Kolibrien keskiviikko
Huomenta kaikille! Oli niin pitkä tuo edellinen pino, että päätin aloittaa uuden. Ja ihan rehellisesti; pelkällä omalla navalla:). Frilla ja Mari-69, liityn teidän perjantaitestaajien joukkoon! Tarkoitus oli testata tarvittaessa vasta lauantaian (silloin 16 päivää oletetusta oviksesta), mutta ei taida kärsivällisyys ihan siihen riittää... Nyt on n. kp33/? menossa, oviksen veikkaan bonganneeni kp20. Viime kierto huiteli siinä 50 tienoilla, mutta silloin en tainnut ovuloida (oli eka pillereiden jälkeinen kierto). Kuten eilen marmatin, pää hajoo tässä itsetarkkailussa!!! Tuntuu, että pakkohan se on ollut tärpätä, jos kerran bongasin oviksen ja oikeeseen aikaan touhuttiin, toisaalta tuntuu, että täti kolkuttelis ovella. Eilen illalla tuli hetkeksi sellainen yökötysolo, mutta ihan rehellisesti sanottuna, taitaa vaan tuo yläpää tehdä tepposiaan. Miks tää testaamisen odottaminen on niin vaikeeta???
Huhhuh, tulipa taas paasattua rakkaimmasta aiheesta eli omasta navasta:). Mitäs teille muille kuuluu näin keskiviikkona? Ihanaa, kun alkaa nuo päivät pitenemään! Mies lähtee tänään viikoks reissuun, taitaa tulla mulle kiireinen viikko töitä, kotia, lapsia ja koiraa hoitaessa.
Kommentit (56)
Mä en ole pitkään aikaan käynyt täällä lukemassa enkä kirjoittelemassa, kun olen vähän niinku yrittäny " unohtaa" tän raskautumisen yrityksen, ettei stressaa liikaa. Eikä olla sillain tosissaan yritetty, vaa fiilis on ollu se, et saa tulla jos on tullakseen. Eilen tein testin aconilla ja tuli selvästi kaksi viivaa, mutta oli paljon vaaleampi ku se kontrolliviiva. Tänään tein jollain apteekin halpistestillä, ja tuli todella haalea viiva, mutta kuitenkin kaksi viivaa näkyi (just ja just se toinen). Enkä mä nyt oikeen tiedä, ollaanko täs raskaana vai ei... Ku ei ol oikeen mitään oireitakaan... Täytyy jatkaa vissiin testaamista. Tiedättekö onko nä apteekista ostettavat testit kaikki yhtä herkkiä, vaikka esim. se prediktor on tosi kallis verrattuna johonki halvempaan. Jos täs nyt ollaan raskaana, niin olen todella hämmästynyt, että tärppäs näin äkkiä (kolmannesta kierrosta) vaikka mulla on tosi epäsäännöllinen ja pitkä kierto. Nytki on menkat ollu 18.12, eikä siis kunnon viivaa vielä. No viimeksikin testasin sit ku oli 2kk kuukautisista ja sit oli selvä plussa. Tuli vähä sekavasti höpistyä...
Meillä oli tänään vauvauinti ja kauppapäivä ja ruokaakin pitäs ruveta tekemään, mutta pikaisesti piti tulla piipahtamaan..!
Mäkin kannatan ehdottomasti msn-yhteisöä, on niin paljon mukavampi lukuinen suomenkielineen ja lisukkeineen!
Sellasenhan vois tosiaan tehdä jo nyt, jos huvittas? Toivottavasti saatas sitten odottajakolibrit sinne mukaan, ois kiva kuulla miten kolmosen odotus sujuu vaikkei itse olis vielä niin pitkälle päässy. vois vaikka vähän ennakoida! =)
Mutta nyt velvollisuudet kutsuvat.. joten heipat!
Ai juu, sain tänään viimeks otettujen kilipparitestien tulokset ja näyttäsivät hyvään suuntaan menevän, joten se ei ainakan tätä kiertoa onnistu pilaamaan! Sainpa taas hieman uskoa eilisen epätoivon sijaan!
