uhmaikäinen 2vee ja äidin maltti??

Hei,



Suosittelen valjaita noihin karkaamistilanteisiin. Siinä on kuitenkin lapsen hengestä kysymys. Meillä valjashomma alkoi hyvin nopeasti toimia niin, että niitä ei tarvinnut kuin näyttää niin lapsi lupasi jo olla kunnolla. (Inhoaa valjaita.) Valjaat voit ostaa vaikka marketista seuraavalla kauppareissulla. Kannattaa tarkistaa sen lapsen ympäri menevän hihnan pitävyys, jotkut on sellaisia, että siihen pitää laittaa solmu soljen perään tai huomaa kohta pitelevänsä pelkkiä valjaita.



Ostoskärryissä istuttaminen on vilkkaan lapsen kanssa vaarallista puuhaa, ne kärryt nimittäin kaatuvat jos niissä seistään. Kokemusta on tästäkin, onneksi sain lennosta kiinni



Kuinka moni niistä, jotka täällä arvostelevat hermojen menettämistä hoitaa lastaan itse kotona? Kuinka moni niistä, joiden lapsi on päiväkodissa, on varma siitä, että lapsi ei koskaan joudu kokemaan henkistä tai fyyfistä väkivaltaa toisten lasten taholta päiväkodissa? Kädet pystyyn ja suhteellisuudentajua peliin. Meidän lapset saavat turpiinsa (ja antavat välillä myös) vaikka ovat kotihoidossa.



Voin vaan kuvitella, mitä olisi päiväkodissa. Itse olen normaali 2-jalkainen, 2-kätinen, 1-päinen äiti. En ehdi koko ajan joka paikkaan ja se yksi pää pimahtaa välillä. Silti uskon, että satunnainen tukkapöllö kotona vahingoittaa heitä vähemmän kuin päiväkotilaumassa melskaaminen. Kotona saa sentään aina heti puhua aikuisen kanssa jos on tarvis.



Huomatkaa, että en arvostele päiväkotien henkilökuntaa vaan ryhmien kokoa!



Tsemppiä alkuperäiselle.

Mielestäni on eroa siinä, miten aikuinen käyttää valtaansa lapseen nähden ja miten lapset toisiaan kohtelevat. Totta kai aikuisellakin joskus hermot menevät, ihmisiähän tässä ollaan. Mutta aikuinen näyttää tahtomattaan lapselle esimerkkiä, miten suuttumusta käsitellään ja kontrolloidaan. Eli onko lupa käydä käsiksi, kun tarpeeksi raivostuttaa? Antaako itselleen luvan siihen? Aika harva vanhempi kai ihan kylmän viileästi, harkitusti, puhtaasti kasvatusmielessä esim. tukistaa?

Sentti:

Kuinka moni niistä, jotka täällä arvostelevat hermojen menettämistä hoitaa lastaan itse kotona? Kuinka moni niistä, joiden lapsi on päiväkodissa, on varma siitä, että lapsi ei koskaan joudu kokemaan henkistä tai fyyfistä väkivaltaa toisten lasten taholta päiväkodissa? Kädet pystyyn ja suhteellisuudentajua peliin. Meidän lapset saavat turpiinsa (ja antavat välillä myös) vaikka ovat kotihoidossa.

Joku väitti että tukistaminen vahingoittaa lasta vähemmän kuin päiväkodissa oleminen - uskomaton väite: väkivalta, olkoonkin vain tukkapöllyä, on juuri pahinta luottamuksellisessa suhteessa. Tällöin lapsi saa ristiriitaisen kuvan kasvattajastaan ja. Kaikenlainen (myös henkinen) väkivalta nujertaa lasta henkisesti eikä johda pitkällä aikavälillä haluttuun lopputulokseen. Väkivalta pahentaa uhmaa ja herättää voimakkaita vihan tunteita joita pieni lapsi ei todellakaan aina osaa käsitellä.



Jos haluatte tasapainoisia ja hyväitsetuntoisia lapsia ei kannata antaa tukkapöllyä. Parempi on perustella ja taas perustella miksi jotain asiaa ei saa tehdö ja ohjata lapsi löytämään joku muu asia kielletyn asian tilalle.



Lapsi tarvii riittävästi vanhempien aikaa jotta ei ala kalastamaan huomiota tekemällä kiellettyjä asioita, meillä ainakin uhma vähenee aina kun jaksaa leikkiä ja seurustella lapsen kanssa sekä kuunnella ja jutella hänen kanssaan.



Mielestäni tässä on juuri kyse siitä että aikuinen pysyy aikuisen roolissa ja koittaa viimeiseen asti pysyä rauhallisena eikä ota lapsen uhmailua valtataisteluna tai itseensä henkilökohtaisesti, koska sitähän se ei ole.



Jos vanhemmat turvautuvat väkivaltaan olisi syytä katsoa peiliin ja mennä vaikka lenkille purkamaan omia vihan tunteita jotta ei pura niitä vielä niin herkässä kehitysvaiheessa oleviin lapsiin - ja tämä ON vanhempien velvollisuus.

..eli tyttö täyttää pian kaksi vuotta ja uhmaa on voimakkaasti ilmassa. Nukkumaan käyminen on ollut todellinen koetinkivi nyt noin kuukauden ja siinä on hermoja koeteltu.

