Että te pienten lasten äidit, jotka luulette omanne olevan maailman suloisin ärsytätte mua!

Täällä on yksi, joka on mielestään ymmärtänyt ap:n pointin. Yksi asia vaan kaipaa tarkennusta. Miten nämä lapselleen ihailua kaipaavien äitien käytös sitten eroaa siitä "normaalimamman" käytöksestä? Eli mistä käytännössä erotat, onko kyse ihan vain siitä normaalista aikuisen ihmisen hymystä vai nimenomaan siitä inhoamastasi asenteesta? Kysyn tätä, koska en ole tuollaiseen asenteeseen itse törmännyt tai jos olen, en ole sitä tunnistanut. Tiedän, että kysymys on mielestäsi tyhmä, mutta se näyttää askarruttavan täällä muitakin.

Yritin selittää asenteella, mutta se olikin vasta tyhmä vastus monen mielestä.



Se on vaan niin, että tiedättehän, että ihmisestä tekee ensivaikutelman mukaan jonkin näköisen luonneanlyysin, niin näissä äideissä vaan joku (ilme, asento, kasvot, mikä vaan) kertoo mulle kumpaan hymyilijä porukkaan tämä kuuluu.

Eli luokitukseni perustuu havaintoihini ja vaikutelmaan, tunteeseen siitä miksi tuo tuossa hymyilee.



Ja se, että minut esim. liian hätäisen tulkinnan takia teilataan on ihan ok juttu. Siitä en lähde jankkaamaan. Voi nimittäin olla hyvinkin totta. Tai sitten ei. Enhän minä tunne näitä äitejä, joten en koskaan pääse 100% varmuuteen asiasta.

-ap

mitä ap on yrittänyt sanoa ja sanoa. Mutta ei taida onnistua, ymmärrän silti ap ja olen ihan samaa mieltä.



Nämä ap:n kuvailemat äidit ovat niitä samoja, jotka puistossa ylpeinä hymyilevät, että kappas pikku-Nico on oppinut heittämään, välittämättä sekuntiakaan siitä, että Nicon viskaamat hiekat ovat naapurin Veskun silmissä. Tästä äitityypistä kai ap kertoi ärsyyntyneensä? No joo, vähän k.ärjistäen, mutta sinne päin, kai?

Tuli vain mieleen, että tiesittekö, että ärsyyntyminen ei kerro mitään ärsyyntymisen aiheuttajasta. Se kertoo ihan vain ja ainoastaan siitä, joka ärsyyntyy. Mitään objektiivisesti ärsyttävää asia ei ole olemassakaan. Ärsyyntyneen omassa mielessä oleva asia saa ärsyyntymisen aikaan ja sinne peiliin kannattaa vilkaista aina, kun kovasti jostain ärsyyntyy.

ärsyyntyminen ei kerro mitään ärsyyntymisen aiheuttajasta. Se kertoo ihan vain ja ainoastaan siitä, joka ärsyyntyy. Mitään objektiivisesti ärsyttävää asia ei ole olemassakaan. Ärsyyntyneen omassa mielessä oleva asia saa ärsyyntymisen aikaan ja sinne peiliin kannattaa vilkaista aina, kun kovasti jostain ärsyyntyy.

Olemme fyysisiä olentoja, joten on olemassa asioita, jotka ärsyttävät (siis fyysisesti). Toki voidaan kysyä, onko vika biologiassa, mutta minusta tuollainen on jo hurskastelua.

Esim. yhtäkkiset, voimakkaat äänet säikäyttävät, vaikka kuinka etukäteen päättäisi, ettei reagoi.

Ketjun aiheeseen sen verran, että ymmärrän hyvin, miksi joku ei haluaisi olla tekemisissä omahyväisten yksilöiden kanssa. Siitä kai tässä oli kyse, eikä niinkään lapsista tai äideistä. Yleensä ap:n tarkoittamat ihmiset ovat muissakin tilanteissa ylimielisiä, eikä kovin moni toivo sellaisia lähipiiriinsä.

ärsyyntyminen ei kerro mitään ärsyyntymisen aiheuttajasta. Se kertoo ihan vain ja ainoastaan siitä, joka ärsyyntyy. Mitään objektiivisesti ärsyttävää asia ei ole olemassakaan. Ärsyyntyneen omassa mielessä oleva asia saa ärsyyntymisen aikaan ja sinne peiliin kannattaa vilkaista aina, kun kovasti jostain ärsyyntyy.