Samoin varovaiset onnittelut upandgo:lle, minä uskon noihin haamuihin, kun yksi haamu tuolla yläkerrassa leikkii parhaillaan ;)
Sitten tuosta koukussa olemisesta tähän palstailuun, mietin tossa iltapäivällä herättyäni, että on todella helpottavaa kun tälläinen palsta ja samanhenkinen porukka on olemassa, muuten pakahtuisin näihin kaikkiin päässä pyöriviin juttuihini ja mieheni varmaan pakahtuisi mun vuodatteluun myös, nyt pääsee vähemmällä, vaikka kuitenkin sekin saa osansa melkein päivittäin ;) Me ei olla siis kerrottu vielä kenellekkään tästä projektista ja jos tästä tulee pitkä ja mahdoton taival, siis en raskaudu, niin en halua asiasta mainostaa kenellekkään. Aikaisemminkin ollaan otettu varovainen linja vauva-ilmoitusten suhteen, ollaan ilmoitettu niistä vasta np-ultran jälkeen, vain lähimmät ihmiset ovat tienneet odotuksista ennen sitä. Joten siis tämä palstailu on kuumeiselle erittäin tarpeellinen, vaikka toisaalta se nostaakin kuumetta vielä enemmän!
Tuosta yhteisöstä..Oliko tarkoitus perustaa kuumeileville vai plussanneille vai kaikille kolibreille yhteinen? Miten se yhteisö käytännössä toimii? Tarviiko koneessa olla jotkin ominaisuudet? Meillä viis vuotta vanha kone, mitetin että mahtaako toimiakkaan..läppäri on hankinnassa, joten pääsen sitten tulevaisuudessa minäkin pöntöltäkin palstailemaan :))
Mutta, nyt täytyy alkaa valmistautua töihin lähtöön, kahvia koneeseen ja kaupan kautta energiajuomaa hakemaan ;)
Paljon onnea siis kaikille plussanneille, peukut piinailijoille ja ++++säteitä.
haaveilija ja upandgo
Mulla edellenkään ei ole mitään kiinostavaa meneillään. Mutta on kiva lukee, että muilakin on samanlaisia riippuvuussuhteita palstautumiseen kuin mulla.
Mulla ei kyllä ole minkäänlaista käsitystä tuosta yhteisöjutusta, mutta olisin kyllä liittymässä mukaan, jos vaan sekaan mahtuu.
Voishan se miun puolesta olla vaikka kaikille kolibreille!! Joko käyn suunnittelemaan????
nekin kolibrit jotka vast haaveilee, eikä toteutus käynnissä??? ;/
Vois olla että yrittävät ja odottajat???
Yritin äsken jo luoda sitä, mutta ei antanut valita alaluokkaa, joten jäi.. Yritän kohta uudelleen!!!
Sanonpa nyt minäkin mielipiteeni yhteisöstä..
Sinänsä minulla ei sitä vastaan mitään ole, mutta luulen että pysyttelen silti täällä puolella, koska aikaa ei kuitenkaan rajattomasti ole.. Ja mitä olen joskus noihin kuulunut/niistä kuullut, niin ne monesti takkuaa jne, eli sikäli minusta tämä täällä on helpompaa ja nopeampaa.
Toinen asia on tuo, että ketkä sinne sitten otetaan. Eli mitkä on kriteerit, että sinne hyväksytään (jonkunhan on se valvoja tms oltava)? Juuri päivitin tuossa listan, ja meitä kolibreihin ilmoittautuneita on JO 107! Jos koko joukko siirtyy yhteisöön, on siellä takuulla ruuhkaa jne.. Ja jos siellä aikoo sitten omalla nimellä tai henkilökohtaisempiin mennä, niin joku " kriteeri" minun mielestä on oltava. Koska on aina mahdollista, että joku " feikki" liittyy joukkoon vain päästäkseen sinne katsomaan ja sitten jää heti pois (enkä nyt tarkoita että epäilisin kenenkään teistä olevan mikään feikki, ei näitä nyt kukaan jaksaisi päivätolkulla keksiä... ;D)! Sen verran mielelläni yksityisyyden suojaa pitäisin.
Mutta tosiaankin, nämä ovat minun mielipiteeni eikä näiden pohjalta tarvitse mitään päätöksiä tehdä. Olen vain tässä seurannut yhden porukan yritystä siirtyä yhteisöön, mutta hekin loppujen lopuksi pitivät keskustelut täällä juuri noista edellämainituista syistä johtuen. Eli meni liian hankalaksi ison porukan kanssa.
Semmoista tuli nyt mieleen. :) Mutta kommentoikaa muutkin.
Jep, tässä kaikki tällä erää.
Mä olen valvojana esim helmihaikarat2005 yhteisössä ja parhaimmillaan meillä on ollut lähes 150 jäsentä.
