Lue keskustelun säännöt.
En tiedä mikä minua vaivaa!? Masennus, psykoosi.. ?
08.10.2015 |
En kyllä tunne itseäni masentuneeksi. Kaikki on ihan hyvin ja vaikka stressaavia asioita on, niin en jaksa stressata. Ei kiinnosta, mikään ei vaan kiinnosta pätkääkään. Nukun, syön, olen netissä, syön ja menen takaisin nukkumaan.
Ystäväni ovat ihania ja mulla on todella hauskaa heidän kanssaan mutta koko ajan silti ahdistaa kauheasti kun joudun näkemään heitä. En tunne oloani hyväksi enkä pysty kuuntelemaan ellen pakota itseäni keskittymään. Nauran aidosti mutta en tiedä mille nauran heidän seurassaan.. Se on enemmänkin ehkä näytelmää sittenkin koska ei ole hyvä olo ollenkaan ihmisten lähellä vaikka tuntisinkin ihmisen. Oikeestaan paljon helpompaa olla sellaisen seurassa jota en ole ikinä nähnyt.
Kun olen ihmisten ilmoilla niin tuntuu, että kaikki vihaavat minua. Että olen outo ja naurettava.
Kun kaverit menee tupakalle tms. Niin epäilen, että he puhuvat minusta paskaa ja sama juttu jokaisen tuntemani ihmisen kohdalla. Tuntuu, että kaikki katsovat kieroon.
On hyvin sekavaa.. Kun tulen kotiin niin häpeän itseäni ja vituttaa, että lähdin edes mihinkään. Toivon kuolemaa paljon. Itseasiassa kuolemanhalu on ollut tässä jo pidemmän aikaa.
En vain usko että minusta on mitään annettavaa tälle maailmalle. En jaksa mitään ja kun mikään ei kiinnosta niin toivon että joutuisin onnettomuuteen tms.
Kommentit (22)
En kiireessä ehtinyt lukemaan koko ketjua, mutta tilanteesi vaikuttaa hyvin samalta kuin omani muutama vuosi sitten. Luulin selvinneeni, kunnes menneisyyden traumat tulivat esiin vaikean masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön muodossa. Kuvauksesi kuulostaa ihan samalta kuin oma tilani tuolloin.
Suosittelen varaamaan ajan psyk. shlle tai käymään päivystyksessä puhumassa, kuten itse kävin kun en saanut puhelimitse aikaa varattua. Päädyin osastolle pariksi viikolle latautumaan (avo-osastolle, sain itse päättää menenkö, menin koska lääkityksen aloittaminen pelotti). Lääkityksen tasattua oloani hieman aloin käymään säännöllisesti psyk shlla puhumassa, kunnes sain hakea psykoterapiaa.
Vasta psykoterapian ja lääkehoidon jälkeen voin nyt oikeasti sanoa selvinneeni. Aiemmin olin vain sulkenut kaiken mielestäni, ja rakentelemani "järjestelmä" hajosi, ja samalla hajosin itse. Lopulta ennen kuin hain apua olin kyllä vielä pahemmassa kunnossa kuin kuvailet, osan ajasta täydessä sulkutilassa. Mutta kyllä sieltä pohjalta vain on mahdollista päästä ylös!
Olen nyt 25-vuotias ja tyytyväinen elämääni. Velat painaa edelleen, mutta olen saanut elämäniloni takaisin. :) Tosi paljon tsemppiä! <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri päinvastoin. Lääkitys ei auta, koska sillä ei ole parantavaa vaikutusta. Terapia sen sijaan auttaa pysyvästi.