Ensikoiden maanantai!
Aloitin uuden pinon, kun en sitä etsittyäni onnistunut löytämään. : )
Kommentit (18)
En malttanut olla testaamatta, ja puhdas negahan sieltä tuli :( (Acon10). Toki nyt on vasta kp30/28-32(?), mutta oireita ei ole oikeastaan ollut joten en uskonutkaan plussaavani. Sitäpaitsi eka yrityskierto meneillään, joten ei muuta kuin seuraavaan kiertoon paremmalla onnella! Kunhan nyt vain täti tulisi, sitten harmittaisi tosi kovaa jos kierto ois menny sekasin.. Eli tässä melkein alkaa toivoa tätiä saapuvaksi :)
Olikos täällä muita piinailijoita, oottekos testaillu?
Olen uusi porukassanne ja lukenut juttujanne suht tiiviivsti. Ollaan ensimmäistä lasta yrittämässä ja toinen kierto menossa. Ovulaation tulisi tapahtua laskujen mukaan loppuvkosta ( täti tulee aina ajallaan ) ovistikkuja en ole ajatellut vielä käyttäväni apuna. Toivotaan parasta, että loppukuusta näyttäisi plussaa...
Kaikille ensikoille plussaista tähtipölyä ja twiggy 77 onnea ja peukkuja testaamiseen :O)
Mukavaa alkuviikkoa kaikille!
Täällähän on tapahtunut vaikka mitä viikonlopun aikana!
Fion tilanteen seuraaminen oli niin jännää että aamukahvikin jäähtyi kuppiin. Vielä ei todella ole mitään menetetty. Nyt vaan hurjasti plussatuulta ja tädinkarkoitustanssi! Jos siitä olis apua.. kaikki keinot sallitaan!
Pari tästskää on näköjää kanssa tullut kylään. Noh, ei muuta kuin kaffet ja pullat tädille naamariin, akka mäkeen ja uutta putkeen!
Oma tilanne on kp7 ja viikonlopun aikana selvisi että mies on reissussa oletetun ovisajan :(
Kyllä tässä helmijunaan on lippu varattuna, mutta varaudun jo siihen että maaliskuussa matka vasta alkaisi.
hyvää viikonalkua kaikille! Tämä
voi olla [b]se
[/b] viikko!
Leppis
Kylläpä olikin upea viikonloppu! Tuli ulkoiltua mukavasti kumpanakin päivänä, kun käytiin läheisellä järvellä hiihtelemässä. Ja ainakin vielä jäät kantoi, vaikka ovatkin kovasti varoitelleet. Tänään näkyi mittari olevan jo selkeästi plussan puolella, mutta loppuviikosta pitäisi kai taas pakastaa. Ehkei se kevät ihan vielä olekaan tulossa.
Kerrankin olen pysynyt lujana itseni suhteen. Menossa kp 29/26-29 (pari viimeisintä tuon pisimmän mukaan) ja yhtään negaa en vielä ole testannut. En kyllä plussiakaan. Se yksi ainokainen testi on edelleen käyttämättömänä kaapissa :-) Nyt kyllä vähän jo jänskättää, mutta täytyy sinnitellä. Eiköhän se täti huomenna jo löydä tänne taas. Yritä tässä nyt sitten keskittyä töihin näiden ajatusten kanssa...
Fiolle edelleen tsempitystä plussan saamiseksi! Ketäs muita vielä piinailee?
Tädin yllättämille tsemppiä uuteen kiertoon.
Aurinkoista alkanutta viikkoa!!
Onpas masentava maanantai! Ilma on tuollainen harmaa ja ainakin meillä Turussa on kaikki lumetkin jo sulaneet pois : ( Mikäs tammikuu tällainen oikein on?
Lisäksi tuntuu että aamu aamulta on vaikeampaa herätä, että mitäs sitten tapahtuukaan kun tulee se kuuluisa kevätväsymys?
Voi ei, selasin viikonlopun pinoa ja joku ihana plussauutinen oli, mutta nyt en kuollaksenikaan muista kuka se onnekas olikaan? No onnea joka tapauksessa hirmusti!
