***SYYSKEIJUT KESKIVIIKKOON***
Kommentit (22)
Täytyypä kokeilla tuota B-vitamiiniä!töissä on niin kurjaa kun koko ajan tekee pahaa,mutta jospa tuo nyt helpottaisi!
Unelias76 ja Ujo7+5
MINJUSKA: Mulle tarjottiin veriseulaa kuopuksen aikaan, en halunnut, kuten en halua tässäkään raskaudessa. Eilen kysyi neuvolatäti samaa.
-piias-
Tänään itse hieman paremmin voivana annan pari vinkkiä, jotka helpottavat ainakin omaa oloani.
*Tuoremehu - mielellään joku monihedelmä systeemi. Sekaan ainaskin kolmasosa vettä. Itse olen töissä koko ajan pullon kanssa. Tulee juotua samalla tarpeeksi. Raikasta ja terveellistä.
*Rusinat ja pähkinät ym. kuivatut hedelmät, esim banaanilastut.
Terveellinen vaihtoehto karkeille tms. naposteltavalle.
Lisäksi mukana aina mandariineja ja omppuja. Auttavat usein jos tosi paha paikka yllättää.
Näillä pärjään toistaiseksi, mutta kertaakaan EI VIELÄ ole tarvinnut pyttyä halailla. Esikoisen kanssa tuli sitäkin harrastettua.
Sitten jään kyllä potemaan " flunssaa" kotiin, sillä viimeksi ainakin olin iltapäivään saakka taju pois ja illalla uusiksi, joten töistä ei tule silloin mitään.
Voimia kaikille kärsiville tovereille!
Ja pahoittelut keskuudestamme poistumaan joutuville... Tosi ikävää. Ihan liikaa ei pysty edes miettimään, koska muuten vollaan täällä hormoonieni kanssa avokonttorissa ;(
iita-emma & vuotos rv 6 *tasan*
Hiukan alkoi taas huolestuttamaan, kun kaikki raskausoireet on poissa... viikonloppuna/alkuviikostahan jotakin täällä lohduttelin ja sanoin itse, ettei kannata stressata vaikkei pahoinvointia ole ja nyt sitten itselle pukkaa taas pelko päälle... Eli väsymys on poissa, ei ole enää kylmä, ei ole koko aikaa nälkä tai oikeastaan ei ollenkaan tee mitään mieli syödä, ei ole mitään nipristelyjä tai vatsakipuja, ei ole pienintäkään pahoinvointia eikä edes eto-oloa...Ainoastaan rinnat yhä piukeet. Mutta minne siis muut merkit on kadonnut... ? Olo on niin erilainen kuin aikaisemmin, esim. viikko sitten.
Nojoo, mitään vuotoja ei ole ollut, joten on nyt vain uskottava, että kaikki ok.
Kolme viikkoa vielä seuraavaan ultraan. Siihen mennessä minunkin pitää päättää haluanko sen veriseulan vai en. Hinta olisi 157¿, mielestäni aika paljon. Olen just alle kolmikymppinen, eli en kuulu iän myötä riskiryhmään, mutta sisarusten lapsilla 2kpl on häikkää terveydessä ja sen vuoksi lääkäri ehdotti tuota seulaa. En vaan tiedä.
Seirana rv8
Heissan!
mun kaamea pahoinvointi on nyt pari päivää jo pysynyt poissa, vielä ei uskalla kyllä juhlia! Olen koko viikon sairaslomalla ja se on kyllä hyvä. Saa levätä rauhassa, nyt nukun yötkin paremmin.
ja saa miettiä että mitähän menis alas vähintään tunnin välein!
Minua ei tuo B-vitamiini auttanut, oksensin joka kerta, kun olin sitä paria tuntia aiemmin ottanut, joten jätin sen pois! En kyllä usko, että olo ois siksi parantunut, mutta en nyt uskalla niitä syödäkkään!
Minä olen pahoinvointia helpottanut syömällä tasaiseen tahtiin, jopa puolen tunnin välein. Lepo tekee hyvää myös. Olen syönyt lähinnä hedelmiä, voileipäkeksiä ja hapankorppuja. Ja juonut paljon, se on tärkeää. Vaihdoin keltaisen jaffan jo spriteen, koska alko etoa jo jaffakin. Tärkeintä on syödä edes jotain. pahin olo tulee sillon, kun ei saa syötyä. ei ole kyllä helppoa, kun olo on pahimmillaan,
voimia kaikille pahoinvoiville. Kyllä se siitä!
