HELMIEN SYNNYTYSKERTOMUKSET
En ainakaan vastaavaa löytänyt niin aloitellampa jos vaikka ehtis loppuun asti kirjoittaa... :)
Taustaa siis sen verran että esikoisen synnytys joulukuussa ' 04 oli meille todella huono kokemus. Olen erittäin kipuherkkä enkä osannut varautua lainkaan siihen kipuhelvettiin mikä sitten iski. Menin paniikkiin kivun edessä enkä kyennyt ottamaan suppareita vastaan lainkaan. Supparin tullessa vain itkin, huusin ja sätkin jaloilla. Paljon onkin mustan peitossa. Tuntui että henki lähtee ensin itseltä ja sitten kun ei ponnistaminenkaan meinannut onnistua niin sitten lapselta :( :( Repesin ja epparikin tehtiin, joten istuminen oli yhtä tuskaa pitkään sen jälkeen. Muutenkin näytin kun olisin matsannut pahemminkin, käsi ihan turvonnut ja musta runnotusta tipasta, naama kuin pahassa vesirokossa verenpurkaumien takia, ym.
Kätilö oli kamala, tiuski ja vähätteli.
Pääasia kuitenkin oli että saimme terveen ja aivan ihanan, upean pojan!!! Niimpä uskalsimme lähteä näinkin pian toiselle kierrokselle...
Raskauden aikana meidät ohjattiin hyvissä ajoin pelkopolille ja psykiatriselle puolelle juttelemaan. Meidät otettiin aivan ihanasti vastaan ja pelko otettiin todesta ja käsittelyyn. Siitä EKKS:lle iso kiitos!!!!
Raskaus meni oikein hienosti viikoille 31+ asti kunnes jouduin sairaalaan muutamaksi päiväksi makaamaan suppareiden ja tulehdusarvojen nousun takia. Vauvan keuhkot mm.kypsytettiin heti kortisonilla ja suppareita estettiin piikeillä moneen otteeseen.
Siitä lähtien olo sitten vain huononikin. Sairaalasta pääsin ja säikähdyksellä selvittiin mutta supparit muuttuivat jatkuvaksi " riesaksi" . Monena iltana kellotin niitä monen tunnin ajan muutaman minuutin välein mutta ne ei ikinä onneksi paikkoja liian aikaisin avanneet! Pitivät vain koko ajan varpaillaan. Synnytys pyöri uhkaavana peikkona mielessä aina vaan ja varmasti osaksi tästäkin syystä fyysinen jaksaminen oli todella onnetonta. Olin päivittäin todella kuin hirveässä flunssassa ilman flunssaa.... Ja ne ajat kun en touhunnut esikon kanssa pystyin vain synnytystä panikoimaan.
Sectiotakin pyöriteltiin paljon vaihtoehtona.
Synnytystapa arviossa hylättiin sitten lääkärin kanssa yhteistuumin ajatus sectiosta ja sovittiin mahdollinen käynnistys viikolle 39+0, ihan mun voinnin takia.
Torstaina 2.2 mentiin siis aamulla sairaalaan. Normaalit neuvolarutiinit ja käyrille. Sen jälkeen päästiin lääkärille joka ultraili[veikkasi että nyt suurinpiirtein samankokoinen kuin esikko, 3430] ja katsoi tilanteen ja kysyi kätilöltä onko ylhäällä osastolla tilaa. Totesi sitten että kyllä tämä nyt voidaan käynnistää!! Siinä tutkimuspöydällä pääsi heti itku, ihan helpotuksesta :)
Odoteltiin siinä käytävällä sitten tunti kun ei ollut varmaa että laitetaanko muru alhaalla synnytysosastolla vai yläkerrassa vuodeosastolla. Syötiin välillä ja sitten päästiin tyhjänä olleeseen synnärisaliin missä käyrän jälkeen laitettiin muru 12.45.
Siinä rauhassa lueskeltiin miehen kanssa, höpöteltiin ja radiota kuunnelttin, olo oli aika jännittynyt ja kutkutteleva " lähtiskö tämätästä" , varoittelivat koko ajan että saattaa pahimmillan kestää vaikka päiviä. Ideana kuitenkin että hommat laitetaan käyntiin ja vauva tulee! Kätilömme Tuula oli aivan ihana, naureskeli vaan että kun te ootte niin mukava pariskunta niin tämä voisi lähteä vasta huomenna käyntiin että hän saisi hoitaa tämän!!
Yhden aikaan alkoivat kivuttomat supparit 4-8min välein. Kolmelta ne muuttuivat jo kipeämmiksi että piti jo irvistellä. Kun ne vielä viideltä olivat säännöllisiä ja kipeitä niin iltavuoron kätilön kanssa puhuttiin jo epiduraalista. Minähän olin hyvissä ajoin kirjautattanut käyttööni koko kipulääke arsenalin!!!!! :D
Tehtiin sitten suolihuuhtelu ja pääsin ammeeseen pötköttelemään.
Tunnin suihkuttelun jälkeen takaisin saliin ja tulos edelleen parille sormelle auki, ei siis edistystä. Siirryttin tarkkailuhuoneeseen että saatiin sali vapaaksi ja oli muutenkin kotoisampi.
Siinä sitten ilta irvisteltiin suppareita[sain muuten petidiiniä[?] aiemmin joka tehosi hyvin!] ja telkkaria tuijoteltiin ilta. Taidettinpa rappusetkin käydä juoksemassa kuudenteen kerrokseen saakka :D
Kun kymmeneltä tilanne oli yhä ennallaan laitettiin mies kotiin[5min ajomatka] nukkumaan, mulle kipupiikki ja nukahtamislääke.
Yö tuli " nukuttua" miten nyt voitte kuvitella että tuossa tilanteessa sairaalassa nukuttaa....
Aamulla alkoi sitä kuuluisaa limatulppaa irrota, ja minä kun olen aiemmin kysellyt että onkohan tämä nyt " sitä" limaa. Eipä tuosta verensekaisesta mössöstä voinut erehtyä.. <:)
Mies tuli aamulla seiskan aikaan ja siinä sitten lääkäriä odoteltiin.
Muistaakseni ysin aikaan katsoi ja sanoi että asia selvä, kp. Minä sitten ihmeissäni että häh. Ei muuta kuin käytävän yli saliin, perämysruiske ja kp eli kalvot puhki :D Siinä tämä meidän ihana kätilö[naureskeli muuten aamulla että olettehan te täällä!] onnitteli jo että tänään on teidä vauvan syntymäpäivä ja sanoi että kyllä tämä hänen vuorollaan hoidetaan, puoli kahteen mennessä siis.
Onneksi kukaan ei nähnyt meitä miehen kanssa kun odoteltiin salissa lääkäriä. Jammailttiin ja hihitettiin radion tahtiin, meidän vauva syntyy, meidän vauva syntyy... Munkin liikkuminen varmaan aika sulokasta sen masun kanssa :)
Kalvot puhkaistiin ja pinni vauvalle päähän. Odoteltiin suppareita mitä ei kumminkaan kuulunut. Joten tippaa[ei muuten käynyt kun viimeeksi kädelle :)] ja oksitosiinia[??} kehiin. Sillä ne supparit sitten alkoi.
Siinä makoilin sängyllä[ja minä kun ehdottomasti halusin liikkua kun viimeeksi ei saanut!], hengittelin suppareita ja odottelin milloin ne muuttuu todella pahaksi. Tunnelma oli koko ajan leppoisa, jutusteltiin ja naureskeltiin kätilöiden ja mukana olevan ihanan opiskelijan kanssa. Supparit oli koko ajan tosi siedettävissä[viimeeksi epiduraalin+ilokaasun jälkeenkin olin paljonpaljon kipeämpi!!] ja pysyin hyvin mukana jutussa. Karvat ajeltiin varmuudeksi jos joutuu leikkaamaan niin sekin vaan kikatutti kun kutitti niin kovasti!! Sitten kysäisin puudutetta ennenkuin muutun tosi kipeäksi. Lääkäri sitten tuli ja laittoi kohdunkaulan puudutteen. Totesi vaan että hyvä että on vielä reunaa vähän jäljellä mihin pistää. Ja sitten mun pitikin hieraista korvia, 7cm auki!!!!
