Omasta tahdostaan yksilapsiset vanhemmat ovat mukavuudenhaluisia ja itsekkäitä!

20 vuotta siskon kiusaamana, hakkaamana, haukkumana yms. Ei kiitos omalle lapselle.

Mitä helkkarin iloa siitä 6 vuotta nuoremmasta pikkusiskosta on isoveljelle? Tai kun 2 vuotiaalle tytölle vauvasta? Jos henkilökemiat eivät kohtaa, sisaruksen läsnäolo on silkkaa tuskaa. Aivan turhaa jupinaa, että ihminen tarvitsee sisaruksen.



Omilla kolmella lapsellani on todella lämpimät välit keskenään ikä- ja sukupuolieroista huolimatta. Kaksi vanhinta rakastavat myös varauksetta isänsä kahta nuorinta lasta. Oman sisareni kanssa olemme todella läheisiä ja jatkuvasti yhteyksissä, siis ihan päivittäin.



Silti väitän, että sisko tai veli ei ole autuaaksi tekevä asia ja yksilapsisten perheiden vanhemmat olisivat mukavuudenhaluisia ja itsekkäitä. Yhden lapsen kanssa ei ole sen helpompaa, kun jatkuvasti käydään kavereilla ja kaivataan seuraa.

Itse en ole vielä päättänyt, haluanko toista lasta. En ainakaan lyhyellä ikäerolla, itselläni on vuotta nuorempi sisko ja vaikka rakastankin häntä yli kaiken, olen joutunut liian nuorena kakkoseksi ja kantamaan vastuuta muista. Se näkyy vielä aikuisenakin.



Haluan keskittyä lapseeni täysillä ja mietin toista lasta sitten kun siltä todella tuntuu. Tärkeintä on, että vanhemmilla riittää jaksaminen, sillä onnellisten vanhempien kanssa elää onnellinen lapsi. Olen mieluusti sen verran itsekäs, että pidän itsestäni huolta.



Jos joskus haluamme lisää lapsia, mietin vakavasti adoptiota. Maailmassa on liikaa ihmisiä ja jos voin antaa jollekin huonoihin oloihin syntyneelle lapselle uuden mahdollisuuden, niin se on plussaa..

Jos tätä isältäni kysyisin hän ei varmasti olisi halunnut hoitaa yksinään enempää kuin yhden lapsen.

Vierailija:

Eivätkö ajattele yhtään mitä lapselta vievät, jos eivät tietentahtoen halua tälle sisaruksia. Sisarukset ovat paljon paljon tärkeämpiä kuin se että saa kaiken roinan yms...mitä vaan haluaa!

Olen yh, en rikas mutta en rutiköyhäkään. Lapsen isä ei kuulu elämäämme. Tästä on tullut noottia useamman kerran, niin päiväkodin kuin neuvolankin taholta, mutta kuinkas minä voisin ketään lähteä muuttamaan ihmisenä?

Olen usein ajatellut kuinka mukavaa olisi kaikkien kannalta, että lapsellani olisi edes yksi sisko tai veli.

Minulla olisi ihan hyvät mahdollisuudet toiseen lapseen. On työtä ja tilava asunto. Tuntemani mies olisi valmis saattamaan lapsen alulle, mutta yhteen emme muuttaisi, uusperhettä emme perustaisi ja oma tilanteeni säilyisi sellaisena kun se on aina ollutkin. Joten olen sikamaisen itsekäs edes harkitessani asiaa, vai kuinka?

Eli kun minulla on VAIN yksi lapsi, olen itsekäs. Ja jos haluan toisen olen vielä itsekkäämpi ;) *ota nyt tästä elämästä selvää...*

Eiköhän se ole ihan jokaisen oikeus hankkia tai olla hankkimatta lapsia. Se ei tee ihmisestä yhtään sen huonompaa saako vain yhden tai 25 lasta!! Kaikkia ei ole siunattu samalla energialla ja mielihaluilla. Minä kunnioitan yhden lapsen vanhempia ihan yhtä paljon kuin noita vanhempia joilla on omasta takaa lapsia kuin pienessä kylässä. Minä olen ollut ainoa lapsi ja silti minusta kasvoi silti erittäin tasapainoinen ja järkevä aikuinen. Kiitos siitä äidilleni, joka ei hankkinut minulle sisaruksia, vaan antoi kaiken aikansa ja huomionsa vain ja ainoastaan minulle.

Minä olen mukavuudenhaluinen ja itsekäs yhden lapsen äiti, enkä varmasti hanki toista lasta. Haluan elää omaakin elämääni vielä, enkä aina lapsen ehdoilla.