Taitsi rv 7+6
ja pahoittelut kaikille pahimman kokeneelle, toivon teille vilpittömästi jaksamista.
Tästäköhän ne alkaa sitten ne mielialan vaihtelut, tänään on tuntunut, että lähes jokainen asia saa minut laskemaan hiljaa mielessäni kymmeneen ja hiiltymiset ovat todella lähellä, varsinkin kun minulla on yleensä ollut niin pitkä pinna etten ole juurikaan hermoillut asioista. Äskenkin tuli hieman miehelle kiukuttua ja nyt se sitten harmittaa. Ja ehkä koen itseni jokseenkin itkuherkemmäksi, en kyllä ole pillittänyt, mutta nieleskelemään olen joutunut että tunne menisi ohi.
Lisäksi on sitä ainaista väsymystä ja työt maistuvat totaalisen puulta.
vauva06 rv7+2
äsken karkasi tuo viesti vähän liian aikaisin..
mulla on pahoinvointi ehkä vähän lisääntynyt mutta hyvin pärjään sen kanssa. töissä vaan ei kerkiä syödä kuin ehkä kerran päivässä niin meinaa välillä öklöttää tosi paljon.
neuvolaan en ole vielä soittanut vaikka toisaalta haluttas koska olin viime kesänä raskaana ja menin neuvolaan vasta rv11. sydänääniä ei kuulunut joten katottiin ultralla. masussa oli kuollut vauveli, joka oli kehittynyt noin rv8 asti. joten vähän pelottaa... se ei ollu tullu itekseen pois niinkuin yleensä.
mutta toivottavasti kaikki nyt ois hyvin.
meetu rv6+1
nimittäin pahoinvointi, ihmeen myöhään se alkoikin. Huh, tätä oloa! Ei voinut aamulla kuvitellakaan juoda kahvia ja kaikki hajut etoo ja saa melkein oksentamaan. On ollut aika vaikea jaksaa touhuta poikien kanssa...
Eilinen neuvola meni tosi hyvin, kuopuskin käyttäytyi ihan kiitettävästi. Hirveä määrä taas otettiin pissa- ja verikokeita, mutta pakkohan ne on joka raskaudessa ottaa.
Jaksuja kaikille muillekin pahoinvoiville!
Rv 9+1
tai ainakin täällä Lahden perukoilla sataa lunta reippaasti. Mies joutui lähtemään töihin (aurailee teitä) ja takaisin tulee joskus aamulla =(
tänään oli eka työpäivä saikun jälkeen ja kyllä niin puulta maistui!!! tekis mieli ottaa lisää saikkua huonon olon takia, mutta onhan sitä tienattavakin =)
Viikkokin sitten vaihtui =D nyt elellään rv.8 ja syyskeijuissa edelleen mukana! Mahdollisuudet aina vain paranee kun päiviä tulee lisää, siis ettei menis kesken tms.
Mies suunnitteli jo 7-paikkaisen auton ostoa, heh... totta kyllä, ettei sitten syksyllä mahduta tuohon nykyiseen autoon, kun kaikki ipanat istuu vielä turva-istuimissa, mutta siihen on vielä aikaa. Hyvähän se on tietysti suunnitella kaikki etukäteen.
No, nyt tuli hyvin lyhyt sepustus...pitää mennä viihdyttämään poikia.
palailen ehkä vielä illemmalla eli kun olen saanut lapset nukkumaan ;D
*tiitiäinen79, rv.8*
Pitäis pakata mutta en jaksa. Huomenna en saa pakattua kun poika kuitenkin roikkuu jalassa koko ajan kiinni ja puolet tavaroista unohtuu. Paljon kivempi lukea teidän kuulumisia=)
Kävin tänään viemässä terveyskeskukseen virtsanäytteen ja samalla otettiin verinäytteetkin. Nyt ne on hoidettu. Seuraavaksi onkin sitten lääkäri käynti 15.2. Saas nähdä koska tulee kättäriltä kutsu ultraan.