Mies sitten varovasti kysäisi ettei taideta epiduraalista puhua. Tuula nauroi että ehei, nyt puhutaan mielummin minuuteiste kuin tunneista :D
Totesi vaan että kohta rupee varmaan pepussa painamaan, hihkaise sitten. Siinä sitten odoteltiin ja jatkettiin juttua. Kätilöt ihmetteli lopuksi että mikäs kestää ja tulivat tulokseen että katetroidaan, kuulemma oikein kupla masussa ja kyllähän sieltä sitä pissaa tuli, Piti oikein astiaa välillä vaihtaa :) ei katetrointikaan sattunut pahemmin!!!!
Ei mennyt sitten todellakaan kovin kauaa kun tuntui että nyt!! Olin kyljelläni ja hihkaisin että lapsi tulee nyt. Tuli opiskelijalla ja miehellä kiirus saada kätilöt paikalle. Sanoivat mulle että käänny selällesi niin tutkitaan. Minä olin hihkaissut uudestaan etten voi kun tämä lapsi tulee nyt! Silloin tunsin että jotain valuu ulos, onneksi järki sanoi ettei lapsi noin kivuttomasti voi tulla eli oli ilm. veriklöntti...
Mies ja kätilö sitten käänsivät mut selälleen ja tutkimuksen jälkeen sain alkaa hommiin. Oli vaan oikeasti sellainen fiilis että yhtään et voi liikkua!!
Viimeeksi sain kuulla etten osaa enkä yritä, ym. Nyt vaan tuntui että se menee näin!!
Pukertelin siinä sitten puoli-istuvassa. Ja minä kun olin ajatellut kokeilevani eri asentoja mm. kontillaan mutta eipä ollut siinä kohtaa ensimmäisenä mielessä :) Sänkykin oli uusi hieno, testissä oleva vempele mistä olis saanut jalkatuet vaikka miten päin!
Juuri ennen vauvan syntymää totesin että eihän tämä tulee, auttakaa nyt ihmeessä. Lupasivat että yksi pungerrus ja homma bueno. Minä olin sitten murissut kovasti[mitä niistä alkukantaisista vaistoista sanotaankaan, hih!!!] ja punnertanut lapsen vauhdilla maailmaan!!! :)
Kätilö sanoi että ei mua tarvinnut neuvoa, osasin tehdä silloin kun piti,
näki kuulemma että tuntemukset ohjas just niinkuin piti! Ja kun sai rauhassa omaan tahtiin tehdä niin ei mm. tarvinnut leikellä eikä revennyt!! Pari pientä nirhaumaa, oisko jopa 3 tikkiä tullut.
Nyt tosiaan kun vauva oli ulkona loppui kipu!! Olin muutenkin koko ajan ns. tässä maailmassa. Olo oli niin onnellinen!!!!! Ihmiset hymyilivät ja meitä itketti onnesta!! Kaikki se mistä viime kerralla jäi paitsi oli siinä nyt!!!! Nyt voi sanoa että koko kokemuksesta pystyi kunnolla nauttimaan!!!!
Summa summarum.
Terve, ihana peikkopoika jolla paljon tummaa untuvatukkaa!!! 51cm 3315g pipo 35cm[aika samankokoinen kuin esikko 3340 51,5 35,5]. pisteet 9-9-9 viikolla 39+1
Kipulääkityksenä vain puudute kohdunsuulle ja henkisenä tukena roikuin happimaskissa :) IKINÄ en olisi " näin luomuna" uskonut läpi menevän!!!!!
Mies oli mieletön tuki, kannusti ja tsemppasi, ponnistaessa kuulinkin lähinnä vain hänen äänen!
Meidät otettiin alun alkaen todella huolehtivasti ja ihanasti sairaalassa vastaan, jokaikinen kätilö ja meidän lääkäri olivat uskomattoman sympaattisia ja ihania!!!!
Ja kun mm. siirryttin ylös mun kärräämistä varten oli sänky jo odottamassa, viimeeksi ei ollut puhettakaan vaikka pyysin kun tuntui että jalat ei pidä alla ja koski niin p*****leesti.
Suppareita 3h ponnistusta 16 min, 13.16 syntyi eli vauhdikkaasti meni :)
Kotona olo perheen kanssa on lähtenyt hienosti käyntiin!! Pieni nukkuu ja syö, esikoinenkin ottanut hienosti vastaan. Haluaisi vaan kokoajan niin kovasti halia... :)
Rakkauden määrä omaa perhettä kohtaan on mieletön!!!!
Sorry mahdollinen sekavuus ja maratonpituus.... :)
Ai niin, ehdittiin valmiiksi 14min ennen Tuulan vuoron loppua :D
Marju ja Mikki 5vrk
Kommentit (45)
haluan ensinnäkin tietysti onnitella pikkuisesta ja mukavasti sujuneesta synnytyksestä. Vaikka en olekaan virallisesti teihin helmiksiin ilmoittautunut, niin juttuja kyllä seuraillut silloin tällöin. Oma ensimmäinen synnytys kuulosti todella samanlaiselta kuin sinun ja hirvittävä pelko jäi. Nyt monenkin asiantuntijan kanssa juteltuani on hieman helpottanut, mutta kyllä silti kovasti jännittää. Siksipä siis ihana kuulla, että on ihan oikeasti mahdollista, ettei se olekaan kamalaa ja pelottavaa paniikissa ja kivuissa vääntelehtimistä + huonoa tuuria kätilön suhteen.
Paljon onnea vielä uuden perheenjäsenen johdosta :)
Yaryne rv39
Ajattelin tosiaan että pinottais kaikki synnytyskokemukset saman pinkan alle kun tuntui mm. joulu-, ja tammikuisilla toimivan hyvin :)
Juu, taisi tosiaan olla hieman hehkutusta tuo minun kirjoitus, nyt kun jälkikäteen sitä luen... :D Mutta kokemus oli tosiaan erittäin onnistunut!
Jos siitä on ollut yhtään tsemppiä muille synnytyspelkoisille olen erittäin iloinen! Synnytyspelko ei ole mikään helppo juttu ja toivonkin todella että muualla äidin[lasta unohtamatta!!!!] ja isän vointi huomioitaisiiin alusta asti yhtä hyvin koska se edesauttaa paljon hyvien tuloksien aikaansaantia!!!
Paljon tsemppiä odottaville helmikselle loppumetreille ja itse koitokseen!!
Paljon onnistuneita synnytyksiä toivoopi Marju :)
Laitoi illalla normaalisti nukkumaan, ja yön aikana havahduin pari kertaa kipeään supistukseen..jatkoin kuitenkin vain unia, kun eivät olleet säännöllisiä.
Puoli yhden aikaan sitten heräsin kun kuului rutinaa alavatsasta, ja yllätti vessa hätä.. suoli tyhjeni voimalla, ja mitä ihmettä, sen jälkeen jotain vain valui vaikkein pissanut.. meni vähän aikaa ennenkuin tajusin että lapsivettähän se, vihdoinkin!!
ei tarvinu kauan sitä ihmetellä kun iski todella kipeä supistus, ja siitä heti tulivat 3min välein.herätin miehen, ja alettiin tehdä hiljalleen lähtöä..meille oli neuvottu ettei ensi synnyttäjällä ole kiirettä vesien menon jälkeen.Soitin siinä sitten synnärille että kohta tullaa, mutta kun kuulivat että supistelee 3min. välein, niin käskivät tulla vilkkaasti.
autossa kipu vain voimistui, ja olin aika tuskissani.matka kesti noin 20min, ja sairaalaan kun päästiin supistukset tulivat 1min välein ja olivat jo todella rajuja!
ehdin olla vain hetken käyrillä, kipu oli mahdoton, tärisin aina supistustusten välissä ja oksensin kivusta. Olin vain 2-3 cm.auki.
Sainkin siinä heti epiduraalin, kun olin niin kipee.. olo helpotti heti, ja nukahdin... ajattelin että varmaan kestää vielä usean tunnin, että nyt vain lepään. Puudutus auttoi hyvin enkä tuntenut supistuksia ollenkaan.
