HELMIEN SYNNYTYSKERTOMUKSET

Meillä oli laskettuaika 22.2., mutta äidin mielestä 14.2. olisi ollut mukavampi päivä syntyä. No ajoitus onnistui täydellisesti, vaikka aluksi näyttikin siltä, että tulee päivän liian aikaisin.



Multa meni vedet kotona aamuyöllä 13.2. Sairaalassa oltiin joskus 04:00. Kunnon supistuksiä ei alkanut tulemaan ja olin auki vain 1 cm ja kanavaakin oli vähän jäljellä. Isä lähti aamulla töihin, kun ei mitään edistymistä ollut tapahtunut. Koko maanantaipäivä siinä sitten odoteltiin, niitä suppareita, mutta ei mitään. Kaikki vedet oli kyllä jo menneet ja rupesivat puhumaan, että josko sitten tiistain puolella (14.2.) käynnistetään tai sitten vasta keskiviikkona riippuen sydänäänistä.



Maanantai-iltana sain nukahtamislääkkeen klo 22 ja heräsin vähän kipeämpiin supistuksiin klo 00:00. Olo oli ihan väsynyt, koska en ollut nukkunut kunnolla kahteen vuorokauteen. Pari tuntia seurailin supistuksia keinussa istuen ennenkuin pyysin kätilön paikalle. Ei mitään edistymistä. Supistuksia kyllä tuli, mutta ihan liian harvaan. Kipeitä ne kyllä oli. Sain lämminta jyväpussia, jonka kanssa tuskailin ehkä tunnin. Sen jälkeen päästin toiveeni mukaan ammeeseen. Ammeessa ehdin olla 1,5 h. Se oli mulle hyvä paikka ja siellä supistukset tiheni viiteen minuuttiin. Mutta edelleenkään paikat ei meinanneet aueta. Ammeen jälkeen taas vähän jyväpussia ja sitten saliin ilokaasun ääreen. Mä en juurikaan pitänyt siitä kaasusta, mutta jotain oli kokeiltava. Joskus kai kuuden seitsemän välillä lääkäri kävi laittamassa pinnin vauvan päähän ja sitten mä koitin edes vähän torkkua. Lääkäri oli kirjoittanut epikriisiin tässä kohtaa, että äiti kovin uupunut. Ja sitä mä kyllä olinkin. Mulla ei oikein ole mitään järkevää kuvaa koko ajasta. Nyt vähän kirkastunut, kun oon kattonut valokuvia ja videon pätkän.



Tiistaina (14.2.) klo 8:30 tule lääkäri antamaan epiduraaliin, kun olin 3-4 cm auki. Samalla laitettiin oksitosiini ja neste ja ravintolius tippumaan. Oksitosiinia lisättiin melko reippaalla tahdilla ja vähän ennen kymmentä olin täysin auki ja ruvettiin puhumaan ponnistamisesta. Silloin kuitenkin lääkäri pyydettiin tarkistamaan käyrää, koska sydänäänet heikkenivät aina supistuksen tullen huomattavasti. Lääkäri sitten päätti, että imukuppi kaivetaan esiin saman tien ja vauva autetaan ulos mahdollisimaan nopsaan. Mitään sektiota ei enää ajateltu, koska pää pilkisti jo tuossa vaiheessa. Näin ollen mun synnytyksestä puuttuu varsinainen aktiivinen itsenäinen ponnistusvaihe kokonaan. Toki ponnistelin sen imukupin tueksi, mutta en muuta.



Poika syntyi klo 10:18. Pisteet 9-9 paino 3060 gr, pituus 50 cm ja pipo 35 cm. Napanuora oli 1,2 m pitkä ja se oli KUUSI kertaa kaulan ympäri. Lääkäri ja kätilöt totesivat, etteivät moista tiedä sairaalan historiassa. Hetkeksi pikkumies joutui lämpökaappiin ja äidin eppari ommeltiin. Meidän perhe oli vihdoin koossa; viiden vuoden lapsettomuuden, raskaiden hoitojen ja kahden keskenmenon jälkeen. Tunnetta on vaikea kuvailla!!!



Sairaala-aikamme hiukan venyi, koska poika alkoi kellastumaan toisena elinpäivänään ja jouduimme valohoitoon vuorokaudeksi. Kun se oli ohi, ajattelin, että nyt kotiin, mutta ei. Pojalla todettiin melko paha ihoinfektio ja hän joutui lastenosastolle neljäksi päiväksi. Hän sai antibioottia suoraan suoneen. Kävimme häntä isän kanssa siellä hoitamassa. Vihdoin 22.2. saimme pojan kotiin. Ehkä kaikella on tarkoituksensa; olihan ko. päivä se virallinen laskettuaika.



Kotona jatkoimme lääkitsemistä vielä suun kautta ja nyt tilanne on jo parantunut. Unirytmejä haetaan, mutta muutoin olo on auvoisa. maitoa riittää ja poika on hyvin hoksannut imemisen idean, vaikka saikin osastolla yöaikaan tuttipulloa. Hörpyttämistä ei voitu käyttää, koska annettavat maitomäärät olivat niin suuria (80 gr/syöttö).



Poika syntyi Rv:lla 38+6



" juusopetteri"

rv 42+0, 21.02. klo 4.30 omat supparit 6-7 min.. Synnärillä noin klo 07, eli peruttiin viimeinen poliaika joka olisi ollut klo 08 ;) .



Kalvot puhki 09 (erittäin kakkainen vesi), oksitosiini 11, tosi kipeät supparit, mutta silti auki klo 13 vain 3 cm. Sain kuitenkin epiduraalin klo 13.30, joka ei ehtinyt juuri apuun kun vauva syntyi saman tien klo 13.43, ponnistusvaihe 8 min. Huh kun tuli hoppu. Pienet nirhaumat, 2 pientä tikkiä. Vieläkin olen ihan äimänä :) mutta onnellinen.



TULOS: Poika, 5010 g, 57 cm, pipo 38, napanuora 60 cm. Syö kuin isompikin mies, 130 ml kerrallaan, eikä meijeri toimi siinä tahdissa eli tuttelilla mennään. Vielä totuttelemista, muta mahtava olo!



Terkut tu ja Vili 1 vko



ps. Onnittelut ihan kaikille helmimammoille!

helmet mukaan tonne vauvapuolelle.



Thumbs_up:aika reippaan kokoinen mies teille tulikin;))))) voi laittaa repun selkään ja eskariin menemään suoraan...;))))))



kuumetta ja tyttö 18 vrk

Mies oli yövuorossa ( tietysti ) kun tusin ekat " kipeät" supistukset klo 4:30. Supaitukset jatkoivat mutta sain kuitenkin nukuttua vielä.

Puuhailin esikoisen kanssa vielä aamujutskat kotona. Ajattelin että voisimme lähteä sairaalaan sitten kun mies tulee töistä.

Välillä tuli oikein kipeitä suppareita ja välillä ajattelin taas ettei nää ole vielä näitä oikeita mutta tarkoitus oli kuiten käydä sairaalassa näytikselle ainakin.

No, tulihan se mies töistä. Hän vie koira vielä aamupissille ja söi jotain pientä. Tulimme sairaalaan vähän ennen klo 12.

Täällä todettiin että olin jo 7 cm auki... Iiiiks!

Meillä oli vielä esikoinen mukana kun kuvittelimme ettei ole kiirettä vielä. Mies lähti sitten viemään hänet isovanhempien luokse ja sinä aikana pikkupojamme päätti tulla maalimaan.

