En tiedä mikä minua vaivaa!? Masennus, psykoosi.. ?

Vierailija

En kyllä tunne itseäni masentuneeksi. Kaikki on ihan hyvin ja vaikka stressaavia asioita on, niin en jaksa stressata. Ei kiinnosta, mikään ei vaan kiinnosta pätkääkään. Nukun, syön, olen netissä, syön ja menen takaisin nukkumaan. 

Ystäväni ovat ihania ja mulla on todella hauskaa heidän kanssaan mutta koko ajan silti ahdistaa kauheasti kun joudun näkemään heitä. En tunne oloani hyväksi enkä pysty kuuntelemaan ellen pakota itseäni keskittymään. Nauran aidosti mutta en tiedä mille nauran heidän seurassaan.. Se on enemmänkin ehkä näytelmää sittenkin koska ei ole hyvä olo ollenkaan ihmisten lähellä vaikka tuntisinkin ihmisen. Oikeestaan paljon helpompaa olla sellaisen seurassa jota en ole ikinä nähnyt. 

Kun olen ihmisten ilmoilla niin tuntuu, että kaikki vihaavat minua. Että olen outo ja naurettava.

Kun kaverit menee tupakalle tms. Niin epäilen, että he puhuvat minusta paskaa ja sama juttu jokaisen tuntemani ihmisen kohdalla. Tuntuu, että kaikki katsovat kieroon.

On hyvin sekavaa.. Kun tulen kotiin niin häpeän itseäni ja vituttaa, että lähdin edes mihinkään. Toivon kuolemaa paljon. Itseasiassa kuolemanhalu on ollut tässä jo pidemmän aikaa. 

En vain usko että minusta on mitään annettavaa tälle maailmalle. En jaksa mitään ja kun mikään ei kiinnosta niin toivon että joutuisin onnettomuuteen tms. 

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Jatkan vielä kun toi kirjoitusikkuna tossa sekoili äskön. 

Yksinkertaisesti tyhjyys kuvaa oloani parhaiten. Kaikki tunteeni ovat melkein, että "ihan sama". 

Syön miten sattuu, roskaruokaa ja kaikkea mitä mieli tekee tai jätän syömättä jos en jaksa miettiä mitä söisin tai varsinkaan tehdä sitä. Haisevat roskapussit jotka on ollut jo kk täällä niin on ihan helvetin sama. 

Siivoon kun on pakko, käyn kaupassa kun on pakko. 

Ryyppäämistäni sentään olen vähentänyt paljon koska silloin vasta itsetuhoinen olenkin ja seuraava päivä on kauheaa ahdistuksesta selviämistä. 

Ei todellakaan siis kiinnosta mikään tai sitten kaikki ahdistaa tai vituttaa paitsi kahvi, ruoka ja tupakka, netti ja sänkyni. :D

Sekava teksi ja niin on myös

olotilakin. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Ootko minkä ikäinen, nuori? Itte oon 37 ja ajattelen ja toimin suurinpiirtein samoin. 

20. Mutta silti paljon kokenut. Alkoholisti, hyväksikäyttö sekä seksuaalinen että ihan ihmissuhteissa muutenkin esiintynyt hyväksikäyttöä ja henkistä että fyysistä väkivaltaa. Olen kauheissa veloissa. Seurustelen vanhojen miehien kanssa mielummin kun ikäisteni. Olen myös kärsinyt syömishäiriöistä ja lapsena katselin ryyppäämistä, riitelyä ja hakkaamista. 

Mutta nuokin ovat ihan sama. Olen selvinnyt niistä hyvin enkä noiden takia vaivu itsesääliin. Tuntuu, että tässä on jokin muu vialla. Pelkään vaan koko hiton elämää ja ihmisten arvostelua minua kohtaan. Tekisi mieli huutaa, että jättäkää jokaikinen mut rauhaan! Hakata ja potkia joku. Vihaan joskus kaikkea ylikaiken mutta rauhoitun ja ajattelen, että ihan sama ja menen kuoreeni ja tuntuu tyhjältä taas. 

Ap 

Vierailija

Olet masentunut. Et vain itse huomaa sitä. Kun on siellä syvällä kuopassa niin on vaikea nauttia mistään aidosti ja nähdä mitään kaunista ympärillään. Tilaa aika tk-lääkärille tai ole yhteydessä mielenterveystoimistoon. Olen kokenut saman ja sieltä kuopasta on mahdollista päästä ylös, mutta tarvitset siihen apua. Yksin se ei onnistu.

Vierailija

Ihankuin olisit kirjoittanut mun elämästä, samanlaiset taustat ja elämäntilanne.. Diagnoosina vaikea masennus ja epävakaa persoonallisuushäiriö.

Vierailija

Se, että en ole jaksanut uskoa olevani masentunut johtuu varmaan siitä, että minusta on kuitenkin välillä ihana nähdä jotain ihmistä. Tunnen iloa kyllä ja on mukava rupatella. Mutta en jaksa kauaa, pari tuntia riittää ja vain yksi ihminen tai muuten alkaa ahdistaan jos on enemmän ihmisiä. Tai no ellen ole ryyppäämässä niin sillon tietenkin kaikki on ihania ja on hauskaa. 

