*SYYSVÄEN-04 TORSTI*

Meillä on Thermofocus. Se on ostettu vasta kuukausi sitten, mutta vaikuttaa hyvältä. Ruusulan lääkärillä oli saman merkkinen, mutta monitoimisempi malli. Kyseinen lääkäri kehui mittaria käteväksi ja luotettavaksi, uskallettiin ostaa :)



Huomaako, että olen ollut välillä pois, kun nyt hyppään täällä koko ajan? :)

Juu kai se on siirrettävä :-( Ei jaksa lähteä eikä halua räkäsen kans lähtee tartuttaa ja sit se vaa kiukkuais....Vaik seura ois ollu tarpeen!

Hali ja voimia iso lähetys..................................!!!!!!!!



Tuosta miehestä ja sen aivoituksista...Välillä tulee kyllä mieleen et sopiva seurustelukumppani se oli,mut tää arjenpyöristys...on tuo kyllä nyt kehittyny ku en vaa tee kaikkee,on tullu oma-alotteisuutta myös...Vieläku jotenki ottas vastuuta noista aikatauluistakin..KAmala!Ihan ku jotain työarvostelua kirjottas,mut ehkä tajuutte!!Ihana mies se on ja loistava leikkimään lasten kanssa..Kumpiki oottaa isiä ni hirmusesti illalla!!



jatu

Rönttönen on kainuulainen perinneruoka. Se on sellainen vähän niin kuin karjalanpiirakka, mutta sen muoto on pyöreämpi ja sen kuori on tehty ruisjauhoista ja täytteenä on mm. imellettyä perunaa ja puolukkaa. Voin vakuuttaa, että on paremman makuista, miltä kuulostaa... Jos joskus ootte liikkumassa kainuussa päin, kannattaa maistella rönttöstä. Siitä joko tykkää tai sitten ei.



Joo, ei muuta!

Me sanotaa rönttösiks sellasia huonompia kenkiä.kelpaa esim.mökille huussi reissuu...En suosittle maistamaa,tuskin kukaan tykkää ;-))



jatu

Siis ilman niitä öön pisteitä? Ainakin meillä päin! Rönttöset suuhun ja ronttoset jalkaan...

Aavis, antibioottien testaamisesta: Jorvissa oltiin sitä mieltä, että sama se, voihan korvatulehduksia hoitaa ilman antibioottejakin... Niinpä, entäs jos tulee aivokalvontulehdus??? Katellaan ja ootellaan??? Ja muutenkin, siellä sanoivat, että heidän puolestaan Väkkärän kansio on kiinni, pärjäilkää.



Lähete ab-latistukseen tuli (yllättäen) terveyskeskusomalääkäriltä. A-sairaalan lääkäri sanoi, että toinenkin, olikohan se kefalosporiini, kokeillaan myöhemmin. Sitä tarvitaan, jos tosiaan osuu kohdalle vaikka se aivokalvontulehdus.



Tuntuu, että paikkakunnasta ja sairaalasta riippumatta eniten vaikuttaa se, kenelle lääkärille sattuu menemään. A-saikkulastakin kun on niitä ei-niin-kivoja kokemuksia.

Syötävistä en ole kuullukaa...



Laitoin Mll:lle mailia ja kysymyskiä lastenhoitojutuista...eka askel!Mut huomasin et mun vanhemmat ei juurikaa innostu et me lähettäs edes syömää ni pakko alkaa jotain hoitajaa hommaamaa.En välitä iltamenoista,haluan olla nukuttamassa mut jos vaik joskus leffaa tai syömä...



Toi lähete juttu riippuu kyllä niiiiin lääkäristä!!Meillä omalekuri on nyt sellanen joka on lähetettä laittamas vähä turhanki herkästi..En sit tiiä jos allergioista puhuttas ku meilläkää ei verikoket näytä mittää!



jatu

Eilen oltiin mun mummolla koko päivä ja tiistaina oli kaveri kylässä Lintsun päikkien aikaan, niin en ole koneelle kerinny.



Taustakuvana meidän jenkkiauto, se kun talvet lepää tallissa niin voi aina koneella ollessa ihailla sitä :)



Telkkari, en voisi kuvitellakaan elämää ilman töllöä. Uutiset, muutamaa sarjaa ja leffoja tulee kateltua. Illalla kun lapset nukkuu, keitän itelleni kahvit ja pari leipää, lösähdän nojatuoliin ja katson telkkaria aivot narikassa.



