitä. Kuten olettaa saattaa, niin tällä tavalla ei ehdi tehdä töitä kunnolla, vaan laatu kärsii. Sitä on tunnollisena työntekijänä vaikea kestää. Tilanne johtuu siitä, että työntekijöillä on paljon poissaoloja, jolloin heidän työnsä jää muiden harteille. Lisäksi työväkeä on liian vähän ja sitä on vaikea saada. Lisäksi työpaikassa on jatkuvasti yt:t. Lisäksi esimies on tuulellakäypä. Parhaimmillaan asiat sujuu ja hän on jopa ystävällinen. Pahimmillaan asiat ei mene aina edes tessin mukaan ilman vääntöä/ hyvän tavan mukaan.
Nykyinen työsopimukseni kestää joulukuun loppuun asti. Sitten toivon löytäväni toisen työpaikan.
Tämä työ alkaa stressata jo vapaalla. Etenkin kun mukava työpari, jonka kanssa asiat sujui lähti toiseen työhön ja uutta työparia ei ole vielä. Mietin jo nyt kuinka selviän alkavasta viikosta.
Lasken päiviä ja viikkoja, että soppari loppuu. Vielä 12 viikkoa ja 55 päivää!
Olen saanut muualta työtarjouksia, joihin en ole voinut tarttua, koska määräaikaisesta työsuhteesta ei voi irtisanoutua.
Pyydänkin neuvoja kuinka jaksaa vuoden loppuun tuota henkisesti ja fyysisesti raskasta työtä?
Toisaalta sain neuvon, että tee mitä ehdit äläkä välitä liikaa. Ylityölupaa ei tällä hetkellä ole eikä niistä makseta, vaikka työtä on ihan liikaa.
Yritän ajatella päivä ja työtehtävä kerrallaan ja iloitsen aina kun viikko on ohi.Vapaista yritän ottaa ilon irti. (=nauttia perheen kanssa)

Kommentit (8)

Vierailija

Erittäin ikävä, ja kaikesta päätellen valitettavan yleinen, tilanne. Itsellänikin on vastaavasta kokemusta. Paras puoli asiassa lienee se, että tuolle on kuitenkin omalta osaltasi tulossa vuoden lopussa päätös. Vaikea kommentoida tarkkaan, kun työn luonne ei ole tiedossa = mitä laadun heikentyminen käytännössä tarkoittaa ja kuinka kriittisiin tilanteisiin se voi johtaa. Eihän tuossa taida muuta mahdollisuutta olla kuin priorisoida, ja tehdä omalle esimiehelle selväksi, mihin kaikkeen aika ei riitä. Kun olet kommunikoinut asian ylöspäin, se on esimiehen ja yrityksen vastuulla, miten tilanne parhaiten käsitellään. Muistathan myös pitää omasta hyvinvoinnistasi huolta: liikunta, uni, mahdollisesti monivitamiinit yms.

Vierailija

Minulla on sama tilanne ja olen tästä syystä sairauslomalla. Minulla tosin on takana jo kolme vuoden mittaista määräaikaista sopimusta ja tämä neljäs loppuu ensi kesänä...

Työn raskaan raataja

Kiitos asialliset vastaajat!
Olen tuonut tilanteen esimiehen tietoon.
Täytyy vain tehdä minkä pystyy ja mennä päivä kerrallaan ja pyrkiä nauttimaan vapaa- ajasta, pitää huoli jaksamisestaan sekä samalla pedata uutta työpaikkaa tammikuun alusta.

Vierailija

Ihan typerää stressailla jostain töistä ja kantaa marttyyrin kruunua "tunnollisena työntekijänä". Kerrot esimiehelle jos töitä on liikaa ja pyydät ohjeistamaan miten priorisoidaan. Ja sitten teet sen minkä kerkeät. Jos ylitöistä ei makseta tai saa tunteja vapaaksi, älä helvetissä tee niitä!!!

Vierailija

Monesti määräaikainenkin työsoppari voidaan purkaa ennen loppumistaan. Ei ole yrityksenkään edun mukaista pitää väkisin työntekijästä kiinni. Jos sinulla on mahdollisuus siirtyä aiemmin muualle, niin ota purkaminen esimiehen kanssa puheeksi. Tsemppiä! 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat