Lue keskustelun säännöt.
Suruaika, kun oma vanhempi kuolee?
23.09.2015 |
Minulla viisikymppinen ystävä, jonka isä kuoli puoli vuotta sitten. On siitä lähtien kulkenut mustissa, koska suruaika... Ystävä on itse perheetön.
Minusta hieman outoa? Ei asia minua mitenkään häiritse, mutta tunnetteko muita kaltaisiaan. Olen kuvitellut, että tiettyä suruaikaa voidaan noudattaa lesken kohdalla. Nykyaikana sekään ei koske pukeutumista vaan sitä, että pidetään paheksuttavana rynniä heti hautajaisista uuteen suhteeseen.
Kuka sitäkin sitten paheksuttavana pitää, mutta perusajatus tämä. Ennenhän leski kyllä käytti ihan mustaa vaatetusta pitkäänkin.
Kommentit (62)
Aika monet suosivat mustaa, en kummastelisi.
Äiti kuoli 11 vuotta sitten aivosyöpään neljässä kuukaudessa sairastettuaan sitä ennen yli 10 vuotta hitaasti etenevää verisyöpää.
Olin kuolemassa rankempaan verisyöpään ja hyvin heikossa kunnossa, joten matkustin äidin luo vain kerran viikossa julkisilla 200 kilometrin päähän.
Murheellista aikaa, kun tiesin äidin kuolevan, mutta en pystynyt olemaan hänen tukenaan. Isäpuoli vihasi minua, joten en voinut asua heillä. Onneksi hän kohteli äitiä hyvin.
Elämä ei aina mene, kuten haluaisi.
Suren edelleen 73-vuotiaana kuollutta äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menetin äitini kolmekymppisenä. Suruajaksi kutsumaani aikaa kesti 1, 5 vuotta. Niin että kaipasin paljon äitiä, kävin läpi hänen elämäänsä, olin vaisu ja iloton ja toimintakyky hieman laskenut- harrastukset eivät kiinnostaneet ja tein kotona vain pakollisen.
En vyöryttänyt surua muiden päälle mutta ei minua huvittelemaankaan saanut. Mies taisi olla huolissaan että juutunko suruun. En juuttunut, ilo palasi elämääni ihan niin kuin äiti olisi halunnut.
Koen suruprosessiin menneen omaa vauhtiaan. On luonnollista olla allapäin kun on menettänyt rakkaan ja tapahtuneessa on paljon käsiteltävää. Hoputtajilla on usein itsekkäät motiivit, ei jakseta katsoa surullista olemusta.