Minua ei päästetty kaupassa henkilökunnan vessaan vaikka
minulta valui kurat pitkin lahjetta. Asiakkaille ei ole siellä vessaa. Anelin että antakaa nyt minun mennä kun varmasti näette ettei ole leikistä kysymys. Ei päästäneet. Taidan tehdä valituksen, todella huonoa palvelua.
Kommentit (366)
Meillä vessa sijaitsee varastossa, jossa on siis tavaraa laidasta laitaa. Ei sinne voi asiakasta yksin päästää. Kun yksin ollaan töissä, niin ei voi oikein mennä valvomaankaan. Pitäisi uskoa, jos myyjä sanoo, ettei pääse vessaan. Hän ei ole sitä päätöstä tehnyt, eikä voi siihen vaikuttaa.
Minua myös kiinnostaisi kuulla että miksi ei niitä aikuisten vaippoja voi käyttää jos kerran on tiedossa että on suolistosairaus ja vahinkoja voi käydä?
Vierailija kirjoitti:
Minua myös kiinnostaisi kuulla että miksi ei niitä aikuisten vaippoja voi käyttää jos kerran on tiedossa että on suolistosairaus ja vahinkoja voi käydä?
Niin minuakin kiinnostaa. Yksikään "suolistosairas" housuunpaskoja ei ole vaivautunut vielä vastaamaan.
Tervetuloa sääntö-Suomeen jossa työntekijät eivät osaa käyttää omaa arviointikykyään tilanteen mukaan. Miksi ihmiset on näin lampaita? Mä ainakin päästäisin jollei kyseessä nyt joku selkeästi narkki tai rapajuoppo ole. Tottahan toki. Miettisin omalle kohdalle. Siis onko niin empatiakyvyttömiä luusereita olemassa että jos toinen paskat melkeen housussa on niin heittää multaa toisen naamalle, että pääsee kaikki nauramaan. Kyllä se hätä voi yllättää. Mulla ei ole kyseisen kaltaista suolisto-ongelmaa mutta kyllä joskus voi olla yllättäviä tilanteita. Olette tekin vastaajat aikamoisia kakkapäitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä joudun usein töissä ollessa kysymään jos pääsisin käymään kauppojen vessassa eikä vielä koskaan ole kielletty. Työmaalla ei ole vessoja enkä keskellä kaupunkia kehtaa mennä puskaan. Käydään kyllä kahvilla ja syömässä samassa kaupassa sitten päivän aikana ja tietty miten kysyy vaikuttaa varmasti myös. Sekä mulla luke nimi ja firma rinnuksissa joten jos hölmöilisin niin aika nopeasti saataisiin selville kuka olen.
Tuo ei ole mahdollista. Työmaalla pitää olla sovitut wc-tilat, toki ne voidaan sopia jonkun liikehuoneiston yhteyteen. Jos tiloja ei ole, yhteys AVIin.
Ei käynyt mielessä ettei kaikilla työmailla ole tähän mahdollisuutta, milloin ollaan keskellä metsää ja milloin keskellä kaupunkia. Eikä ole edes taukoja! Työt liikkuu nopeasti paikasta toiseen eikä niitä bajamajoja voi perässä raahata. Yritin etsiä pykälää mikä vaatii vessoja mutten löytänyt.
Ja mikä on se työ, jossa ei ole lakisääteisiä taukoja? Ja jossa mennään metsästä keskelle kaupunkia hurjaa vauhtia työn perässä?
Kumma juttu, että et googlaamalla löytänyt työturvallisuuslakia
Asfalttiala mm.
Anteeksi, mutta tätä jankkaamista en nyt käsitä. Kyllä varmaan osataan sieltä työmaaltakin lähteä sitten ajoissa etsimään vessaa, jos luonto kutsuu? Eikä vasta sitten, kun paskat on jo puoliksi housuissa ja on päästävä siihen ihan lähimmän kaupan henkilökunnan wc:seen?
Ei sieltä ihan noin vaan lähdetä tai työt seisoo sen yhden henkilön vessareissun takia. Välillä se ainoa vessa 10km säteellä on se lähikauppa, puskassa käydään aina jos se on mahdollista kyllä. Mutta eipä siellä mitkään suolistosairaat ja jatkuvasti kusevat pärjäisikään. Välillä ei käydä 12h päivän aika ollenkaan vessassa tai syödä koska aikaa siihen ei ole. Sitten pidätellään kunnes tulee tilaisuus päästä kuselle.
Niin, no nämä on sitten taas niitä kohtia, että joko neuvottelemaan parempia työehtoja tai sitten suolistosairaiden ei välttämättä kannata työskennellä ko. alalla.
Ikäviä valintoja, mutta näin se menee muidenkin sairauksien kanssa. Jos sairaus haittaa merkittävästi työntekoa, on mietittävä uutta alaa jossa pärjää sairautensa kanssa.
Mä en ole missään vaiheessa sanonut olevani sairas. Enkä ole. Kommentoin vain että välillä olen käynyt lähikaupan vessassa töissä kun en ole viitsinyt keskellä kaupunkia käydä puskassa.
Ok, sinut on niissä päästetty ja hyvä niin. Mutta varmaankin ymmärrät, ettei kaikissa paikoissa voi päästää?
No en tietenkään ymmärrä vaan ängen joko väkisin tai kusen kaupan lattialle.. äly hoi.
Kun lukee ketjua taaksepäin, niin valitettavasti jotkut näköjään tekevät juuri tuolla jälkimmäisellä tavalla...
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämänkaltaista typeryyttä sai todistaa taas Hulluilla Päivillä. Vittu, että tekisi mieli sanoa suoraan mutta sitä paskaa on vain kestettävä. Mistä niitä idiootteja sikiää. Hullujen Päivien aikaan Stockmann on täynnä roskaväkeä.
Paskansiko joku lattialle?
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa sääntö-Suomeen jossa työntekijät eivät osaa käyttää omaa arviointikykyään tilanteen mukaan. Miksi ihmiset on näin lampaita? Mä ainakin päästäisin jollei kyseessä nyt joku selkeästi narkki tai rapajuoppo ole. Tottahan toki. Miettisin omalle kohdalle. Siis onko niin empatiakyvyttömiä luusereita olemassa että jos toinen paskat melkeen housussa on niin heittää multaa toisen naamalle, että pääsee kaikki nauramaan. Kyllä se hätä voi yllättää. Mulla ei ole kyseisen kaltaista suolisto-ongelmaa mutta kyllä joskus voi olla yllättäviä tilanteita. Olette tekin vastaajat aikamoisia kakkapäitä.
Ulkopuolisten päästäminen henkilökunnan tiloihin ei ole sellainen asia, jossa olisi mahdollista käyttää omaa arviointikykyä, mikäli asia on yksiselitteisesti kielletty.
Yksi kysymys: olisitko valmis päästämään asiakkaan vessaan, vaikka se tarkoittaisi työpaikan menetystä?
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa sääntö-Suomeen jossa työntekijät eivät osaa käyttää omaa arviointikykyään tilanteen mukaan. Miksi ihmiset on näin lampaita? Mä ainakin päästäisin jollei kyseessä nyt joku selkeästi narkki tai rapajuoppo ole. Tottahan toki. Miettisin omalle kohdalle. Siis onko niin empatiakyvyttömiä luusereita olemassa että jos toinen paskat melkeen housussa on niin heittää multaa toisen naamalle, että pääsee kaikki nauramaan. Kyllä se hätä voi yllättää. Mulla ei ole kyseisen kaltaista suolisto-ongelmaa mutta kyllä joskus voi olla yllättäviä tilanteita. Olette tekin vastaajat aikamoisia kakkapäitä.
Esimies säännöt mulle latelee ja tasan tarkkaan noudatan niitä, sillä tässä työllisyystilanteessa ei ole varaa työpaikkaansa menettää!! Potkut on aivan varmasti taattu, jos päästän asiakkaan henkilökunnan tiloihin.
Koittakaa oikeasti ymmärtää, että se ei todellakaan ole myyjän vika, ettette sinne takatilaan pääse. Ja koittakaa ymmärtää myös ne syyt, mitkä täällä on moneen kertaan selitetty.
Ja vaikka te olisitte kuinka luotettavia, niin joku muu ei ole ja sitä ei päälle päin nää kuka varastaa ja kuka ei ja kuka tutkii etukäteen kassakaapin sijaintia (viitaten tuohon, kun lainatussa tekstissä puhuttiin vaan narkeista ja juopoista).
Uskomattoman ymmärtämätöntä sakkia.