Täällä piinaillaan edelleen, kp 31/28-32. Olo on ihan normaali, ei oikein ole mitään raskautumiseen viittaavaa, mutta toisaalta ei kyllä juuri menkkaoireitakaan; masussa kyllä ehkä hiukan juilii jos oikein kuulostelee. Että ehkä se täti onkin tulossa vaan vähän myöhässä...
Nyt en ehdi muuta, pakko yrittää raivata noita työpaperipinoja. Mukavaa maanantaita koko porukalle!
- Jessica -
Äskeinen vessassa käynti vahvisti asian. Tädin vierailu on totisinta totta! Pettynyt olen, mutta toisaalta hyvä, että kierto oli jo lyhentynyt ihan normaaliksi. Ehkä kolmas kerta toden sanoo. : ) Yritän pitää matalampaa profiilia seuraavat viikot, jos vaikka en stressais sit ihan niin paljoo. Plussatuulia kaikille!
Masentavaa tosiaan tää talvi täällä etelässä, vaikkakin nyt aurinko sentää paistaa aika kivasti. Eilen oli kyllä kans mukava ilma, mutta turhan lämmintä, kun lumet on sit taas kovaa kyytiä sulamassa. Ei silti, että mä jotenkin erityisen paljon talvesta pitäisin, mutta kun se kerran on, niin ois sitten kunnolla, eikä tällaista vaihtelevaa!
Fio: täältä lähtee valtava lasti plussasäteitä, jotta saat siitä roskishaamusta kunnon plussan!
Jessikalle ja Essillekin on peukut pystyssä!
Twiggy: pahoittelut tädistä! On se vaan aina yhtä kurjaa saada se vieraaksi.
Omassa navassa ei juurikaan uutta, mutta tikuttelu alkaa taas huomenna. Toivottavasti ei tarvii montaa viikkoa sitä tehdä, vaan saisi ees ovistestiplussan lähiaikoina. Lekuri katteli mun munasoluja perjantaina, ja kyllä siellä yksi näyttäisi olevan ¿johdossa¿. Josko tuo nyt sitten kypsyisi¿
Missähän muuten Tokkopa luuraa tätä nykyä?
D. kp 15/29-46
Esikkoa ollaan toivottu kesästä -05 saakka.
Olen 23 ja mieheni 22 =).
Tänään on menossa kp 19/31 ja ovis takanapäin. Nyt vaan jännäilemään, ja parin viikon päästä saa testata, mikäli täti ei yllätä.
Plussaonnea jokaiselle!!
Eli taas täällä töitä paiskomassa. Tosin sormet vie koneella tänne kurkkimaan vähän väliä, josko olisi uutisia Fiolla tai mites Masu, mehän mentiin samassa mikä tilanne sulla?
Omassa navassa ei kummempia täysi oireettomuus vain jatkuu. Ei ainoatakaan nippailua tai tuntemusta missään koko kierron aikana. Kp26/25-30 menossa. Siis aivan uskomatonta, ei tällaista kiertoa voi olla!!! Joku jossain vaiheessa kirjoitteli ns. kuivasta kaudesta ennen menkkoja, onko sellainen olemassa ja pitäisikö näin olla? Mulla meinaan tuntuu että vähän väliä " lorahtaa" , kirkasta sellaista, eli ei tietoakaan mistään kuivuudesta. Tuokin aika outoa koskei ennen ollut...
Twiggylle pahoittelut tädistä ja lämpimät tervetulotoivotukset uusille kanssasisarille (nimiä en nyt muista) !
Missäs kaikki taas luuraa *huhuilee* ???
Mukaan mahtuu kyllä, kun " vanhat" siirtyy sankoin joukoin odotuspuolelle! :) Päivitän sut jossain vaiheessa tonne esitelylistalle!
Onkin ollut vähän hiljaisempaa viime aikoina, kiireitä vai missä kaikki on?
Palaillaan taas huomenna, kun kotona koneelle pääsy on vähän hankalaa, kun ukon kone reissaa usein sen mukana... Oonkin suunnitellut oman läppärin hankkimista, jos saan ton rahoituksen järjestettyä! :)
D.
Diotima, kiitos! Hieno juttu, että moni on päässyt jo siirtymään odotuspuolelle =).