Heräsin neljän jälkeen pissa hätään, ja kätilö irrotti minut piuhoista ja kävin tyhjentämässä rakon. Melkein heti sen jälkeen yllätti kakka hätä, ja kutsuin taas kätilön paikalle.. olinkin jo täysin auki, ja kakka hätä olikin laskeutunut vauva.. odoteltiin hätäni kasvamista, ja kätilö alkoi valmistautumaan... olin aivan ihmeissäni etteihän se vielä voi syntyä, kun just tultiin, ja olo oli niin hyvä.
Kohta alkoi tuntumaan ettei pysty tätä " kakkaa" piettelemään, ja sain ruvata ponnisteleen.. muutaman kerran ehdin ponnistella, kun vaavin sydän äänet alkoivat laskemaan. kutsuttiin heti kaksi lääkäriä paikalle, ja mulle tuli kiire ponnistella kun äänet laski 60. siinä sitten puoleksi ilman supistuksia ponnistelin tyttömme maailmaan, väliliha leikattiin kahesta kerroksesta, että saatiin nopeutettua vauvan ulos tuloa...
voi sitä onnen tunnetta kun sai oman lapsen paidan alle!
kaikki meni hurjan nopeasti, ja vaikka pelkäsinkin etukäteen välilihan leikkaamista, niin ei sureta nyt jälkeen päin yhtään, kun palkkioksi on saanut ihanan terveen lapsen!!:):):)
mitään pelkoja synnytyksestä ei jäänyt vaikka supistukset ennen puudutusta olivatkin tuskaisia... mutta voin kyllä tehdä sen kaiken uudestaan jos siitä saa yhtä ihania lapsia kun tämä meidän pitkä ripsinen tyttö!!:)
eli synnytyksen kokonais kesto 4,5tuntia ja ponnitusvaihe 20min.
niin onnellinen miisa ja pikku-lilli 3vrk.
Jokaisen lapsen syntymä erilainen, tämä viides....Lauran syntymä 1.2.06 klo 7.33.Tyttö oli 3 580g ja 50 cm.
Yöllä alkoivat supistukset ja lastenkaitsija kutsuttiin paikalle.Sairaalassa oltiin noin klo 2 paikat auki 3-4 cm ja klo 3 saliin.N.klo 5.30 paikat auki 6 cm ja kalvot puhkaistiin, koska pelkäsin synnytyskipua niin kovasti sain heti spinaalipuudutuksen joka onkin aivan mahtava apu.Synnytys voi todella olla kivuton loppuun asti. Laura syntyi klo 7.33 , yhdellä ponnistuksella.Synnytyksestä jäi tosi hyvät muistot.
Tässäpä tämä meidän " Veli Pontevan" syntymä lyhykäisesti(?), kun ei oo oikein saanu tähän asti aikaseks tätä kirjotteluhommaa, on sitä tässä muutakin tekemistä ;), vaik poika nukkuu 2,5-3 tuntia vähintään kerralla.
28.2. päivällä ei mitään enteitä tulevasta, ja vasta klo 15 alko tuntumaan jotain napakampia supistuksia, joita tuli harvakseen. väli 15min, sitte 45min, sitte 15min, sit 2min, sit 15min, joten ei mitään logiikkaa. 15.45 bongasin lima" tulppaa" , siis äklöä verensekaista limaa ja aattelin, että alkaa se kohdunsuu sit kai kypsyä.
Mies tuli kotiin ja sanoin, että tee nyt varoiks noi lumityöt, jos vaikka yöllä tulee lähtö ja keittelin laskiaisen kunniaks hernekeitonkin perheelle. Se syötii ja sit mä istuksin sohvalla, kunnes lastenohjalmat loppu klo 17.55 ja läksin veskiin. Housuja olin laskemassa, kun vedet läiskähti lattialle ja huusin miehelle, et nyt tuli lähtö, vedet meni. (Meitä oli varotettu, että heti on lähdettävä jos vedet menee, koska esikoinen tuli niin nopeesti.)
Klo 18 lähettiin melkosta kyytiä synnärille ja supistukset alko säännöllistyy 5-7min välein. Synnärillä perillä klo 18.30 ja siellä sit valmisteluhuoneeseen ja vielä annoin pissanäytteenki. Auki 4cm siinä vaiheessa. Salit oli täys, joskin kaikissa ilmeisesti tohina ohi, mut ei vielä olleet ehtiny siivota. Mä istuin sit lätäkössä, sananmukasesti koko illan siitä eteenpäin loppuun asti, ja oottelin huokaillen supistusten tahtiin kunnes klo 19.15 päästiin siirtyy saliin. Tietty mun tuurilla sinne kauimmaiseen, mut ite kävelin kuiteski ja istuksin sitte keinutuolissa salissa. Klo 19.30 kokeilin ilokaasun toimintaa muistojen verestämiseks, mut vasta vartin päästä rupesin sitä ottamaan.
Noin klo 20 siirryin sänkyyn, kätilö katto tilanteen ja sano että 6cm auki. Oli jo menossa pois salista kun mä tajusin, että jos en nyt pyydä, niin kohta en mitään kivunlievitystä saa, homma kulkee nyt kun juna. Sain parit suihkaukset oksitosiinia nenän kautta ja supistukset voimistu vaan. Siispä ilmoitin, että jotain puudutusta pliis. No se tuli aika äkkiä, vaikka sit oli itellä välillä jo melkein taju kankaalla, supisteli aika mojovasti. No onneks nukkumatti oli suomalainen, eikä ulkomaantuonteja, joita KOKSissa on monta, eli kommunikaatio pelas ja 20.20 sain minispinaalin. Puol yheksältä mieheni kysy, et kauanks täs menee, johon kätilö, että vartti. No multa meni spinaalin kans ponnistustarvekin... Alustat oli vaihdettu ainakin 3 kertaa kun aina oli vetistä... Klo 20.45 kuitenkin auki 10cm.
No siinä sitte kateltiin OC loppuun ja Shiedikin alko neloselta ja ooteltiin. Katoin kelloa, että niinpä, ei ihan yhtä nopeesti nyt sitte tule maailmaan ku esikoinen kun mä haluun vetää henkee välillä. Kätilökin totes virne silmäkulmassa, että saan syyttää itteeni, et halusin sen spinaalin, muuten olis laps jo valmis. Kätilö oli meinannu jekuttaa mua, etten olis ees saanu sitä spinaalii jos se ei olis tilannu sitä heti, mut oli sit tilannu kuitenki. Sen verran siinä yheksän jälkeen tunsin itteeni, että vähä sain vielä tenavaa laskettuu alemmas kanavassa ja sit noin 20 yli 9 sanoin, että okei, tehdää tää nyt pois, vaikkei oikein tarvetta vielä ookkaan. Kätilö Seija pyys just tulleen yökätilön paikalle ja se olikin sit kätilö Maria, jonka tunsin ja joka oli kertonu ultrassa, vaik yleensä kätilöt ei tuolla KOKSissa kerro sukupuolta, että poika tulossa. Maria siihen, että no nyt punnitaan hänen taidot ultraajana.
Jalat kätilöiden lanteille ja pusaamaan... Ei tehny oikeestaan ollenkaan kipeetä eikä tiukkaa ja 5min jälkeen poitsu tuli ulos, huutaen suureen ääneen heti jo kun suu ehti ulos, että äänen sai kuuluviin. Oli tosi puhdas poika, ja viimiset vedet tuli vasta pojan jälkeen. Ei ollenkaan verinen mistään ja kätilöt totes, että eihän tätä tartte ees pestä ;), mut pestiin sit kuitenkin myöhemmin. Jalkaterät oli aavistuksen siniset, joten pisteet 9-10.
Istukka tuli 8min kuluttua, joten synnytyksen kesto I-vaihe 3h27min, II-vaihe 5min ja III-vaihe 8min, yht.3h40min. Poika reipas ja pituus oli mullekin yllätys 55cm, paino hieman rv40+0 arvion (4250g) alle eli 4196g, pään ymp. 37cm. Sitte ekat tissitykset ja mulle kätilö laitto hetken arpomisen jälkeen (ompelisinko, enkö ompelis...) 3 ommelta toiseen häpyhuuleen kun muuten kuulemma voi jäädä ruman näköseks. (Niinku tässä jotakin alapään missikisoja olis tulossa, heh.) Sitte sain nousta suihkuun ja sitä normaalia rataa, olo ihan ok, niinku mitään ei oliskaa tapahtunu. Istuskeltiin oottamassa pääsyä osastolle ja sinne kävelin jälleen ite, mikä sinänsä taas huvitti osastolla puoli yhdeltä hereillä olleita.