Pärjäsin tämän kerran ilokaasulla ( kyllä otti kipeetä viimeinen 1/2 tuntia ennekuin lapsi syntyi mutta muuten ok. Ponnistusvaihe kesti alle 5 min, pari kertaa ehdin ponnistaa niin poika tuli jo ( klo 14:16 )

Lopputulos: poika 3030g, 49 cm, py 33 ( ja sitä voi ihailla www.syntyneet.fi sivulla, ainakin työnimi on ollut " Lucas" )



Ihanaa kun raskaus on ohi ja nyt voi taas jatkaa elämää enemmän tai vähemmän normaalistia ;)



Hyvää kevättä vaan kaikille!



Fia

Meille syntyi ihana tummatukkainen tyttö lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 26.2., rvk 40+5. Mitat 4080g, 52cm.



Lauantai-iltana alkoi taas supistella 6-7 minsan välein kivuliaasti puoli kahdeksan maissa, sairaalaan lähdettiin puoli 11 illalla. Synnytysvastaanotossa kohdunsuu oli 3cm auki, ja lapsivedet menivät svo:n pedille...siinä sitten makaisin lammikon keskellä ;) Päästiin suoraan saliin klo 23.15, kohdunsuu auki 4cm. Sain ilokaasua, muttei se auttanut mitään. Pyysin puudutetta, ja koska kohdunsuu oli jo 6cm auki, ei kuulemma ehtisi laittaa muutakuin spinaalin. Siinä vaiheessa olin niin kipeä, että sanoin että kaikki käy. Kätilö laittoi tipan käteen, ja aloin huutamaan, että nyt on pakko ponnistaa...kätilö toppuutteli, ja katsoi kohdunsuulle; se olikin 10 cm auki, ja tyttö oli maailmassa kahdella ponnistuksella klo 0.04. Synnytyksen kokonaiskesto siis 4tuntia 40 minsaa, josta ponnistusvaihe 1 minsa. Eli se oli nopea synnytys, ja vaikka kivunlievitys jäi vähäiseksi, niin silti jäi ihan hyvä fiilis :) Ensimmäisen asteen repeämä tuli ja muutama ommel laitettiin. Istuminen luonnistuu ihan hyvin.



Kotiin tultiin maanantaina iltapäivällä, kun en halunnut makoilla sairaalassa;oli ihan kauhea ikävä esikoista, ja kummankin sekä mun että vauvan vointi oli hyvä. Olo on niin helpottunut, onnellinen ja väsynyt. Nyt sitten harjoitellaan arkea kahden lapsen kanssa. Onneksi mies on 3 viikkoa isyyslomalla.



Spiral tyttö 3vrk ja esikoistyttö 2v1kk

http://www.syntyneet.fi/syntyneet/?sairaala=39



Pistin meidän vaavin tiedot tuonne :)



Sasuliini

... ja kirjoittais oman synnytystarinansa...



Eli meillä poika syntyi jo 16.2, mutta en ole vain jaksanut kirjoitella aikaisemmin.... Olen ollut todella väsynyt, liekö johtunut anemiasta. Nyt rupee olo jo piristyyn, nii josko sais jotain tekstiä aikaseksi. Kerran aikasemmin koitin, mutta teksti hävis!



Elikkäs meillä synnytys käynnistettiin raskausmyrkytyksen takia rv 39+3. Poika syntyi rv 39+4.



Kävin perjantaina 10.2 tayssis äitiyspolilla kontrollikäynnillä anemian takia! Vauva voi hyvin, eikä ollut aneeminen ja muutenkin kaikki hyvin, joten syytä käynnistykselle ei ollut! Vaikka minä jo todella väsynyt ja käynnistystä toivoin! Kohdunsuu tais olla sormelle auki ja kaulaa 2cm jäljellä.



Maanantaina 13.2 lääkäri tayssist soitti, että hemoglobiini lakannut laskemasta, nyt 90, mutta raskausmyrkytykseen viittaavat arvot koholla. Käski seuraavana päivänä käymään neuvolassa verenpainemittauksessa ja pissanäytteen antamassa.



Tiistaina 14.2 neuvolassa verenpaineet oli jotain 138/84 luokkaa, eli ei mitkään huimat ja proteiinit oli yhellä plussalla. Terveydenhoitaja laittoi silti lähetteen päivystykseen, koska olo todella huono. Päätä särki ja oksetti ja viikonlopun aikana turvotuskin oli noussut.



Päivystyksessä henkilökunta oli todella mukavaa! Kerrankin kyseltiin omaa vointia ja oltiin todella huolehtivaisia! Käyrien jälkeen huolehtivat, jaksanko odottaa odotusaulassa lääkäriä ja onko saattaja mukana! Mies jäi kaupungille odottelemaan.



Lääkärikin kyseli kerrankin mun vointia, vaikka vauva voikin hyvin! Kysyi, enneku alko ultraan, koska painoarvio tehty. Sanoin, et juuri 10.2 perjantaina, ni lääkäri sano, ettei rupea nyt tekemään. Sanoinkin sitten, että laskettuna päivänä 20.2 on kontrollikäynti ja silloin tehään painoarvio, kun epäilivät ettei vauva kasva. Lääkäri vain totes, että jos en nyt jo jää sisään ja käynnistetä synnytystä! Kattoo vain ekaks kohdunsuun tilanteen! Mähän siihen heti vastaamaan, että todellakin jo toivon käynnistystä!



No kohdunsuulla oli neljässä päivässä tapahtunut ihmeitä!! Kanavaa oli enää 1,5cm jäljellä ja kolmisen senttiä auki! Tilanne kypsynyt neljässä päivässä todella hyvin ja sisällehän ne mut ottivat! Lääkäri ois heti saliinkin laittanu oksitosiinitipan kera, jos olisi tiennyt onko tilaa ja ei ois ollut niin myöhä (kello oli jotain kuuden seittämän tietämillä). Ei viittinyt yötä vasten käynnistellä! Mulle se ois kyllä passannut! No sairaalakassit oli pakkaamatta ja siinä sitten miehelle soittamaan,että sisälle ottivat ja että tuo tavaroita seuraavana päivänä osastolle.



Keskiviikkoaamuna 15.2 klo 6 sain sitten ensimmäisen cytotec-pillerin murusen! Päivällä klo 14 sain viimesen pillerin. Supistuksia tuli päivän aikana ihan mukavasti ja illalla menin sitten klo 21 helpottamaan oloani kuumaan suihkuun! No olo helpotti niin, että supistukset laantu ja väli harveni! Soitin sitten miehelle, että saapi yönsä nukkua rauhassa. Ei auttanu muu, kun ottaa unipilleri poskeen ja koittaa nukkuu. Edellinen yö kun oli mennyt valvoessa.



Torstaiaamuna 16.2 klo 7 sain sitten jo puolikkaan cytotec-pilleristä. Aamulla lääkärinkierrolla klo 9 lääkäri kattoi kohdunsuun tilanteen ja totes, että jos salissa tilaa, tämä emäntä pääsee sinne! Kalvot puhki ja oksitosiinitippa käteen! Kohdunsuu 3cm auki ja kaulaa ei jäljellä enää olleskaan!