Tyttö nousee sängystä pahimmillaan kahden tunnin ajan n. joka viides minuutti. Nyt tuntuu että ollaan jo voiton puolella kun nousuja on enää n. viisi. Olemme koittaneet " kaikkia" keinoja paitsi fyysistä kurittamista. Eli on huudettu, viety sanaakaan sanomatta sänkyyn, puhuttu nätisti ja otettu tuttia pois.

Sinnikäs on tyttö mutta täytyy vaan itse olla sinnikkäämpi ja pitää kiinni aloitetusta linjasta eli ei päästää kertaakaan tulemaan pois ilman takaisin sänkyyn joutumista. Auttaa kovasti kun on toinenkin vanhempi ravaamassa tyttöä nukkumaan. Yhdessä jaksaa enemmän. Olen huomannut että kuluttavinta itsellekin on huutaminen. Välillä sitä vaan on niin väsynyt että sortuu siihen mutta en usko että se on lapselle pahasta. Nyt se on opittava että teoilla on seuraukset ja ei tuo huuto ole mukava sellainen mutta ei myöskään luullakseni mitenkään traumatisoi.

Itse koitan vaikeissa tilanteissa muistaa että tämä on vain vaihe ja jokainen kiinni pidetty sääntö maksaa itsensä takaisin tulevaisuudessa. Myös kannattaa välillä miettiä omaa suhtautumistapaa asioihin eli vaikka tyyliin lapsen heitellessä ruokaa pitkin keittiötä kiukuissaan, niin vaikka näyttäisikin lapselle olevansa vihainen teosta, voi itse muistuttaa itselleen pään sisällä et okei tässä tulee vähän sotkua mut ei maailma siihen kaadu. Vaaratilanteet erikseen.

Olen myös huomannut että lapsi kaipaa näiden " riitojen" ja konfliktien lomaan paaaaljon hyvänäpitoa ja hellimistä. Esimerkiksi nukkumaanmenoja helpottaa kummasti kun on yhdessä lähekkäin illalla tehty jotain lapsen mieleistä ja luettu kiva kirja lapsi kainalossa. Muistakaa siis myös kasvatuksen tärkein puoli eli rakkauden näyttäminen.



Vajavaisena ihmisenä itsekin lapsensa mukana kasvaen, Myyti

Meillä myös kohta 2-vuotias omapäinen ja kovaa tahtokautta elävä tyttö. Itsellä pinna on välillä tosi kireällä, etenkin, kun joudun hoitamaan lasta yksin isän ollessa työmatkoilla. Takana on juuri korvatulehdus, jonka aikana tytteli oli monin verroin hankalampi.

Olen hyvin eri mieltä tukistamisesta ja väkivallan käytöstä, kuin ne jotka hyväksyvät asian tai hyssyttelevät sillä, että lapset kuitenkin lyövät toisiaan. Vanhempi on esimerkkinä lapselle, se on vanhemman tehtävä. Täydellinen ei tarvitse olla, mutta antamalla esimerkin lyömisestä tai tukistamisesta jatkatte vain väkivallan kierrettä. Ehkä juuri ne teidän lapsenne sitten mätkivät ja satuttavat toisia lapsia. Itse olen joutunut lähinnä isoveljen kurittamaksi ja muistan, kuinka suurelta vääryydeltä se tuntui. Olen vetänyt tiukan rajan siihen, että fyysisesti en kurita lastani.

Mitä tulee päiväkotiin, olen hyvin eri mieltä sen kirjoittajan kanssa, joka vihjaili väkivallan käytöstä päiväkodissa. En millään usko, että hoitajat käyttäisivät fyysisiä kurituskeinoja, heillä on paljon ammattimaisemmat konstit. Olen itse ollut tosi tyytyväinen lapseni kasvatukseen päiväkodissa, näen ja kuulen kyllä päivittäin kaiut siitä kotona. Paljon puhuva parivuotias on aika läpinäkyvä pakkaus.

Mutta itse asiaan, eli selviytymiskeinoja uhmaikäisen kanssa elämiseen. Itsekin kaipaan kovasti lisää neuvoja, mutta kerron ne konstit, joita olen viime aikoina itse käyttänyt. Suunnitelmallisuus on kaiken a ja o. Pyri aina olemaan askeleen edellä lapsesi tekoja ja ennakoi. Jos uhkana on karkailu, laita lapsi aina rattaisiin, kun mahdollinen tilanne on tulossa. Jos tiedossa on lapsen kitinä vaatteista, joista mikään ei kelpaa, päätä etukäteen kaksi vaihtoehtoa, joista lapsi valitsee. Mieti etukäteen, mitä sanot tai teet, jos lapsi alkaa kiukutella esimerkiksi ruokapöydässä. Varoita ensin esimerkiksi " seuraavalla kerralla joudut pois pöydästä" niin, että lapsi ymmärtää ja toteuta tarvittaessa uhkaus. Oman kiukun hallintaan auttaa se, että miettii aina etukäteen, mikä on pahinta, mitä lapsi saattaa tehdä ja sitten keino, miten toimit itse. Meillä viimeisin keino kiukuttelevan lapsen kanssa on ollut se, että äiti ottaa jäähyn ja poistuu hetkeksi (itsehillintänsä menettäneenä ovet paukkuen, mikä kyllä on tosi lapsellista). Kumma kyllä, se on toiminut ainakin pari kertaa.