Ynis jos tarkotit 16.2 torstaita, niin se käy hyvin.



Hienoa että hospitaalireissu sujui hyvin Ayap ja Väkkärä.



Alli, täällä kahden lapsen äiti joka ei voi sanoa nauttineensa vauva-ajasta, varsinkaan toisella kerralla. En tiedä voiko olla yhteyttä, mutta itse raskausaikana olen kuin viilipytty, että kostautuuko se tasaisuus sitten synnytyksen jälkeen.

Mulla ei juuri muita muistoja ole ekoista kuukausista kuin hirveä ahdistus, tuntui ettei jaksa millään.

Tämän toisen kanssa oli raskaampaa, Lintsu itki kovin paljon ja se lisäsi omaa epäonnnistumisen tunnetta.

Ne jotka tulivat sanomaan, että nauti nyt vauva-ajasta kun se on niin ihanaa, teki mieli kiljua ettei tässä ole mitään ihanaa.

Onneksi löytyi muutama ystävä joille puhua, ei tarvinnut esittää onnellista. Yhdellä ystävällä kolme lasta, joilla kahdella oli koliikki, hänen kanssaan puhuminen auttoi tosi paljon ja se tieto etten ole ainoa jolla ei niin ruusuisia ajatuksia omasta vauvasta.



Minun mielestä näistä asioista pitäisi puhua neuvolassa jo ennen vauvan syntymää. Että tällaiset tunteet/masennus ovat mahdollisia vaikka kuinka on toivottu vauva. Itse olisin ainakin halunnut tietoa jo raskausaikana. Niin ehkä ei olisi tuntunut siltä että olen maailman ainoa äiti joka ei jaksa iloita vauvastaan.



Tämä on aihe jota voisin puida tuntikaupalla....



Hilu

Kiitos kaikille, jotka meitä tervetulleeksi toivottivat.

Te ootte kyllä ihania.



Ruoka kypsymässä ja Omppu päiväunilla, joten hetki rauhaa.



Tuo masennus asia on kyllä ikävä ja tosi hyvä, että siitä puhutaan. Saa nähdä kuinka itselle käy, kun pähkynä syntyy. Siis nyt aina välillä masentaa niin pirkuleesti, enkä muutoin ole masennukseen taipuvainen. Onkohan olemassa raskaus-ajan-masennusta. Joo, tuossa meni juuri pari viikkoa itkeskellessä omaa huonouttaan ja väsymystä. Miehellä on paljon töitä ja tuntuu, että on itse ihan yksin pallo-mahansa kanssa, että mies ei välitä. Sitten on tuo touhu-tyttö hoidettavana, joten ei paljon lepohetkiä jää. Kämppä aina sotkuinen ja leluja joka paikassa. Niin ja jotenkin ajattelee, että pitäisi nauttia, kun saa olla lapsen kanssa kotona ja nähdä sen kehittyvän siis kokea suunnatonta äitiyden onnea. Mutta kun ei koe! Nyt on onneksi jo parempi mieli. Joo. Olen minäkin hauska, harvoin tänne kirjoittelen ja sitten vaan valitan...



Noin muuten Omppu on kyllä veikeä ja onhan se ihanakin. Etenkin nyt kun nukkuu. Nukkuisi vain öisinkin. Jonkun kumman takia, se nykyään taas alkanut heräillä öisin. Siis nukkumaan menee ok tuossa kahdentoista jälkeen. Mutta sitten herää joskus 3-4 välillä ja ei tahdo millään nukahtaa takaisin, välillä nukahtaa pariksi minsaksi ja sitten taas änisee. Tätä saattaa kestää jopa yli tunnin. Siis ihan sama onko omassa sängyssä vai meidän välissä. Sitten kun viimein nukahtaa niin nukkuu aamuun asti ihan ok. Mitään syytä en oo löytäny, voi tietty olla hampaat tai masu tai pahoja unia tai... Onko muilla ollut vastaavaa? ja oletteko keksineet ratkaisua?



Nyt sitten syömään... Mam! Niinkuin Omppu asian ilmaisisi.



Typy, Omppu ja masu-pähkinä

Kiitokset teille kaikille ihanille! Mielettömän hyvä tunne tuli kun luin kirjoituksianne! Kiitos paljon kannustuksista puhua ja kertoa sekä kiitos myös siitä, että jaoitte samantyyppisiä ajatuksia/tunteita! Vaikka sen tietää teoreettisella tasolla että ei ole todellakaan ainoa näiden tuntemustensa kanssa, niin on aivan eri asia kun käytönnössä saa sen lukea/kuulla että todella näin on!