Klo 10 sain tietää, että päästään heti saliin ja eikun miehelle soittamaan! Saliin tultiin klo 10.45. Lääkäri tuli ja puhkas kalvot klo 11.30 ja totes, ettei kunnolla saanut niitä puhki ja tulee tunnin päästä katsomaan tilanteen uudelleen! Todennäköisesti joutuu silloin laittamaan oksitosiinitipan käteen ja koittaa uudelleen puhkoo kalvoja silloin! No kymmenen minuuttia kalvojen puhkomisen jälkeen tuli eka supistus joka yllätti. Oli heti aikas mojova! Puoli tuntia kestin ja sitten rupesin toivomaan jo jotain helpotusta eli epiduraalia! Kätilö siinä sitten rupes laittaan tippaa käteen, enneku voi epiduraalin laittaa ja koitti kahteen kertaan laittaa, muttei saanut! No pyysi siinä sitten toisen kätilön yrittämään, joka yrittikin sitten kerran toiseen käteen, eikä onnistunut! Kolme reikää jo pistetty, eikä kanyyliä vieläkään kädessä! Olo rupes oleen jo aikas tukala! Se meinaan sattu sekin, kun ne yritti sitä kanyyliä laittaa! No oma kätilö sitten soitti anestesialääkärille, joka tulee epiduraalin antamaan, että sitä kaivattas, mutta tippaa ei vielä ole kädessä. Lääkäri lupas tulla heti, kun kerkiää. Ei siinä onneks kauaa menny! Kätilö pesi selän ja teki kaikki valmistelut valmiiks enne lääkärin tuloa. Lääkäri sai sitten kertayrittämällä kanyylin käteen ja ei edes sattunut! Ja sitten epiduraalin selkään ja ah, mikä helpotus! Pari kipeetä supistusta vielä tuli laiton jälkeen, mutta sitten lakkas! Kyllä se on vain mun juttu se epiduraali, tehoaa ainaski mulle todella hyvin! Kello oli tässä vaiheessa puoli yksi!



Siinä sitten odoteltiin ja mietittiin kauanko tässä menee vielä aikaa! Supistuksia tuli koko ajan, ja kestikin ihan pitkään, mutta en niitä tuntenut. Tai tunsin, mutta eivät olleet yhtään kipeitä! Siinä siitten naureskelujen lomassa sanoin, että nyt tuntuu, että vois vaikka ponnistaa! Kätilö katto tilanteen ja sanoi, että täydet 10cm auki! Saa ponnistaa, kun seuraava supistus tulee! Kun vähän jotain tunsin, rupesin ponnistamaan. Ja poikahan sieltä tuli 4minuutin ponnistuksen jälkeen! Epiduraalin vaikutus ei vielä ollut lakannut, joten mielestäni helppo ja melko kivuton! Toki se tuntuu, kun pää syntyy ym, mutta on eri asia, kun ei supistuksia tunne kipeinä olleskaan!



Kun pää oli syntynyt, kätilö kielsi ponnistamasta, kun napanuora oli kerran kaulan ympärillä. Ei ollut kireellä, mutta otti sen pois ja autto hartiat itte! Poika sai pisteitä 8/9. Väristä lähti pisteet. Istukka syntyi painamalla, kun en tuntenut supistuksia olleskaan. En revennyt olleskaan, joten tikin tikkiä ei tarvittu, mikä helpotus!



Synnytys siis kesti yhteensä 1h42min. Avautumisvaihe kesti 1h25min, ponnistusvaihe 4min ja istukan syntymiseen 13min. Ja vaikka käsi oli reikiä täynnä, oksitosiinitippaa ei tarvittu!!! Kätilö totesikin, että jos vedet olisi menneet kotona, kivunlievitystä ei olisi keritty antamaan!!! Ilokaasua ne nytkin tarjos, mutta en huolinut! Esikoisen synnytyksessä kokeilen ja tuli todella huono olo! Nytkin oli nokka tukossa, niin ei paljon nenän kautta hengitelty!



Synnytyksen tuloksena syntyi 16.2 ihana poika, joka painoi 3705g, oli 49cm pitkä ja päänympärys 36cm. Painoarviossa oli 10.2 3100g!!



Synnytyksestä jäi taas kerran hyvät muistot! Jännittää vain, jos tässä vielä neljännen lapsen saa, että kuinka nopeasti se sieltä sitten päättää pihalle tulla! Ensimmäinen synnytys kesti 8h15min, toka 1h30min ja tää kolmas 1h42min. Eli nopeeta pukkaavat maailmaan tulla!



sinilila ja pikkuprinssi 17vrk

eli 7.2.2006 klo. 02.18



Birdy

.. taitaa olla varsin lyhyt.

Sunnuntai-iltana 5.2. nivusissa kramppasi ja vauva melskasi ja möyri niin, että istuminen sattui eikä mikään asento ollut hyvä, niinpä lähdin nukkumaan. Puolen yön aikaan heräsin pissalle ja suolikin tyhjeni. Menin takaisin sänkyyn mutta puolen tunnin päästä sama juttu uudelleen.

Ihmettelin kun vatsaa vihlaisi aina vähän ajan päästä uudelleen ja sit vasta hoksasin, että taitaa supistaa.

01.30 supisti sen verran, etten voinut enää sängyssä maata ja lämmitin kaurapussin ja hiiviskelin olohuoneeseen katsomaan telkkaria. Vessassa piti käydä vielä pari kertaa. 02.28 kirjasin ensimmäisen supistuksen paperille, se kun oli jo niin napakka etten voinut paikallani istua. Supparit tuli enemmän tai vähemmän säännöllisesti 6-8 min välein ja kesti 45s-90s. Eli pitkiä olivat.

03.00 herätin mieheni ja tuumin, että nyt taitaa olla paras soittaa taksi, supistaa vähän. Mies jäi lasten kanssa kotiin ja synnärillä olin 03.33.

Mietin kyllä, että onkohan liian aikaista lähteä. Paikat olivat kuitenkin jo auki 6-7cm ja pääsinkin suoraan saliin. Kätilö kysyi kivunlievityksestä mutta kun supistusten väli oli kivuton, en osannut sanoa. Mutta hän huomasi, että taisin olla kipeä ja tilasi lääkärin antamaan minispinaalin.

04.35 sain puudutuksen, kalvot puhkaistiin ja sen jälkeen en tuntenut mitään. Vapisin kyllä kuin horkassa mut lisäpeitot auttoivat. Ja sitten vain odoteltiin ja juteltiin mukavia. Käyristä vain näkyi, että kovia, pitkiä supistuksia tuli varsin tiheään.

Kätilö huolestui, kun aukeaminen vähän hidastui ja epäili etten ehdi ponnistaa puudutuksen aikana ja alkoi valmistella tavaroita kasaan ja vähän venytteli kohdun reunoja, jotka olivat vielä jäljellä.

Sain luvan vetää keuhkot täyteen ilmaa ja ponnistaa seuraavalla supistuksella, joka jo hieman tuntui paineena. Oli vähän outoa työntää kun ei ollut mitään tunnetta mutta lopulta kaunis poikavauva solahti maailmaan klo 06.00.

Pisteet 9/9/9 koska raajat olivat siniset. Paino 4270g, pituus 51cm ja hattu 36,5 cm.

Synnytyksen kesto 4h 10 min, josta ponnistusvaihe 5min.

Ei tullut repeämiä ja puudutus sopivasti lakkasi joten kävelin pesulle sillä välin kun poikaa laitettiin kapaloon.