Kerrottiin eilennä äidilleni tulevasta perheenlisäyksestä. Oli tosi iloinen ja onnellinen. Lupasi olla kertomatta kenellekkään ennen ensimmäistä ultraa perheen lisäyksestämme.
Eilennä oli ihan hirveä olo. Jouduin myös vessan pytyn kanssa mennä tekemään lähempää tuttavuutta. Tänään olen yrittänyt syödä hieman paremmin. Ja paha olo on paremmin pysynyt kurissa.
Nyt meen pakkaamaan, huoh.
Öttis, poitsu 1v4kk ja masutoukka rv 10+0
Taas sitä ehtii koneelle vasta näin myöhään, pinon viimeiseksi.. No päivän kuulumiset kuitenkin:
Siis raskausoireet on multakin tyystin kadonneet :( Enää ei yökötä, ei väsytä, ei huimaa.. ei mitään. Alavatsaa välillä vähäsen jomottelee ja vihloo, ei muuta. Huolettaa, toivottavasti asiat olisi kuitenkin kunnossa pikkuisella!
Olo on niin normaali, etten huomaa raskaana olevanikaan - ja se tuntuu ihan kammottavalta! Hmph.. kolmas kerta menossa, niin miten tämä alkuvaihe on AINA näin hirvittävää piinaa??
Perjantaina on eka neuvola, mutta eipä siellä yhtään viisaammaksi tule, ultraa tarvii odotella (vasta 1.3.)
Öitä kaikille, hauskempaa huomista,
Itta (ihan maissa..) rv n.7
Päätimpä aloittaa pinon tälle päivälle.
Kukas se kirjoittikaan eiliseen pinoon viimeksi, no joka tapauksessa.
Minä päätin käydä siellä ultrassa täällä espoon n puolella, samassa paikassa missä olen aina gynellä käynyt (vaikka tiesin että esim. Femedassa olis päässyt puolet halvemmalla)
No minulle jäi maksettavaa kelan jälkeen 117 euroa ja rapiat päälle.
Onneks löyty se syke koska toista kertaa en ois varmaan raaskinut enää maksaa.
Mutta toisaalta ei harmita yhtään. Aattelin jo paikkaa pohtiessani et oli se sitten 50 tai 100 niin ei se ole summa eikä mikään jos saa rauhan itselleen. Tietysti se raha pitää olla " ylimäärästä" , ettei ole pois elämisestä. Mä en olis varmaan mennyt ultraan ollenkaan jos ei ois ollu sitä rahaa säästössä.
Taas yksi yö nukuttu hieman huonosti. Vähän ellotti kunnes sain kupin kahvia kietastua. :)
Tyttökin heräs kun kello soi puol seitsemän. On taas pikkusisko täällä apuna kun mies on siellä työmatkalla.
Täytyy varmaan patistaa se kouluun päin.
No niin.. puurolle.
On vaan niin yökkö olo,ettei millään jaksais yhtään mitään... :/
Tuosta masun koosta,että totta,että ekaa ja vielä tokaakin oottaessa masu oli pitkään niin pieni,ettei kukaan hoksannut,et olis oottanut. Mutta nyt ei tarvi kauaa kuvitella,että piilottaminen onnistuis,kohtukin tuntuu jo hyvin tuossa häpyluun yläpuolella. Edellisraskaudessa (eli viidennettä ku odotin,jos keskenmenoja ei lasketa) se kasvoikin aluksi hurjasti ja sit alkoi puolen välin jälkeen tasottua. Viikolla 12 se oli jo lähes navan korkeudella,että kait se sama homma on taas. Esikoinen katseli eilen illalla mua miettiväisenä ja tuumas sit,että mitäs äiti,jos sun masussa kasvaiski vauva? Että totuus tulee lasten suusta ;) Ja silitteli mieski eilen töistä tullessaan mun masua ja sanoi,että kyllä se alkaa jo somasti pömpöttään :DD
Jahas,mutta nyt ruoanlaittoon,vaikkei kyllä ite tee mieli mitään,mutta lapset tarvii kummiskin.
H&vilperit & Jesse 9+ (jee,taas uusi viikko)
tuulimuna epäily saadaan pois. Sitten kyllä tiputtaisiin ja korkealta:0(
Huonoa oloa riittää ja päätä särkee. Todella väsynyt ja höntti olo tekee sen ettei paljon töissä jaksa keskittyä eikä kotona tehdä muuta kuin maataan sohvalla. Nälkäkin vaivaa melkein koko ajan ja vatsa alkaa kurista ellei jotain sinne lykkää 3 tunnin välein.