Yhden lapsen äiti ei välttämättä anna aikaansa ja huomiotansa lapselleen. Ja kahden äiti voi olla parempi äiti, koska tietoisesti keskittyy äitiyteen.

Ja olen onnellinen siitä, että minulla on kolme lasta, eli eivät jää ilman sisarusrakkautta.. =)

Lapsesi on lapsi vaan lyhyen aikaa. Ajattele tulevaisuutta. Kadehtien katselen ystäviäni sisarustensa kanssa. HE pystyvät jakamaan kaiken elämässään, niin hyvät kuin pahatkin. Kuka silloin kuuntelee niin hyvin, kuin omassa elämässä on ongelmia, kuin oma sisarus. Kuka tulee apuun, kun tarvitaan lastenvahtia, pientä vippiä, apua auton käynnistykseen ihan pieniinkin juttuihin. Jos aviopuoliso ei olekaan enää se maailman tärkein ihminen (ei siis puhuta nyt omista lapsista ollenkaan tässä yhteydessä), ja vanhempia ei enää ole olemassa, niin kyllä ne maailman tärkeimmät ihmiset on sisarukset. Sisarukset ovat samoista lähtökohdista itsesi kanssa, tietää kaikki elämästäsi, olette jakaneet kaiken keskenänne. Itkenneet ja nauraneet yhdessä. Tuota tilaa ei voi hyväkään ystävä täyttää.

Onnekseni itselläni on serkkuja, mutta ei sekään ole aivan sama asia.

Meidän lapsilla ei tule koskaan olemaan serkkuja. Ja onneksi olemme saaneet kaksi lasta, enemmänkin olisin halunnut, mutta se ei ole mahdollista.

Olen samaa mieltä, että ihminen on todella itsekäs, jos riistää sisaruksen lapseltaan. JA sitäpaitsi, kyllä sitä lastaan rakastaa ihan samalla lailla, vaikka tarkoitus olisikin ollut vaan hankkia toinen lapsi.

Itse olin ainokainen ja toivoin aina sisarusta.En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan jolla on siaruksia että elämä olisi mukavempaa ilman sisarusta! (ehkä huonona päivänä ;).Etenkin nyt aikuisiällä olisi kiva jakaa asioita sisaruksen kanssa.Miehelläni on kolme sisarusta ja ovat läheisiä keskenään,se on mahtavaa.Välillä oon ihan kade ;).

Jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee.Itse olen ehdottomasti useamman kannalla.



T.kolmen äiti

Minä halusin lapsellemme sisaruksen, mutta sitä ei ole vain siunaantunut...



Nyt ikäeroksi tulee jo 6 vuotta, joka on minusta liikaa. Ikäkin alkaa painaa myös minua ja miestäni. Joten emme enää halua toista lasta. Koska elämä on helpompaa nyt, sitä on ihan turha kieltää.



Mutta EI KAIKKI KASVATA AINOKAISTAAN TYYLILLÄ:

KULTAMURULLE ON ANNETTAVA KAIKKI.



Meidän lapsi ei todellakaan saa tahtoaan läpi, hänelle ei osteta kaiken maailma krääsää, hänen tietään ei siloitella.

Hän joutuu pettymään, odottamaan, pyytämään ihan niin kuin muutkin lapset.



Hän harjoittelee omien lelujen jakamista, odottamista jne kavereidensa kanssa jotka käyvät meillä leikkimässä.

Sekä tietysti päiväkodissa tulee harjoiteltua samaa.



Meillä on tosi monta tuttava ja sukulaisperhettä joilla on vain yksi lapsi ja minusta on ihan viisasta, että ihmiset uskaltavat myöntää, että he eivät jaksa tai halua syystä tai toisesta enempää lapsia.



Miksi kaikkien pitäisi oman terveyden, jaksaminen tai korkea iän vuoksi vain väkisi lisää tehdä lapsia?

Parantaisiko se esikoisen elämän laatua niin kovasti se sisarus, jos se huonontaa samalla koko perheen elämän laatua?



Loppuyhteenvetona sanoisin omalta kohdaltani:



En halunnut olla " itsekäs" , asiat nyt eivät menneet niin kuin halusimme ja nyt olen " itsekäs" .

Itse olen yksilapsisesta perheestä ja avopuolisokin oli niin kuopus ettei muut sisarukset (2) asuneet enää kotona hänen ollessaan pieni. Ehkä siksi nähdään sama asia eri näkövinkkelistä. Mnusta asia ei ole arvostelunkohde, koska se ei tee kenestäkään huonompaa tai parempaa aikuista.