Homma toimii kyllä, mutta tietyin väliajoin olemme poistaneet niitä joista ei mitään ole kuulunut. Ja vastikään tiukensimme sääntöjä, niin että saamme pidettyä pelkät lueskelijat ja mahdolliset " väärällä" asialla olleet poissa.
Mutta jos tälläinen perustetaan on järkevää kyllä päättää kriteereistä heti ja siitä, että halutaanko palstasta suljettu, jossa käytetään omia nimiä ja tiukkoja pääsyvaatimuksia vai avoin yhteisö jossa saa käydä pelkällä nikillä yms.
Eli siis itse olen valvojana yhteisössä, johon ei pääse kuin kutsuttuna. Ja myös toisessa olen, john halukas voi itse hakea, mutta meidän pitää se hakemus ensin hyväksyä, jotta pääsee mukaan.
MSN-yhteisönhän voi sulkea niin, että sitä ei pääse lukemaan kuin jäsenenä. Mielestäni isoissakin ryhmissä yhteisöt on toimineet ihan ok, joskus tosin msn-sivut tökkivät, mutta se ei ainakaan minua ole haitannut. Yrittää sitten myöhemmin uudelleen.
Meillä on ollut sääntönä että ainakin kerran pitää kahden viikon aikana kirjoittaa, tai ainakin ilmottaa, jos ei kerkeä jostain syystä kirjoittamaan. Hiljaiset poistetaan juuri siksi, että emme halua siellä olevan näitä ns. taustailijoita.
Itse voin ruveta valvojaksi kyllä. Mutta mielelläni siihen ottaisin yhden tai kaksi apuvalvojaakin???
Tein nyt sitten MSN-yhteisön nimeltä Kolibrit..
Koitan laittaa asetukset siten, että se löytyy sieltä listalta. Jos haluat hakea sinne, niin laita viestiisi niccisi, jolla kirjottelet täällä, niin tunnistan siitä siut " tutuksi" ..
allekirjoitan myös nuo Jeden ja piipaan jutut, että saattaa olla tietysti vähän hankalaa isolla porukalla... Ja aina on niitä, jotka syystä tai toisesta kirjautuvat jäseneksi, mutteivät sitten jaksa kauheasti ottaa osaa keskusteluihin ja jättäytyvät pois... Meneekö siinä sitten valvojalla aikaa poisteluihin. Ja toiset saattavat kokea helpompana kirjoitella tänne palstalle, vaihtelevat sitten vaikka mailiosotteita, niinkuin yhden porukan näin tekevän. Entäpä sitten kun kaikilla jäsenillä (toivottavasti) on joskus se kolmas vauva maailmassa... Toiset hankkivat vaikka jo enemmänkin...
Noo, nämä nyt olivat ihan vain ajatelmia :)! Tuo yhteisö on kyllä ihan kiva, jos se vaan pysyy aktiivisena ja sillä tavoin " miehitettynä" (vai naisistettuna ;) ). Valitkoon sitten itse kukin, että haluaako jäseneksi vai ei.
Miten ja mistä löydän tuon perustetun Kolibri-yhteisön? Mulle on tuttua vaan listailu yahoon kautta. Onko se nyt laadittu niin, että mukaan pääsee vain " tutuilla" nimimerkeillä? Nimittäin minusta ideana tuollaisissa keskusteluissa on just se, että ollaan suljettu ja tavallaan kontrolloitu porukka, joka voi käyttää omia nimiään.
Iso ihmismäärä ei ole mikään ongelma minusta, sillä ajan mittaan väkeä tippuu takuulla poiskin. " Omalla" listallani oli perustamisen aikaan, loppuvuodesta 2000, yli sata ihmistä (omilla nimillään), synnytysten jälkeen eli alkusyksyyn 2001 mennessä puolet oli jäänyt pois. Nyt yli viiden vuoden jälkeen meitä on 30, ollaan tosi tuttuja, puhutaan vaikka mistä ja ollaan tavattu eri kokoonpanoilla eri puolilla Suomea.
Ja tosiaan, minusta sekään ei ole huono, että ihmiset on eri vaiheissa, onhan meillä jo yksi yhteinen tekijä, ollaan kahden lapsen äitejä. Tuossa toisessa porukassa yhteinen tekijä oli myös raskaus, mutta yhtä hyvin eka kuin viides. Eli viidessä vuodessa on tietysti ihmisten perhekoot muuttuneet aika paljonkin toisilla, toisilla taas ei.