Huono olotila näkyy jo naamasta että on vaikeaa pitää asiaa omana tietonaan vaikka todellakaan en aio ennen perjantaita mitään sanoa. Menoja joutuu kyllä perumaan kun ei jaksa yhtään mitään. Lähinnä nauratti aamulla kun mies valitti olevansa " niiin" väsynyt...
Karpalo rvk 7+6
Ihan ensiksi pahoitteluni teille, jotka olette joutuneet poistuun syyskeijuista. Olen surullisena seurannut viestipinoja teidän puolesta. Voimia ja jaksamista!
Sitten vähän valitusta omasta olosta. Eli pahoinvointi, joka on kokopäiväistä on kestänyt nyt parisen viikkoa. Olo on ihan hirveä aika-ajoin, eikä oloa yhtään paranna flunssanpoikanen, joka vie ne viimeisetkin voimanrippeet. Harmittaa vaan pojan puolesta, kun en jaksa oikein mitään. Uloskaan en jaksa nyt lähteä.
Yöt menee ihan harakoille, kun vessassa joutuu ravaan vähän väliä, nyt jo. Eikä välttämättä saa unenpäästä heti kiinni. Niskat on jumissa ja ylös noustessa silmissä sumenee. Aika ajoin ei pysty edes syömään. Pelastukseni on ollut nyt parin päivän ajan keltanen jaffa, mutta nyt sekin alkaa tökkiä kun on niin makeaa. Suolainen maistuu paremmin. Maha on turvonnut, etenkin iltaisin. Parit housut menee enää jalkaan, farkkuja en ole viitsinyt ängetä enää plussaamisen jälkeen.
Tuntuu kyllä aika epätoivoiselta aika ajoin, mutta samanlaisia oloja mulla oli esikoisen alkuraskaudessa. Ai niin, unohtui vielä mainita, että palelu on ihan jotain kamalaa. Viime yönäkin nukuin kolmen peiton alla ja mulla oli vielä pyjama ja aamutakki päällä ja silti paleli.
Huomenna olis ultra, jännittää, että onko kaikki hyvin, vaikka tää pahoinvointi kyllä toisaalta huojentaa mieltä, että ehkäpä kaikki on hyvin kun olo on niin kurja.
Jaksamisia kaikille, päivä kerrallaan tää täytyy ottaa, vaikka välillä ei jaksais yhtään. Onneksi tämä on väliaikaista, vaikkakin sattaa kestää viikkoja. Yritän lohduttautua sillä, että kohta on kevät(rakastan kevättä) ja ilmat lämpenee ja olokin pikkuhiljaa kohenee.
Ihanaa, tänään tuntuu taas olevan hieman parempi päivä mitä pahoivointiin tulee, eikä väsytäkään ihan hirveästi, tosin yleensä väsy iskee vasta iltapäivällä. Nukuin kohtuullisesti, en hyvin mutta paremmin kuin monena muuna yönä. Tuhruakaan ei taas ole näkynyt eilisen aamun jälkeen, on tämä niin omituista.
Jännä minunkin mielestäni miten joillakin voi vatsa pullahtaa näkyviin jo näin aikaisilla viikoilla, ei ole minulla merkkiäkään vielä. Tosin minulla vatsa pömpöttää ihan mielettömästä syömisestä mitä olen jotunut harrastamaan pahoinvointia vastaan, kilojakin olin saanut jo 2,5kg kuukaudessa, eli siitä minun pömpötykseni johtuu. Samat housut ovat käytössä edelleen, iltaisin tuntuvat kyllä hieman tiukoilta. Kolmas vauva on minullekin tulossa. No, yksilöitähän tässä ollaan, eikä minulla oikeastaan ole edes mikään kiire saada sitä pömppöä vielä. Varmaan tuo painonnousukin hieman tasoittuu kunhan paha olo hellittää ja voi alkaa syödä taas normaalisti.