Kaiken kaikkiaan ihana, helppo kokemus kaikkien käynnistettyjen synnytysten jälkeen.

Kotiin pääsimme kun vauvalle tuli 3vrk ikää.

' Olivera - 01.02. 08:21 (21/24)

Väliaikatietoja, jotain alkaa _vihdoin_ tapahtua...

Just kun on päässyt purnaamasta ettei mitään tapahdu niin tapahtuu ;o) Oltiin juuri menty nukkumaan (melkein klo 01) kun tunsin, että jotain hulahti reisille. Ensin ajattelin, että vedet meni, mutta lähempi tarkastelu osoitti, että limatulppaahan se taitaa olla, vaikka tuntukin niin märältä ja paljolta. Ei muuta kuin takaisin sänkyyn ja yrittää nukkumista, vaikka kieltämättä alkoi vähän jännittää jo! Ensimmäinen merkki että jotain voisi tapahtua :o)



No, eipä aikaakaan kun alkoi menkkamaiset kivut alavatsalla ja pian jo aaltomaiset supistukset 10-15 min välein- nyt siis tiedän vihdoin mitä ne ovat :o). Yritin torkkua välit, mutta vähänlaisesti on tullut nukuttua. Nyt piti nousta ylös kun supistukset on napakoituneet ja tuntuu helpommalta olla pystyasennossa, niitä tulee 5 min välein ja kestää n. 30 sek., mutta eivät ole niin kivuliaita, etteikö niitä vielä kestäisi- joten kotona pysytään niin kauan kuin voidaan, en vielä edes viitsi soittaa synnärille.



Mutta jännä nähdä miten käy- vieläkö nämä lakkaa ja ollaan taas odottelemassa vai jatkuuko näin? Alku (jos tämä sitä on) tuntuu ainakin sellaiseltä lempeältä hitaalta alulta, jota toivoinkin- kyllähän nämä supparit varmaan jo ainakin alkaa avata kohdunkaulaa. Mies nukkuu vielä ja sanoin että on ihan rauhassa, ei tässä mitään hätää ole. Tuskinpa meidän ihan heti on synnärille rynnättävä, saapi käydä lenkittämässä koirat ja katsotaan sitten missä mennään. Yritän olla kotona mahdollisimman kauan. '



Nämähän sitten lakkasivat päivällä päivätorkkujen myötä ja lähdettiin iltapäivällä koirien kanssa kävelylle, jotta ne palaisivat. Viiden maissa lämmitettiin sauna ja saunottiin. Sen jälkeen supparit alkoivat palailla voimistuen koko ajan, sitten kyllä tiesin että tänä yönä pitää lähteä. Soitin synnärille klo 23 ja kyselin neuvoja, silloin taisi tulla suppareita 5-10 min välein kestäen 30 sek. Sieltä sanottiin ettei ole vielä kiire kun vedet ei ole menneet ja ensmmäinen lapsi kyseessä. Sanoin puolen yön maissa miehelle että menee nukkumaan, herätän hänet sitten kun en enää kestä ja hän saa viedä koirat kävelylle ennen lähtöä. Kärvistelin siinä sitten olohuoneessa telkkari auki ja otin suppareita vastaan eri asennoissa- kontallaan (ei auttanut yhtään mulla), pöytään nojaten ja lantiota heilutellen ja yritin muistaa rentoutumisohjeet. Kävin suihkussa, mutta lämminvesi ei oikein tehonnut sekään, eikä kuumavesipullo alavatsalla. Kipu oli alavatsalla ja sellaista repivää ja viiltelevää Klo 3.30 alkoi olla tukalat oltavat ja herätin miehen viemään koirat ulos, itse pakkasin loput kamat kassiin ja laitoin vaatteet päälle. Mies viipyi ulkona melkein tunnin ja aloin jo rukoilla että tulisi jo en kestä, piti jo valittaa ääneen.



Klo 5 jälkeen sitten lähdettiin ja oltiin synnärillä n. 5.30 (sisäänkirjattu 5.50). Tutkimushuoneeseen ja käyrille, oikein mukava kätilö ottamassa vastaan. Pelkäsin, että en ole yhtään auki ja lähettävät vielä kotiin tai osastolle, mutta yllätykseksi olinkin 3 cm auki (kalvopussi vaan pullotti ja vauva vielä ylhäällä) ja päästiin heti saliin. Kätilö kysyi kivunlievitystoiveita ja epiduraalihan se minulla oli. Tehtiin valmistelut, sain ensin peräruiskeen, kätilö laittoi tipan ja sitten anestesialääkäri pisti epiduraalin- siinä lääkärillä ei kauan nokka tuhissut- varmaan 5 minuuttia ja se oli siinä ja taivas alkoi heti aueta :o) klo oli n. 07.00



Klo 8 puhkaistiin kalvot ja laitettiin vauvalle pinni päähän ja mulle okstiosiinitippaa, kun kyllähän tuo epiduraali suppareita hidastaa. En saanut aluksi liikkua kun vauvan tarjoutuva osa oli edelleen korkealla (napanuoran luiskahtamisen vaara), mutta eipä haitannut, vedin vaan peittoa päälle ja pistin silmät kiinni ja torkuin :o) Mies lähti käymään kotona koirien luona ja minä jäin torkkumaan. klo 11 alkoi tuntua paineen tunnetta ja supparikipuja jälleen (eli tosi pitkään kesti eka annoksen vaikutus), tosin kipu oli paljon ¿parempaa¿ kuin aikaisempi repivä kipu. Sain nousta ylös ja menin keinutuoliin ja vetelin ilokaasua, joka veikin pahimman terän suppareilta ja sitten olikin jo uuden epiduralliannoksen vuoro. Makoilin sängyssä tunnin verran ja sitten nousin taas ylös keinutuoliin ja jumppapallolle. Taivas- ei kipua lainkaan, miehen kanssa juteltiin ja vitsailtiin. Klo 17 kätilö tarkisti taas tilanteen ja yllätys yllätys olinkin jo 10 cm auki, mutta vauva niin ylhäällä ettei ollut järkeä lähteä vielä ponnistamaan- sain siis vielä yhden annoksen epiduraaliin kun odoteltaisiin vauvan laskeutumista . Oksitosiinia meni siis koko ajan ja isonevin annoksin. Kätilö sanoi että voin ponnistella omaan tahtiin jos haluan. Joskus 18.30-19 välillä supparit alkoivat taas tuntumaan ja hönkäilin ilokaasua pallolla ja nousin ylös välillä ponnistamaan. Hyvin tuo ilokaasukin auttoi, silti varmaan epiduraalia oli jäljellä kun en kamalan kivulias ollut silti.