Niin, eihän se myyjän vika ole että ei voi päästää vessaan, vaan rikollisten. Ei ulkopuolisia voi kertakaikkiaan päästää takahuoneisiin, siellähän on helppo sitten uhata myyjä aseella kassakaapille. Usein vaan pitää noudattaa sääntöjä, turvallisuuden vuoksihan ne on tehty. Ei poliisitkaan voi alkaa soveltamaan vaikkapa että toiselle annetaan sakot ja toiselle ei.
Minun äitilläni tulee joskus housuun molemmat tarpeet. Pitkällisen taistelun jälkeen sain äitini suostuteltua pyytämään kotisairaanhoidosta vaipat. Nyt hän saa ILMAISEKSI hyvät ja huomaamattomat housuvaipat. Ne tuodaan kotiovelle veloituksetta. Äitini on nyt kiitellyt miten mukavat ja käytännölliset ne on ja helpottavat elämää ja myönsi että olisi voinut aikaisemminkin jo hakea niitä.
Kannattaa niellä ylpeytensä ja itsepäisyytensä ja hankkia noita vaippoja, ne saa ilmaiseksi varmasti jos on lääkärintodistuskin, pitää vaan päiväkirjaa 5 päivän ajan vessa/vaippamenoistaan. Kysy lisää paikkakuntasi kotisairaanhoidosta.
Vierailija kirjoitti:
Huomaan, että monellakaan ei ole ymmärrystä, mitä on olla suolistosairas. Ei ollut minullakaan silloin, kun vielä olin terve. Tiedoksenne kuitenkin, että crohnin tauti ja colitis ulcerosa lisääntyvät melko huimaa vauhtia ja ko sairaudet ovat NUORTEN AIKUISTEN sairauksia, joten monella teistäkin voi sama paskahousuaika olla edessä ihan yllättäen!
Itse olen sairastanut cu:ta jo vuosikymmenen verran, ja ainoastaan kerran tai kaksi on päässyt yhtään, siis yhtään, kakkaa housuun, muutoin olen voinut pidättää, kunnes pääsen vessaan. Pahempaa kuin se varsinainen housuun tuleminen, on se kipu, mikä edeltää vessaan pääsyä! Siitä nimenomaan tietää, että pian olis päästävä, eikä se tasan ole kiinni mistään syömisistä tai ruoka-ajoista, vaan se tarve tulee todella ihan milloin vain ja missä vain, ja usein esim, jos mielessä käy, että pitäis alkaa laittamaan ruokaa, tai että pitäis kohta mennä vessaan tms. Ja niitä kipukohtauksia = vessaan pääsyn tarvetta voi ihan pahimmoillaan tulla 5 minuutin välein! (on jo sairaalaan menon pakko!!!) Ja silloin tulee usein jo pelkkää verta, ja sitä ei tule solkenaan lorottamalla.
Se kipu yllättää ja suorastaan vaatii ja pakottaa etsimään LÄHIMMÄN vessan. Eikä silloin ole vielä yhtään mitään sontasotkuongelmaa edes tiedossa, mutta jos asiaan ei löydy apua, se sotku tulee ennen pitkää, koska ko taudeissa uloste on löysää, jo pelkkien lääkkeiden takia!
Useilla em TARTTUMATTOMIA tauteja sairastavilla on ns vessapassi, joka on heidän oman potilasyhdistyksensä antama, ja jonka näyttämällä voi PYYTÄÄ päästä henkilökunnan vessaan siellä, missä asiakasvessoja ei ole. Ko tauteja sairastavista harva on mitään rikollisia tai mielenvikaisia, vaan ihan tavallisia töissä käyviä nuoria tai nuorehkoja ihmisiä, jopa lapsia, ja usein joutuvat olemaan sairaslomalla täysin vastoin omaa tahtoaan. Kuten joutuisit sinäkin, jos saisit ko taudin. Monella tauti pysyy lääkkeillä täysin kurissa ja vessatarvettakaan ei normaalia enempää tai pahempaa ole. Näin on myös minulla ja siksi en ole koskaan pyytänyt henkilökunnan vessaan pääsyä, kun sellaiseen ei ole ollut tarvis. Ymmärrän kyllä erittäin hyvin, jos jollakin ko tauteja sairastavalla on tarvis kysyä vessaa. On kuitenkin väärin käyttää jo muutenkin ongelmissa olevan lähimmäisen hätää hyväkseen vaatimalla normaalia kovempaa hintaa, jonka maksamalla pääsee vessaan. Vessassa käynti helpottaa niitä kipuja, joita suolisairas ei voi tavan kipulääkkeillä poistaa.