Mutta siis, jos joku viitsii vinkata, mistä löydän perustetun yhteisön, niin kiitos!
t. frilla kp 29 (miksei tämä päivä jo pääty ;)
Sinne perustettuun yhteisöön, toivottavasti toimii.. Mutta jos ei, niin mene www.msn.fi - yhteisöt - selaa aiheen mukaan - koti ja perhe - vanhemmuus. Sieltä ainakin äsken löytyi toiselta sivulta Kolibrit.
Suora linkki, jos toimii:
http://groups.msn.com/Kolibrit
Ja kannattaa joku nicci keksiä, tietääkseni näitä nimimerkkien profiileja pääsee tarkastelemaan. Mutta yhteisössä toki voi kirjoitella oikeilla nimillä.
Kertokaa nyt hyvät naiset, mikä tuo koko yhteisö-homma oikein on (yahoo tai msn)??? Siis, miten se poikkeaa tästä vauva-lehden palstailusta? En todellakaan ole mikään nettinero tai koneen suurkuluttaja muutenkaan, paitsi töissä. Ja siellä ei kyllä kerkiä monelle listalle näpyttelemään. Kotona taas ei tee mieli enää konetta avatakaan, kun koko päivän joudun ruutua tuijottelemaan muutenkin. Huom, mies sitten lähti tänään sille viikon reissulleen, joten jotain hommaa sitä nyt oli keksittävä lasten mentyä nukkumaan, ettei vaan tarttis siivota:). Kertokaa pliis lisää noista yhteisöistä! Mä kyllä vähän luulen, että tätä palstailua enemmän en varmaan ehdi/jaksa " verkostoitua" , en ainakaan jos vaaditaan henkilöllisyyden paljastamista:).
Mahtuisko tänne vielä yksi kolmatta kuumeileva, eli meillä pojat -00 ja -03 syntyneet. Vauva ois kovasti toiveissa ja yritys aloitettu syyskuussa. Eilen sitten taas pieneksi pettymykseksi tärähti täti käymään juuri oikeana päivänä, noh ei kai auta, kuin greippimehua hampaat irvessä ja positiivisia tuulia ilmaan.
++++ onnea kaikille
mimi
...niin tätä yhteisöasiaa tässä mietin...ihan ok puolestani, mutta miten tuo juttu nyt sitten käytännössä oikein menee? Olen ihan pihalla...sen verran pääsin hommaan sisään, että kävin tuossa linkissä, mutten uskaltaunut kirjoittautua sisään kun siinä näkyi sp osoitteeni koko komeudessaan...näkyyköhän se kaikille sitten jos kirjaudun, vai mihin se nikki piti laittaa? Jos saisin sellaiset rautalankaversiot joltakulta.
Blääh, täytyy nöyrtyä pyytämään mieheltä apua...
ps. minulla on ihan omituinen tunne tuolla kohdussa. Repäisykipuja oli koko illan töissä ja nyt tuntuu kuin jotakin valahtaisi koko ajan housuun...on kyllä jo aika lupaavaa... :-)
Minunkin mielestäni suljettu yhteisö olisi hyvä,sellaisilla säännöillä että kerta kahdessa viikossa jotain pitäisi ilmoittaa,vaikka että on hirveä kiire ja ei ehdi käymään/kirjoittamaan mitään.
Minäkin olen kuulunut parille listalle ja suht nopeasti väki on hävinnyt,harvat oikeasti jaksaa vain uteliaisuudesta seurata vilkasta listaa.
Ja eihän sitä tarvitse kuin etunimen kertoa, sukunimet,osoitteet ja puhelinnuerot ovat täysin vapaaehtoisia. Niin ainakin muilla listoilla on toimittu.
Mä yritin jo listalle liittyä mutta väittää ettei sivua ole. Täytyy yrittää uudestaan. Hyvää illanjatkoa kaikille!!
Juu se näkyy kaikille,mutta voithan luoda uuden tätä listaa varten. Se sähköposti on juuri sitä varten että jos täytyy ylläpitäjän ottaa yhteyttä kaikkiin tai joku haluaa yksityisesti puhua jonkun kanssa. Sitä vaan pitäisi muistaa käydä välillä katsomassa jos ei yhteisössä käy.
Ja tuosta karsinnasta vielä, voidaan sopia vaikka 2-4krt vuodessa oleva kysely jossa kysytään haluaako vielä kuulua listalle. Jos ei niin muutamat moden oikeuksilla olevat voisivat heidät sitten poistaa.
Mä olen samaa mieltä kuin Antzu, enemmin sitten tuo MSN-lista, kuin yahoo.