Uni ei mulle kyllä oikein tahtonu tulla, oli se kuitenki vähä vauhdikas ilta ollu ja synnytys tuli jotenki vähä kun " puun takaa" vauhdilla. En mä ollu ollenkaan aatellu, että synnyttäisin jo rv 40+5, vaan olin asennoitunu siihen 42+ juttuun ja käynnistykseen. Lopputulos, eli poika on kyllä IHANA...
Dentaurus + " Veli Ponteva"
Poika syntyi 2.3 53cm ja 3920g rv 41+4.
Olin 1.3 yliaikaskontrollissa jossa kaikki ok. Painoarvio 3300-3400g.
2.3 klo 00.50 heräsin tosi kipeään supistukseen joita tuli 10 min välein. Kolmannen supistuksen jälkeen soitin äidilleni et tulee vahtii esikoista ja herätin mieheni et lähetään kun äitini tuli ajettii sairaalaan jossa oltii klo2.30. Kohdunsuu 5 cm auki ja saliin. Sain lihakseen kahta eri kipulääkettä ( ei auttanut), kaurapussit mahaan ja selkään, aquarakkulat mahaan (laitto sattui hirveesti ei apua) ja ilokaasua hengittelin. Kun mieheni pyysi kätilöä antamaan jotain kipuun kätilö sanoi ettei ehdi enää antaa. sit puudutti emättimen, puhkas kalvot ja anto oksitosiini nenätippoja. Sit tunsin et pitää ponnistaa ja ponnistin kaksi kertaa ja poika synty. istukka tuli 5 min päästä. repesin vähän emättimen sisält mut epparia ei tehty enkä ulkopuolelt revenny. 8 tikkiä ja ompelu sattu. Synnytyksen kesto 2h 50 min. Synnytys nopea ja kivulias mut jälkeepäin heti hyväs kunnos pystyin heti kävelee kunnol ja istuminenkaa ei sattunu ku pari päivää. Hyvä mieli synnytyksest vaik kätilö hieman töykeä miehelleni hänen mielest miehet turhia synnytykses. Nyt nautin vauvasta ja reippaasta esikoisesta.
T.Niina ja poika 1vko
Eli meidän pikkuprinsessa antoi sitten odotella itseään viimeiseen saakka =)
Lauantaina 11.päivä äitini haki isommat lapset yökylään koska sunnuntaiaamulle oli varattu viimeinen ya-kontrolli ja käynnistys. Heti muksujen lähdettyä sain kamalan oksennuskohtauksen jonka seurauksena alkoivat kipeät supistukset. Olivat kyllä tosi epäsäännöllisiä tullen 3-12 min. välein. Illalla kahdeksan aikaan lähdettiin kuitenkin ajelemaan sairaalaan, ja tsadam -matkalla supistukset loppuivat tykkänään. Mentiin kuitenkin sairaalaan, kätilö tsekkasi tilanteen -hyvin vähäistä edistystä- ja laittoi meidät perhehuoneeseen yöksi. Yöllä oksentaminen alkoi uudestaan ja koko yön mahaa jomotti, mutta supistukset olivat kadonneet.
Aamulla kahdeksan aikaan sain cytotec-murun käynnistämään synnytystä, sitten käveltiin ympäri sairaalaan mutta supistukset olivat lähes mitättömiä. Puoliltapäivin lääkäri tuli tarkistamaan tilanteen ja päätti siirtää meidät synnytyssaliin ja puhkaista kalvot. Kalvojen puhkaisun jälkeen alkoivat supistukset, tulivat kuitenkin edelleen harvakseltaan ja ilokaasun kanssa pärjäilin vallan mainiosti. Yhdeltä vaihtui kätilö ja sitten sitä mentiinkin =) Kätilö laittoi oksitosiinitipan supistuksia vauhdittamaan ja lähes samantien ne tulivatkin jatkuvalla syötöllä ja älyttömän kovina. Kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen, 4 cm auki ja sanoi, ettei puudutuksia vielä voida laittaa =( Vartin päästä tuskissani kiemurtelin ja rukoilin jotain puudutusta, ilokaasu ei auttanut enää tippaakaan, mies yritti hieroa selkää ja mä olin ihan varma että kuolisin siihen paikkaan. Kiipesin pöydälle jotta kätilö voisi tarkastaa tilanteen uudelleen (muuten olin siis keinutuolissa) ja samantien alkoi ponnistuttaa, kätilö kurkkasi alapäähän ja syöksyi samantien pyytämään anestesialääkäriä, sanoi kyllä että tuskin ehtii enää. Muistan vaan karjuneeni että ***tana pakko ehtiä =)
Anestesialääkäri laittoi spinaalipuudutuksen joka luojan kiitos auttoi samantien, kivut katosivat tyystin, supistuksen tullessa tunsin vain vaimeaa ponnistamisen tarvetta. Siinä sitten hetki ihmeteltiin että elossa ollaan edelleen, kätilö sanoi että voidaan rauhassa odotella puudutuksen lievenemistä jotta ponnistussuunta selviää paremmin, sanoi sitten kuitenkin että kokeileppa pikkuisen ponnistaa ja kas- pää oli ulkona ja loppukin putkahti muutamalla seuraavalla ponnistuksella- ja kiitos spinaalin- täysin kivuttomasti.
Kaunis pitkätukkainen tyttäremme syntyi siis 12.3. klo 16.13, painoa 3770 g kuten painoarvio ennustikin vaikken sitä uskonutkaan ja pituutta 49,5 cm, pisteet 9/9.
Synnytyksen kesto vaivaiset 3h43min, ponnistus 3 min. Muuten synnytyksestä jäi hyvät muistot, mutta nuo oksitosiinin vauhdittamat supistukset vaihtaisin mieluummin vähän luomumpiin =) Muutama tikki ommeltiin alapäähän, vaikka siinä ihmettelinkin että miksi ihmeessä, eihän se edes sattunut =) Nyt ollaan muutama päivä kotona ihmetelty maailman kauneinta pikkuneitiä!
Manna ja iitu-eekuli 5 vrk
Meidän pikkuprinssi päätti olla täsmällinen ja syntyi rv 40+0.Esikoisen syntymä oli mielestäni hyvä kokemus mutta tämä oli ehkä vielä helpompi.
Supistuksia minulla oli ollut koko raskauden ajan ja PALJON ja viimeiset kaksi viikkoa ne olivat olleet kipeitä ja niitä oli tullut joka ilta.Arvelinkin siis että paikat olivat jo osaksi auenneet ennen kuin synnytys todella käynnistyisi.
Sunnuntaina aamulla sitten supistukset eivät enää menneetkään ohi suihkulla ja odottelulla ja tulivat n. 10 min välein.Soitin sairaalaan ja antoivat luvan tulla näytille. Supistuksia tuli edelleen vain 10 min välein mutta kun kätilö tarkisti tilanteen olinkin jo 4-5cm auki.Vauva oli jo laskeutunut ja kalvopussi pullotti.Pääsimme siis synnytysaliin.
Salissa olimme vajaan tunnin ja kätilö kertoi että klo 13 puhkaistaan kalvot jotta synnytys saa vauhtia.Olin tässä vaiheessa 6cm auki.Kun kalvot oli puhkaistu supistukset muuttuivat paljon kipeämmiksi ja tiheämmiksi.
