Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kaveri elää vain lastensa kautta!
07.02.2006 |
Sillä on taaperopoika ja puolen vuoden ikäinen tyttövauva. Sen elämässä ei oo ollut mitään muuta ensimmäisestä raskaudesta alkaen kuin lapset ja perhe-elämä. Siis ei_mitään_muuta. Aina samoja lapsijuttuja, muskaria, vauvauintia,äiti-lapsikerhoa. Pullantuoksuisia iltoja, piltin syöttämistä,potalle opettelua.Jnejnejne. En oo moneen vuoteen kuullut mitään sen omia kuulumisia, ei osaa kysyttäessäkään sanoa. Ei sillä oo MITÄÄN MUUTA kuin ne perhanan penskat ja iki-ihana perheidylli!
Ja kaikki kunnia perhe-elämälle sinänsä mutta rajansa kaikella.
Kommentit (34)
En voi tajuta ,miksi asia sua ärsyttää. Mulla on asiat paljon paremmimn nyt kun ikinä ennen. Olen tosi onnellinen ja lapset on mulle kaikki kaikessa. Voin olla näin vaikka seuraavat 5 vuotta, jossain vaiheessa käy niin ettei äitin seura enää kelpaa! Ei ole sulta pois vaikka minä kotona olenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen on elänyt varmasti sitä " omaa aikaa" . Lasten tultua elämä on tietysti LAPSIKESKEISTÄ. Sinusta voi tuntua ettei ystäväsi mieti mitään muuta mutta ihan varmasti miettii. Mutta mitä esim. pitäisi miettiä/harrastaa/tehdä?? Mullakin on kaksi pientä lasta ja totta kait he täyttävät arkeni ihan täysillä, en tunne jääväni mistään paitsi!! Uutisia katson, koetan pysyä ajan hengessä mukana. Mutta mitä ihmettä kertoisin sun kaltaisille ystäville päivästäni?? Jos ei lapsista saa puhua niin kerronko kuinka sain käydä rauhassa vessassa, kuinka selasin sanomalehteä 17 minuuttia, istuin netissä, join mustaa kahvia kahdella sokerilusikallisella?? Kiinnostaisko sua? TUSKIN :)) Tai kertoisinko että kuinka ihanaa oli miehen kanssa illalla?? Ehkä ei kuuluisi sulle sekään.
Pienistä asioista ns oma elämä muodostuu mutta lapset kuuluvat nyt osana meidän elämäämme. Ja eihän ne muskarit sun muut ole vain vauvaa varten: Siitä on iloa äidille, saa uusia tuttavuuksia, voi JAKAA toisten kanssa asioita joista sinun on vaikea edes saada mitään irti koska et osaa samaistua...
Jos ihminen on henkisesti kypsä ja syvällinen, hän ei kadota minuuttaan lasten myötä. Sen sijaan, jos hänen elämänsä ei ole ollut kovin merkityksellistä (siis itselleen merkityksellistä) ennen lastakaan, niin tuskin se lapsen myötä se oman elämän osuus ainakaan kasvaa...
On olemassa naisia, joille lapset ja mies riittävät elämän sisällöksi ja tarkoitukseksi. He eivät tarvitse elämälleen muuta " mieltä" . Minunkin mielestä tuollainen kapea ja tietyllä tavalla tarkoitukseton elämä on tyhjää ja järkyttävää, mutta jos he ovat oikeasti onnellisia siinä, niin en voi muuta kuin kiertää nämä naiset kaukaa...Vastaavati on miehiä, joille riittää telkkari, urheilu, auton rassaus, työ, ruoka ja naiminen elämän sisällöksi.
Henkilökohaisesti ajattelen, että haluan äitinä antaa lapsilleni, etenkin tyttärelle sellaisen naisen mallin, jolla on oma sisäinen rikas elämä, mielekäs työ, ikiomia ystäviä, omia aikuisten juttuja ja ilon aiheita perheen rinnalla. Lapset tekevät minut onnellisekis, mutta niin tekee moni muukin asia elämässäni. En halua leikata mitään osa-aluetta pois yhden asian vuoksi, vaikka hetkellisesti joku (esim. työ) voikin jäädä sivuun jonkun toisen ja sillä hetkellä tärkeämmän (vaikkapa vauva) vuoksi.
Vierailija:
mutta se löytävätkö naiset ajan saatossa oman naiseutensa ja oman elämänsä takaisin äitiyden rinnalle onkin toinen juttu. naiset jotka omistautuvat pelkästää muitten huolehtimiseen (lasten ja miehen) väsyttävät helposti itsensä! he eivät saa " suoraa kiitosta" tai arviointia tekemästään työstä ja se käy kiristään hermoa. mielestäni jokainen ihminen haluaa kuulla oevansa hyvä jossain (opiskelussa palautteen saa esim kokeista, työssä muilta ihmisiltä jne) ja jos ei mies tajua tehdä sitä naiselleen, alkaa nainen voimaan pahoin pelkän kotona olon vuoksi.Nim.kokemusta on.
.
Luojan kiitos löysin taas itseni, muistin kuka MINÄ olen vaikka siihen oli tullutkin jotain juttuja lisää :) mutta kivuliaasti se kävi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennenkuin minulla oli lapsia, myös minua ärsytti lapselliset kaverit, joiden elämässä ei ollut muuta. Nyt kun itse olen pienten lasten äiti, hymy huulilla muistelen kuinka vannotin, ettei minusta tule koskaan samanlaista =D... Jaa ei vai... Elämä pyörii niin noiden pienten parissa, kuten mielestäni kuuluukin. Lapset ja koti ovat tällä hetkellä elämäni, enkä sitä muuhun vaihtaisi. Sitäpaitsi olen oppinut aivan erilailla arvostamaan elämän pieniä asioita; kauppareissua yksin, rauhallista saunahetkeä, lenkkiä koiran kanssa... Ennen lapsia nuo kaikki olivat vain rutiinia. Lapset ovat NIIN vähän aikaa pieniä, ja sen ajan aion nauttia kotielämästä ja lapsistani. Suo myös ystäväsi tehdä niin.
Hän varmaan alkaa " elää omaa elämäänsä" kun lapset ovat kasvaneet, eivätkä tarvitse enää kaikkea hänen huomiota. Minäkin elän tällä hetkellä 99% vain ja ainoastaan lapsilleni. Eivät he ole pieniä kuin kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rajaavat naiset. JOku kysyi, mitä muuta voisi olla, kun ei ole aikaa. Esim. lukeminen on hyvä keino kehittyä ja saada hengen ravintoa ja virikkeitä myös kotiäitivuosina.
Olisi aika surullista, jollei meillä olisi vuosiin miehen kanssa mitään muuta puhumista kuin lapset!
Ei ihme, että niin moni mies hautoo tutkimusten mukaan eroa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olevan kun mullakin. Mua ei itseä huvita käydä missään. Mulle riittää pelkästään että saan kaupassa käydä rauhassa. Olisit hänen puolestaan onnellinen.
että usein ulospäin näyttää, että elämä on rajautunut vain lapsiin, vaikka muuta olisikin. Se muu vain olosuhteiden pakosta on usein kovin pientä ja arkista ja tätä lapsettomien on vaikea käsittää. Niin kuin joku kirjoittikin, asioita, jotka ennen ovat olleet itsestäänselviä osaa arvostaa toisella tavalla. Minusta on ihanaa luksusta, kun pääsen kerran viikossa yksin jumppaan tai uimahalliin. Tai saan joskus uppoutua rauhassa lukemaan kirjaa. Ei tarvitse enää mitään isoja elämyksiä, matkoja tai juhlia, kun koko elämä on muutenkin niin täyttä. Ja niinhän se on tarkoitettukin: Ihminen on oikealla paikallaan, kun osaa iloita pienistä asioista.