Ei liene paljon pyydetty, jos edes yrittäisi olla ymmärtäväinen ja kohtelias avun tarvitsijalle. Ehkäpä seuraava avun tarvitsija olet sinä, samassa tilanteessa. Silloin ainakin ymmärrät!
Moi!
Ajattelin kirjoittaa pari sanaa "vertaistueksi" :)
Itselläni on myös suolistosairaus ja ymmärrän hyvin mitä tarkoitat sillä, että kun kivut alkavat, on oikeasti pakko päästä vessaan.
Onnekseni asumme Helsingissä ja teemme viikottaiset ostoksemme joko Prismassa tai Cittarissa joissa molemmissa on ilmaiset yleisö-wc:t. Kaupungilla käydessäni olen jo oppinut ulkoa kaikki ne kaupat, tavaratalot ja kauppakeskukset joissa on lyhyen matkan päässä vessat, osa niistä kyllä maksullisia, mutta joko lunastan poletin tai maksan euron tai pari voidakseni käyttää kahvilan tai ravintolan asiakas-wc:tä.
Moni ihminen ei ehkä ymmärrä sitä pakkoa ja kiirettä päästä vessaan juuri parin minuutin sisällä. Kun akuuttti tarve iskee, tuska voi olla hyvinkin suuri. Itselläni kun tuska iskee, on minun pakko vain pysähtyä ja pinnistää kankkuni yhteen ja puhallella hengitystäni vähän samaan tapaan kuin supistuksessa. En onneksi ole (vielä) kakkinut housuihini, mutta pahimmillaan voin kävellä vain parikymmentä metriä eteenpäin ja taas pysähtyä haukkomaan henkeäni. Tuskanhiki otsalla on oikeastaan ainoa tapa jolla tilannetta voi kuvailla.
Tästä huolimatta olen enemmistön kannalla, henkilökunnan vessoihin ei ole menemistä. Ja kuten mainitsin, onneksi asun ja asioin sellaisella alueella että sekä ilmaisia tai kohtuuhintaisia vessoja on suht lähellä kun se tuska iskee päälle. En tietenkään vaatisi pääsyä henkilökunnan vessaan saati sitten kenenkään yksityiseenkään vessaan. Maksan mielelläni vaikka viitosen lähimmän ravintolan vessasta, halpaa se on siihen verrattuna että olisi kackat housuissa.
Mutta haluan antaa vertaistukeni sinulle, ymmärrän hyvin mitä tarkoitat sanalla "tuska" ja se että joskus tilanteessa on vain pidäteltävä ja toivoa että pääsee hetken kuluttua taas kävelemään sen 20metriä eteenpäin ennen seuraavaa pysähdystä.
Ja anteeksi teille muille lukijoille pitkästä "pa$kajutusta, näin meillä suolistosairailla se päivä kaupoilla menee :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan tarvitse päästää henkilökunnan vessaan ketään. Meilläkin on työntekijöiden tavarat lukitsemattomissa kaapeissa pukuhuoneessa, jonka yhteydessä vessa on. Enkä minä voi odottaa siellä vessan vieressä kunnes asiakas on hoitanut hommansa.
Ja sille yhdelle, jonka lapsi kusi lattialle, niin lapselle joko vaipat jos ei osaa pidättää tai sitten mennään pihalle! Haloo!
Haloo itsellesi, loputtomiin ei voi pidättää, rakko ei kestä. Oikein tehty asiakkailta, teen samoin, ei voi mitään suolistosairaudelle, paskat valuu ihan löysänä puntista, ellen pääse vessaan. Onneksi Prismoista löytyy asiakas wc:t. Tällä viikolla kävin keskussairaalassa tutkimuksissa, eli vaivani on hoidossa, ongelmana on myyjien tietämättömyys ja ASENNE.
ASENNEVAMMAINEN ALAPEUKUTTAA, eli saan vapaasti sotkea lattiat, pidättämään en pysty, lääkärintodistus on mukana, varokaa sotkuisia lattioita.
Kannattaisi harkita vaippaa tai avannetta.