Klo 19.50 alettiin sitten tosi työ, ensin kyljellään, mutta ei toiminut mulla ollenkaan. En osannut kohdistaa ponnistusta ollenkaan oikeaan suuntaan siinä asennossa. Puoli-istuva asento oli ok. Mutta olipas urakka, ei sitä osaa sanoin kuvata, siis kipua ja ponnistamisen tarvetta- sitä on kuin villieläin. Kätilö oli aivan mahtava tsemppaaja ja hänen ohjeita kuuntelemalla oli suuri merkitys. Vaikka ponnistusvaihe ei kestänyt kuin 30 min., niin se tuntui ikuisuudelta. Välillä uikutin ja kyselin että tuleeko se yhtään alaspäin kun vauvan tuloa ei tuntenut, vaikka ponnistaa niin, että tuntuu että pää hajoaa tai ainakin verisuoni katkeaa. Kätilö vaan sabnoi, että älä sitä mieti kyllä se sieltä tulee. Verta, hikeä ja kyyneleitä (no ei ehkä niinkään kyyneleitä mutta noita muita ja KIPUA) se todella on. Sitten kätilö laittoi käteni vauvan pään päälle ja tunsin sen, ja siitä sain jotenkin uusia voimia. Sitten ei enää kauaa mennytkään kun tsempin sai päälle. Poika solahti maailmaan 2.2. klo 20.20, mikä uskomaton tunne- kipu loppui kuin seinään. Muistan vain hokeneeni, poika, poika, poika... ja nauroin ja itkin yhtäaikaa. Vauva nostettiin mahan päälle, mikä ihana tummatukkainen hurmuri <3 Iho sileä ja punakka ja nappisilmät... Istukka solahti ulos nopeasti ja minut kursittiin kokoon (siistiä jälkeä teki kyllä kätilö). Poika sai 9 pistettä ja painoi 3920g, 51 cm ja pipo oli 37 cm.



Epparia ei tehty, mutta sain II-asteen repeämän suoraan peräaukkoon päin, mikä onkin tosi pirullista näin jälkikäteen (istuminen ja nro2 hätä...), muta nyt reilun viikon jälkeen alkaa jo helpottaa.



Kaiken kaikkiaan parempaa synnytyskokemusta en olisi voinu saada, jäi ihanat muistot :o) Kaikki minua hoitaneet kätilöt olivat aivan mahtavia.

31.1 olin koko päivän hirveän väsynyt ja alamahaa pakotti. Kuumettakin oli 38 huitemilla ja päätä särki ja joku ihme horkka päällä. Koko päivän sinnittelin, mieskin oli iltavuorossa töissä. Illalla kun sain lapset nukkumaan, päätin että parempi lähtä käymään näytillä kun vauvakin käyttäytyi mahassa omituisesti; riehui ihan mahottomasti (normaalisti liikeet oli tosi rauhallisia) ja " huohotti" niin kuin olisi ollut hengästynyt.



Olin käyrässä n. puoli tuntia ja vauvan sydänäänet oli kokoajan tosi korkeat (170-180), mutta välillä käväisi 140:kin. Kohdunsuu oli 2cm auki ja kaulaa 1,5cm jäljellä. Miettivät siinä mitä tekevät ja päättivät ottaa tarkkailuun huonon käyrän takia. Itelläni oli kuumetta 38.4. Siinä ootellessa alkoi supistuksiakin tulla n. 5-7 min välein. Meidät laitettiin " tarkkailuun" synnytyssaliin n. klo 1.30. Supistukset tiheni n. 3 minuutin väleihin ja n. klo 2 tuli lääkäri ja sanoi että nyt puhkaistaan kalvot jotta saadaan tarkempaa tietoa vauvan voinnista. Olin tuolloin vasta 3cm auki. Lapsivesi oli ruskeaa, kakkaista. Vauvalta otettiin hapetusarvot ja laitettiin pinni päähän. Pyysin juotavaa, mutta eivät antaneet, tajusin, että jos vauvan voinnissa tulee muutosta huonompaan, leikkaavat vauvan ulos. se vähän pelotti. Vähän myöhemmin (10-15min??) sain paracervikaalin (5cm auki, kaulaa 1cm jäljellä) joka ei auttanut yhtään ja pyysin ilokaasua, mutta emmin vielä uskallanko sitä ottaa jos siitä tulee huono olo. Kätilön opastuksella tuskissani kumminkin rohkenin sitä kokeilemaan ja se oli taivas! Olin silloin sen 5cm auki ja sitä kaulaa oli vielä se sentti. Parikymmentä minuuttia niin sanoin miehelle että " tämä syntyy nyt, soita kätilö paikalle" . Tuli toinen supistus ja sanoin huusin etten voi pidättää enää vaan vauva tulee. Kätilö, lääkäri ja lastenlääkäri tuli saliin ja ponnistin pari-kolme kertaa ja vauva syntyi klo 3.03. Suloinen tyttö, 4040g ja 50 cm, pipo 35cm. Lastenlääkäri tarkasti vauvan, isä laikkasi napanuoran ja kuka lie kylvettänyt, näin vain kun joku kampasi kylvyssä vauvan tummaa tukkaa. Sitten veivät lämpökaappiin toiseen huoneeseen vauvan tasaamaan lämpöjään kun oli kuumeessa syntyessään (39.1). Pisteitä sai 9-9-10. Parin tunnin päästä saatiin hakea tyttö saliin ja sitten matkasin osastolle, jossa olin 3 päivää.

Toiveenani oli se polikliininen synnytys, mutta jo silloin kun kalvot puhkaistiin tajusin etten voi sitä saada vaan osastolle on mentävä.

Ite jouduin olemaan antibioottitipassa koko sairaalassaoloajan, salista asti. Kuuri jatkui kotona vielä viikon. Pissaviljelystä oli löytynyt streptokokki ja ilmeisesti tuo kuumeilu ja mahakipu johtui siitä. Onneksi lähdin näytille silloin illalla, en uskalla edes ajatella miten olisi voinut käydä jos en olisi mennyt...



Synnytys kesti kokonaisuudessaan 3h 13 min ja oli tosi toimintaa alusta loppuun asti. Vaikka kipeä oli ja kirosin että miten voin olla jo neljättä kertaa tässä piinassa. Miehelle sanoin että muistuttaa seuraavan kerran vauvakuumeen iskiessä Näistä synnytyksistä mua...Mutta äkkiäpä se on ohi ja kipu unohtuu. Tuota suloista pikku pörröpäätä täällä ihmetellään ja ihastellaan koko perhe. Tosi kilstti ja rauhallinen vauva. Painokin oli noussut jo lähelle syntymäpainoa.



matilda &" lumikki"

Ihana lukea noita teidän synnytys kokemuksianne ja samalla pohtia kuinkahan MULLE käy...?! Yhtä asiaa kuitenkin vähän jäin kaipaamaan näissä jutuissa: olisi kiva vielä lukea millä raskausviikolla synnytykset on tapahtuneet?? ..Ei varmaan kaikkien milestä " oleellinen" asia, mutta...

RV 32+5

T. olivera

Tarkoitus se oli kertomukseen laittaa, mutta aina mulla jotain unohtuu...



matilda

Marraskuun 10 päivä olin normaalisti neuvolassa viikolla 27+5. Nuori opiskelija mittasi sf mitan ja sai saman tuloksen kun kun viikolla 25 oli saatu. Oma neuvola tätini mittasi uudestaan ja sai saman tuloksen.. Hetken mietittyään kysyi haluaisinko käydä ultrassa kun on kerran samoissa tiloissakin.. vähän empisin, koska esikoista odottaessa joutusin kokoajan käymään kun oli aina eri mittaaja ja saivat sitten eri tuloksia. Olin samassa rakennuksessa töissä joten suostusin sitten menemään kun sain ajan vasta muutaman tunnin kuluttua.



Hoitaja ultrasi ja sai painoarvioksi 750g ja sanoi että varaa mulle ajan lääkärin ultrattavaksi viikon kuluttua. Jäi vielä mittimään ja päättikin lähteä heti näyttämään ottamiaan kuvia lääkärille. Sieltä tultuaan sanoi että lääkäri haluaa heti katsoa ja jäin odottamaan lääkärille pääsyä.



Kun Lääkäri aloitti ultraamisen hän hoki vaan että kaikki ei ole hyvin nyt ja antoi lähetteen TYKSiin sanoi että lähdet nyt heti. Kävin töissä sanomassa et mun täytyy lähteä ja pidättelin itkua. Kävin hakemassa miehen koulusta ja päätettiin käydä kotona, koska halusin varmuudenvuoksi tehdä alapesun, jos vaikka tarkistaisivat kohdunsuuntilanteen. :)



Saavuttuamme TYKSiin lääkäri ultrasi ja sanoi että onhan tämä pieni mutta muuten kaikki näyttää olevan hyvin. Sanoi kyllä että hyvä jos huomiseen asti selvitään. antoivat samalla kortisooni piikin ja sanoivat että joudun osastolle. Osastolla istusin käyrillä koko illan ja yölläkin tulivat herättämään.

Seuraavana päivänä sain toisen piikin ja kävin taas ultrassa. Lääkäri sanoi että hyvä jos viikonlopun yli selvitään. lähinnä naureskeltiin koska mulla oli olo loistava ja vauvallakin oli kova meno päällänsä kokoajan. Selitin vielä kaikille että pääsen varmaan maanantaina kotiin. Koko viikonlopun sitten hengasin osastolla ja hoitajatkin sanoi että kyllä sä varmaan pääset kotiin ja tuut sitten tänne aina kontrolleihin.. Kävin sunnuntaina Keskolassa tutustumassa ja mietin koko ajan että ei se meijän vauva tänne tuu, mut onhan kiva päästä tännekin kattomaan :)

Maanantaina oli sitten taas ultra ja sitten löytyikin jo takaisin virtauksia yms. ja lääkäri vaan tokaisi , että huomenaamulla sektio kello 8.00! Olin aivan kauhuissani, koska olin luullut pääseväni kotiin itkin monta tuntia.

Osastolla sitten sain kaikki ohjeet ja esitietolomakkeen täytettäväksi ei meinattu nimeäkään keksiä ku ei oltu yhtään sitä vielä mietitty.





Tiistai aamuna sitten multa ajeltiin karvat ja katetroitiin ja laitoin leikkaussali vaatteet päälle. Hoitajat siirsivät mun tavarat yksityiseen huoneeseen että saan sitten leikkauksen jälkeen olla rauhassa. Olin varma että vauva ei selviä. Lastenlääkärit kävivät vielä tapaamassa minua ja sanoivat että odottavat kaikki laitteet valmiina vauvaa siellä leikkaussalissa. Itkin koko matkan leikkaussaliin onneksi mies pääsi mukaan. Leikkaus aloitettiin klo 10.10 ja mulle tuli hirveen huono-olo joten sain sitten pahoinvointilääkkeitä suoneen. jossain vaiheessa sain vielä nitroa muutaman kerran ku sydän meinas pysähtyy.

10.35 vauva vilautettiin meille ja vietiin toiseen huoneeseen. n10min kuluttua lääkäri tuli kertomaan että poika voi hyvin ja painaa 780g ja isä voi lähteä saattamaan poikaa teholle.

Minut ommeltiin ja siirrettiin heräämöön ja kohta jo mies tuli valokuvan kanssa ja sanoi että poika voi hyvin ja tarvittu edes hengityskonetta olin niin väsynyt etten jaksanut kuin hymyillä. Nukuin koko päivän ja seuraavana aamulla heräsin kun lastenlääkärit istuivat minun edessäni olin varma että jotain oli tapahtunut.. Mutta tulivat kertomaan että kaikki oli hyvin ja nyt mentäisiin päivä kerrallaan kun eilen mentiin tunti kerrallaa.

Kävin ensinmäisen kerran katsomassa vauvaa ja hän oli pieni ja suloinen en uskaltanut koskea pisteitä hän oli saanut 9-10-10 ja pituutta oli 37cm.

Kaikki lähti sujumaan hyvin ja mitään takapakkejakaan ei sitten tullut.

Tammikuun 9 pvä hän pääsi kotiin ja painoi silloin 1660g Jesse syntyi siis rv 28+3

Ei olis tyttö syntynyt perjantaina 10.päivä mutta mä en lähtenyt sairaalasta kotiin...

To iltana alkoi taas helvetilliset supistukset ja koko yön kärvistelin ja 6 pintaan herätin ukon ja sanoin et nyt mennään.Soitin kuitenkin päivystyksen puolelle ja naikkarilla sit laittoivatkin suoraan meidät synnärille. Kohdunsuu auki reilu 2 sormee,kanavaa ei ollenkaan.Mentiin kävelylle Meilahtee ympäri aamulla aikaisin..ja rappusia ja rappusia..sit taas tutkimuksiin, kohdunsuu auki reilulle kahdelle sormelle,sanoin et hae lääkäri ja kalvot puhki. No siirryttiin saliin ja käveltiin,supistuksia alkoi tulla tiehämpään ehkä 6 min välein(mulla ei oo mitään ajantajua..pitää kaikki lukee paperista)

Sit kätilö sanoin et lääkäri on tulossa,mutta jos suu ei oo auennut lisää ei kalvoja puhkaista koska naikkarilla oli tungosta,synnyttäjiä ei enää otettu sisään.

Lääkäri tuli,kätteli,levitä haaras(kärkevä vertaus,mutta siellä syntyi vauvoja liukuhihnalta..paitsi meidän) no lääkäri sanoi et joo puhkastaan vaan,onnea matkaan, kotiin lähdette vauvan kanssa.

Säännölliset supparit alkoi 11.15,vartti kalvojen puhkaisun jälkeen ja sit kipu lääkkeenä otin ilokaasua,iskä kans veti kalsarikännit ;)))))

ja kävelyä.

Epiduraalin pyysin ehkä 2 maissa ja sen laittaja oli erittäin taitava, vaikutti tasan 2 tuntia ja sitten oli yhtä perkelettä. Miehelle suurkiitos jaksamisesta ja oikeasti nostan hattua ja korkealle hänelle!!!!

Toinen annos epiduraalia ei sitten auttanutkaan ollenkaan ja ponnistusvaihe alkoi 16.55 ja 9 pisteen tyttö syntyi 17.26.

Summa summarum: synnytys oli vaikeampi,kivuliaampi ja kammottavampi kuin ekan lapsen. Varsinkin ponnistusvaihe, mä olin ihan kaput ja oikeesti piti ängätä naama väärässä,en nimittäin halunnut epparia. Mieskin huohotti ja pidätti hengitystä....

Iskältä pääsi itku vauvan parkaistessa ja minun eka sanat oli:Terve pikkunen olitpas tiukassa!!!

Osastolle siirryttiin vasta 21 maissa ja siellä todellakin oli tungosta, sen takia päästiinkin kotiin jo lauantaina puolita päivin.Kaikki ok mulla ja vauvalla, ei tarvii mitään renkaita istumiseen.

Tiistaina mennään calmetoimaan ja sydäntä kuuntelemaan ja vielä kunnon tarkastus tekemään ja sitten jatketaankin elämää kotona.



Tyttö on ihan isän näköinen, lukuunottamatta mun suvun väkäleukaa.



Nyt pitää mennä aamutoimiin vielä kun ennättää. Isosisko on niin ylpeä ettei meinaa ovista mahtua!!!



Onnea vielä kaikille jakaantuneille!!



Kuumetta ja tyttö 3 vrk

Mielestäni ja neuvolan mukaan poika syntyi 40+2 mutta sairaalan papereissa lukee 39+5. Se kai on nyt tässä vaiheessa aivan yhdentekevää mutta vauva vaikutti yliaikaiselta, kuiva ja istukkakin oli jo vähän kalkkeutunut.

Ihania, itkettäviä ja onnellisia kertomuksia



Neppis ja Kuuraparta 7vrk

Mä olen jo kaksi kertaa kirjoittanut PIITKÄN sepostuksen meidän neidin syntymästä ja se on joka kerta kadonnut! Arvatkaa, jaksanko enää kirjoittaa?! Vitsi, mua itkettää! No, yritän kirjoittaa lyhyen version.



Esikoisen syntymä vajaat 3 vuotta sitten oli tavallaa helppo, mutta erittäin kivulias. Silloin ainoat kivunlievitykset oli hetken aikaa amme ja ilokaasu. Synnytys kesti reilut 7 h, josta ponnistusvaihe 5 min. Tähän toiseen synnytykseen halusin ehdottomasti kunnon puudutukset, mutta toisin kävi...



Keskiviikkona 15.2 alkoi aamupäivällä alavatsassa tuntumaan menkkamaista jomotusta, mutta se oli aika pientä ja tuli vain muutaman kerran tunnissa. Illalla klo 23-24 välillä aloin laskea supistusten väliä ja se oli noin 13 min. Klo 24 tuli ensimmäinen kipeä supistus, jolloin oli pakko nousta ylös sängystä. Kävin pissalla, jonka jälkeen jotain märkää lorisi pitkin jalkoja. Paperiin jäi pyyhkiessä veristä limaa. Soitin Kättärille, jossa sanottiin, että lorina oli varmaan limatulppaa ja että kun supistuksia tulisi 5 min välein, voisin soittaa Kättärille uudestaan.



Supistuksia tuli sitten 8 min välein ja alettiin soittamaan esikoiselle hoitajaa paikalle. Housuihin lorisi vielä muutamaan otteeseen kunnon satsi varmaankin lapsivettä ja yhtäkkiä supistuksia tuli jo 1-2 min välein ja ne olivat jo todella kivuliata. Miehen sisko tuli taksilla poikaa hoitamaan ja me lähdettiin samalla taksilla sairaalaan. Taksimatka oli luonnollisesti kamala, kun supistukset oli kovia, eikä voinut liikkua. Onneksi oli yö ja matka kesti vain 5-10 min (ja taksikuski ajoi hienosti kaikkia punaisia päin). Taksikuitin mukaan olimme sairaalan pihassa klo 01.45.



Siitä " juostiin" sitten synnytyssaliin ja mulla oli just päällä sellainen 5 min kestosupistus. Kävelin ympäri huonetta ja samalla valitin, kiroilin ja yritin myös hengittää järkevästi. Kätilöt (2 kpl) olivat ihania, kun antoivat mun tehdä, mitä halusin, eivätkä pakottaneet esim. käyrälle. Kun tuli pieni tauko, sain heitettyä vaatteet pois ja sairaalakaavun päälle. Sitten tuli taas pitkä supistus, jonka jälkeen kiipesin sänkyyn ja aloin ponnistaa. Ponnistin samassa asennossa kuin esikoisenkin eli sängyn pääpuolta oli nostettu hieman ylös ja siihen oli laitettu säkkituoli, mihin tavallaan kontallani nojasin. Onneksi kätilöillä oli tämä toive paperilla valmiina. Ponnistusvaihe oli yhtä karmea kuin ekassa synnytyksessäkin ja taas kerran luulin IHAN OIKEASTI kuolevani siihen paikkaan. Ilokaasua hengittelin vähän, mutta se ei auttanut mitään. Kätilö käski lopettaa ponnistamisen, koska napanuora oli kaksi kertaa tiukasti vauvan kaulan ympärillä. Ponnistusvaihe kesti 2 min ja pieni repeämä tuli (johon laitettiin 2 tikkiä).



Olin synnytyksen jälkeen hetken aikaa aivan poikki ja makasin vain reporankana puoliksi mahallani sen säkkituolin päällä. Mies sitten kuiskasi, että tyttö tuli =) Jossain vaiheessa jaksoin ponnistaa istukan ja käännyin sitten selälleni, että sain tytön vatsani päälle. Hetken päästä vauva imi rintaa puolisen tuntia, jonka jälkeen isi kylvetti hänet ja mä kävin suihkussa. Sen jälkeen oma olo alkoikin olla ihan normaali. Pystyin jopa istumaan heti, mihin en esikoisen jälkeen pystynyt 2 viikkoon! Kotiin päästiin jo perjantaina, jolloin neiti oli 1,5 vrk ikäinen. Poika on siskostaan onnellinen ja haluaisi pussailla ja halailla tätä koko ajan. Ja pitää sylissä ja kävelyttää...



Mulla on nyt sellainen olo, etten koskaan enää halua synnyttää! Toi synnytys oli aivan liian nopea ja kivulias mulle, enkä halua kokea sitä enää ikinä uudestaan! Klo 24 tuli se eka paha supistus, mutta väli oli vielä 13 min. Ei käynyt mielessäkään, että kohta olisi jo kiire sairaalaan. Kätilöt merkkasivat synnytyksen alkaneeksi tosta klo 24, kun silloin lorisi ne nesteet jalkoja pitkin. Eli vajaat 2 h kesti synnytyksen avautumisvaihe. Jos joskus kuitenkin olen taas raskaana, aion muuttaa kuukausi ennen laskettua aikaa sairaalan pihalle...



Niin, tyttö syntyi rv 39+4 ja mitat olivat 51 cm, 3455 g ja päänympärys 34 cm.

Menimme maanantaina kuudes päivä sovitusti käynnistykseen. Raskausviikkoja 41 ja syynä käynnistykseen lapsen suuri koko. Kävimme kyllä 31.1 ja silloinkin oli puhe synnytys käynnistää mutta osastolla ruuhkaa jonka vuoksi lähdimme vielä odottelemaan kotiin.

Nyt vastaanotolla eri lääkäri joka alkuun kertoi OYKS:sta tulleen ohjeistuksia jonka mukaan synnytyksiä ei käynnistetä ilman pätevää syytä ennen rv 42... Minä kerroin oman mielipiteeni asiasta että lapsen suuri koko peloittaa ja niin lääkäri alkoi tekemään painoarviota. Painoarvioksi saatiin 4,3 kg ja voi heittää puoleen tai toiseen 500 g.. Minä siinä laskeskelin, että ompa lysti jos tuleva poikamme painaa 4,8 kg.

Lääkäri puolsi käynnitystä ja lähdimme synnytys osastolle. Siellä sain klo. 10 neljänneksen jostain pilleristä jonka nimeä en muista. Pilleristä ei juuri mitään hyötyä. Toisen neljänneksen sain klo. 14 aikaan eikä siitäkään mitään ylitsepääsemättömän kipeitä supistuksia tullut. Iltasella menin amor ammeeseen nautiskelemaan ja se tuntui ihanalta. Lääkäri kävi kurkkaamassa tilanteen klo 18 aikaan eikä tilanne ollut kypsynyt aamuisesta eli reilulle kahdelle sormelle auki eikä lapsen pää ollut kiinnittynyt. Lääkäri aikoi aamulla tulla puhkaisemaan kalvot ja nyt piti tärkeänä, että minä levaähdän yön, että on voimia ponnistaa. Mieheni läksi kotiin illalla ja yö hoitaja toivat särkylääkkeen sekä nukahtamis pillerin, että saan unen päästä kiinni. Viimeisellä pissa reissulla sitten paljon puhutti limatulppa irtosi josta yksikseni iloitsin :). Olin toivonut luonnollisesti alkanutta synnytystä koska aiempi synnytys kokemus käynnityksestä -98.