Aivan totta, Hilunki, näistä asioista täytyisi puhua jo paljon ennen h-hetkeä. Ottaa puheeksi neuvolassa. Että ei tulisi sitten kuin kylmää suihkua niskaan kun sen käärön kanssa kotona on ahdistuneena. En minä ainkaan tiennyt mitään mistään tahoista mihin olisin voinut ottaa yhteyttä. Paitsi neuvola mutta se tuntui huonolta paikalta mulle (mulla ei ollut kovin lähestyttävissä oleva terveydenhoitaja).



Allekirjoitan täysin tuon Aaviksen ajatuksen tästä että meitä " äitityyppejä" on tosiaan erilaisia. Minä kuulun siihen ei-niin-perinteiseen äitityyppiin (pöh, tyhmä sana, tulee niin stereotypiat mieleen) tai ainakin mulla on tämä äitiys ollut toooodella hitaasti heräävä ominaisuus. Minä olen todellakin joutunut kasvamaan rajusti tähän rooliini, rajusti ja kipeästi. Ehkäpä yksi syy ahdistukseeni olikin siinä, että odotin heti jotakin kaikkinielevää rakkautta lastani kohtaan. Kuvittelin heti sitoutuvani lapseeni, saavani tähän jonkin mystisen yhteyden ja rakastuvani mielettömästi häneen. Olin kai naiivisti kaiken kuulemani ja lukemani perusteella päätellyt näin ... Olin siis lukenut aivan väärää kirjallisuutta ;)



Kun sitten sain vauvani, en tuntenutkaan yhtään mitään. Vauva tuntui vieraalta. Mä muistan vaan ahdistuneena itkeneeni kun " ei tämä tunnu siltä kuin pitäisi" . Ja ahdistus-kierre oli valmis. Imettäminen tuntui pahalta, en tuntenut mitään ihanaa voimallista yhteyttä vauvaani ja äidillistä rauhaa että hymyillen silittelen vauvani päätä kun hän imee rintaa. Sen sijaan koin kipua, jopa inhoa - imetin koska se kuului asiaan ja lapseni saa niin hyvää ravintoa. Olin koko ajan ahdistunut ja itkuinen. Mieheni hoiti paljon vauvaa alussa. Ja mä porasin peiton alla ja välillä imetin. No, tämä on vähän kärjistettyä mutta totta pinnan alla ... En minäkään juuri mitään järkevää muista ensimmäisistä kuukausista. Minunkin teki mieli kirkua ja huutaa jos joku lässytti että on se niin ihmeellistä ja ihanaa tuo äidin ja vauvan yhteys. Öisin mietin, että vauvan olisi paras jos minua ei olisi ollenkaan olemassa. Mies saisi apua molempien vanhemmilta, että parempi kai vauvan on kasvaa rakastavassa ympäristössä kuin mun kanssani.

Kirjoitukseni saattaa kuulostaa todella pahalta, mutta tältä ja vielä pahemmalta minusta tuntui silloin. Mutta mulla oli enkeleitä rinnalla - oli upea mies ja ihania ystäviä jotka kantoivat. Ja ikuisesti olen kiitollinen näille parille ystävälle jotka tulivat luokse ja kuuntelivat! Ja ymmärsivät, eivät tuominneet. Ja antoivat käytännön apua.



Olen jälkeenpäin lukenut paljon synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Siis tässä lähiaikoina (vuosi sitten en olisi kyennyt). Ja niin lähelle on moni kirja tullut. Olisi nekin pitänyt lukea jo etukäteen niin ei olisi tarvinnut turhaan syyllisyyden suossa tarpoa :) En minä tätä itselleni pyytänyt ja turhaan kai mä itseäni rankaisen näistä menneistä ajatuksistani.



Ja Aavis, tunnistan itsessäni myös tuon saman, että asettaa itselleen jotakin ihme tavoitteita äitiydelle, pyrkii johonkin ihmeelliseen ideakuvaan. En tiedä mistä sekin juontaa.. Joku täydellisen äidin ihannekuva. Ihan hassua kun nyt ajattelee. Jokainen on sellainen " äidin ihannekuva" kun on itse persoonaltaan. Ja se moninaisuus tekeekin tästä niin arvokkaan. Olen päättänyt vihdoinkin antaa itseni olla omanlainen äiti lapselleni - ja siksi olen paras mahdollinen äiti juuri hänelle :)



Ja tähän kliseeseen on hyvä lopettaa tämänkertainan omanapa-osio. Kiitos vielä teille kaikille! On tämä ihmeellinen ryhmä :) Tuntuu taas niin hyvälle, oli helpottavaa avautua!



