G: mikä teitä ärsyttää OMASSA äidissänne?

Ja se, että ei mieti mitä sanoo! Jos toinen ei suunnittele elämäänsä kuten hän olisi halunnut/kuvitellut sen menevän, ei osaa salata pettymystään aluksi ja on hyvinkin ilkeä, sitten kyllä sopeutuu.

Yleinen negatiivisuus

ei tajua mitään

uskoo kaikista ihmisistä vaan pahaa

Edessä on mielinkielin, ja aina NIIN tyytyväinen kaikkeen mutta takana sit ihan eri mieltä. Marttyyri. Syyllistää lapsiaan (varsinkin minua, tytärtään). Ei saanut jouluna suklaarasiaa lahjaksi, jaksaa muistuttaa siitä joka kerta kun nähdään - muka nauraen.

Minä vihaan ja halveksun sitä ihmistä, ja näin on ollut niin kauan kuin muistan. Näin aikuisena olen oppinut sietämään häntä sen verran, että voimme käydä siellä n. kerran kuussa kahvilla että lapset näkee mummia, heillä on siihen oikeus.

Vahdin kyllä kuin haukka, jos äitini sanoo tai tekee lapsilleni jotain pahaa niin en epäröi huitaista ämmää jollakin ja kovaa!

MARTTYYRI



t.nro 3

Vierailija:

Minä vihaan ja halveksun sitä ihmistä, ja näin on ollut niin kauan kuin muistan. Näin aikuisena olen oppinut sietämään häntä sen verran, että voimme käydä siellä n. kerran kuussa kahvilla että lapset näkee mummia, heillä on siihen oikeus.

Vahdin kyllä kuin haukka, jos äitini sanoo tai tekee lapsilleni jotain pahaa niin en epäröi huitaista ämmää jollakin ja kovaa!

muut ihmiset ovat kuulemma aina sellaisia ja tuollaisia, eikä hän yhtään huomaa, että itse tekee tasan samoja juttuja kuin ne moittimansa naapurit.



KArmeiden lehtijuttujen märehtiminen, päivittely ja vatvominen, siis näiden tulipalojen ja lapsenmurhien ynnä muiden. Ei mitään huomaa, vaikka en sanallakaan kommentoi tai yrittäisin vaihtaa puheenaihetta.

se luulee mun saavan jotain miljoonapalkkaa eikä tajua että mulla on omakin perhe ruokittavana ja hoidettavana.

myös marttyyriys, valehtelu, epärehellisyys, haukkuminen ja joka asiasta mollaus. Aggresiivisyys ja idiotiin ja uhrin roolin ottaminen menee negatiivisiin piirteisiin.

Olen vain inhonnut häntä niin kauan kuin voin muistaa, jo 2-3 vuotiaana josta on ensimmäiset muistikuvat.

7-vuotiaana odotin toiveikkaana ikkunalla istuen, että äiti ei tulisikaan kotiin vaan olisi kuollut ja pääsisin ihanan tätini luo asumaan.



Nyt aikuisena, tarkkailtuani häntä, olen tullut siihen tulokseen että hän on aika tavallinen nainen.

Inhoan silti häntä, en koskaan anna anteeksi sitä että minulla ei ole ollut kunnon äitiä jolta ei ole saanut mitään tukea eikä rakkautta.

-5-

Oma äitini on mulle tosi rakas, mutta ollaan ihan liian samanlaisia keskenämme... Ei aina niin auvoisaa kanssakäymistä.

ja vaikka sille sanoo että" tämä asia on meidän,ei kuulu sulle" , niin tää se jatkaa vaan omien mielipiteittensä kertomista. Yrittää että tekisin kaikki asiat niinkuin hän.. ärsyttävää!

Lukee kaikki seiskat ja uskoo vielä niihin juttuihin ja jaksaa niitä jauhaa vaikka meikäläistä ei kiinnosta. Negatiivinen, vanhanaikainen ajattelutapa, mitään ei saisi ostaa velaksi, unohtanut miten meitä kasvatti ja luulee olevansa niin hyvä kasvatusasioissa. Kateellinen ja koskaan ei kehu ketään mutta saattaa ilkeyttään kehua toiselle tyttärelle toista tytärtä.