Minulla kävi hyvä tuuri ja samalla hetkellä kun kärvistelin supistusten kourissa tuli anestesialääkäri kysymään haluanko puudutuksen!Hänellä oli kuulemma juuri silloin hiljaista...Halusinhan minä ja epiduraali laitettiin.Reilun tunnin kuluttua aloin tuntea kamalaa painontunnetta ja kätilö sanoi että saan alkaa ponnistaa.Mitään oksitosiinia tms. ei tarvittu ja ponnistin kyljeltään.Etukäteen pelkäsin paljon repeämistä sillä olin esikoisen jäljiltä tosi kipeä mutta kätilö tuki välilihaa ja selvisin parilla pienellä pintarepeämällä.Nekin johtuivat kätilön mukaan siitä että joutui imemään vauvan keuhkot vihreän lapsiveden vuoksi ja toinen hartia syntyi ilman tukea.Oli ihana tunne saada lapsi syliin ja todella tuntea kun hän syntyi.Kyllähän se ponnistaminen tietenkin tuntuu hieman ilkeältä mutta jotenkin se toisaalta konkretisoi koko hetken:)
Kalvojen puhkaisusta meni siis vain 2h ja lapsi oli syntynyt ja epiduraalin ansioista ehdin tuntea vain alle 10 todella kipeää supistusta!Nyt pystyn jo kävelemään+istumaan ja muutenkin olo on hyvä!Vauva oli ihan ok kokoinen eli 3434g, 48cm ja 33cm.
minun kokemukseni oli lähes toisinto sinun ensimmäisestä synnytyskokemuksesta..Kysyisinkin viisaammalta vinkkiä..Miten minun kannattaa lääkitä alapäätä, onko muuta kuin suihkuttelu ja millaisia kipulääkkeitä olisi hyväksi nautiskella????Kestikö monta viikkoa kauhean kipeänä?
Mutta jotain positiivista toinen voi siis olla hyvä kokemus..Kiva!
Supistukset alkoivat edeltävänä iltana n. klo 19 ja tulivat kymmenen minuutin välein. Puoliltaöin soitin synnärille ja sanoivat, että nyt pötkölleen ja jos supistusväli lyhenee, niin teretulemas.
No makuullaan supistusten väli alkoi olla viittä minuuttia, joten kahden aikaan lähdettiin matkaan. Saapuessani olin 3-4cm auki, mutta kanavaa oli vielä jäljellä. Viiden aikaan supistukset olivat jo niin imakoita, että pyysin pääsyä kaasumaskin lähettyville. Ja se tapahtui.
Imeskelin ilokaasua, mutta lopulta kipu oli siitä huolimatta niin terävä, että pyysin epiduraalia. Kätilö tutki paikat ja totesi, että olen 8cm auki > epiduraali ei enää onnistu, laitetaan spinaalipuudutus. Anestesialääkäri tuli ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen ja turasi sitä hemmetin piikkiä melkein tunnin. Huusin ilokaasumaskiin ja olin jo valmis synnyttämään " luomuna" , kun vielä käännettiin kylkeä ja vihdoin sain helpotusta.
Eipä kauaa kestänyt, kun sainkin alkaa ponnistella ja 17 minuuttia siinä meni, että poika oli maailmassa. 3880g, 52cm, py 37cm. Hirmusesti tukkaa!
No tuli taas III -asteen repeämäkin, jota korjailtiin leikkaussalissa uuden spinaalipuudutuksen vaikutuksessa. Täytyy sanoa, että vetutus on aika kova, sillä ekassa synnytyksessä oli sama homma vähän lievempänä. Toisella kertaa ei näin pitänyt käydä... Eli sitä vaan tässä odotellaan, tuleeko pidätysongelmia..Puolen vuoden kuluttua kuulemma tietää varmasti.
Poika syntyi muuten rv 40+3
Onnea kaikille helmivauvaperheille!
Olin jo asennoitunut, että yliaikaiskontrolliin mennään kun melkein viikko oltiin lasketun ajan yli. Maanantaiyönä, 13.2, klo 01 heräsin siihen, että jotain lorahti. No, näitä lorahduksia oli ollut pari ennenkin, joten oletin sen olevan taas valkovuotoa tai muuta " turhaa" . Housut kuitenkin kastuivat, joten vaihdoin ne ja vartin päästä oli toisetkin alushousut läpimärät. Aloin epäillä...
Supistukset alkoivat saman tien. Olivat alkuun epäsäännöllisiä n. 8-10min välein ja kun mulla ei koko raskauden aikana supistellut käytännössä lainkaan niin kesti hetken tulkita, että ovat supistuksia. Mies heräsi heti ja kun raportoin tilanteen niin alkoi pakata kassia varmuuden vuoksi.
Klo 03 Supistukset alkoivat tulla 3-5min välein ja olla kivuliaita. Soitin Kätilöopistolle, että mitä tehdään. Sanoivat, että jos supistukset jatkuvat voisin soittaa uudelleen ja jos ne loppuvat niin sitten aamulla polille tarkistuttamaan, että oliko todella lapsivesi mennyt.
Klo 04.30 supistukset olivat jo tosi kipeitä ja edelleen sen 3-5min välein, joten soitin uudelleen ja antoivat luvan tulla sairaalaan.
Alkuun käyrille ja kävelin ympyrää huoneessa. Sisätutkimus antoi tuloksen " sormelle auki" -siis niin kovat kivut ja synnytys ei oikeastaan ollut edes käynnistynyt! Pelkäsin, että lähettävät kotiin... supistuksia tuli kuitenkin niin tiuhaan (jopa 2min välein) että eivät lähettäneet. Sain jotain kipulääkettä tablettina -ei tehoa.
Oltuamme 6 tuntia tarkkailuhuoneessa olin jo aika puhki supistuksista ja tehtiin uusi tutkimus; 1,5cm auki! Siis mitä helvettiä? Tätä tahtia synnytys veisi 20 tuntia vähintään. Sain petidiini-piikin lihakseen ja se helpotti pari tuntia. Sen jälkeen siirryttiin synnytyssaliin.
Kävin suihkussa -auttoi noin 30min- ja sitten ilokaasua peliin. Se ei mielestäni oikein tehonnut. Tai tehosi välillä, jos ehti hyvin supistuksen alusta asti sitä hönkäillä. Olin tosi kipeä, joten makasin vaan paikallani ja yritin hengittää mahd.syvään supistusten mukana. Aqua-rakkuloitakin kokeiltiin, mutta niistä ei ollut yhtään mitään hyötyä. Hemmetin epämukavat laittaa ja mun kohdalla kivunlievitysteho nolla.
10 tunnin kärvistelyn jälkeen tehtiin seuraava sisätutkimus; 3cm auki! Siis mitä?!? No, siinä kohtaa epiduraalin sai laittaa ja siitä aukesi se paljon puhuttu taivas. En tuntenut yhtään kipua. Kivusta tärissyt kroppa sai hetken lepoa (olin oksentanut kivusta pariin kertaan...) ja yritin vähän nukkuakin. Supistuksia vauhditettiin tipalla (vissiin se oksitosiini?) oikein reilusti ja parin tunnin jälkeen alkoi tuntua ponnistamisen tarvetta.
tai no, käytännössä ensin alkoi tuntua alapäässä painetta ja sitten sellainen tunne, että kakka tulee enkä pysty pidättämään (onneksi oli suoli tyhjennetty!). Paine alkoi kasvaa kivun puolelle ja roikuin taas ilokaasumaskissa ja mieheni käsivarressa kroppa vapisten. Kätilö tuli tarkistamaan tilanteen: " oho, pää onkin jo tässä" -se taisi sanoa eli parissa tunnissa oli paikat auenneet täysin ja vauva jo tulossa.
Sydänäänet alkoivat laskea hieman ja kierroksella ollut lääkäridelegaatio päätti, että nyt laitetaan hommaan vauhtia. Sain erittäin selkeät ohjeet ponnistaa " kun supistus tulee, vedä henkeä sisään ja ponnista kuin vääntäisit oikein tiukkaa kakkaa" -no, kyllähän tuolla ohjeella osaa ponnistaa :-)
Vauva autettiin ulos imukupilla vissiin kolmannella kunnon ponnistuksella ja pieni poika (50cm, 3160kg) näki maailman klo 15.58. Äiti oli uupunut ja isä itki liikutuksesta. 13h synnytyksestä jäi positiivinen mieli ennen kaikkea upean henkilökunnan takia, joka oli jatkuvasti käytettävissä (uskomaton tuuri, Kättärillä oli samaan aikaan vain 1 synnytys käynnissä eli vain kahdessa huoneessa actionia -aika harvinaista herkkua Helsingissä) ja kivunlievitystä tarjottiin aktiivisesti.
Paras muisto on ponnistusvaihe, jossa mies piti mua sylissä ja henkilökunta tsemppasi tosi hienosti -missään vaiheessa en tajunnut että oli hieman hätä päällä. Huoneessa oli ponnistusvaiheessa varmaan 6-8 ihmistä; kätilöitä ja lääkäreitä. Vauva kuitenkin hyvässä kunnossa, pisteet 7 ja 5min päästä 9.
