Saako lasta kohdella " kylmästi" ?

mutta mene jos lapsi pyytää! Miksi tarvitsee " kostaa" lapselle?



Terv. 3-vuotiaan äiti, joka toivoisi, että lapsi ei ihan koko ajan kärttäisi leikkimään...

Enpä ole minäkään kuullut aiemmin, että joku ihmettelee jos lapsi EI halua koko ajan leikkiä äidin kanssa:)



Siis en tarkoita sitä, että olisit jotenkin huono äiti, vaan sitä että ole ihan rauhassa, kyllä se lapsi sua rakastaa ihan kauheasti:)



Mutta ei kyllä voi antaa samalla mitalla takaisin, ei lapsi ymmärrä ja seuraa vaan noidankehä.

Älä siis käyttäydy samalla tavalla vaan mene aina, kun lapsesi pyytää. Meidän pojalla on myös usein tälläisiä ' isi-vaiheita' , jolloin vain iskä kelpaa kaveriksi. Yleensä on kuitenkin aina niin, etten esim. minä saa työtnää ostoskärryjä tai vetää pulkkaa tai ajaa autoa vaan se on isin tehtävä:)

t.2-vuotiaan taaperon äiti

Ei sun tyrkyttääkään tartte mutta älä nyt hyvänen aika ala 2-vuotiaan tavalla käyttäytyä. Äläkä vaadi häneltä aikuisen käytöstä. Eihän lapsi edes noita sun mielenosoituksia tajuaisi, siis sitä että on kyse samalla mitalla takaisin antamisesta.

Meillä on yleensä toisinpäin, vain minä saan tehdä, mies ei juuri koskaan. Kyllä hänkin loukkaantuu usein, mutta on jo tottunut siihen.



Mutta kysymykseesi: ei, lapsi ei todellakaan " ota opikseen" jos sinä vastavuoroisesti kohtelet häntä kylmästi. Hänelle viesti tulee muodossa " äiti ei välitä" ja hän on varmasti ymmällään miksei äiti tykkää...

Empatiakyky ja syy-seuraus-jutut on tuonikäsillä vielä kaukana, ei lapsi ymmärrä ettei äiti huoli seuraansa kun en itse huolinut.



Meidän 3,5v ymmärtää kyllä, mutta vasta kun selitän (isi on surullinen kun ei saa leikkiä sun kanssa)



Tätähän se vanhemmuus myös on, erilaisten tunteiden, ikävienkin, kestämistä:-)

Ole aikuinen lapselle. Olet hänen kasvattaja ja turva. Ei missään asiassa saa mennä lapsen tasolle kasvatuksellisissa asioissa. Olen ystäviltäni kuullut samaa ja tuo vaihe on ohi menevää. Onhan oidipus vaihekin lapsella. Lasta täytyy ymmärtää. Tuskin ilkeyttään tekee tuollaista. Hänellä saattaa olla tärkeäkin kehitystehtävä meneillään, johon tarvitsee isän. Kyllä äiti on paras äiti ja ihana turva, mutta nyt ei tarvitse sinua. Älä vaan loukkaannu tuollaisesta. Muistakin asioista varmasti huomaat että olet tärkeä lapselle. Ja pelkkä läsnäolo riittää usein lapselle. Siittä lapset myös nauttivat , ilman järjestettyä ohjelmaa. Olen ihan varma että vaihe menee ohi.



Meillä oli kesällä vähän samaa, poika oli silloin n,. 1.v 2kk, että iskä oli parempi, saatto johtua siit et olin paljon töissä. Tottakai tuntuu kurjalta, minäkin olen niin tunteellinen ihminen, mutta ymmärrän lastakin. Minä olisin kokoajan halimassa poikaani, mutta hän ei välitä. Itsekseen tulee sitten halimaan jne. välillä. Vaikka kyl mä aika paljon tyrkytänkin haleja. Meil toimii ihan hyvin=) Tsemppiä sinne.



T: ä23 p. 1.v9kk

Välillä osat vaihtuvat ja isä ei kelpaa, nauti tilanteesta silloin. Lapsen kasvu ja kasvatus herättää paljon ja voimakkaitakin tunteita, ja niitä pitäisi yrittää käsitellä jotenkin järkevästi ja tunnistaa kaiken takaa lapsen tarve tai kehitysvaihe. Paljon saattaa vaikuttaa lapsen sukupuoli, eli isän " tehtävä" on vetää poika pois äidin helmoista ja näyttää hänelle kuinka kasvetaan mieheksi. Tytöllä taas on jossain kehitysvaiheessa esim. tarve " ihastua" tai ihailla isäänsä eli vastakkaista sukupuolta. Toisaalta jos isä on töissä on häntä ikävä ja jos äiti on paikalla on hän enemmän itsestäänselvyys.



Kyseessä taitaa kohdallasi (kuten myös minun ja monen muun) olla myös biologinen ahdistus kun lapsi kasvaa isommaksi (ei ole enää äidistä riippuvainen vauva) itsenäistyy hetki hetkeltä enemmän. Joutuu vähitellen päästämään " irti" aina enemmän ja enemmän. Mutta niin sen kuuluukin mennä. Monelle iskee tässä vaiheessa suunnaton vauvakuume. On se naisen biologia (ja hormonit) ihmeellisiä, ei siinä ole paljon järjellä ajattelemista kun hormonit ja tunteet puhuu!



Ole iloinen että lapsellasi on hyvä suhde isäänsä ja isällä kiinnostusta viettää aikaa lapsen kanssa. Kaikilla näin ei ole, ja kaikesta huolimatta olet yhä yhtä tärkeä, korvaamaton ja rakas lapsellesi, vaikkei aina siltä tuntuisi. Tämähän vain kertoo myös siitä että lapsi kokee rakkautensa sinuun olevan riittävän turvallista kun uskaltautuu sitä noin " uhmaamaan" . Kaikki on juuri niin kuin pitääkin.

Joskus tuntuu, että nämä kasvatus- yms. asiat ovat niin hakusessa kuin olla vain voi, kun ensimmäinen lapsi on kyseessä. Jokainen hetki on aina oppimista itselläkin. Otanpa siis " aikuisen asenteen" ja annan lapseni olla sellainen kuin on, vaikka se sitten kuinka loukkaisikin. ap