Harmi Twiggy, kun täti pääsi yllättämään:( Ei muuta kuin uutta yritystä vaan!
Millonkas, Essi, meinaat testailla??
EmmaAnnalle hurjat tervetulotoivotukset!
Täällä kp 24 ja piinailu on virallisesti alotettu. Aamulla rintoja pakotti ja kuumottikin, nyt ei taas enää niinkään. Alavatsaa on nippaillu aina sillon tällön. Että ota tästä selvää. Välillä tuntuu, että josko sitä oiskin raskaana, mutta sitte taas, että ei varmaankaan...Keskiviikkona aikasintaan testailen, jos tarvetta.
Olipa sekavaa tuo mun teksti...
Mukavaa alkuviikonjatkoa Enskareille!
Ja tervetuloa heti ekas uusille, ainakin Jepen ja EmmaAnna (olikohan noin?!) oli uusia...
Mitä on muuten tapahtunut Helmille?! Onko kuulunu pitkään aikaan mitään vai oonko jotenkin sivuuttanu? Heti kertomaan meille kaikkia mojovia alkuraskauden oireita! ;)
Ja mooli mooli... On se meidät kokonaan hylännyt! :´( Ja nyt ku mentäis vielä melkein samoissa ja ois kiva vertailla! ;) Tosin täällä ei oo kyllä yhtään mitään oirehtimista, ei sitten niin mitään! Mutta onhan kierto vielä ihan " kesken" , piinailu alkaa vasta ens viikolla. Onkin muuten harvinainen kierto, eikö naksulla muka ole kaiken karvasia oireita, mitä häh?! =D
Nyt siis kp 20/26-33 tai jotain!
Ainakin huomisen vielä aion sinnitellä testaamatta. Pari viime kiertoa on menty tuon pisimmän mukaan eli jos kp 30=1 taas kerran niin huomenna se täti tulee. Oliko se Diotima vai kuka kun tänään mainitsi menkkoja edeltävästä kuivuudesta. Jos pitää paikkansa niin taitaa jo täti olla nurkilla.
Jos taas kävisi niin onnellisesti että akka eksyisi, niin viikonloppuun haluaisin vetkuttaa, kun jos aamulla testaan niin en töissä kuitenkaan osaa pokkana olla ja vessassa käyn niin usein etten usko iltapissan mitään näyttävän. Mutta en mä kuitenkaan malttaisi lauantaiaamuun asti, joten nähtäväksi jää...
....vai miten se meni. Jotenkin on ollut vaisua tämä mun palstaileminen hetken (vähän samaa fiilistä kuin sullakin keinuhepo). Omassa navassa ei mitään uutta, joten olen tyytynyt jännittämään teidän juttuja :) Sekin on kivaa.
Itsellä kp 25/27-31. En kuitenkaan piinaile, koska en usko millään, että mitään olis tässäkään kierrossa tapahtunut. Samoja oireita on tässäkin kierrossa ollut kuin ennenkin (mahaa nippailee, rinnat on kipeet jne, mutta niin ne olleet ennenkin ja tätiähän se on aina tiennyt :( Odottelen nyt ihan rauhassa ne verikokeiden tulokset ja käyn seuraavassa kierrossa toisissa kokeissa ja katsotaan sitten taas uudella innolla.
Pahoittelut negasta viipero.Sitä aina niin pettyy kun se nega sieltä ruutuun pamahtaa.....Jokuhan kyllä joskus sanoi että juuri se oireeton kierto oli se plussakierto...eli ei vielä kannata heittää toivoa..
Tervetuloa porukkaan Jepen ja EmmaAnna !!
Fiorella (mitä, onko roskihaamu muuttunut plussaksi, kerro kerro??), Essi-78 ja jessica2, Aurora79, jännitän teidän puolesta täällä ihan kympillä :)
Pahoittelut tädistä Twiggy ja ovisbongailuonnea sulle Diotima!!
Ihanaa, Amy lähti Ranskaan, voi kun itsekin pääsisi jonnekin reissuun. Tekis niin hyvää vaihtaa välillä vähän maisemaa....no, onneksi on kesäksi jo matka suunnitteilla.