Vuodeosastolla oltiin perhehuoneessa 3 yötä ja kotiin päästiin torstaina 16.2. Nyt sitten harjoitellaan vauva-arkea, joka on välillä aika rankkaa mutta onneksi poika on niin syötävän suloinen, että se korvaa menetetyt yöunet.
Saatiin magneettikuvauksen tulokset ja mitään vauriota ei löytynyt, Luojan kiitos! Kyllä ne vauvat on yllättävän sinnikkäitä. Ystäväni mies sanoi kyllä ihanasti, että vaikka minkälaiset pisteet saisi syntymässä, niin kaikista niistä lapsista tulee täysiä kymppejä vanhemmilleen joka tapauksessa. Ihanaa vauva-aikaa teille kaikille!
Torstaina 23.2. (rv39+3) aamulla alkoi heti kipeät ja säännölliset supistukset klo 6:24. Väli vain kolmisen minuuttia. Mieheni heitti esikoisen tarhaan ja lupasi soitella ennenkuin lähtee työmaalle. Alle puolen tunnin päästä supistusten alusta olin jo kaksinkerroin aina supistuksen tullen, joten soitin miehen takaisin kotiin. Sairaalaan kirjauduttiin klo 7:40. Olin 4cm auki mutta kohdunkaulaa vielä sentin verran (uudelleensynnyttäjällä siis kohdunsuu aukeaa vaikka kohdunkaulaa vielä reunoilla, uusi tieto mulle). Käyrällä pystyin olemaan vain hetken.
Siirryimme synnytyssaliin jossa otin ilokaasua. Ei auttanut, pyysin epiduraalin ja sanoin että alapäässä ihmeellinen tunne. Kätilö katsoi että olen 6cm auki ja suositteli spinaalia, koska vaikuttaa nopeammin. Sen laittaminen kesti, kun mulla kuulemma harvinaisen syvällä se spinaalitila. Laitto onnistui klo 8:30 (tämän kestin ilokaasulla ja olin A-I-V-A-N hervottomassa tilassa, nauroin vain ja puhuin aivan pimeitä). Sain myös oksitosiinitipan jottei synnytyksen eteneminen hidastu.
Spinaali vei KAIKEN kivun, mikä oli taivaallista (esikoiselle en ehtinyt saamaan kuin Petidinin mikä ei vienyt kipuja yhtään, päinvastoin, avasi kohdunsuun rajusti tunnissa). Klo 9:10 sanoin että on outo tunne alapäässä, kätilö sanoi että olen 10cm auki. Heti käsikopelon jälkeen meni vedet. Ponnistus alkoi klo 9:20 ja tyttö syntyi klo 9:25.
Kokonaisaika siis supistusten alusta synnytykseen 3h. Tyttö oli 49cm ja 3432g, pää 35cm. Pisteitä 9/10, piste lähti väristä.
Nyt siis ihmetellään tätä kahden tyttären arkea täällä kotona. Lapsiemme ikäeroksi tuli 2v 20pv. Saimme luvan lähteä jo seuraavana päivänä kotiin, onneksi. Sunnuntaina mennään vain käymään näytillä kun lääkäri on sairaalassa kierroksella.
Mikaela ja helmityttö 2vrk
Ihanaa, että kaikki kääntyi hyväksi. Oli varmasti pelottava kokemus.
Onnea jatkoonkin teidän perheellenne! Onneksi on noita suojelusenkeleitä jo ihan noin pienillekin :)
Mikaela
Nyt nukkuu niin sikeästi että hetki aikaa ennen heräämistä.
siis 20.2 maanantaina kävin aamulla polilla tarkistuttaa pojan koko arvion - lääkäri arvioi 3500 g ja sanoi ettei kasva kovin ja mahtuu tulemaan. Teki sisätutkimuksen ja olin 3 cm auki ´( sitä ne enenaikaiset supparit teetti ) ja sanoi että antaa vähän vauhtia eli kaiveli hiukan reunoja jotta homma lähtis käyntiin. No siinä sitten käskettiin pysymään päivä liikkeessä jotta alkais supparit. No minä tyttö tein työtä käskettyä eli olin töissä yms... puuhastelin kaikkea pientä.
Illalla alkoi tuntumaan jo ihan mukavlle - soitin miehelle seiskan aikaan että tyttö pitäis varmuuden vuoksi viedä yökylään jos tulee lähtö . no kasin aikaan alkoi olemaan jo suihkun tarvetta - ei mitään kipeää. Ysiltä soitin synnärille että voisin tulla tarkistuttaa tilanteen kun on hiukan sellainen olo :) Synnärillä oltiin vähän vaille kymmenen.
Käyrille siis -sydänäänet hyvät ja supistuksia tuli mutta ei mitään mojovia . Kätilö teki sisätutkimuksen edelleen 3 cm auki. Siitä sitten sanoi että mee suihkuun jos se vaikka auttaisi avaamaan lisää mutta kotia ei enää mentäisi. Suihkussa olin varmaan tunnin jonka jälkeen alkoi olee jo sellai tunne että tarvii jotain. aloin naukkaulee ilokaasua -se riitti hyvin. siinä oltua yli puolen yön sanoin miehelle että nyt tarvii joatin tujumpaa -soita kätilö -teki sisätutkimuksen ja oli 6 cm auki, mutta vedet ei ollu menny, puhakistiin kalvot ja silloin helpotti. no eikun tilaamaan lääkäriä , joka tulikin alta 5 minuutin. Laittoi spinaalin ja se olikin taivas !! Siinä mies aina ilmoitti milloin tulee supistus ja mie tyttö vaan naureskelin. Tipassa olin koko ajan ja oksitosiinia laitettiiin siltä varalta ettei supistukset lakkaa.
En tiedä kellon aikaa mutta spinaalin vaikutus alkoi hiipua jotan sain alkaa ilokaasua taas vetää . siinä yhtä aikaa -mies aina sanoi milloin pitää vetää henkoset olin puuduksissa ja kaasun voimissa alkoi tulee tunne että pitää päästä ponnistaa. Kätilö teki tutkimuksen ja vasta 8 cm auki -sain alkaa kuitenkin hiukan ponnistaa jotta vauva laskeutuisi -siinä sitten kätilö vieressä hengitteli meidän kanssa ja ihana kun hoki koko ajan että anna vaavan laskeutua . Ja kun 10 cm auki kolmen aikaan sain ruveta tosi toimiin - ponnistus kesti 23 min ja oli tiukka . Koko ajan oli sellai tunne että ei mahdu vaikka kuinka työtntää .eppari leikattiin jotta vauva mahtuisi tulemaan. Kätilö sanoi että isompipa vauva ei olis mahtunut.
Vauvalla oli napanuora solmussa ja istukka oli kalkkeutunut joten hyvä että syntyi nyt. Vauva huuti jo kanvassa tullessaan niin että koko maha tärisi. Oli aivan hassu tunne . enpä ole moista koskaan kuullu ja niinhän se kätilökin sanoi että huutaa jo avikkei ole vielä tällä puolellakaan .Hiukan meni vettä joka tuli itsestään pois tuossa muutaman päivän aikana.
Synnytys oli ihana ja erilainen kuin esikoisen -jäi todella hyvät muistot :) Kätilö oli aivan mahtava myös. Nyt totutelaan tähän vauva arkeen. Maitoa tulee ihan liikaakin ja kyllä itse herra on tyytyväisyys.
Pojalla siis pisteet 10 / 10 / 10 ja painoa 3390 g , pituutta 48 cm ja pipo 35. Tarkka poika syntyi laskettuna päivänä 21.2 klo. 03.28
Me koko perhe ollaan rakastuttu tähän pieneen ihmeeseen ! On ne vauvat niin ihania :)
minkki ja osku 5 vrk
15.2. keskiviikkoaamuyöstä tunsin ensimmäiset kovat supistukset ihan satunnaisesti väliä saattoi olla jopa 3h. Päivällä liikkeessä supistukset tihenivät ja kirjailin niitä ylös mutta kun istahdin ne lopahtivat näin koko päivä. Aavistelin silti että tänään lähdettäisiin joten soitin lastenhoitajallemme joka tiesi sitten olla valmiina.