Kerppu, voimia sinulle miehesi kanssa! Toivottavasti te löytäisitte puheyhteyden ja saisitte solmuja auki.



Telkusta oli täällä myös puhetta. Meillä katsotaan telkkua lähinnä kun tyttö on mennyt nukkumaan. Mutta ei mekään osattais ihan ilman olla. On muutamia sarjoja joita tulee seurattua. Ja uutiset on aina pakko katsoa, ja mies räplää teksti-TV:tä. Samoin jotkut ajankohtais-ohjelmat sekä dokumentit ovat hyviä.



Lähden tästä pian jumppaan. Näin >-----------------------> isot halaukset kaikille



Alli

...tuosta äiti-lapsi-yhteydestä. Täällä myös yksi joka sitä ei ole koskaan kokenut. Omppua imetin tosin yli vuoden vanhaksi, mutta koskaan en kokenut sitä hienoa, ai miten ihanaa tunnetta, jota monet hehkuttaa. Useinmiten katselin tv:tä tai luin kirjaa imettäessäni. Hieman tylsää puuhaa. Mutta koin sen tosi käytännölliseksi, siis ei pullon lämmitystä tai muuta sähläystä. Vauva kitisee niin tissi suuhun ja se on tyytyväisenä hiljaa. Se siitä. Tosin tuo sai kyllä, myös pullosta äidinmaitoa tai tuttelia koko ikänsä. No, en myöskään ole koskaan ollut niitä Voi-miten-suloinen-vauva ihmisiä. Siis oikeastaan en edes pidä lapsista, hurjaa puhetta äidin suusta. Mutta kyllä sitä on omaa lastaan aina rakastanut ja nyt rakastan jo masukkiakin. Tuostakin voisi mielestäni neuvolassa puhua, tuntuu että joka paikka vain toitottaa kultaista-rakastavaa-jaksavaa-äiti-myyttiä.



Joo, jotain hauskempaakin. Oli kyllä tuossa tiistaina ihana matka Helsinkiin (Tampereelta kun ei löydy 4d-ultraa). Niin harvoin saa olla miehen kanssa ihan kahdestaa, niin sitä arvostaa jopa auto matkaa. Siis saatiin kerrankin jutella kunnolla ja rauhassa. Ihanaa. Ja tietysti kaiken kruunasi ihana 4d-ultra. Siellä pieni köllötteli ja kaikki oli hyvin. Sitten käytiin vielä syömässä. Rentouttavaa.

Omppu oli Mummolla hoidossa ja niillä oli mennyt hyvin. Mummo oli ihan otettu, kun Omppu oli ulkoa tullessa vienyt haalarit naulaan ja sitten taputtanut itselleen. :)



Typy, Omppu ja Pähkinä

...pikku hiljaa kehittyy palsta-terroristiksi...

..aamulla unettomuus kuitenkin iskee :-/



Juu, mullakin karmeat muistot vauva-ajoista, oma itkuisuus, järkytys elämän muutoksesta, unettomuus ja aina vaativa, huutava, ei koskaan nukkuva tyttö. Oli petetty olo; tätäkö tää olikin..ja sit ois pitäny olla onnellinen. Mä olin alusta asti rehellinen, sanoin, et on ihan kamalaa ja monen ystävän naama venähti. Mut en pystyny muuhun, helpotti kun sai sanoa. Ja alkohan se sit helpottaa ku selvis allergiat ja ikää tuli ja aika pian kuiteski vauvakuume iski.. Vaikka kyl sitä miettii, et mitä jos joskus toinen beibi tulee ja sekin alku on tollasta, et ei pysty nauttimaan.. Vielä joskus tuntuu surulliselta ajatella, et ne alkuajat meni niin ikävästi..oli huono omatunto omasta rakkaudettomuudesta ja ontosta olosta, ei ois millään jaksanut hoitaa. Ja ku miehelläkään ei ollu isyyslomaa, eikä ketään ollu auttamassa, en edes jaksanu ottaa vieraita vastaan pitkiin aikoihin, ihan lähimpiä vaan. Ja juu, ne ajatuksen oli pahimpia, niistä oli suuri syyllisyys. Kun monet hehkutti nyytin ihanuudesta, niin itse joskus toivoin, et lapsi hiljaa yöllä kuolis pois. Hui, ihan kamalalta kuulostaa näin kirjotettuna, Eihän sitä ois OIKEESTI halunnu, mut ku tuntu et ei jaksa. Ja sit viel epäonnistunut imetys ja syyllisyys siitä. Kyllä tunsin itteni huonoks, varsinkin ku itku raasto korvia ja teki miel heittää lapsi parvekkeelta. Nii, ne oli niitä ajatuksia.. Onneks nyt tietää, mihin varautua. Mua ei neuvolas kuunneltu. Kysyttii, et miten voin ja ku sanoin itkua pidätellen, et huonosti, ni ei kommentoitu :-/ Mut nyt oon onnellinen, et selvittiin ja nyt osaan nauttia lapsesta!