Olemme fyysisiä olentoja, joten on olemassa asioita, jotka ärsyttävät (siis fyysisesti). Toki voidaan kysyä, onko vika biologiassa, mutta minusta tuollainen on jo hurskastelua.

Esim. yhtäkkiset, voimakkaat äänet säikäyttävät, vaikka kuinka etukäteen päättäisi, ettei reagoi.

Ketjun aiheeseen sen verran, että ymmärrän hyvin, miksi joku ei haluaisi olla tekemisissä omahyväisten yksilöiden kanssa. Siitä kai tässä oli kyse, eikä niinkään lapsista tai äideistä. Yleensä ap:n tarkoittamat ihmiset ovat muissakin tilanteissa ylimielisiä, eikä kovin moni toivo sellaisia lähipiiriinsä.

Olen sitten ihan väärässä paikassa kommentoimassa. Ei kommentillani ole mitään tekemistä fyysisen ärsyttävyyden kanssa. Vaikka eipä tuo ap:n avaus ainakaan koskenut mitään fyysisesti ärsyttävää asiaa.

147

Kummallinen on ihmisen ajatusmaailma. Jos minun lapseni säntäilee ja ap:n kuvaamalla tavalla niin hymyilen jotta tietävät minun olevan pahoillani.



seuraavan kerran olenkin sitten totisella naamalla. Kyllä huomaa taas että Suomessa ollaan.

Ihan nyt ap:n puolesta sanon, että et ymmärrä mistä tässä ketjussa puhutaan.

Ettei ap:n taas tarvi vääntää rautalangasta.

Eiköhän ap:n pointti ole tullut selväksi. Mutta aika hauskaa, että joku kokee olevansa niin muiden yläpuolella ja merkittävä omine mielipiteineen, että pitää oikein tuollainen ärsytyksen aihe tulla ihan vain tänne mesoamaan _muita ärsyttääkseen_. Asennevammako? Hehhehehhehee.

Minusta sinä käyt hieman henkilökohtaisuuksiin nyt, kun et kykene perustelemaan mielipidettäsi tarpeeksi vakavasti otettavasti. Minkä ikäinen oikein olet? 25? 20? Ainakin alle 30?



Ymmärrän lukemani, mutta en ymmärrä sinua edelleenkään. Eli sinun mielestäsi on ärsyttävää, kun joku äiti on ylpeä lapsestaan ja hänen tekemisistään, koet sen ärsyttävänä ja omahyväisyytenä, koska hän hymyilee lapselleen, vaikka sinun mielestäsi lapsi ei ole/ei ole tehnyt mitään niin erinomaista, että hänelle kannattaisi hymyillä. Tai jopa lapsi on tehnyt jotain ärsyttävää ja silti äiti on vain niin ylpeä lapsestaan. Että tämä äiti kuvittelee olevansa sen perusteella parempi kuin sinä tai muut, koska on ylpeä omasta lapsestaan ja iloitsee hänestä. Että mielestäsi kaikki lapset ovat pohjimmiltaan samanlaisia, eikä kenenkään kannattaisi hymyillä lapselleen, saati sinulle tyytyväisenä oman lapsensa saavutuksiin.



Anteeksi, mutta edelleen olen sitä mieltä, että sinulla on jostain kumman syystä itsetunto-ongelmia. Siis, miksi omasta lapsestaan ei saisi olla ylpeä? Minun mielestäni se ei ole omahyväisyyttä, olen edelleen sitä mieltä, että olen kuvitellut että jokainen äiti tekee niin.



Mistä asioista itse iloitset suhteessa omaan lapseesi? Jokainen lapsi on erilainen ja hyvä, ihana itsensä juuri sellaisena kuin on. Jokainen lapsi ansaitsee tulla rakastetuksi omana ihanana itsenään. Joskus äidin saattaa olla vaikea hyväksyä esim. joitakin piirteitä lapsessaan, joita ei hyväksy esimerkiksi itsessään, esim. temperamentti, ujous jne.



On totta, esimerkiksi että kaikki terveet lapset oppivat potalle, kävelemään, puhumaan jne. Mitä sillä on väliä missä aikataulussa, saati että se välttämättä kertoisi jotain tämän kyseessä olevan äidin erinomaisuudesta. Mutta minusta eräs hyvin oleellinen asia äitiydessä on se, että hyväksyy itsensä omine heikkouksineen sellaisena kuin itse on, samoin kuin oman lapsensa. Kaikki me olemme erilaisia ja mielestäni se on rikkautta, kuten ennenkin olen todennut. Enkä näitä asioita itsekään ole muuta kautta kuin kantapään kautta kahden pienen lapsen äitinä oppinut.



Koetko, että näillä äideillä on jotain suhteessa lapseensa mitä sinulla ei ole? Äidiksi kasvaminen on kimurantti juttu, kasvaminen jatkuu jokaikinen päivä ja välillä mitä kummallisimmat asiat ärsyttävät ja naurattavat. Lapset herkistävät jotenkin suhtautumista tähän maailmaan ja toisiin ihmisiin. Toisaalta taas, jos yrittää ottaa sen jotenkin niin, että tämä on avartavaa ja kivaa niin ehkä siihenkin on helpompi suhtautua.

minusta on todella outoa, jos joku voi niin pikaisesti päätellä äidin hymystä ja tavasta kohdata lapsi, että hän jotenkin yrittäis olla muita parempi? Jos tuollaisia tunteita kokee, voi olla kyse ettei itse ole ihan tyytyväinen omaan elämäänsä. Tämä ei ole väite ap, ettet olisi vaan minun näkemykseni asiasta. Minusta haiskahtaa siltä, että olet kateellinen koska et itse kykene iloitsemaan syystä tai toisesta yhtä paljon omasta lapsestasi? Surullista.



Kateellisuus ainakin itselläni usein ilmenee niin, että ajattelen niin, että joku haluaa näyttää olevansa parempi kuin minä tmv. Entä sitten? Hei, olemme erilaisia ja jokaisella meistä on omat vahvuutemme ja heikkoutemme niin äiteinä kuin ihmisinäkin. Aina on parempia ja aina on niitä, jotka saattavat olla jossain asiassa heikompia, mutta eivät ihmisinä huonompia.

erinomaisia. Itse näen asian niin, että jokainen äiti rakastaa omiaan eniten ja siksi tuntee niin, vaikka esim varsinaisesti taidollisesti tmv ei ajattelisi oman lapsensa olevan parempi kuin muut, vaan siksi että se on ihan oma lapsi ja rakkain silti.

Ostoksilla käynti täytyy hoitaa mahdollisimman nopeasti ja jokainen ylimäräinen sekunti kaupassa potuttaa ja paljon. Äitiyttä ei koeta mitenkään yhdistävänä tekijänä vaan vieraan äidin iloisuus tulkitaan nopeasti omahyväisyydeksi. Rauhoitu ja nauti elämästä vähän.

ovat isosta lapsilaumasta. Yksi on helpompi pitää kurissa kaupungilla liikuttaessa.

että omani muiden mielestä on mikään suloisin, vaikka muuten kuvauksesi osui nappiin

tänään ainakin oli kauppakeskuksessa useamman kerran vaikea päästä ohi, kun oli isä, äiti, isot tyhjät rattaat ja juoksenteleva lapsi liikenteessä. Isot lapsilaumat taitavat liikkua useinkin niin, että pienin on rattaissa ja muut siinä vierellä pitävät rattaista kiinni.

vahingossa kohtaisi kanssaihmisiä? Sellainen vaara maailmassa on!

Niin minäkin välttelen sitä katsekontaktia!

-ap

Aika kauheeta, jossei lapsistaan saa olla ylpeä! Mä ainakin aina hymyilen takas näille katsekontaktia hakeville! Mikään ei ole ihanempaa kuin äiti, jonka silmistä loistaa ylpeys lastensa puolesta, vaikkei nämä lapset sen erikoisempia olisikaan kuin muutkaan.

EIkä siinä touhussa ryntäile ja törmäile vain se lapsi, vaan äiti perässä. Ja mairea hymy huulilla, kun tää meidän lapsi on niin mahdottoman mainio menijä. Todella ärsyttävää. Mä vältän viimeiseen asti katsekontaktia tuollaisen äidin kanssa, en välttämättä haluaisi näyttää mitä ajattelen (eli miltä naamani näyttää) tuollaisen sähläyksen johdosta.



Ja jos ja kun em äidin ihmelapsi lohkaisee jonkun kuolemattoman lauseentyngän, niin näyttelen kuuroa. Ei voisi vähempää kiinnostaa jonkun vieraan kakaran lässytys. Voi hitto, oikein näen silmieni edessä kuinka äiti jo lapsen väläytyksen puolessa välissä alkaa katsella ympärilleen, että onhan joku muukin varmasti kuullut mitä hänen kultapalleronsa sanoi. GRRR.