Suolistosairailla, esim. Chronsin tautia sairastavilla, on ns. vessakortti, jota näyttävä pitää päästää vessaan, sillä sairaudesta johtuen hätä tulee yhtäkkiä eikä sitä voi pidättää.
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa sääntö-Suomeen jossa työntekijät eivät osaa käyttää omaa arviointikykyään tilanteen mukaan. Miksi ihmiset on näin lampaita? Mä ainakin päästäisin jollei kyseessä nyt joku selkeästi narkki tai rapajuoppo ole. Tottahan toki. Miettisin omalle kohdalle. Siis onko niin empatiakyvyttömiä luusereita olemassa että jos toinen paskat melkeen housussa on niin heittää multaa toisen naamalle, että pääsee kaikki nauramaan. Kyllä se hätä voi yllättää. Mulla ei ole kyseisen kaltaista suolisto-ongelmaa mutta kyllä joskus voi olla yllättäviä tilanteita. Olette tekin vastaajat aikamoisia kakkapäitä.
Sääntöön on syynsä, ja jos osaat lukea, syyt on mainittu tässäkin keskustelussa muutamaan kertaan. Jos aikuinen kulkee kakat housussa tai lapsen äiti ei osaa ennakoida pissahätää, se ei todellakaan ole kenekään muun syy.
Minäminäminä. Pissattakaa lapset ennen kauppareissua, ja käyttäkää kotiinkuljetusta jos ei kakkaamatta kauppareissua kestä.
Meillä töissä vessat ovat henkilökunnan pukuhuoneessa ja sinne ei viedä ketään asiakasta turvallisuus syistä! Ja toinen vessa on toimisto tiloissa ja siellä on mm. Kassakaappi.. Jne.. Joten sinnekkään turvallisuus syistä ei asiakkaita päästetä! Vaikka olisitkin puhdaspulmunen joka ei kärpästäkään tappaisi sinua ei silti päästettäisi henk.kunnan. Vessaan. Sorry. Jos on pidätys ongelmia käytä vaippoja tai pysy kotona.
"Ei ole muiden vika, jos olet syönyt pakkisi hengiltä".
Ihan pieni huomio tähän väliin, näitä tauteja ei itse aiheuteta. Nämä ovat autoimmuunisairauksia kuten reuma tai diabetes - keho puolustautuu omia kudoksiaan vastaan. Tulehduksellisissa suolistosairauksissa suolistoa, tai koko ruuansulatuskanavaa (suusta peräaukkoon) vastaan.
Syitä taudin puhkeamiselle arvuutellaan. Perinnöllisyys, tietty kudostyyppi, sairastetut infektiot, liika hygienia, antibioottihoidot... Vaiko vain huono tuuri. Tähän sairastuu lapsiakin, ihan huolimatta siitä miten terveellisesti ovat syöneet.
Joten syyllistämisen ja halveksunnan voisi lopettaa, tämä EI OLE ITSE AIHEUTETTU SAIRAUS.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan tarvitse päästää henkilökunnan vessaan ketään. Meilläkin on työntekijöiden tavarat lukitsemattomissa kaapeissa pukuhuoneessa, jonka yhteydessä vessa on. Enkä minä voi odottaa siellä vessan vieressä kunnes asiakas on hoitanut hommansa.
Ja sille yhdelle, jonka lapsi kusi lattialle, niin lapselle joko vaipat jos ei osaa pidättää tai sitten mennään pihalle! Haloo!
Haloo itsellesi, loputtomiin ei voi pidättää, rakko ei kestä. Oikein tehty asiakkailta, teen samoin, ei voi mitään suolistosairaudelle, paskat valuu ihan löysänä puntista, ellen pääse vessaan. Onneksi Prismoista löytyy asiakas wc:t. Tällä viikolla kävin keskussairaalassa tutkimuksissa, eli vaivani on hoidossa, ongelmana on myyjien tietämättömyys ja ASENNE.
Todellinen ongelma on kyllä sun typeryys ja asenne! Ei ole muiden vika jos olet syönyt pakkisi hengiltä. Tuossa tilanteessa pidetään vaippoja sekä SUUNNITELLAAN ne kulkureitit siten, että matkan varrelta löytyy tarvittaessa wc!