Mut yksi kysymys? Onko muiden paaperot sellasia, et ei viihdy YHTÄÄN yksin??????????? Nea ei oo hetkeäkään itekseen, KOKO AJAN pitäs lukee, piirtää jne. Voi kun tää olis vaan vaihe!!! Ku välillä ihan oikeesti ei jaksais kaiken aikaa olla leikkimässä, huoh..



Tänää siivottu, laitettu ruokaa ja kyläilty, ihan kiva päivä! Mut nyt oikeesti nukkumaan!!



Ai nii Jatu, soitain huomen siitä asunnosta ja ilmottelen sit sulle! Toiv. typy paranis, ihana ois nähdä! Voimia! :-)



Hyvvee yötä!



Enkeli1 ja Nea

pinoja en juuri oo jaksanut selata, just tulin töistä puoli tuntii sitten, eilen puol ysin aikaan. Lapsia nään päivässä sen verta että aamulla kuskaan hoitoon ja päivällä käyn viemässä kotiin ja syömässä ja tukka putkella takaisin töihin. Tätä tiedossa loppuviikkokin. Huomenna en taida jaksaa ajaa kotiin vaan jään suoraan röihin eväiden kera tai käyn grillillä. kotona menee äkkiä toista tuntia kun passaa kaikille ruoat ja matkat päälle. lauantaina on pakollinen hengähdystauko kun työkamulla on synskät lapsellaan ja menemme sinne. Saa nähdä pitääkös mennä vielä illalla töihin.



Nyt lehden kimppuun ja unille, pakko mennä ajoissa nukkuun...tai ainakin ajatella niin.



Tuttis

Masennuksesta vielä. Aavis, tosiaan tuntuu vaan, että moni ei ota todesta, kun näin avoimesti puhuu:) Mutta mun mielestä se on helpompaa.



Mullahan todettiin tk lääkärillä, että ei ole kyse synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, vaan ihan tavallisesta. Sitä kun kesti jo kauan ennen synnytystäkin, vaikka vois sen varmaan laittaa hormoonien piikkiin myös. Mutta ihana ja rohkea ihminen otti yhteyttä ja kertoi omista kokemuksista joiden myötä itsekin vasta tajusin mistä on kyse. Kiitos! Ei ois omilla oireilla ihan heti tullut masennus mieleenkään. Minä olin aika rajatapaus, alimmilla masennuspisteillä testin mukaan, mutta ajattelin silloin jo, että ei sillä mitään väliä. Ei kannata odottaa, että olen siellä korkeimmilla pisteillä, vaan halusin muutosta asiaan heti. Oli helpottavaa saada joku syy omalle käytökselle!



Sitten vielä äitiydestä. Minä mielestäni myös vähitellen kasvoin äitiyteen, vaikka esikoisen kanssa ei niin suuria ongelmia ollutkaan. Mutta ei tosiaankaan tullut heti vastasyntynyt käärö sylissä sitä suurta rakkauden tunnetta. Se tuli myöhemmin ja kun odotin pikkurinsessaa, niin pelotti, että mitä olen mennyt tekemään ihanalle tytölleni, kun riistän häneltä kaiken huomioni:) Tuntui, etten halua uutta vauvaa, vaan toisen samanlaisen 2,5 vuotiaan:)



Niitä omituisia ajatuksia ja odotuksia jokaisella taitaa riittää. Minä luulin olevani järkevä äiti ja niin vain esim. tein itseni hermoheikoksi ekalla kerralla imetyksen kanssa ja sitten se loppuikin, kun esikoinen oli 3kk. Voi sitä helpotusta silloin! Maitoa riitti, mutta tuttina olo vei hermot. Toisen kanssa otin paljon rennommin ja imetin paljon pitempään, kun en odottanut itseltäni juuri mitään. Tutiksi jouduin, mutta sekään ei häirinnyt ennen kun yöt meni jatkuvaksi heräilyksi viime keväänä. Olin aivan zombie ja lopulta pääsin siihen pisteeseen, että lopettelin yöimetykset ja 8kk iässä pikkurinsessa huoli yhtäkkiä tutin ja alkoi nukkumaan yönsä!