Tuskin olin päässyt uneen kun klo 01 heräsin kivuliaimpiin supistuksiin. Kahden aikoihin uskaltauduin kertomaan asiasta kätilölle kun olin varmistanut etten asiaa kuvittele :). Ajeltiin vartti käyrää ja sitten kätilö kurkisti tilanteen ja kertoi paikkojen olevan 6-7 cm auki ja, että voi alkaa isää soittamaan paikalle.

Yritin käydä ammeessa mutta oli hankala olla kipujen vuoksi yhdessä paikassa ja aloin kyselemään minispinaalin perään.. Aimmin vastaavanlaisista puudutteista tullut todella ikävä ns. spinaalipäänsärky ja anestisialääkäri ei alkaisi sitä mielelään minulle laittamaan. Kerroin kuitenkin päänsäryn olevan myöhempi harmi ja, että haluan puudutteen. Kätilö alkoi valmistelemaan minua elikkä laittamaan kanyylin ja mittaan paineita, puhdistaan selkää ym.

Siinä välissä puol kolmen aikaan isä tuli paikalle hieman jännittyneenä.

Sitten kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen uudestaan ja sanoi ettei mitään puudutuksia ehdi laittamaan kun paikat alkavat olla täysin auki... Ja minunko toivomuksissa sairaalalle oli että haluan kaiken mahdollisen kivunlievityksen.

Meidän epäonneksemme jopa ilokaasu oli poiskäytöstä :(.

Sitten alettiin odottamaan, että tuntuisi tarvetta ponnistaa ja sellaista tarvetta ei tullut lainkaan vaikka sain supistuksia vahvistavia sumutteita nenään ym.

Neljän jälkeen sitten aloin vain supistuksen aikana ponnistamaan ja reilun tunnin päästä poikamme syntyi. Ehdin käydä sängyltä jakkaralla mutta loppujen lopuksi sängyllä jalat kohti kattoa tuntui parhaalta. Muuten kipu oli siedettävää paitsi hartioiden ulos tullessa tuntui hetkellisesti etten selviä. Pojallamme oli vas käsi oikealla poskella ja napanuora käden- sekä kaulan ympärillä... Kello oli pojan syntyessä 05.30.

Alkuun vauvamme saikin vain kaksi pistettä kun ei itse hengittänyt ja ensimmäisen kerran näin vilaukselta omaan lastani tunnin päästä synnytyksestä ja rinnalle hänet sain kolmen tunnin päästä.

Alku pojallamme oli hieman hankalaa mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin.

Hän painoi 4 490 kg ja pituutta oli 55 cm.



Mikä ihmeellisintä en revennyt lainkaan eikä tarvinnut välilihaa leikata.



KAiken kaikkiaan ihana kokemus ja siitä kiitos ihanille kätilöille ja omalle miehelleni joka oli ainoana kivun lievityksenäni ja hieroi selkääni supistuksen aikoina niin lujaa, että selkä useamman päivän kosketus arkana :).

Ensimmäisen lapsemme synnytin alateitse raskausviikolla 40+2. Kun olin raskausviikolla 40+3 torstaina 16.2., masussani oli huolestuttavan rauhallista. Laitoin esikoisen päiväunille ja menin itse sohvalle levähtämään ja aloin laskemaan liikkeitä. Ensimmäisen tunnin aikana en saanut lasketuksi ainuttakaan liikettä. Soitin Jorvin synnytysosastolle ja he antoivat ohjeet: juo makeaa mehua, laske sitten tunnin ajan ja jos ei vieläkään tunnu mitään, kävele vähän ja kokeile sitten uudestaan. No, minähän kokeilin ja parin tunnin päästä tuli jo itku silmään, ei tunnu mitään! Soitin uudestaan sairaalaan ja antoivat luvan tulla käymään.



Lähdimme mieheni ja esikoiseni kanssa päivystykseen ja pääsin sydänäänikäyrään. Kätilö sanoi, että täällähän on reippaat sydänäänet, mutta sanoi, että otetaan nyt 20min käyrää, kun kerran tulitte. Jäin makaamaan yksin huoneeseen ja jonkin ajan kuluttua mies ja esikoinen tulivat viereeni Tuhkimo-satua lukemaan. Minulle tuli pieniä, kivuttomia supistuksia ja huomasin, että lapsen pulssi alkoi aina laskemaan niiden jälkeen. Pian huoneeseen tuli kätilöopiskelija, joka huomasi myös asian ja lähti kertomaan asiasta eteenpäin.



Pari kätilöä ja lääkäri tulivat huoneeseen ja lääkäri vilkaisi käyrää ja sanoi: heti sektioon, vauvalla ei ole kaikki hyvin. Voitte vain kuvitella miten säikähdin. Aloin tärisemään, vaatteitani riisuttiin vauhdilla ja sektiopaita vaihdettiin ylle. Mies lähti lapsen kanssa kotiin ja aikoi tulla heti kun saa vietyä lapsen hoitajalle.



Minut nukutettiin, koska lääkärin mukaan vauvan sydänäänet näyttivät jo siltä, että spinaalipuudutukseen ei olisi välttämättä ollut enää aikaa. Kun heräsin, tyttövauva oli viety ambulanssilla Lastenklinikalle. Minulle kerrottiin myös, että hän sain yhden pisteen synnytyksen jälkeen. Mies tuli viereeni heräämöön ja saimme kuulla, että vauva oli ainakin kakannut lapsiveteen, mutta muuta havaittavaa syytä vauvan huonoon kuntoon ei ollut.



Vauva toipui parissa päivässä Lastenklinikalla niin hyvin, että hänet siirrettin Jorviin Lastenosastolle. Itse kotiuduin eilen illalla esikoisen takia ja aion nyt olla esikoisen takia yöt kotona ja päivät vauvan luona Lastenosastolla. Hätäsektiosta on vasta neljä vuorokautta, joten päivä kerrallaan edetään. Vauvalle tehtiin jo Lastenklinikalla aivojen ultrakuvaus, josta ei ainakaan ilmennyt mitään ongelmia. Loppuviikosta tehdään magneettikuvaus, joka kertoo sitten tarkemmin, onko aivoihin tullut vauriota. Mitään tällä hetkellä päälle päin näkyviä neurologisia poikkeavuuksia ei ole havaittu. Alku oli kuitenkin niin raju, että ongelmia voi olla odotettavissa.



Sanoivat, että meillä oli enkeleitä matkassa, kun osasimme tulla oikeaan aikaan synnytysvastaanotolle. Seuraavana päivänä olisi ollut jo liian myöhäistä. Tyttövauva (4kg, 52cm) on aivan ihana ja olemme aivan rakastuneitä häneen. Jos jotain ongelmia ilmenee, hän on meidän oma rakkaamme ja pidetään hänestä niin hyvin huolta kuin ikinä osataan.