Puolivuotias paljon itsekseen, syytä huoleen?
Puolivuotias poikamme on syntymästä asti ollut melko tyytyväinen ja virkeä lapsi. Kovasti on kiinnostunut kaikesta ja kaikista ja liikkeelle(ryömimään) lähti kolmikuisena, nyt puolivuotiaana pääsee jo periaatteessa minne vaan.
Hän onkin hyvin tyytyväinen lattialla ollessaan, viihtyy vaikka yli tunnin lelujen ja muun krääsän keskellä, kun niitä vain vähän vaihtelee.
On vain alkanut tuntua, että hän viihtyy leikeissään liiankin hyvin. Kun otan hänet syliin seurustelua varten, niin jonkin aikaa hymyillään ja seurustellaan ja sitten hän osoittaa taas, että haluaa mennä itse. Tykkää kyllä jos menee lattialle leikkiin mukaan, mutta sylittelyä on kyllä vähemmän kuin esikoisella aikanaan samassa iässä.
Poikamme ei myöskään paljoa jokeltele(neuvolassa ihmetelty) tai ei ainakaan niin, että hokisi jotain tavua tms. Sanoo vaan äää-äää tai päristelee kielellään ja hihkuu hiih-hiih hassunkuuloisesti tosi paljon.
Kontaktia hän kuitenkin ottaa kiitettävästi kaikkiin ympärillään oleviin ja hymyilee kaiken aikaa aurinkoisesti.
Minua nyt kuitenkin mietityttää, että kuinka paljon on liikaa antaa noin pienen touhuta yksinään? Hyvinhän siinä saa esim.kotihommat tehtyä, mutta olen alkanut vain huolestua.
Onko kellään muulla ollut samankaltaista vauvaa? Olisin kiitollinen, jos joku kertoisi jos kokemusta tämmöisestä:)
Kommentit (6)
vois olla vaik kuin yksikseen, 1,5h ei oo mikään ihme (toisinaan sitte taas ei jaksa yhtään yksin ;)). Kamalan kiukkunen, kun ei pääse vielä liikkeelle, mutta yritys on kova.
Mitä sitä huolestumaan, kai ne lapset vaan on erilaisia..
Aina sitä vain jostain huolestuu, minkäs teet!
AP
Vai lähti vauvasi 3kk ryömimään! HAH! Vuoden paras.
Ja te uskotte. Voi helvetti sanon minä! Vois melkein ilmoittaa ennätysten kirjaan tuon! Sano nyt et se on 6kk ja kävelee!?
Ei viihtynyt sylissä lainkaan vaan mieluummin oli yksin. Hän on nyt kolme ja ihan terve ja normaali lapsi. Erittäin sosiaalinen ja energinen. Hän alkoi ryömiä 6kk ja pari viikkoa siitä nousi seisomaan.
Oli erittäin kiinnostunut ympäristösttään. Nyt meillä on 6kk vauva joka myös tyttö ja alkoi ryömiä 5kk, ja nyt 6kk nousi seisomaan sekä konttaa. Hän on myös erittäin kiinnostunut ympäristöstään mutta on ihan sylivauva. Viihtyy jonkin aikaa yksinkin mutta pääsääntöisesti tykkää sylissäolosta tosin ei rauhoitu sylissä kun pitää tutkailla ja katsella korkeuksista paikkoja :)
niin voi se pitää paikkansa, sinä epäilijä.
Minulla oli esikoisesta huonekumppanina neljän lapsen äiti, joka sitten vielä asui samassa lähiössä kuin minä, parin kadun päässä. Pojilla sama syntymäpäivä. Tapasin hänet jonkun kerran neuvolassa, lapset olivat vajaa 4 kk, ja hänen vesselinsä ryömi, minun katseli ihmeissään sylistä. 6 kk ikäisenä hän konttasi, minun opetteli vasta ryömimään. 9 kk iässä se lapsukainen käveli ja minun käveli vasta 15 kk iässä.
Ap, minulla kuopus oli tuollainen rauhallinen vauva, 9 kk iässä konttasi veljen viereen leikkimään ja minä luin lehteä. Vauvasi on vaan utelias luonne ja varmaan tulevaisuudessa melkoinen kirjahyllyn tonkija!
Sen takia en ookkaan huolissani, lapsi on silminnähden tyytyväinen joten miksi huolestua? Väsyneenä sit kyllä viihtyy sylissä. Oo onnellinen itsenäisestä ja iloisesta lapsestasi!