Enkeli, meillä on kyllä yksi jalassa roikkuja! Ei ehkä ihan koko aikaa, vaan esim. Nalle Puh dvd:t vie huomion vähäksi aikaa. Silti voisin sanoa, että yksin ei ole yhtään.



Nyt sohvaperunaksi...



T: Ynis



Ps. Hilu, sitä torstaita tarkotin! Kiva, jos sopii. Täytyy laittaa kalenteriin, kun ei tää hatara pää muuten muista mitään.

On tämä työnteko vain välillä niin uuvuttavaa...Eikä työnteko aina sinänsä, mutta kotiin kun pääset on toinen työmaa edessä.. (kliseistä juu, mutta näinhän se on).



Minulle ovat vauva-ajat olleet kovinkin seesteisiä (*sniif*). Kovemmalle on ottanut sitten myöhempi aika). Masennuksen kanssa ei varmaan ole leikkimistä, mutta itsestäni on tuntunut, että jokainen vauva-aika on ollut erilainen. Minä olen ollut, vauva on ollut, mies on ollut. Kannustaisin siis uskaltautumaan uudelleen (*toinen sniif*)



Isommat lapset ovat lähiaikoina olleet oikein riiviöitä. Liian vähän huomiota ehkä? Aivan kauhealta tuntui tänään, kun mies kertoi, että esikoinen oli kuristanut siskoansa, kun tämä oli häntä ärsyttänyt. Aivan utopistinen ajatus, minun pieni, iso, kiltti poikarakkaani :(



Huomenna onkin perjantai......

Siihen asti,

moi!



SaaMa

VAuva-ajasta on puhuttu ja vaikeita asioita..Se on jännä miten yleensä,varsinkin lapsettomat ajattelee vauva-ajan vaan niin ihanana!Ja ehkä sitä itelläänkin ne odotukset oli aika ihanat sen ensimmäisen kohdalla...Tuli ensimmäinen lapsi ja se ei nukkunu yöllä,heräs ja söi ja heräs ja valvo piiitkiä aamuyön tunteja....Ja mä oli niin kuoleman väsyny!!!

Toisen kuitenkin halusin ja suurin pelko oli tuo nukkumattomuus..No neitihän valvo vielä pahemmin ja oli koliikki ja typy ei nukkunu edes päivällä,kun poika taas veteli päivällä tunteja unta.Eihän typy vieläkään oikein nuku :-(

Mua suuresti autto se että meiän th on tosi ihana!RAskausaikana jo kyseli pelkoja ja mietteitä ja kun typy ei sitten nukkunu ni sen otti esille ihan niin että tätä pelkäsit eniten ja se toteutu-paljon pahempana tosin!!!välillä tuli ne kamalimmat jatukset et ku nappaan nappeja molemmille ni nukutaan...ja joskus miehelle yöllä itkin et vie se pois!No mies sillon vei!Ei sitä maha ajatuksilleen kun väsyttää!!!!

Tätä nukkumattomuutta onkin joka neuvolassa puitu...jA eihän se saa unta meille,mut se puhuminen auttaa!!

Ja kaikesta tästä huolimatta vauvakuume vaivaa.....



Enkeli:Soita ja muuttakaa naapurii :-)

Ois joo aika taas nähdä!!!



KAikille unta ja voimia!!!!



Iltapalalle!



jatu

Lähdin kotoa klo 10.15 Juristille ja hän lupasi tehdä valituksen Kelasta loppuun. Toivon että se hyödyttää..



Lääkärissä; kohdun ulkosuu auki 2cm. Niin oli Sinistäkin samoilla viikoilla. Voi että minulla on ihana lääkäri, nyt sisällä 45min ja on niiin ihanaa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi.. Veloitti 34e, sairaan halpaa ja saa todella rahoilleen vastinetta. Olen ollut vähän huolissani masukista, kun liikkeet eivät ole tehneet kipeää. Sini taisi pelata vatsassani Jai-a-laita, kun iltaisin vain vaikeroin sohvalla neidin riehuessani mahassani.. Tämä on vain rauhallisempaa sorttia eikä yritä itse riehumalla tulla ulos mahastani.