Illalla noin 18 kieppeillä mietin että soittaisinko ä-polille kun supparit aika napakoita mutta edelleen hyvin epäsäännöllisiä. Soitin ja kehoittivat tulemaan koska oli jo viides lapsi kyseessä. Laitettiin kumminkin vielä lapsille puurot ja iltapesut ja peiteltiin sänkyyn. 19:30 lähdettiin polille. Edelleen vain liikkeessä supisteli.
Ottivat minut heti sisään vaihdoin vaatteet ja tutkimushuoneeseen. Klö tutki ja vain 3cm auki olin tosi pettynyt mutta sanoivat synnytyksen olevan kumminkin käynnissä joten synnäri huoneeseen.
Siellä sitten katseltiin mieheni kanssa telkkaria. Ei pahemmin supistellu joten päätin alkaa kävelemään salia ympäri. Sitten klo 20 alkoi supistella ja hyvä isä että alkoikin. Tuntui että olin vain yhtä supistusta koko ajan. Vetelin ilokaasua ja sitten romahti sydänäänet. Kätilöt määräsivät minut sänkyyn kylelleen ja seurasivat seuraavaa supparia jolloin sydänäänet onneksi tasaiset. Totesivat että tod. näk. vauva on puristanut nyrkissään napanuoraa joka aiheutti sen. Mietin jo että näinkö menee hätäsektio,, onneksi ei. Supparit oli kipeitä ja minuutin välein. Ilokaasun voimin yritin jaksaa.
En ihan tarkkaa tiedä kellonajoista mutta ehkä 2,5 tuntia kärvistelin ja aloin kaipailla jotakin puudutetta. Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi että on myöhäistä siihen mutta kokeillaan aquarakkuloita (vai mitä ne nyt oli) laittoivat niitä sitten mahaan ehkäpä neljä. Se jos mikä sattui ja vielä supistuksen aikana. Tässä vaiheessa aloin vaikertaa apua aina kun siihen oli mahdollisuus samaan aikaan puristin mieheni käden mustelmille. Sitten ilmoitti kätilö taas että täällä on pieni reuna enää jonka hän kädellään painaa pois seuraavalla supistuksella. Sekin sattui vietävästi ja yritin maskia toisella kädellä pidellen repiä kätilön kättä pois.
Sitten tuli ilmoitus että saan ponnistaa. Sain käännyttyä selälleni ja ponnistin. Se tuntui tosi hyvältä. Ponnistin niin paljon kuin minusta lähti ja vähän kiristi ennenkuin pää syntyi ja se sattui kovasti mutta kahdella ponnistuksella sain pojan maailmaan.
Ihana pieni poikamme syntyi viidenneksi lapseksemme 15.2.2006 klo 23.10 painoi 3540g ja 49cm. Pisteitä poika sai 10-10.
Repesin hieman eivät leikanneet välilihaa ja hyvä niin koska repeämä oli pieni I-asteen.
Arki kotona on alkanut vauhdikkaasti äiti on välillä hyvin väsynyt ja niin isikin. On tämä vain niin ihanaa silti, hormooni-itkuja äidillä paljon ja herkässä ;). Muut lapset 6v, 4v, 4v, ja 1,5v ovat ottaneet pikkuveikan hienosti vastaan. Kova meteli meillä on ja nyt yritetäänkin keskittyä pitämään metelitasoa hieman alempana kun on vauva talossa siinä vielä onnistumatta :D.
T. hellu suurperheen onnellinen äiti
pieni poika syntyi laskettuna aikana 03.02.2006 kl.17.21 :)
hän nukkuu nyt, joten katsotaan miten pitkään ehdin kirjoittaa...
oli tuskainen tie kyllä, lapsivedet meni 2.2 aamulla 5.20, heräsin siihen että jotain outoa tapahtuu ja laitoin käden haarojen väliin ja juoksin vessaan.
soitin nkl:lle ja kysyin mitä tehdään. sanoivat, että syö aamiaista ja lähde tulemaan. siinä sitten miehen kanssa syötiin ja pakattiin kamat, sanoin että jos kerran vedet meni, kotiin tullaan vauvan kanssa ja silloin on oltava paikat kunnossa, joten järjestelin paikkojakin vähän.
n.7.20 oltiin sairaalassa ja päästiin käyrälle. supistukset aika iisejä ja n.10 min.välein. tilannetta seurattiin muutama tunti, mutta supparit eivät yltyneet, joten jouduimme osastolle odottelemaan.
siellä se päivä menikin, välillä supparit tihentyivät 7-8 minuuttiin, muttei sen enempää eikä paikatkaan oikein auenneet.
mies joutui lähtemään kotiin yöksi ja illalla 23 jälkeen alkoi taas kivuliaammat ja tiheämmät supistukset. kävin tunnin verran suihkussa lämmittelemässä, joka tekikin tosi hyvää ja sitten tutkittiin paikat: kaula hävinnyt ja auki 3 cm, eli peräruiske ja alas synnytyssaliin.
2 maissa soitin miehen paikalle ja pääsin ammeeseen rentoutumaan.
mutta vauvan sydänäänet heikkeni ammeessa aina supistuksen tullessa, joten se ilo oli lyhyt, ja siirryin toiseen synnytyssaliin ja vauvalle laitettiin piuha päähän.
mies tuli sairaalaan ja jatkoi unia sohvalla ja itse väsyneenä ja tuskissani yritin kärvistellä. ainoa kivunlievitys tähän mennessä oli ollut petidiini tms. pillereinä.
kätilö sai mut ylipuhuttua petidiinipiikkiin, jotta voisin hieman levätä ja rentoutua. se kyllä hieman rentouttikin, muttei auttanut kipuun tai nukkumattomuuteen.
aamulla 8 aikoihin tuli lekuri katsomaan tilannetta eli puhkaisemaan kalvoja, mutta totesivat, että onhan ne jo puhkaistu jos pinni vauvan päässä.
oksitosiinitippa suoneen ja johan lähti supistukset tihenemään ja voimistumaan. ilokaasua hengittelin siinä sängyllä, vessassa kävin ahkerasti ja yritin liikkua muutenkin huoneessa.
taas vaihtui kätilö ja tämä suorastaan käski minun ottaa se epiduraali kun olin jo noin kipeä ja hän sanoi, etten selviä ilman kivunlievitystä, kun olen jo niin väsynyt ja heikko.
oli otettu verikokeetkin jo ja tulehdusarvot hieman koholla.
joskus 14 maissa siis epiduraali valmisteltiin ja laitettiin 15 aikoihin. siitä sitten homma etenikin mukavasti, vaikka itkin pöydällä, koska sen laittaminen kyllä sattui ja olin jo niin väsynyt ja peloissani, että kauan tätä oikein kestää...
kävin vielä kerran vessassa, kun tuli olo että tulee jotain isoa alapäästä ja pissattikin ja kun tulin takaisin, sanoin, että nyt on outo olo.
jo ties kuinka mones kätilö tutki paikat ja sanoi, että 8cm auki ja ponnistamaan, vauva syntyy nyt.
kello oli 17 ja aloitin ponnistamisen. voi sitä tuskaa, kun epiduraali ei enää vaikuta ja tuntuu että koko alapää repeää, eikä tiedä mitä pusertaa.