Tinah 9+4
Oon lueskellut syyskeijuketjua jo pari viikkoa ja taustalla myötäelänyt, mutta nyt vasta uskaltaudun itse mukaan. Teidän kuulumisia käyn lukemassa joka päivä, mutta olen jatkossakin luultavasti huono kirjoittelemaan. Kiitos kaikille jotka ovat aktiivisia. Vertaistuen arvo on korvaamatonta!
Ensinnäkin pahoittelut kaikille joilla raskaus keskeytynyt! Alkuraskaus on kyllä kidutusta, kun kaikki on vielä niin epävarmaa ja keskeytymisen riski on niin suuri. Voimia ja onnea tulevaisuuteen kaikille.
Omaa taustaa: 6 keskenmenoa jonka jälkeen Clomifen+Parlodel- yhdistelmällä aikaan saatu 2v. poika. Nykyinen raskaus alkoi yllätyksenä ilman lääkkeitä ja pelko keskenmenosta suuri. Yksityisellä ultrassa kävin maanantaina mieltäni rauhoittamassa. Syke näkyi ja koko vastasi viikkoja, mutta huoli vain lisääntyi. Lääkäri näki ruskuaispussin ympärillä jotain nestekertymää, joka saattaa viitata siihen ettei kiinnittyminen ole varmaa ja ja keskenmeno uhkaa. Nyt pitää sitten kuukausi ottaa ihan rauhallisesti. Kun vaan osaisi olla murehtimatta! Neuvolaan sai ajan onneksi jo ylihuomiseksi, kun kerroin taustani. Lupasi neuvolassa ultrata 2 vkon päästä sykkeen varmuuden vuoksi.
T Ukku rv 6+6
No tänään se sitten on,se neuvola!! =)Ihan kiva se on mennä,tuntuu että tämä raskauskin alkaa tuntua hieman todellisemmalta,vaikka siellä vain niitä papereita täytelläänkin,mutta silti =)
Tänään taas sitten oksennus tuli vaikka yritin kovasti sitä vastaan taistella.Olen huomannut,että olen oksentanut jokatoinenpäivä,aika hassua =)Nyt on kyllä jo ihan hyvä olo,oloni parantuu huomattavati aina noin klo:12 aikoihin,ehkä sitä silloin on sitten saanut verensokerinkin ihan normaaliksi ja masukaan ei ole enään niin tyhjä,no en tiedä...Nyt kyllä alan pikkuhiljaa tässä valmistautumaan, että pääsisin joskus lähtemäänkin!
Tarrasukkia kaikkien masuasukeille!!
Nirpukka 9+5
P.S. Tervettuloa mukaan uudet keijut =)
Toivottavasti näistä on apua...
B-vitamiinin, erityisesti B-12 riboflaviinin pitäs helpottaa pahoinvointia ja tänään neuvolassa täti kertoi zinaxin (tai jotain tuonnepäin) kapselista, jonka pitäs auttaa jopa paremmin kuin B-vitamiinin, joka ei kaikille apua tuo. Itse käytin kakkosen kanssa B-vitamiinia, mutten muista sainko siitä apua, kaitpa, kun lääkekaapista löytyi lähes tyhjä purkki.
Mutta tuota zinaxinia voisin kyllä kokeillakin! Siis joku inkiväärikapseli.
Mullakin oli tänään eka neuvola...hauska tavata tuttu neuvolan täti piiitkästä aikaa. lasketuks ajaks laitettiin 5.9, vaikka se ilmeisesti muuttuu np-ultrassa.
Tuostapa juolahtikin pieneen mieleeni; mikä on käytäntö muualla päin: Meillä täällä Joensuun liepeillä tarjotaan mahdollisuus käydä niskapussiuän lisäksi jossakin veriseulassa samoilla viikoilla. Mulla on jo kolmas lapsi ja nyt sitä eka kertaa tarjottiin, mietin eka et onko tää joku ikä kysymys (tasan 30), mutta ei kuulam ole, vaan tarjotaan kaikille. Siinäpä sitten miettimistä...Entä jos sieltä löytyy jotakin hälyttävää? Vaikea paikka. Täytyy miettiä tarkoin, halutaanko mennä vai eikö...
Liekö sen B-vitamiinin ansiota, mutta tänään on aavistuksen helpompi olla. Ja viimeyönäkään ei yrjöttäny yhtään, olipa ihanan levännyt olo aamulla!
Nyt jatkamaan työpäivää...
Minjuska ja hiirenherne 9+1