Mittalassa. No mittala, mikä mittala. Käytävällä näin meidän ultraavan th:n ja hän lupasi tehdä minulle painoarvion kahden viikon kuluttua. :-) Tosi mukavaa. Synnärillä Sini arvioitiin isoksi, reilusti yli 4kg painavaksi mutta itselläni mielipysyi rauhalisena kun tuolla th:lla menee kokoarviot nappiin. Sinin veikkasi 3600kg painavaksi ja Sini painoi 3575g. Jotenkin tuntuu että tämä pikkukakkonen on isompi kuin Sini, saapi nähdä.



Klo. kolmen jälkeen pääsin kotiin ja olin jo ihan poikki. Miehellä oli jo kiire päästä koneelle tekemään töitään ja lepoa en ehtinyt saada. No alakerta oli imuroimatta (imuroin eilen yläkerran ja miehen piti imuroida alakerta tänään..), pyykit laittamatta ja koko huusholli mullin mallin.. Mies vielä ravaa rappusissa edestakaisin , kun koskaan ei muista kaikkea kerralla ja saa Sinin joka kerta parkumaan täyttä kurkkua peräänsä.. Tuskin tarvitsee kertoa enempää. No, nyt olen jo leppynyt.



Kiitokset loppuraskausjaksuista! Tulivat tänään tarpeeseen!



Mimmulille jaksuja!



Enkeli, sain tänään käytyä vessassa ihan yksin, kun Sini katsoi pikkukakkosta... Kipii! Sarjassamme ennen lasta; minun lastani ei sitten istuteta television ääreen.. Oli outoa että Sinin hereilläolessa sain olla ihan yksin vessassa. Heh, näitä elämän pieniä asioita. Mutta joo, ei meilläkään Sini viihdy sekuntiakaan yksin, ei ole koskaan viihtynyt. Nyt olen yrittänyt opettaa ettei aina voi olla sylissä. Ruuanlaitto sujuu nykyään niin, että seisoo tuolin päällä, vierellä, kun kokkaan. Iso helpotus sekin.



Alli, ei täälläkään ruusuisia vauvamuistoja, hyvin mustia kuvia täälläkin. :-( En edes muista ensimmäisistä kuukausista mitään, mutta jotenkin ne meni. Kaikki selvisivät hengissä. Kun Sini täytti jotain 7-8kk aloin nauttia vauva-ajasta. Ruusuisia kuvia ensimmäisestä 6kk tulevan vauvan en ole nyt luonut itselleni. Olisiko niin pikkukakkosen kanssa helpompaa?? Jospa olisin palstaillut jo ennen kevättä.. Mieli taisi olla vain niin musta etten kyennyt siihenkään. Perusjääräpää kun olen, niin kun päätin että meillä lapset tehdään pienellä ikäerolla niin ne kans tehdään! Minustako tulisi takinkääntäjä, ei käy! En ole kyllä enää ollenkaan varma, oliko tämä ikäero järkevä, mutta sitä on tässä vaiheessa turha miettiä.. Minun mantrani on; asioilla on taipumus järjestyä tavalla tai toisella. :-)



Aavis, ajattelin jo laittaa sinnepäin tekstaria, kun ei ole pinoissa näkynyt..



Tiivi kyseli että pärjäisiköhän paapero viikon ilman lihaa. En tiedä, mitä asiantuntijat sanoo, mutta minä olen pärjännyt yli 15v ilman lihaa, kalaa ja kanaa. Ja odottanutkin ja imettänytkin ihan menestyksekkäästi näin. ;-) Teillä on ruoka-aineita kyllä vähemmän käytössä kuin minulla mutta ajattelin silti tuoda tämänkin näkökulman esiin.



Lila75 rv 36 ja Sini 1v 4kk

sähköpostilistasta. Eli jos Alli tai joku muu ois innokas ajatustenvaihtaja sähköpostitse, niin syysmammojen listalle voi liittyä lähettämällä mulle viestiä yniainen@elisanet.fi



Tosiaan ajatukset vaihtelee ja kaikkea kannattaa yrittää ajatella etukäteen. Liittyen siis toiseen lapseen, tai kolmanteen jne. Silti on vaikea tajuta miten erilaisia (tai kenties samanlaisia) sisarukset voi olla. Lisäksi niitä omia tunteita ja ajatuksia ei voi etukäteen tietää.