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa sääntö-Suomeen jossa työntekijät eivät osaa käyttää omaa arviointikykyään tilanteen mukaan. Miksi ihmiset on näin lampaita? Mä ainakin päästäisin jollei kyseessä nyt joku selkeästi narkki tai rapajuoppo ole. Tottahan toki. Miettisin omalle kohdalle. Siis onko niin empatiakyvyttömiä luusereita olemassa että jos toinen paskat melkeen housussa on niin heittää multaa toisen naamalle, että pääsee kaikki nauramaan. Kyllä se hätä voi yllättää. Mulla ei ole kyseisen kaltaista suolisto-ongelmaa mutta kyllä joskus voi olla yllättäviä tilanteita. Olette tekin vastaajat aikamoisia kakkapäitä.
Jep, sääntö pitää joissakin paikoissa olla, koska kaikki eivät muuten välttämättä tajua, että se on itsestäänselvyys.
Joo, on se ikävää, että jollakin pääsee hätä yllättämään. Aikuisten (ja lastenkin, jotka voivat itsekseen kulkea) voi olettaa osaavansa ennakoida sen veraan, että ei housuun kuse tai pasko. Oli mikä tauti tahansa (tietenkin se vaatii silloin enemmän suunnittelua)
Ja kuten todettua, takatiloissa esimerkiksi meillä säilytetään henkilökunnan tavaroita. Mitään lukollisia kaappeja ei todellakaan ole, vaan ihan naulakkoon laitetaan tavarat. Takatilassa on myös rahaa ja tietenkin varasto, jonka läpi pitää kulkea.
Ja kun on kaupan alalla ollut, niin ulkonäöstä ei voi todellakaan päätellä, onko joku nyysijä luonteeltaan. On kyllä sellaisiakin tätejä jäänyt kiinni näpistelystä, joista ei päällisin puolin uskoisi.
Ja luulisi kaikilla olevan ihan oletusarvona, että henkilökunnan tiloihin ei pääse. Joka sisältää henkilökunnan sosiaalitilat.
meillä esimerkiksi on takatiloissa missä on vessa, niin myös kassakaappi. Elikkä sinne ei todellakaan ole ulkopuolisille mitään asiaa.
Näin Crohn ja Colitis ry:n sivuilla, jos tästä ei jo joku ole kirjoittanut:
Vessapassi on Crohn ja Colitis ry:n jäsenetu. Vessapassin tarkoituksena on helpottaa IBD:tä sairastavien mahdollisuutta päästä välittömästi lähimpään vessaan, esimerkiksi INVA-vessaan, henkilökunnan WC:hen tai veloituksetta maksullisiin vessoihin. Vessapassi-tarra yleisessä vessassa voi toimia myös viestinä muille vessankäyttäjille siitä, että korttia näyttävällä henkilöllä on nopeaa wc:hen pääsyä edellyttävä sairaus.
Yritykset voivat liimata näkyvälle paikalle ”Meillä käy VESSAPASSI” -tarran, joka kertoo, että vessapassin haltija on tervetullut käyttämään yrityksen vessaa. Tällä kädenojennuksella on mahdollista parantaa tulehduksellista suolistosairautta sairastavaan henkilön elämänlaatua!
Ilmainen vinkki suolistosairauksista kärsiville. Jos teillä on lähikauppa tai muu kauppa jossa mielellänne asioisitte, mutta siellä ei ole yleisövessaa eikä työntekijät päästä henkilökunnan vessaan, laittakaa viestiä suoraan kauppiaalle. Kertokaa, että asioisitte kaupassa mielellänne, mutta teillä on tällainen ongelma, joka voi edellyttää joskus kauppareissun aikana nopeaa vessaanpääsyä. Kysykää, voisiko kaupassa esim. vessapassilla tai oma henkilötodistuksenne näyttäen päästä käyttämään henkilökunnan vessaa, jos tällainen tilanne tulee. 99 % todennäköisyydellä vastaus on myöntävä! Jos kassatyöntekijät ei voikaan käyttää omaa harkintaansa/eivät ole asiakaspalveluhenkisiä, kauppias todennäköisesti on, sillä ei hän halua menettää maksavia asiakkaita ja saada kaupalleen huonoa mainetta.
Juuri näin kasvatetaan niitä kusipäitä "koko_maailman_omistajia" , jotka eivät osaa ottaa muita huomioon, vaan ovat koko maailman napoja.