Ja tosiaan voi olla, ettei ole oikein aikaa, eikä mahdollisuuksia uppotua toisen ihmisen ongelmiin ja asioihin, kun omissakin on ihan tarpeeksi tekemistä. Ei esim. vain pysty aina kovin syvällisesti keskustelemaan, jos helmoissa pyörii liuta pikkuisia. Sitten, kun joskus lapset on saatu unille ja on rauhallinen hetki, onkin ihanaa, kun saa rauhassa jutella jonkun aikuisen kanssa, mutta näitä hetkiä ei ole usein, eikä ainakaan aina silloin kun kaveri haluaisi jutella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla myös niin lastensa kautta elävä ystävä (kohta entinen sellainen, sääli). Itse olen myös pienten lasten äiti -tosin työssäkäyvä sellainen- Rassaavaa kuunnella pelkästään mitä jotkut kolmevuotiaat on leikkipuistossa tehneet: siis iik, onko iidapetteri tönäissyt teidän pekkaa, ihankauheeta. Iidapetteri ei kyllä i k i n ä töni yms. Ei sellaista vaan jaksa pidemmän päälle kuunnella. Toki lapsista puhutaan tässä elämäntilanteessa, mutta jos edes joskus jostain muusta...
Joten minulla ei ollut muuta ajateltavaa ja elämää kuin lapset. Nyt kun lapset ovat vähän isompia (nuorin 3v), olen löytänyt itselleni kaksi harrastusta ja kohta palaan työelämään. Ei minua häirinnyt ollenkaan käpertyminen lasten kanssa kotiin. Tällä hetkellä osaan jo nauttiakin harrastamisesta ja muusta kodin ulkopuoleisesta elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja toimin samoin:) En halua et se tulee meille, kun mulla ei ole 6:tta tuntia aikaa kuunnella sen yksipuolista tilitystä sen kuulumisista. Sitä ei mun kuulumiset edes kiinnosta.
Puhuu ihkaihanaisesta boyfrendistä ja työstä ja työstä, loputtomasti. Näyttää kärsivältä kun lapset keskeyttävät HÄNEN juttunsa, on tosi vaivautunut jos lapsi menee sanomaan hänelle jotain jne. Ei ymmärrä että mulla ei ole aikaa omistautua vain hänen jutuilleen kun jaloissa pyörii 2 alle 3-vuotiasta.
Miksi et ap etsisi jotain samassa elämäntilanteessa olevia kavereita. Ne sinkkujen poikaystävä/biletys jutut ei pakosti jaksa kiinnostaa sitä sun kaveria sen enempää kuin senkään vauvajutut sinua. Olette toisillenne nyt väärää seuraa.
Vierailija:
Anna sun kaverin elää nyt sitä lapsiperheen arkea ja tee sä mitä tykkäät. Todennäköisesti kaverillasi on muutakin elämää kun kakka vaipat, mutta jostain syystä ei halua sun kanssa sen syvällisempiä juttuja puhua.Mä ainakin puhun silloin lapsista ja olen muka aina jossain perhekerhossa kun en jaksa esim, jonkun sinkkukaverin juttuja kuunnella alati vaihtuvista petikavereista ja bileistä.
Onko käynyt mielessä että jos hoitaa lapsia kotona ja mies töissä ehkä pitkääkin päivää niin KAVERISI EI EHKÄ EHDI HARRASTAA NIITÄ OMIA JUTTUJA KAIKEN PÄIVÄÄ JA ILTAA. Tässä vaiheessa sen elämään ei mahdu muuta kuin arjen pyöritys. Mutta sinähän et villinä sinkkuna ymmärrä siitä mitään. Joten mitä täällä ruikutat!
Anna kaverisi olla onnellinen, ja jos et hänen onneaan kestä niin vaihda seuraa! Just tyypillinen omaan napaan tuijottava minä_minä_sinkku.