Paitsi minua ja elämääni vihaan ja tiedä vaikka kännissä tekisin itsemurhan joskus. Onneksi en ole kuitenkaan nolannut itseäni angstaamalla kännissä kaikille vaan pystyn pitämään ne sisälläni. 

Olen kuvitellut kauan, että olen vakavasti sairas (epäilen vieläkin) koska olen niin väsynyt. Kuntoa ei ole, ei mitään. Mutta nyt oon alkanut pohtimaan että olenko jälleen pohjalla.

Olin pari vuotta sitten. Sekoilin, lintsailin, liikuin huonossa vanhempien miesten porukassa ja lopulta laihduin 15kg lyhyessä ajassa. Olin ihan eksyksissä, elin sumussa ja en oikein tiennyt miten olin päätynyt niin huonoon jamaan. Minua haukuttiin, hakattiin (minun silloinen miesystävä, äiti ja äitini miesystävä) kohteli minua tosi törkeesti. Silti äiti ja miesystäväni haukkuivat toisiaan kuinka huonosti toinen kohteli ja toinen taas puolusti tekojaan vaikka molemmat saivat minut yhtälailla ahdinkoon. Yritin itsemurhaa mutta en onnistunut. 

Olipa kauheaa kirjoittaa, tuli mieleen liikaa vanhat kauheet ajat ja kohtaukset, veri, huuto, pelko.. 

Kävin kyllä psykologilla mutta vähättelin kaikkea koska toisaalta häpesin että rakastin miesystävääni ja että minulla on alkoholiongelma ja sain äidiltä välillä apua viinaan ja rahaan joten välejä en keneenkään ikinä katkaissut paitsi psykologiini joka diagnosoi mulle määrittämättömän masennustilan. 

Vierailija

Olet selkeästi masentunut. Varaa aika terveyskeskuksesta huomenna.

Mutta kannattaa tehdä jotain itsekin: mieti, mitä haluaisit enemmän elämääsi? Mistä pidät? Mistä haaveilet, unelmoit?

Vierailija

Itsellä vähän sama. Välillä häiritsee kun en oikeastaan ikinä tee mitää erityistä. Käyn ehkä pari kertaa kuukaudessa kavereiden kanssa jossain.

Mielestäni en ole masentunut, mutta ei mua kyllä hirveästi huvita mitään erikoista tehdäkään. Sitten sitä miettii että miksi edes pitäisi tehdä mitään erityistä ja että mitä vikaa tässä nyt on miten nykyään elän.

Olen tullut itse siihen tulokseen että olen varmaankin vain introvertti, vaikkakin en esimerkiksi pelkää mitään sosiaalisia tilanteita, uskallan esiintyä ym. Tätä kaikkea kuitenkin vain vähän kerrallaan ja sitten aina muutaman päivän "lataus".

Vertaan itseäni melko paljon muihin ja varmaankin siksi tuntuu siltä että en elä niin "täyteläisesti" kun "pitäisi". Olen kuitenkin pyrkinyt kehittämään ajatuksiani siihen suuntaan että ei kaikkien tarvitse olla toimeliaita ja supersosiaalisia - miksi en muka saisi vain nauttia omasta olostani ja pyöriä kotona jos se kerran on minusta kivaa.

Vierailija

kyllä olet selkeesti masentunut, ei sitä itse aina tajua. Itsetuhoiset ajatukset ja toi ihan sama -tunne kertoo siitä. Mäki olin aikanaan, oli just tollasia fiiliksiä. Kavereita oli kiva nähä sillon ku jakso, mutta muuten mikään ei kiinnostanu. Nukuin, söin ja katoin telkkaria. Tajusin vasta pitkän ajan jälkeen mennä lääkäriin ja se diagnosoi heti keskivaikean masennuksen. Lääkkeet auttoi aika nopeesti, nyt oon ollu jo useemman vuoden parempi. Mee lääkäriin.

Vierailija

Kiitos teille! 

En tajua mikä minuun nyt tuli! Kävin kaverilla, aloin siivoomaan ja kokkailemaan oikein kunnolla ja pitkään haudutettua herkullista ruokaa. Oloni on paljon parempi kuin päivällä tai mitä se on nyt hetkeen ollut. 

Sain tänään asoita tehtyä mitä mun on pitänyt tehdä jo kauan ja huomenna aion jatkaa kodin suursiivomista, yritän katsoa mitä laskuja voin maksaa ensi kuussa ja soittelen virastoihin. On ahdistanut kauan edes avata laskuja. Heittänyt vain pöydille kun tiedän ettei raha riitä ja tulisi vain paskempi olo. Huomenna kuitenkin tsemppaan. 

Kaverikin tulee aamulla kahville :) 

ehkä helpotti kun sain purkautua jonnekin. Pyrin pitämään kaiken aina sisälläni joten tämä kirjoittelu teki varmaan ihan hyvää. 

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat