Lapsen nimi " erikoisuuden tavoittelua" ?

Nimistö ei koskaan ole ollut paras alueeni, olen enemmänkin suuntautunut murteisiin. Mutta sen verran osaan sanoa, että siihen eivät kuulu nimet, joissa on suomen kielelle vieraita äänteitä tai kirjaimia (c, d, g, f, x). Esim. Jasmiinat sun muut ovat rajatapauksia, jotka mielestäni voivat piankin lunastaa paikkansa paikkansa tässä nimijoukossa.



6



jk. Numeron 31 kannattaisi lukea viestejä tarkemmin. Ainakin ennen kuin vastauksessaan tunnustaa olevansa äidinkielenopettaja. :)

Anteeksipyyntö hyväksytty :) Joskin olisin kyllä itsekin anteeksipyynnön velkaa kanssakeskustelijoille, on ala-arvoista minultakin ryhtyä tällaiseen sanasotaan. Saivarteluahan sekin on...



Minäkään en erityisemmin pidä nimistä, jotka kuulostavat ulkomaalaisilta. Omille lapsilleni en osaisi laittaa. Mutta on sellaisia lapsia, joille nekin nimet sopivat mainiosti. Mielestäni nimien arvostelu ja vanhempien leimaminen erikoisuuden tavoittelijoiksi on turhaa, jokainen etsii omasta mielestään kauneinta nimeä lapselleen kuitenkin. Kaikki eivät voi pitää samoista nimistä, ja se todellakin on rikkaus!



ap

Meille ainakin on opetettu moneen kertaan niiden merkitys, joten kai teillekin? Tiedän, että eivät kuulu hyvään kieleen, mutta tänne palstalle sopivat hyvin kertomaan, että sanan merkitys ei ole aivan sitä mitä yleensä.



6

Näin lukee nimilaissa. Tässä on tosin otettava huomioon se, että nimissä on perinteisesti tapauskohtaisesti hyväksytty myös muukalaisuuksia, eli en katso Danielia kielenvastaiseksi tai sopimattomaksi. Suomenkielisessä nimipäiväkalenterissa on hankalampiakin äännettäviä. Silti toivoisin, että jokainen vanhempi miettisi, millainen nimi on lapsen itsensä kannalta käytännöllisin; lähtökohtana ei saa olla se, että jokin vaikeasti hahmottuva nimi on vanhemmasta itsestään se maailman kaunein nimi, joten sen voi antaa lapselle. Vanhempi ei joudu itse elämään nimen kantajana.

tärkeämpää kuin kauneus onkin joku ihme näyttäminen.



No vaikka jos haluaa antaa lapselleen nimeksi jotain yhtä outoa kuin

" Moiru Kaleeni Kuljaana"

Vierailija:

tämä ei ole mikään kielihistoriapalsta, mutta menköön tämän kerran. D on tullut myöhäsyntyisesti suomeen t:n astevaihtelupariksi soinnillisen dentaalispirantin tilalle. Missään murteessa sitä ei ole koskaan tavattu (ellei oteta lukuun Siikaisia, Ahlaista ja Merikarviaa, joihin se on tullut ruotsin vaikutuksesta). D on siis ollut suomen kielessä vain vähän aikaa ja esiintyy ainoastaan t:n heikon asteen vastineena (esim. kato : kadon).

Uudet lainasanat ovat siis asia erikseen.

6

Terveisin Helsingissä aina asunut, joka osaa sanoa vierasperäisetkin konsonantit ja liudan kieleen kuulumattomia.

jostain etelä-amerikasta. Hänen sukunimensä on täysin suomalainen. Pitäiskö hänen nyt sitten vaihtaa nimensä KATRIksi vain siksi, että joku tietämätön persläpi ei vain tuijottaisi nenänvarttaan pitkin ja nakkelisi niskojaan " erikoisuuden tavoittelun" takia???

Meidän lapsi on meille niin erikoinen ja ihana, ettei haluttu " pilata" sitä jollain pertti-nimellä.

Jos joku Hilma-Kaisa Tuupovaarasta synt 1934 on käynyt kansakoulua neljä luokkaa, niin hän EI ehkä osaa sanoa kuin Taneli ja Jessika. Todennäköisesti meidän kielitaitoiset mummot ja papat eivät ala puhua tankerokieltä siirtyessään eläkkeelle.

Miten muuten selität sitten sen, että joissakin muissa kielissä annetaan lapsille noin vaikeita nimiä? Onko heillä paremmat mahdollisuudet ja taidot kielen oppimiseen jo kohdussa? Vai voiko olla, että ympäristö (= äiti, isä) voivat esimerkillä auttaa?

Kaikilla lapsilla EI ole äännevirheitä.

Vierailija:

Daniel=TAniel

Jessica=Jessikka

Ja voi niitä lapsiressukoita miten itse nimensä sanovat

Tanieli ja Tettika

Heidän olisi suotavaa saada pitää oma etunimensä, vaikka sukunimi vaihdettaisiinkin. Samoin eri asia ovat lapset, joiden toinen vanhempi on (alkujaan) ulkomaalainen. Tarkoitin lapsia, jotka ovat (ja joiden vanhemmat ovat) täysin suomalaisia.



Ja 52:lle. Tietenkin monissa muissa maissa lapset oppivat sanomaan d:n aikaisin. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että he kuulevat tuota äännettä jatkuvasti, toisin kuin suomalaiset lapset. Lapsen kielihän kehittyy jo vauvaiässä, jolloin lapsi oppii niitä äänteitä, joita kuulee. (Siis ne jäävät hänen kielitajuunsa, vaikka hän ei niitä osaakaan ääntää. Asia on vaikea selittää.) Suomalainen lapsi tuskin kuulee d:tä usein, sillä valtaosa suomalaisista ei sitä käytä normaalissa puheessaan.



6

Vierailija:

Suomalainen lapsi tuskin kuulee d:tä usein, sillä valtaosa suomalaisista ei sitä käytä normaalissa puheessaan.

6

Meidänkin isällä on yksi lapsenlapsi jota se kutsuu Seiriksi, ei se Seidi oikein taivu pohjalaisen suuhun. ;)

Vierailija:

Heidän olisi suotavaa saada pitää oma etunimensä, vaikka sukunimi vaihdettaisiinkin.

Et voi KOSKAAN tietää varmasti, onko joku puolituttu adoptoinut lapsensa (ellei asiasta ole erikseen puhuttu) TAI ettei vaikka tämän tutun toinen vanhempi ole ulkomaalainen.

Mulla on monta ystävää, joiden isä tai äiti on ulkkis, mutta heillä on täysin suomalainen nimi ja menneet naimisiin suomalaisen kanssa. Yhdellä on jopa kaksoiskansalaisuus!

Olen kuullut monien pitäneen erikoisuudentavoitteluna sitä, että hän halusi omalle lapselleen antaa ulkomaalaisen nimen. Hän ei vaivaudu kertomaan puolitutuille, että dorkat, isäni ei ole suomalainen. Sitä ei ulkonäöstä näe!

Joten muut näkevät hänen lapsessaan vain suomalaisen lapsen, jolla on jostain " väärästä" syystä ulkolainen nimi. Voi jessus.

Tietenkin monissa muissa maissa lapset oppivat sanomaan d:n aikaisin. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että he kuulevat tuota äännettä jatkuvasti, toisin kuin suomalaiset lapset. Lapsen kielihän kehittyy jo vauvaiässä, jolloin lapsi oppii niitä äänteitä, joita kuulee. (Siis ne jäävät hänen kielitajuunsa, vaikka hän ei niitä osaakaan ääntää. Asia on vaikea selittää.) Suomalainen lapsi tuskin kuulee d:tä usein, sillä valtaosa suomalaisista ei sitä käytä normaalissa puheessaan.

Sun ei todellakaan ole pakko selittää, koska ymmärrän asian muutenkin ja etenkin ilman rautalankaa. Lapsen kieli kehittyy itse asiassa jo sikiöaikana uusimpien tutkimusten mukaan.

En käsitä ollenkaan mitä ihme tönkkökieltä te puhutte? Omat vanhempani ovat aina käyttäneet tuota " kauhean vaikeaa d-kirjainta" , meillä ei olla IKINÄ sanottu " PANAANI, PEIRUT, TAAVIT, ÄITIN, TORKA, ITIOOTTI, RAKTORI" vaan ihan " normaalisti" ts kuten kirjoitetaan.

Myöskään mun ympäristössä eivät ihmiset puhu yllä olevalla tavalla, vaan kuten kirjoitetaan (noin suunnilleen, tarkoitan nyt lähinnä sitä, että osaavat sanoa g:n, d:n, b:n ja muut vastaavat kirjaimet.

Mä en YMMÄRRÄ, miksi mun pitäisi olettaa ettei oma lapseni esim ikinä kuule vierasperäisiä äänteitä vain siksi, että " valtaosa" suomalaisista EI niitä käytä. Tiedän, että puheeni voi joidenkin mielestä kuulostaa ärsyttävältä, koska en sano " ressi" vaan " stressi" (yms). Mutta en viitsi muuttaa puhetapaani vain siksi, etteivät " muut" osaa kuin oman murrealueensa mukaisia konsonantteja.

Sieltähän tuli asiallista asiaa ihan täydeltä laidalta! Samaa mieltä :D



Minustakin on kummallinen väite, että suurin osa suomalaisista ei käyttäisi puhekielessään vierasperäisiä kirjaimia. Pohjoisessa asun, ja kyllä täällä lähipiiri puhuu sanasensa ihan jokaisella kirjaimella kuten kirjoitetaan, riippumatta onko tohtori vai maanviljelijä.



myös minulla on ystäviä, joilla on ulkomaalaisia sukujuria, joista muut eivät välttämättä tiedä. Voisin itsekin kuvitella haluavani jatkaa omaa sukuperintöäni lasteni nimessä vaikka ihan suomenkielisiksi kasvaisivatkin.



ap

Vierailija:

En käsitä ollenkaan mitä ihme tönkkökieltä te puhutte? Omat vanhempani ovat aina käyttäneet tuota " kauhean vaikeaa d-kirjainta" , meillä ei olla IKINÄ sanottu " PANAANI, PEIRUT, TAAVIT, ÄITIN, TORKA, ITIOOTTI, RAKTORI" vaan ihan " normaalisti" ts kuten kirjoitetaan.

---

Mä en YMMÄRRÄ, miksi mun pitäisi olettaa ettei oma lapseni esim ikinä kuule vierasperäisiä äänteitä vain siksi, että " valtaosa" suomalaisista EI niitä käytä. Tiedän, että puheeni voi joidenkin mielestä kuulostaa ärsyttävältä, koska en sano " ressi" vaan " stressi" (yms). Mutta en viitsi muuttaa puhetapaani vain siksi, etteivät " muut" osaa kuin oman murrealueensa mukaisia konsonantteja.

Murteet on pieniä kieliä, ja vaikka mm. television ja radion vaikutuksesta yleiskielinen puhe on levinnyt, silti monilla seuduilla (kehä III ulkopuolella siis) se " tönkkökieli" eli murre on sitä äidinkieltä vielä nykyäänkin.

Tuohon äskeiseen vastaan, että en puhu tönkkökieltä vaan kotiseutuni murretta, josta olen ylpeä. Minä haluan opettaa lapselleni oman kotiseutuni kulttuuria ja murretta, sillä minusta ne ovat tärkeitä välineitä itsetunnon ja omien juurien löytämisessä. Minun puheeseeni ei kuulu suomen kielelle perinteisesti vieraita äänteitä.



Mutta tee sinä kuten haluat, ei se minua häiritse. Tosin luultavasti pidän sinua hienostelijana, jos joskus kasvokkain tapaamme. :) Jokainen tekee omat valintansa, mutta edelleen korostan, että valtaosa suomalaisista valitsee puhekielekseen oman murteensa, ei yleiskieltä.