Olkaa onnellisia, että voitte ärsyyntyä.

plussat hakkaavat miinukset hänessä ihan kirkkaasti. t. 8

Mutta jos nyt pitää ärsyttäviä asioita miettiä, niin ehkä se että hän usein kuittaa vaikeat asiat vaikenemalla. Ihan kuin ne muuttuisivat sen paremmiksi sillä, ettei niistä halua puhua.



Toinen vähän ärsyttävä juttu on se, että hänelle iskee meillä aina hirveä touhuvaihde. Hän keräilee tavaroita lattioilta ja säntäilee hiki hatussa huoneesta toiseen. Onhan se ihan kiva että tulee siistiä, mutta silti... Joskus sanonkin hänelle, että OLE nyt, hyvä ihminen, älä paahda!

mutta toisaalta tunnen heti voimakasta syyllisyyttä, mikäli ajattelen/puhun hänestä pahasti. Hän ei ole täydellinen ihminen alkuunkaan, mutta uskon että hän on parhaansa tehnyt vanhempana. Ja kun välillä mieleeni putkahtaa asioita, jotka minua hänessä vihastuttavat, koetan muistaa, että oli paljon hyvääkin.



Ja hänen ansiostaan minulla on nyt elämä. Ja mitä kauemmin olen elänyt, sitä paremmin olen tajunnut, ettei elämä ole aina helppoa, eikä aina ole todellakaan helppoa toimia esimerkillisen hyvin. Hän on toisaalta tehnyt paljon asioita, joiden ansiosta omaan mm. huonon itseluottamuksen, mutta toisaalta hän on tehnyt vuokseni paljon pyyteetöntä hyvää.

- On jotenkin " omituinen" eli ei oikein tiedä mistään mitään. On 53 vuotias ja en tiedä onko jo dementia alannut vaivata, vai mikä?



- Sanoo, että siskoni on onnellisesti naimisissa, vaikka siskon mies hakkaa siskoani ja uhkaa tappaa. Ei anna isän puuttua asiaan.

rahaa eikä maksa takaisin, taas lainataan vähän lisää rahaa jne.. no joskus maksetaan mut tälläkin hetkällä velkasaldo on n.1000¿. Sit on lainannu meilt autoo ja mällänny lunastuskuntoon ja ups mitä siitä sitten..(2autoo)

Yleensä, jos ehdotan jotain, niin ensimmäinen vastaus on EI. Sitten kun on saanut vähän aikaa harkita ja miettiä, niin se olikin hyvä ajatus, mutta ekaks pitää olla vastahankaan. Asiat pitääkin esittää vähän kiertäen, niin että saisi sen vaikutelman, että on keksinyt sen itse.



Olettaa asioita. Esim. olettaa, että olemme(/tai siskoni) tulossa käymään (emme asu samalla paikkakunnalla) jonain tiettynä v-loppuna, vaikka sellaisesta ei ole ollut mitään puhetta.



Ei ikinä soita. Kun asuin vielä kotona ja minua ei sitten kuulunutkaan töistä oletettuun aikaan. Niin oli meinannut soittaa poliisille, mutta ei voinut soittaa minun kännykkään.



Ei ikinä muista syntymäpäivänä. Ja aivan varmasti olisi pahoillaan, jos hänen syntymäpäivänään ei muistettaisi.



Ei koskaan halaa tai sano rakastavansa. Ja tämän olen valitettavasti perinyt häneltä. Vasta nykyisen mieheni kanssa olen oppinut ilmaisemaan hellyyttä. Olen nähnyt hänen kyllä halaavan ihmisiä, mutta minua ei halaa. Kun menimme mieheni kanssa kihloihin, hän halasi miestäni, mutta minua onnitteli vain sanallisesti.



Tulemme kuitenkin ihan hyvin toimeen keskenämme, välimme ovat vain vähän kylmät.