Vierailija:
Kaverilla ei ole enää mitään omaa, ei omia ajatuksia, ei omia juttuja, ei omaa minää. Puhuu vain lapsista, ei osaa kysyttäessä vastata mitä sille itselle kuuluu. Ei sillä ole mitään mielipiteitä asioista, ei edes kasvatusasioista yleensä, ainoastaan ajatuksia omasta perheestään ja omasta äitiydestään - ja vieläpä pohjatonta retostelua. Heidän idyllissään ei ole mitään vikaa koskaan, eikä hänen äitiydessään ole koskaan mitään vikaa. Jos hänelle koettaa puhua omista asioistaan, hän kyllä kääntää jutun itseensä salamannopeasti ja alkaa taas hehkuttaa perheensä onnea.Siis, narsisti, jolla ei ole kosketusta todelliseen minäänsä. Huh, mikä yhdistelmä!
Elämäni ovat todellakin nämä kaksi lasta ja ajattelen ja puhun koko ajan vain heistä, mutta tiedätkö...
En koe tätä pelkästään ihanana. Olen ahdistunut ja masentunut. Elämäni pyörii näissä samoissa nurkissa näiden kahden lapsen kanssa, jotka eivät osaa edes kunnolla puhua. Aikuiskontaktini rajoittuvat kaupan kassaan.
Olen väsynyt puolen vuoden valvomisesta, eikä minulla ole omaa aikaa, koska mieheni yrittää yksityisyrittäjänä raataa leipämme eteen minkä ehtii. Näin ollen minulla ei myöskään ole mitään muuta mistä puhua, vaikka haluaisinkin.
Sinulle ystäväni en halua karua totuutta kertoa, koska sinulla ei vielä lapsia ole, vaikka niistä haaveiletkin. En halua pelästyttää sinua todellisuudella, sillä tämä sinullakin on edessä ja tämän voit ymmärtää vasta sitten kun olet itse äiti.
Ja koska olen ystäväsi, en halua että jättäydyt tästä kaikesta kokemastani paitsi, sillä kaikesta huolimatta lapset ovat parasta mitä minulla on ja lapsia toivon sinullekin.
Mulla ainakin on omia lapsia, mutta kavereiden kanssa olis ihan kiva jutella jostain muusta kuin niistä lapsista!!
T. Äiti, joka on myös nainen
Vastakohtaisuus lapsellisten ja lapsettomien ystävien kesken on varmasti usein suuri. Mutta itse (myös 2 lasta omaavana) huomaan välillä , että muutamalla lapsia saaneella ystävällä maailma on todella kapeutunut niihin lapsiin - ja siinähän ei todellakaan ole mitään vikaa, tietyssä mielessä näin pitääkin olla; tuntuu vaan että aikuisen, ennen niin fiksun, ihmisen jutut on pelkkää leikki-ikäisten lasten riitojen ym. referointia ja oman lapsen harrastuksiin tms eläytymistä.
Eikö ole vain hyvä, että joku viitsii keskittyä lapsiinsa täysillä silloin kun se on kaikkein tärkeintä, eli silloin kun luodaan kivijalka.
?
Alue: Aihe vapaa
mutta se löytävätkö naiset ajan saatossa oman naiseutensa ja oman elämänsä takaisin äitiyden rinnalle onkin toinen juttu. naiset jotka omistautuvat pelkästää muitten huolehtimiseen (lasten ja miehen) väsyttävät helposti itsensä! he eivät saa " suoraa kiitosta" tai arviointia tekemästään työstä ja se käy kiristään hermoa. mielestäni jokainen ihminen haluaa kuulla oevansa hyvä jossain (opiskelussa palautteen saa esim kokeista, työssä muilta ihmisiltä jne) ja jos ei mies tajua tehdä sitä naiselleen, alkaa nainen voimaan pahoin pelkän kotona olon vuoksi.
Nim.kokemusta on.
ja miksi ap et sano ystävällesi että haluaisit puhua muustakin kuin lapsista, ja samassa virkkeessä myönnät ystävällesi että tajuat lasten olevan hänen elämänsä keskipiste...