Muistakaa, että masentunutta ihmistä tai muuten vaikeita aikoja viettävää ei voi suoraan itseään syyttää siitä. Koittakaa siis olla syyllistämättä itseänne, jos ette muista ekoista kuukausista mitään, tai jos mielessä on ollut printtaamiskelvottomia ajatuksia. Mun mielestä on todella syvältä, kun monissa tapauksissa ihmset ajattelee, että ois pitänyt ajatella asiaa ennen kun hankkii lapsia. Koskaan ei voi ennustaa millaisen lapsen saa tai millaisessa hormoonimyllerryksessä itse elää vauvan kanssa, tai jos masennus iskee. Mitä vaan voi käydä ihan kelvollisillekin vanhemmille. Minäkin monesti mietin, että mitähän ihmiset musta ajattelee, kun valitan väsymystä ja saamattomuutta ja lasten hankaluutta. Mutta mistä oisin voinut tietää jaksavani näin huonosti ja kärsiväni tälläsestä unettomuudesta. Mistä oisin voinut tietää, että esikoisesta tulee aika erityislapsi jonka kanssa on omat isot ongelmat. Mistä oisin voinut tietää, että just mun lapset roikkuu lahkeessa koko ajan eikä viihdy yksin ollenkaan. Ja vaikka oisin tiennytkin, niin miten oisin voinut tietää miten itse jaksan siinä tilanteessa.



Kuitenkin lapseni on mulle tärkeintä maailmassa! *niisk* En ikinä luopuis ihanista rinsessoistani!



T: Ynis

Jouduin tänään taas toteamaan, että nuo kotityöt ei itsestään tekeinny, vaan on vain ruettava syrjästä järjestään tekemään. Siivottua sain lasten kanssa ja lakanat vaihdettua, mutta pyykkivuori sen kuin kasvoi. Tosin puhtaita ovat.



Tosi tärkeän asian Alli otit taas esille. Kumpa neuvoloissa osattaisiin toisaan huomioidan tuotakin enemmään: kertoa eukäteen ja seurata vauva-aikan myös äidin jaksamista ja olla tukena. Mutta eipä se niin tahdo olla ja sitte pitäis olla vielä niin hyvä vaisto, että miten asiat sanotaan ja miten ne on.

Esikoisen vauva-aika ei ollu kovin ruusuista, mutta johtui varmaan monesta asiasta. Mulla ei ollu paljoa kokoemusta pienten hoitamisesta. Yritettiin väkisin asua paikkakunnalla, jossa ei viihdytty, kun siellä oli molemmilla virat. Sain heti alussa rintatulehduksen ja kovan kuumeen ja olin siksi ihan poikki. Ei ollu kavereita lähellä eikä muutakaan viiteryhmää, esim. äiti-lapsitoimintaa tmv.

Toisen ja kolmannen aikana onkin asuttu täällä kodissamme. Täällä viihdyn ja kavereita on lähellä ja vauvanhoitokokemustakin on ehtiny tulla. Molemmat isovanhemmatkin on sopivalla etäisyydellä. Näistä olen nauttinut. Mutta ei mulla yhäkään oo mitään hinkua saada muitten pieniä vauvoja syliin tmv. Omia oon kyllä pitäny ihan mielelläni.

Yhdellä ystävälläni on kolme lasta ja joka kerta hänelle on tullu synnytyksen jälkeinen masennus. Ehdin täälläkin hehkuttaa, että nyt kolmannella kerralla sitä ei tullu, mutta sitten kuulin, että itku oli tullu ja oli saanut lääkkeet avuksi, kuten toisenkin kanssa. n.6kk jälkeen hänellä on elo alkanut helpottaa. Olen yrittäny opetella kuuntelemista ja käydä välillä tapaamassa. Muuten en oo osannu auttaa. Hänellä on vaikeutena se, että mies tekee pitkiä työpäiviä ja hän itse ei osaa laistaa siivoksista, vaan aina pitää olla koti tip top. Niin sitten väsyy siitäkin.







Taustakuvan mies on valinnu. Metsästyskuva, jossa isänsä koira, hirvi ja hirvimiehiä.





Lämpimiä ajatuksia kaikille ja hyvää yötä!



T@hti