17.21 meidän tuuheatukkainen murumme syntyi, ja yksi piste meni käsien ja jalkojen sinertävyydestä.
hän oli pitkä ja hoikka 52,5 cm ja 3145 g, ja pipo 35 cm.
miten noin pieni ihme voi aiheuttaa yhtä aikaa niin suurta tuskaa ja iloa?
sain hänet heti rinnalleni ja hän alkoi heti hamuta tissiä ja sai hyvän imuotteen. isä leikkasi napanuoran ja n.tunti synnytyksestä hänet pestiin, punnittiin ja mitattiin. sitten käärö väsyneenä pukeisiin ja tutimaan ja meille tuotiin sapuskaa.
osastolle mentiin vasta 9 aikoihin ja yöllä 2 maissa mulle nousi kuumehorkka ja ilmeisesti olin saanut kohtutulehduksen.
siinä sitten taas pistettiin tippa suoneen jo 4:een paikkaan ja ai että sattui. antibiootit, kipulääkkeet ja rauhoittavat lääkityksenä ja poika vauvalaan.
vähän väliä verikokeita ja antibioottia, ei kiva.
niin, se alkoi myös niin että jotain hulahti alle ja menin suihkuun katsomaan, niin isoja klönttejä tulee alapäästä...
poika kävi välillä vieressä syömässä, isä vaihtoi vaippoja ja pesi, itse en pystynyt tekemään mitään, kun tippakohta niin kipeä ja vieläkin ranne turvoksissa. sitten kipeytyi rinnat ja maitoa pakkautui ja nännit ihan rikki ja haavoilla.
tulehdusarvot laski maanantaina ja sain ylipuhuttua heidät kotiutukseen.maanantai-iltana olimme kotona ja ihana helmipöllömme rupesi totuttamaan meitä itseensä, temperamenttiinsa ja rytmiinsä:)
sairaalassa hän oli itse rauhallisuus, mutta kotona on saatava kaikki mulle heti ja nyt!
hirveä paniikki, jos tissi ei ole suussa juuri sillä sekunnilla kun hän tahtoo, sitten menee kädet, vaattet ja kaikki muukin suuhun.
hän on kasvanut hyvin ja maitoa riittää liiankin kanssa.
nyt on rintakumit käytössä, koska herran imu sen verran kova, että rinnanpäät edelleenkin aika rikki ja imetys sattuu.
imetysapua ei saatu ollenkaa ja tällä viikolla neuvolassa vähän katsottiin, että tekniikka ja tyyli ihan hyvä, outoa jos sattuu noin paljon.
kärsi,kärsi, kirkkaamman kruunun saat, joten huulta purren ja verenmaku suussa imetän ja herra on tyytyväinen.
maidonkerääjät tulvivat aina yli ja sottaavat paikat, joten niistä ei apua, muutenkin rintakumien kanssa aika sottasta hommaa, kun maitoa tulee niin vuolaasti. toivottavasti tää jossain vaiheessa tasaantuu...
poika on ihana, hän sulattaa sydämemme aina uudelleen ja isä on tosi hyvä vaipanvaihdossa. pikku mies tykkää olla paljon sylissä ja herää aina, kun pistetään omaan sänkyyn...kapalo auttaa jonkun verran.
nyt loppuu tää tilitys, sydämmelliset onnittelut kaikille helmivauvojen äideille ja isille, on tämä ihmeellistä!
ja paaaaljon rankempaa kuin osasin kuvitellakaan!
nyt lähdemme ulkoilemaan auringonpaisteeseen!
vauvantuoksuista ja hyvää arkea kaikille,
sakura ja helmipöllö nyt jo 3 viikkoa ja 2 päivää:)
ps. en taida ihan heti tähän hommaan uudestaan ruveta, sen verran rankka kokemus synnytyksineen, tulehduksineen, episiotomiakipuineen ja raskausajan vaivoineen
Ihana on ollut lukea teidän muiden kokemuksia. Niin tunnepitoisia ja upeita hetkiä! Ihan tässä herkistyy aina vaan uudelleen... Mitkä hormonit.. ;)
Piti tulla kertomaan kun löysin sellaisen saitin kuin syntyneet.fi, käykääpä ihmeessä tutustumassa! Meidät löytää sieltä Lappeenrannasta 3.2.
ilmoittautuuko muita? :)
Marju ja Mikki
Äkkiä sormet näppäimille, kun " Alma" nukkuu, vauva sylissä voi lukea muttei kirjoittaa...
Mulla oli siis sovittu sektio 22.2.06 ja siinähän ei paljon kertomista sinänsä olisi, mutta homma lähtikin vauhdikkaaseen alkuun lapsivesien menolla maanantai-iltana Torinon jäätansseja katsellessa 20.2. noin kahdeltatoista yöllä. Soitin sitten sairaalaan ja lähdettiin liikkeelle. Pelkäsin käännytystä vielä kotiin, mutta heti kun selvisi kätilön tutkimuksessa, että lapsivesi on vihreää, arvasin että kyllä tänne nyt jäädään.
Lääkäri tutki minut seuraavaksi ja kivut senkuin yltyi. Kun kysyttiin vauvan painoarviota, mikä on tässä loppusuoralla ollut tapetilla koko ajan, ei vastannut. Myöhemmin kuulin, että arvio oli yli viisi kiloa. Onneksi sitten oli kanssani samaa mieltä siitä, ettei todellakaan yritetä alatiesynnytystä vaan sektioon suoraan. Ongelmana oli, että olin syönyt illalla n.22.30 eli piti odottaa kuusi tuntia syömisestä. Sain sitten epiduraalin jo todella koviin kipuihin, mutta se ei tehonnutkaan kuin ihan kymmeneksi minuutiksi. Ja kolme tuntia piti vielä odotella.
Lopulta lähdettiin sitten leikkuriin vähän etuajassa ja luvassa olikin yllättäen lisää ikäviä yllätyksiä. En tajua mikä tällä kerralla mätti, kahdessa edellisessä synnytykssessä epiduraali on vienyt kaikki kivut, mutta nyt ei onnistunut mikään puuduttaminen. Kahteen kertaan yrittivät laittaa spinaalia, totesivat riittävän onnistuneeksi ja aloittivat leikkauksen. Oli ihan kamalaa huomata, etten ollutkaan riittävän puutunut. Tunsin ihan liikaa epämiellyttävää kipua, en pistoja tai viiltoja, mutta kaikkea muuta. Huusin varmaan kymmenesti hoitajille, että tunnen ihan liikaa, tehkää jotain. Mutta kesken ei voineet auttaa, piti tehdä homma loppuun. Vasta kun viimeiset ompeleet oli tehty, sain tuhdit lääkkeet suoraan suoneen ja olo helpottui. Heräämössä sitten selvisi, kun jalkoihin ei palautunut yhtään tuntoa kolmeen tuntiin, että puudutus oli jäänyt " liian alas" .
Vähän kurja fiilis tapahtuneesta jäi, varsinkin kun takana yksi täysin onnistunut sektio. Mutta äkkiä tapahtumat unohtaa, kun tuota pakettia ihastelee. Meidän kolmas tyttö siis syntyi tiistaiaamuna 21.2. klo 4.31 ja sitä painoa oli kuin olikin 4910gr, 56cm, pipo 37cm. En muistanutkaan miten ihania nämä vastasyntyneet on! Nyt on kyllä vahvasti sellainen olo, että meidän lapset on nyt tässä, enempää ei tule. Olen tosi onnellinen tyttötriostani. Pientä murhetta aiheuttaa vielä se, että leikkaushaava tulehtui ja sitä pitää nyt parannella, vahvat kolminkertaiset lääkekuurit on päällä. Vauvan sydämestä löytyi lopputarkastuksessa sivuääni, joka kylläkin seuraavana päivänä oli jo vaimentunut, mutta tsekkaukseen ultraäänellä ollaan vielä tässä alkuviikolla menossa. Neuvolassakin käytiin jo tänään.
Ei muuta kuin onnea kaikille helmiksille näistä ihanista nyyteistä, jatketaan keskustelua vauvapuolella, siellä onkin jo oma palsta meille!
Adalmiina ja Alma
Joka tapauksessa pakko kommentoida tota marjun synnytyskertomusta, kun kuulosti niin onnistuneelta ja ihanalta! Olen kyllä tosi onnellinen teidän puolesta! Mulla esikoisen synnytys sujui tavallaan tosi hyvin (ts. ei ollut mitään " oikeita" ongelmia), mutta se kipu oli mulle liikaa (kivunlievityksenä oli ilokaasu) ja siksi itse synnytyksestä jäi mulle aika huono fiilis (vaikka esim. kätilö oli ihan mahtava). Kipu pyöri mun mielessä monta kuukautta joka päivä ja vasta ehkä esikoisen ollessa jotain 1,5 v, aloin uskoa, että joskus pystyn vielä uudelleen synnyttämään. Nyt odotan synnytystä suht innoissani, enkä kamalasti pelkää sitä. Toi sun onnistunut toinen synnytys antaa paljon rohkaisua meille synnytyspelkoisille. Upea juttu, että kaikki meni teillä niin hyvin tällä toisella kerralla!
T:Fassiloora rv 38+3