Ja adoptoiduista totean, että suurimmasta osasta nykylapsia huomaa kyllä, onko heidät adoptoitu vai ei. Ainoastaan Venäjältä ja Virosta saattaa saada alkuperältään suomalaisen näköisiä lapsia.



6

t: tyttö pohjanmaalta

eli se olin minä, joka siinä toisessa nimiketjussa totesi, että erikoisten nimien antajat ovat erikoisuuden tavoittelijoita. En tiedä, sanoiko joku muukin näin, mutta minä en ainakaan ko. kommentissa tarkoittanut erikoisilla nimillä vierasperäisiä tai harvinaisia nimiä vaan sellaisia väännöksiä, jotka on saatu muuttamalla jonkun " oikean" nimen yksi kirjain tai yhdistämällä kaksi nimeä, esim. Sanja, Ninja, Miilo tms. Näitä nimiä siis pidän erikoisuuden tavoitteluna. Eikä siinäkään sinänsä mitään, kukin tavoitelkoon elämässä mitä haluaa :) mutta kuten em. ketjussakin totesin, tästä joutuu usein lapsi kärsimään. Minulla ja miehelläni on molemmilla tällaiset nimet, joita on Suomessa muutamia, mutta joista yhden kirjaimen muuttamalla saa nimen, joka yltää top 10 -listoihin. Niinpä aina ja kaikkialla nimemme on väännetty tähän tavanomaisempaan muotoon. Ja jokainen, jolla on omakohtaista kokemusta oman nimen toistuvasta ja jatkuvasta väärin kirjoittamisesta/lausumisesta, tietää, ettei se ole mukavaa. Ei ole mukavaa, kun ei tunne itselleen tulevaa postia omakseen, ei ole mukavaa kun opettajat/asiakkaat/kollegat/puolitutut kutsuvat väärällä nimellä, ei ole mukavaa aina joutua korjaamaan ja tavaamaan nimeään. Siksipä meidän lapsillamme on ja tulee olemaan ns. tavalliset nimet. Mutta jos joku kokee lapsellensa sopivan täydellisesti nimen Pikka, Mitti, Inja tai Serja, siitä vaan. :)

Asenteesta omaan kieleen ja kulttuuriin ja siihen, mitä pitää kunnolla puhumisena. Minusta kunnolla ei puhu kukaan, joka ei puhu kotiseutuni murretta. Mutta muut ovat varmaan tästä eri mieltä ja saavat ollakin.



6

Vierailija:

Asenteesta omaan kieleen ja kulttuuriin ja siihen, mitä pitää kunnolla puhumisena. Minusta kunnolla ei puhu kukaan, joka ei puhu kotiseutuni murretta. Mutta muut ovat varmaan tästä eri mieltä ja saavat ollakin.

6

Mutta kyllä se tunnekieli on se eteläpohjalainen ja kotiin kun menen niin leviää alakaa tulla, samaten puhelimessa kun toimitan vaikka äitini kanssa. ;)

Et ehkä syypää, mutta kimmoke tähän ketjuun olet hyvinkin. Aika usein tuota kuulee ja nyt sitä jäin ihmettelemään niin, että aloitin ketjun aiheesta.



Minä olen kanssasi eri mieltä, minusta jopa nuo " väännökset" voivat olla kauniita. Sanja, Inja, Serja..miksei? Miksi se tavanomainen, totuttu nimi olisi yhtään sen parempi kuin uusi, ns. väännös? Onko tavalliset nimet siksi parempia, että ovat tuttuja ja turvallisia?



Oma nimeni on erittäin yleinen ja aivan takuulla kaikille tuttu. Nimi on helppo lausua ja kirjoittaa. Silti, minäkin saan postia väärällä nimellä (useimmiten niin, kuin oikealla nimellä). Useimmiten minua kutsutaan väärällä nimellä ja aina saan tavata nimeäni virastoissa ja uusille tuttavuuksille. Tätä taustaa vasten en osaa vieroksua noita väännöksiäkään, kun kerran " tusinanimikin" saa osakseen aivan samanlaisia väärinkäsityksiä kuin erikoisemmatkin nimet.



ap