Ja vielä siviilisäätygalluppiin: naimisissa ollaan kolmatta vuotta, mutta yhteistä taivalta takana jo ¿hurjat¿ 11 vuotta. Ollaan vähän tällaaasia hitahia etelä-pohojalaasia näis asioooos :). Muistakaa naimisiin menijät ¿ ottakaa perhepotretteja!!! Meillä ne unohtui ja kyllä äiti ja anoppi jaksaa siitä muistuttaa....
Kaikille kovasti +++++++pölyä
t. Afternoon
Terve taas!
Kävin perjantaina pesemässä auton, mutta näköjään turhaa, kun se jo aamuisen työmatkan jälkeen näytti samalta kuin ennekin. Vaan olsi kiva kun olis talvi ja hiihtokelit edes :( (Turku nyt +1,5 C)Lapsetkin on kouluussa aivan levottomisa, kun ei pihalla kertakaikkiaan voi tehdä mitään järkevää näillä keleillä. Vaan onneksi pian on hiihtoloma, silloin tämä ope lähtee lappiin.
Jaa mitähän sitten vielä... Juu, ei olla naimisissa eikä edes kihloissa, vaikken ymmärräkään miksi ;) Yhdessä on oltu kai jotain kymmenisen vuotta, vai ykstoista, ei jaksa muistaa niin vanhoja asioita :) Tosin mä oon ottanu tässä viimeaikoina jankutus-painostus aseet käyttöön, kun pelkkä vihjailu ei auttanut :) Sen verran on edistystä tapahtunut, että oon saanut jo " lupauksen" sormuksien hankkimisesta " tässä jossain vaiheessa" . Mun mielestä se kyllä vois olla vaikka heti huomenna :DD
Ja naimisiinmenosta ja lapsista keskusteltiin täässä taannoin sen verran, että ehtiihän sen vielä " sittenkin" , eli ennen kuin se pikkuinen tähän maailmaan tulla tupsahtaa joskus, toivottavasti ei niin hirmuisen pitkän ajan kuluttua ;) Niin, ja lähes kaikki yhteiset ja erilliset tuttavat ja ystävät kyllä on jo naimisissa, että siltäkin pohjalta miksei mekin? :)
Kyllä täällä Savon mualla ihan talvi on. Pakkasta jonkun verran ollu tänään. Kyllä se plussalla kävi (lämpömittari, ei raskaustesti:) ) Mutta vaan sen verran, että sai teitä liukkaiks ja kipus takas miinukselle. Eli olin vähän hoomoilasena, kun luin että lumet on kaikki sulanut Turusta. Piti oikein messengerkaverilta kysyä, että eikö siellä tosiaan oo lunta. Just eilen kattelin anoppilassa ikkunasta ulos ja ajattelin, että onpa ison kasan heittäny katolta ikkunan taakse. Että kyllä sitä täällä on.
Kp 78/n ja tasasta taaperrusta jatkuu. Ylihuomen on se neuvola. Jospa jospa...
Meillä ei ole konetta kotona, joten olen koko viikonlopun ollut radiopimennossa jutuistanne. Vieroitusoireet kävivät melkein sietämättömiksi eilen illalla. ; )
Ensiksi Fiolle kovasti tsemppiä hurjan piinallisiin päiviin. Toivo ei ole ollenkaan vielä menetetty!
Naksu kysyi lääkityksestä refluksitaudissa. Mulla ei tällä hetkellä ole säännöllistä lääkitystä ja oon kohtalaisen hyvin pärjännyt. Otan useimmiten yöksi Rennien, jotta ei tarvi aamuyöllä herätä poltteluun.
Mitenkäs on muiden maanantai lähtenyt käyntiin?
Ja sitten oma napa: Täti tuli ainakin melkein eilen ja kp 31 muuttui kp 1. Vuoto on tosin täysin minimaalista eikä oireita ole nimeksikään. Täytyy vissiin rauhassa odottaa muutama päivä ja katsoa, mitä tapahtuu. Teen sitten testin jossain vaiheessa, jos tädin vierailu jää näin naurettavaksi. Tää ei mun mielestä oo oikein reilua. Joko kunnolla täti tai sitten ei ollenkaan!
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ensikoille!